Tiedossa mahdollisesti täydellinen henkinen romahtaminen... kuinka ennalta helpottaa tilannetta?

vaan jostakin miljoonin verroin kauheammasta, mutta kuten sanottu, en halua/voi sitä täällä kertoa.



ap

en muista kirjoittajaa. Kotimainen kirja kuitenkin. Kuulemma hyvä.

Selvitä jo nyt ennakkoon eri viranomais ym. tahoja, joiden puoleen voit kääntyä hädän hetkellä jotta saat mahdollisimman pian apua, shokissa voi olla vaikea selvitellä kriisipuhelinnumeroita yms.

Jos olet töissä, mieti miten menettelen työnantajan kanssa - millin ja mitä ilmoitat sinne jos jäät pois töistä (ettet menetä työpaikkaasi).

Tee suunnitelmat kirjallisena, niin voit niistä tarkastaa mitä olet " järjissäsi" suunnitellut. Voisiko joku ystävä tai omainen huolehtia sinusta ja asioistasi, tai ainakin tarkkailla, milloin mahdollisesti tarvitsisit ulkopuolista apua?

Jos olet niin kipinkapin tunnustamaan.

en ole tehnyt rikosta, eikä ole kenellekkään mitään tunnustettavaa.

Kiitos tulleista neuvoista.

ap

terapeutin kanssa. Jos jotakin tapahtuu käyntejä on paljon helpompi tihentää, uutena asiakkaana voit joutua odottamaan pitkäänkin.



Älä pelkää henkistä romahtamista, jos sinulla on tukea ja ammattiapua niin romahtaminen on vain alku vahvempaan nousuun. Tämä ei ole vain teoreettinen kirjoitus, olen itse romahtanut, saanut hoitoa ja toipunut (tai ainakin vahvasti toipumassa) takaisin elämään

Minä romahdin ja olin psykiatrisessa hoidossa. Meni siis kuppi nurin kokonaan. Siitä on nyt kuusi vuotta aikaa ja olen kunnossa ja onnellinen. Ja tiedän, ettei minua murra enää mikään, kun siitäkin selvisin.

kerrotko lisää. Miten jouduit/ vai hakeuduitko itse hoitoon? Millaisessa tilassa olit? Kauanko olit hoidossa? Olitko ihan sairaalassa vai avohoidossa?

Tiedän että on vaikeaa ja ikävä on erittäin suuri mutta saatan puhua sinun asiasi vierestäkin. . minua auttoi se että olin jutellut mummoni kanssa monet pitkät keskustelut esim. juuri kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä meillä läheisillä. Sen sanon vain että älä jätä mitään minkä voisit tänään jo sanoa tai tehdä niin enään huomiseen.

T. yhden lapsen äiti 23v.

ja ongelmikseni todettiin masennus ja paha ahdistus. Muutaman kuukauden kuluttua tuon avohoidon aloittamisesta tapahtui jotain jota taas minä en halua eritellä tässä ja masennukseni paheni psykoottistasoiseksi.

En mennyt kuitenkaan varsinaisesti psykoosiin. Se oli ikään kuin heilahdus mielenterveydessäni.

Olin psykiatrisella osastolla viisi viikkoa, paranin lääkityksellä nopeasti. Tai siis pääsin paranemisen alkuun. Kävin sen jälkeen psykoterapiassa (Kelan tukemassa) kaksi ja puoli vuotta.



Kamala elämäntilanne selkiytyi ja pää selkiytyi ja minä siis selvisin.

Toivon tosiaan, että vielä täysissä järjissä tässä porskutellaan vuodenkin päästä....



ap

Ja laita paikkakuntasi kriisivastaanoton numero puhelimeesi talteen. Varmuuden varalta. Minulla on se aina saatavilla, vaikken ole koskaan soittanut. Tulee turvallisempi olo :)



13

Vaikea sanoa, miten pystyt tilanteen itsellesi järkeistämään, kun et kerro enempää, mutta jotenkin sinun on tuosta yli päästävä. Mieti, mitä oikeastaan pelkäät ja lähde työstämään sitä.



Joskus käy niinkin, että jonkun tulevan asian pelkääminen etukäteen onkin itse asiassa pahempaa ja uuvuttavampaa, kuin että asiasta tulee lopulta totta.

kyllä sitä kummasti ihminen selviää kaikesta. jopa siitä että on menettänyt koko perheensä mikä tuntuu uskomattomalta että siitä voisi selvitä, mutta kyllä ihmiset on selvinneet. laita asiat tärkeysjärjestykseen ja mieti onko se asia todella niin paha.

soittaa) ja sitten vielä mielenterveystoimistoon. tämä kaikki, vaikka vasta PELKÄSIN että voin romahtaa (lapsen vakava sairastuminen/valvominen/diagnoosipelot, vaikea kuolemantapaus, oma sairastuminen, mummon kuolema, isän vakava sairastuminen).



Otin yhteyttä, koska minulla oli lapsi josta halusin huolehtia, JOS vaikka en enää jaksa ja sekoan. Pienten lasten vanhemmat saavat yleensä muita helpommin apua. Keskusteluapua olen saanut jo kaksi vuotta - ja kun sokkiuutisia on tullut on ammattilainen ollut apuna.



Muista myös, että lääkkeillä voidaan tasoittaa pahimpia tuskatiloja!! Ja minua ainakin suojasi pahimmassa kriisissäni noin viikon sokkitila, jonka suojissa kuljin eteenpäin ja vähitellen aloin tajuta, mitä on tapahtunut.



Enkä tuskasta huolimatta ole seonnut.

Kuten jo mainitsin, en halua asiaa mainita täällä.

Neuvonne ovat olleet hyviä ja ainakin kriisikeskuksen numero täytyy puhelimeen tallentaa. Ehkäpä tuollainen paperille tehty suunnitelma olisi tosiaan hyvä, mutta siinä asiaa on pakko käydä läpi jo etukäteen... mutta ehkä se on vain hyväkin.

ap

Kohdallani pahimmat ennusteet kävivät toteen. Kun olin jo valmiiksi terapiassa oli se jotenkin helpompi kestää. Töistä olin poissa n puoli vuotta. Onneksi työnantaja oli todella ymmärtäväinen. Nousin jaloilleni melko nopeasti ja terapia lopetettiin. Vuoden kuluttua tultiin taas alas hurjaa kyytiä ja oli jo lähes psykoosissa. Pääsin taas terapiaan. Tänään tunnen taas olevani iloinen ja vahva ihminen. Surut ovat vain kasvattaneen ja opettaneet minua ihmisenä.



Voimia sinulle kohdata se mitä pelkäätkin

Jos suljet silmäsi, niin tilanteen tullen kriisi iskee kovemmin. Etukäteen miettimällä voit käydä tulevaa läpi mielessäsi, kuvitella omia tunteitasi ja reaktioitasi. Kun olet haroitellut etukäteen, niin pystyt hallitsemaan tunteitasi sitten tilanteessa paremmin. Tämä on sitä mielikuvaharjoittelua, jota esim. urheilijat käyttävät, jotta jännitys ei pilaa urheilusuoritusta ja jotta saadaan harjoiteltua onnistunutta suoritusta.



Vaikka tulevaa on vaikea kohdata, niin yritä voittaa pelkosi ja varautua mielessäsi jo etukäteen. Mitä oikeastaan voitat kieltämällä totuuden? Mitä haluat sillä saavuttaa? Tulevaisuus ja todellisuus eivät katoa mihinkään, vaikket niitä suostu katsomaankaan.

ystävä piiristä löytyisi joku jolle jutella niin sekin varmasti auttaisi. puhuminen ei ole kenltäkään pois ja se helpottaa kun suun aukaisee!

sen kaikista kauheimman vaihtoehdon, vaikka tiedän, että se myös tulee ehkä todellisuudessa tapahtumaan. En tiedä oikeastaan miksi näin teen, ehkä suojelen itseäni ja se on ainut keino miksi nyt jaksan. Monet ystäväni ja sukulaiseni ihmettelevätkin, miten nyt jaksan niin hyvin, mutta minun on pakko! Mutta siksi juuri pelkäänkin, mitä sitten jos tullaan alas ja kovaa, ihan pohjalle.... mitä ihmettä sitten. Jos yritänkin ajatella sitä, alkaa heti itkettämään....