Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hitaasti mutta varmasti kohti avioeroa, tunteettomasti
18.03.2021 |
Olemme olleet naimisissa yhdeksän vuotta. Yhteisiä lapsia ei ole. Eikä koskaan ole ollut puhettakaan niiden hankkimisesta. Olimme molemmat alun perin sitä mieltä, että lapsia ei haluta. Nyt luulen, että mies on muuttanut mieltään - ja se hänelle suotakoon. Itse en lapsia halua, kun on ikääkin jo pian 40 vuotta.
Emme tee paljoakaan enää yhdessä. Lähinnä puhumme vain laskuista, ehkä viikonlopun ruoista tai siivoamisesta. Seksiä on kerran viikossa, vaikka se ei minua enää kiinnosta mieheni kanssa lainkaan.
Etsin parhaillaan omaa asuntoa. Mies puhuu, ettei kuitenkaan erottaisi. Muutama vuosi sitten minä yritin puhua parisuhdeterapiasta ja yhteisistä deitti-illoista. Enää en ole niistäkään kiinnostunut. Olen onnellisempi yksin kuin miehen ollessa kotona.
Ero ei ole mikään riemun aihe, mutta eipä se aiheuta mitään suuria surun tunteitakaan. Mies ei halua erota ilmeisesti, koska häntä hävettää kertoa siitä suvulleen. Minä en jaksa siitäkään kantaa huolta.
Tätä alamäkeä on nyt kestänyt muutama vuosi ja alan olla turta. Jospa löytyisi pian oma vuokra-asunto, niin saisi olla rauhassa. Ei meillä ole mitään kovin kallista omaisuuttakaan, josta voisimme tapella erotessa. Kaverini eivät ymmärrä tätä "tunteettomuutta" ja voihan olla, että ero "kolahtaa" sitten jälkeenpäin. Mutta näin en ainakaan halua enää elää.
Minkäänlaisista tunteista tai ongelmista en voi miehelle enää puhua, mitään emme harrasta yhdessä, emmekä edes jaksa katsoa samoja ohjelmia telkkarista.
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja tässä vielä:
Palasin töiden jälkeen katsomaan, olisiko tullut lisää asiallisia vastauksia. Eipä ollut. Itseä kuitenkin auttoivat jo pari löytynyttä kohtalotoveria sekä asialliset kysymykset. Sen olen tänään tajunnut, että koen nimenomaan tämän tunteettomuuden itselleni epäluontevana ja jotenkin pelottavana. Tunteiden turruttaminen ei ole mikään hyvä asia. Päätin alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Jospa saan sitä kautta jotain kosketuspintaa omiin ajatuksiini ja tunteisiini. Samalla voin pohtia avioliiton eri vaiheita ja asioita, joita vin itsessäni kehittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palasin myös tähän ketjuun. Kirjoitin aiemmin samankaltaisesta tilanteessani, paitsi minulla siis myös lapsia ja yhteistä omaisuutta.
Olen myös kirjoitellut asoioita muistiin. Sekä niitä asioita, joiden vuoksi nyt olen eroamassa, mutta myös sellaisia asioita joissa itselläni olisi ”kehittymisen” varaa seuraavaa suhdetta silmälläpitäen. Olen myös lukenut aika monta parisuhdekirjaa tässä eroa pohdiskellessani.
Varsinkin niihin erosyy-asioihin palaan aina välillä, kun alkaa mietityttää että ihanko tosiaan nyt haluan erota, pitäisikö vielä yrittää. Kun mies sanoo, että eikö vielä voitaisi jatkaa jne. Sitten taas ajatukset kirkastuu. Muistuu mieleen kaikki ne asiat. Tuntuu että sitä kulkee välillä niin sumussa ja ajatukset sekaisin, että fokus tahtoo kadota.
Olisi vain niin helppo jatkaa kuin aina ennenkin. Mutta paha olo sisällä on niin voimakas, että tässä vaiheessa eroaminen tuntuu jo pienemmältä pahalta kuin saman tuskan jatkuminen enää yhtään pidempään kuin sen on pakko vielä jatkua.
Alue: Aihe vapaa
Oikein aloittaja- TROLLI...