Jos äitini agenda oli, että kenenkään mieltä ei saa pahoittaa, niin miksi sai pahoittaa minun mieleni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Okei, tässä vastaus: sinua kohdeltiin noin, koska olit omasta mielestäsi ansainnut tuollaisen kohtelun. Todellisuudessa kaikki kertomasi on omaa kokemustasi, olet itse halunnut itsellesi pahaa ja siksi kokenut kaiken äitisi tekemän pahuutena, vaikka todellisuudessa mitään loukkaamista ei koskaan tapahtunut. Sinä vain halusit kokea olevasi loukattu, koska se aiheutti sinulle mielihyvää voidessasi syyttää siitä muita.

No niin, nyt voit jatkaa omaa elämääsi, kun tiedät syyn.

Juuri näin. Ap on päättänyt olla uhri ja paras syyllinen tähän on tietenkin oma äiti. Ja kun äiti kuolee, voi syyttää omia lapsiaan.

En ikinä syyttäisi omia lapsiani mistään omasta pahoinvoinnistani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Olet kysellyt samoja asioita pitkään. Olet saanut vastauksia. Olet käynyt terapiassa. Aikaa on kulunut vähintäänkin riittävästi. Myönnä itsellesi: et halua vastauksia, vaan lietsoa vihaasi, koska muuta sinulla ei taida olla.

Ja oikeesti: tähänkö haluat elämäsi käyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Okei, tässä vastaus: sinua kohdeltiin noin, koska olit omasta mielestäsi ansainnut tuollaisen kohtelun. Todellisuudessa kaikki kertomasi on omaa kokemustasi, olet itse halunnut itsellesi pahaa ja siksi kokenut kaiken äitisi tekemän pahuutena, vaikka todellisuudessa mitään loukkaamista ei koskaan tapahtunut. Sinä vain halusit kokea olevasi loukattu, koska se aiheutti sinulle mielihyvää voidessasi syyttää siitä muita.

No niin, nyt voit jatkaa omaa elämääsi, kun tiedät syyn.

Juuri näin. Ap on päättänyt olla uhri ja paras syyllinen tähän on tietenkin oma äiti. Ja kun äiti kuolee, voi syyttää omia lapsiaan.

En ikinä syyttäisi omia lapsiani mistään omasta pahoinvoinnistani.

Ap

Ai jaa. Muuten vaan muutit pois, koska et sietänyt epäviihdyttäviä ja vaativia lapsiasi.

Tässä on vielä sellainen pointti, että JOS äitini ihan oikeasti olisi ollut huolissaan muiden mielen pahoittumisesta, niin en ymmärrä, miksi piti minun mieleni pahoittaa ja minua loukata? Luuliko hän, että mulla loukattuna on jollainlailla resursseja ja voimavaroja ajatella sitten toisia? Siis silloinkin, kun nämä mokaavat ja tarvitsisivat ymmärrystä, vaikka pahoittaisivatkin minun mieleni tyhmyydellään? Sellaistahan jaksaa vain, kun itse voi hyvin.

Jos toiset olisivat OIKEASTI olleet äidillei tärkeitä ihmisiä, hän ei olisi vienyt minulta pois onnellisuutta, jotta mäkin jaksan jaksaa muiden virheitä paremmin ja rakastaa heitä heidän vioistaan huolimatta. Nyt hän otti sen minulta pois.

Ap

Joku ei käsitä miksi mä mietin näitä. Mä haluan tuntea onnellisuutta elämän joka hetkenä, enkä kanniskella asioita, joilla minua on loukattu, mukanani missään muodossa. Haluan vapautua ja irtautua niistä täysin ja se vaatii mielestäni loukkaajan toimimman ymmärtämistä. Enkä mä todellakaan ymmärrä, miten äitini saattoi olla loukkaava ja miksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Okei, tässä vastaus: sinua kohdeltiin noin, koska olit omasta mielestäsi ansainnut tuollaisen kohtelun. Todellisuudessa kaikki kertomasi on omaa kokemustasi, olet itse halunnut itsellesi pahaa ja siksi kokenut kaiken äitisi tekemän pahuutena, vaikka todellisuudessa mitään loukkaamista ei koskaan tapahtunut. Sinä vain halusit kokea olevasi loukattu, koska se aiheutti sinulle mielihyvää voidessasi syyttää siitä muita.

No niin, nyt voit jatkaa omaa elämääsi, kun tiedät syyn.

Juuri näin. Ap on päättänyt olla uhri ja paras syyllinen tähän on tietenkin oma äiti. Ja kun äiti kuolee, voi syyttää omia lapsiaan.

En ikinä syyttäisi omia lapsiani mistään omasta pahoinvoinnistani.

Ap

Ai jaa. Muuten vaan muutit pois, koska et sietänyt epäviihdyttäviä ja vaativia lapsiasi.

En halunnut antaa heille kokemusta huonosta koti-ilmapiiristä. Tai siitä, että väsyneenä huutaisin heille. Mä nimenomaan en halua syyttää lapsiani omasta pahoinvoinnistani, se on äitini syytä.

Ap

Koita ymmärtää, että noin et pääse ikinä vapaaksi. Sinun on luovutettava ja päästettävä irti.

Kuuntele youtubesta dr Ramania, on paljon vanhempi-lapsisuhteeseen liittyvää juttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Olen eri kuin lainaamasi, mutta annan sinulle nyt onnellisen elämän avaimet: sinua kohdeltiin niin kuin kohdeltiin, koska äitisi on mieleltään sairas.

Voitko nyt viimein päästä yli?

Tarvitsen tuon näkemyksen vastaantuloa paljon laajemmalla rintamalla ja monessa kokemuksessa, että vihdoin hänet asetetaan syyllisen penkille, eikä minua. Eikä vain siksi, että haluaisin hänelle pahaa vaan siksi, mitä hän on tehnyt. Hän ei ole tehnyt oikein. Hän on laittanut syyllisen penkille syyttömän, eli minut. Siksi hän kuuluu sinne, kaikkien suulla (tai ainakin ison osan ihmisiä).

Ap

Sinä ja äitisi olette vain kaksi ihmistä miljardien joukossa. Kuinka suuren yleisön eteen haluat äitisi jalkapuuhun?

Mun Äiti on 20- vuotta ollut jo haudassa eli ei oo Ilkeä mutta 78- v isä sen sijaan on ollut ilkeä mua kohtaan.

Jollain tapaa ymmärrän ap:ta. Kun trauma jää päälle etkä saa sitä käsiteltyä, alat kiertää kehää. Siitä ei pääse ulos. Oman äitini suhteen valaistuminen tuli kuin yhtäkkisenä sähköshokkina jonka jälkeen olin päiväkausia täysin kuutamolla ja palaset alkoivat vain tippua paikoilleen. Hahmotin yhtäkkiä koko elämäni tapahtumaketjuina jotka lähti lapsuudesta. Palasin lapsuuten asti, niihin terveisiin tunteisiin mitä vielä ennen tuhoamistani oli ja muistin kuinka mietin, että äitini on väärässä. Minun ei kuulu lapsena kantaa hänen parisuhdettaan enkä minä ole syyllinen hänen elämänsä pilaamiseen enkä todellakaan syyllinen kaikkeen pahaan tässä maailmassa. Istuin alas tämän sisäisen lapseni kanssa ja ilmoitin hakevani hänet kotiin ja pitäväni nyt suojassa ja turvassa. En tiennyt vielä silloin että tämä on ihan oikeasti olemasaoleva terapiamuoto. Joten siitä lähtien minä olen kasvattanut sisäistä lastani terveeseen itsekunnioitukseen ja rakkauteen. Me kummatkin ymmärrämme nyt että äitini on narsistinen ja kypsymätön sielu. Sillä ei ole enää väliä, koska hän ei kasvata minua enää vaan minä kasvatan, eikä hän ikinä enää pääse sisäisen lapseni puheille.

Vierailija kirjoitti:

Joku ei käsitä miksi mä mietin näitä. Mä haluan tuntea onnellisuutta elämän joka hetkenä, enkä kanniskella asioita, joilla minua on loukattu, mukanani missään muodossa. Haluan vapautua ja irtautua niistä täysin ja se vaatii mielestäni loukkaajan toimimman ymmärtämistä. Enkä mä todellakaan ymmärrä, miten äitini saattoi olla loukkaava ja miksi.

Ap

Sinä et voi kokea onnellisuutta, usko jo. Terapeuttisi sanoi saman, äitisi sanoi saman, me sanomme tämän sanan. Sinä haluat kokea olevasi loukattu.

Toisaalta olet meille muille huiman hyvää viihdettä: joku, joka jättää kokonaisen elämän elämättä voidakseen kiukutella itselleen. Sketsihahmohan sinä olet.

Voisit olla joka päivä hyvin onnellinen, saisit kokea rakkautta ja tyytyväisyyttä, jos suostuisit siihen. Mutta kun et suostu, niin ällittele sitten. Meitä muita se hymyilyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Yrität löytää ratkaisun tunteisiin järjellä ja analysoimalla. Ei se toimi niin. Tuskin on edes onmitään maagista syytä, saati että sen selvittämällä pääsisit eteenpäin.

 

Pyristelen itse samassa ansassa, ja se mitä jään vaille, on vahvistus sille tunteelle, että minua on kohdeltu väärin. Ihmiset ovat kovia ymmärtämään äitejä ja heidän taustojaan, kehottamaan siirtymään eteenpäin ja antamaan anteeksi. Samanaikaisesti anteeksi antaminen edellyttää ironisesti kykyä terveeseen vihaan, joka antaa mahdollisuuden irtautua ja siirtyä eteenpäin. Nämä kaltoinkohtelevat äidit eivät juuri koskaan ota tai edes pysty ottamaan vastuuta tekemisistään, jolloin häpeä ja syyllisyys ovat jääneet ja jäävät lapsen kannettavaksi.

Irrottautumiseen tarvittava viha on ollut äidin kielletämä tunne, ja ympäristö helposti vahvistaa vaatimusta sen ohittamisesta myöhemminkin: Kun uhri hoitaa kaikki ikävien tunteiden käsittelyt, saavat muut jatkaa rauhassa elämäänsä ilman ajatusta siitä, että oma äiti voi tosiaan pilata lapsen elämän ja aiheuttaa näitä elämän kestäviä tunneongelmia, joihin avun saaminen on usein puhtaasti onnesta kiinni.

Ongelmaäideillä on usein itselläänkin ollut vaikeita ongelmia, mutta se ei poista tosiasiaa siitä, että he toimivat väärin ja aiheuttavat lapsilleen kauheaa vahinkoa. Sinulla on oikeus ja syy olla vihainen. Koita antaa itsellesi lupa tuntea se. Samanaikaisesti voisi olla erittäin hyödyllistä, jos löytäisit terapeutin, joka näkisi sinun kärsimyksesi, pystyisi olemaan vihainen puolestasi ja vahvistamaan oman kokemuksesi, niin ettei vihasta koituisi kärsimystä aiheuttavia toissijaisia tunteita kuten häpeää ja syyllisyyttä.

Kurjinta kaikessa on, kun tuntee ettei saisi tuntea niin kuin tuntee. Ja silti niin tekee, koska tunteita ei voi poistaa. Jos ja toivottavasti kun pääset käsiksi tunteeseen, voisi kognitiivinen tai dialektinen käyttäytymisterapia antaa välineitä sen käsittelyyn ja aikanaan irti päästämiseen. AV-palstalla asioista puhuminen tuskin tuo apua, koska monet kyseenalaistavat ja mitätöivät kokemuksesi, ja se on täsmälleen päinvastainen asia kuin mitä tarvitset. Sinun pitää löytää omat totuutesi ja hyväksyä se, että valtaosa ihmisistä on (onneksi) liian onnekkaita koskaan ymmärtämään kokemustasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi joko 1. ei ymmärtänyt pahoittavansa teoillaan mielesi tai 2. ei välittänyt pahasta mielestäsi. Tai 3. olit itse oikeasti hankala lapsi, etkä vain osaa tarkastella tapahtunutta neutraalisti.

No 1. ja 2. en tietenkään ole KOSKAAN halunnut tuottaa pahaa mieltä yhtään kellekään! Se ei tarkoita sitä, että antaisin muiden sanella mulle, millainen minun pitää olla. Äitini halusi juuri sitä, eli itse sanella sen ja yritti toisten avulla saada muitakin sanelemaan mulle sen, millainen mun pitää olla, vaikka minusta mun pitää saada itse miettiä, häiritseekö jonkun mielipha minua, vaiko ei. Ihmisillä on itsellään aika paljon vikoja ja ongelmia, minkä takia heillä pahoittuu mieli, koska eivät mene terapiaan, en katso, että se on mun ongelmani. Mä olen terapiani käynyt.

Ap

”Olet terapiasi käynyt”, mutta onko siitä ollut mitään apua? Miksi veisaat samaa vanhaa virttä palstalla vuodesta toiseen? Terapian tarkoitus on tervehtyä ja päästä elämässä eteenpäin.

Jos sulla ei ole kokemusta loukkaavasta vanhemmasta, joka kieltää sua pahoittamasta muiden mieliä, kun et todellakaan yrittänytkään pahoittaa, niin miksi osallistut koko keskusteluun?

Ap

Ehkäpä meillä täällä on vuosien ajalta kokemusta sinusta. Siitä, miten yllytät itsesi raivoon ja solvaat kaikkia muita, kunnes huudat täällä itseksesi.

Me ei jakseta sinua, kuten ei äitiparkasikaan tarvitse jaksaa.

Vau. Kahdessa edellisessä viestissä tulee todella hyvin esille, mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole muiden tunteiden suojelusta vaan siitä, että äitisi joko käytti manipulointikeinoa, tai ei erottanut sinua itsestään eli käytti välineenä, yrittäessään hallita omia tunteitaan "muiden mielen kautta" (psykoosinomaisesti).

Äidin velvollisuus on ajatella suoraan lapsensa hyvinvointia, mutta se voi olla vaikeaa, jos äidillä on luonnevika.

Pystytkö kuvaamaan tuollaista toimintaa tarkemmin? Minua on satuttanut erityisen paljon se, että muut vaikuttivat aina menevän minun edelleni. Olen miettynyt, että se on siksi, että äitini ajatteli minussa olevan pelkkää vikaa.

Ap

Muistutitko maneereiltasi kenties liikaa äitisi anoppia, joka kenties tahallaan äitisi mieltä pahoitti ja satutti vuosikaudet? Mummo ylpeili äidillesi, kuinka olet tullut häneen etkä äitiisi? Kunhan huvikseni heittelen uskalikon kärjistettyjä ehdotuksia arvoitusta helpottamaan. Elämä joskus on taruakin ihmeellisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vau. Kahdessa edellisessä viestissä tulee todella hyvin esille, mistä on kyse.

Tarkoitin 52 ja 51.

Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka kyllästyneet valittamiseen. Ap vain kärsii traumatisoituneen äitinsä traumaattisesta kohtelusta - se ei ole valinnan kysymys, vaan vuosien prosessi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole muiden tunteiden suojelusta vaan siitä, että äitisi joko käytti manipulointikeinoa, tai ei erottanut sinua itsestään eli käytti välineenä, yrittäessään hallita omia tunteitaan "muiden mielen kautta" (psykoosinomaisesti).

Äidin velvollisuus on ajatella suoraan lapsensa hyvinvointia, mutta se voi olla vaikeaa, jos äidillä on luonnevika.

Pystytkö kuvaamaan tuollaista toimintaa tarkemmin? Minua on satuttanut erityisen paljon se, että muut vaikuttivat aina menevän minun edelleni. Olen miettynyt, että se on siksi, että äitini ajatteli minussa olevan pelkkää vikaa.

Ap

Muistutitko maneereiltasi kenties liikaa äitisi anoppia, joka kenties tahallaan äitisi mieltä pahoitti ja satutti vuosikaudet? Mummo ylpeili äidillesi, kuinka olet tullut häneen etkä äitiisi? Kunhan huvikseni heittelen uskalikon kärjistettyjä ehdotuksia arvoitusta helpottamaan. Elämä joskus on taruakin ihmeellisempää.

-ERI

Ihan turha etsiä ap:sta syytä miksi asia tapahtui. Teko on aina tekijästä lähtöisin.

Surullista on se, ettei ap voi luovuttaa vaan pilaa elämänsä jäämällä uhrin rooliin. Pitäisi tietoisesti rakentaa ja vahvistaa omaa identiteettiään.

Asian ymmärtäminen EI ole avain eteenpäin, ANTEEKSIANTO ON AINUT KEINO.

Vaikka asia kuinka kristilliseltä kuulostaakin, se on oikeasti sinun omaksi parhaaksesi. Märehtiminen on myrkkyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, kokeillaan tätä. 

Ap, oletko harkinnut sitä, että annat vaan olla ja jatkat elämääsi? Vatvot tätä samaa asiaa vuodesta toiseen. Huomaatko, että tätä menoa huomaat kuolinvuoteellasi, että käytit koko elämäsi äitisi haukkumiseen?

On paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi jopa kiduttajilleen tai lapsensa murhanneille. Jos sellainen onnistuu, kyllä sinunkin pitäisi onnistua. JOS haluat.

Jatkan elämääni? Se ei voi olla hyvää, ellen tiedä, miksi minua kohdeltiin näin.

Ap

Olen eri kuin lainaamasi, mutta annan sinulle nyt onnellisen elämän avaimet: sinua kohdeltiin niin kuin kohdeltiin, koska äitisi on mieleltään sairas.

Voitko nyt viimein päästä yli?

Tarvitsen tuon näkemyksen vastaantuloa paljon laajemmalla rintamalla ja monessa kokemuksessa, että vihdoin hänet asetetaan syyllisen penkille, eikä minua. Eikä vain siksi, että haluaisin hänelle pahaa vaan siksi, mitä hän on tehnyt. Hän ei ole tehnyt oikein. Hän on laittanut syyllisen penkille syyttömän, eli minut. Siksi hän kuuluu sinne, kaikkien suulla (tai ainakin ison osan ihmisiä).

Ap

Sinä ja äitisi olette vain kaksi ihmistä miljardien joukossa. Kuinka suuren yleisön eteen haluat äitisi jalkapuuhun?

En mä tässä mitään yleisömäärää mieti, vaan ihmisiä, jotka vastailee mulle palstalla ja KIUSAA minua siitä, että äitini on ollut mua kohtaan sairas ja satuttava. Heidän pitää oppia paikkansa ja se paikka on likaoja. Tai myöntää, että ovat ilkeitä kiusaajia ja saavat hävetä, elleivät pyydä anteeksi.

Ap