Onko tavallista että puolison kuoleman jälkeen ei voi kuvitellakaan enää olevansa kenenkään muun kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on se syy, miksi pariutuminen ei tulisi mieleenkään?

Itselläni ainakin se, että puolisoni on elämäni rakkaus ja sielunkumppanini.

Tuo ei minusta ole syy. On minunkin puolisoni elämäni rakkaus ja sielunkumppanini, mutta en kategorisesti sulje pois mitään, jos jäisin leskeksi. Voihan sitä löytää yllättäen kumppanin vaikka sellaisesta, jolle on käynyt samoin (menettänyt sielunkumppaninsa)

Joillakin on tarve olla aina jonkun kanssa, mutta ei kaikilla. Oikeastaan vähän kummallista että koko tilannetta tarkastellaan siitä kulmasta että parisuhteessa oleminen on se normi ja sitten se on jotenkin omituista jos joku ei siihen (enää) halua. Olen itse ollut 20 vuotta saman miehen kanssa. Olen tehnyt triljoona kompromissia, muuttanut eri maahankin toisen pyynnöstä. Jos tämä johonkin loppuu, eroon tai kuolemaan, en oikein ymmärrä miksi sitoisin itseni toisen kerran näin. Varsinkaan jos se seuraava ei edes tuntuisi yhtä oikealta kuin ensimmäinen. En minä pelkää yksin oloa noin paljon.

Kannattaa miettiä ne vaihtoehtonsa vasta sitten kun on leski. Leskenä koen aika loukkaavana, että iloisesti naimisissa olevat hehkuttavat ikuista rakkauttaan tilanteessa, josta eivät tiedä mitään. 

Tuntuu uskomattoman epätodennäköiseltä, että tapaisin kaksi kertaa elämässäni ihmisen, jonka kanssa haluaisin olla parisuhteessa. Jo yksi kertaa tuntuu lottovoitolta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä ne vaihtoehtonsa vasta sitten kun on leski. Leskenä koen aika loukkaavana, että iloisesti naimisissa olevat hehkuttavat ikuista rakkauttaan tilanteessa, josta eivät tiedä mitään. 

Sehän on ihan mahtavaa jos rakastuu useamman kerran ja useamman kerran löytää jonkun jonka näkee kaiken sen vaivan arvoiseksi. Mutta lähtökohtaisesti yksinolossa ei ole mitään vikaa, eikä sitä pitäisi joutua selittelemään. Ei sillä suurella rakkaudella kuollutta kohtaan tai yhtään millään.

Mieheni kuoli syöpään 40 aviovuoden jälkeen. En halua uutta suhdetta, koska olen hänen vaimonsa ja uskon inkarnaatioon. Haluan pystyä tunnistamaan hänet tavatessamme uudestaan uudella kierroksella. Joku toinen tulisi väliimme.

Ymmärrän kyllä nuoria leskiä, jotka avioituu uudestaan.

Aion hommata koiran. :)

Äitini jäi nuorena leskeksi eikä halunnut enää parisuhdetta. Hän koki, ettei kukaan olisi isån veroinen.

Itse taas olen eronnut ensimmäistä pitkästä liitosta ja nyt toisessa. Ihmettelen kyllä, miksi äiti ei koskaan halunnut uutta miestä. Eihän uusi rakkaus tarkoita, että kieltäisi vanhan, tai että vanhaa olisi rakastanut jotenkin vähemmän. Minäkin rakastin aikanaan exääni ja hän on osa elämänhistoriaani. Silti voin rakastaa myös nykyistä miestäni ja rakentaa hänen kanssaan toimivan liiton.

Vierailija kirjoitti:

Äitini jäi nuorena leskeksi eikä halunnut enää parisuhdetta. Hän koki, ettei kukaan olisi isån veroinen.

Itse taas olen eronnut ensimmäistä pitkästä liitosta ja nyt toisessa. Ihmettelen kyllä, miksi äiti ei koskaan halunnut uutta miestä. Eihän uusi rakkaus tarkoita, että kieltäisi vanhan, tai että vanhaa olisi rakastanut jotenkin vähemmän. Minäkin rakastin aikanaan exääni ja hän on osa elämänhistoriaani. Silti voin rakastaa myös nykyistä miestäni ja rakentaa hänen kanssaan toimivan liiton.

Niin, sinä olet eronnut eli teillä rakkaus loppui. Kuolemaan päättyneessä liitossa rakkaus ei loppunut, joten eri asia. Ymmärrän äitiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini jäi nuorena leskeksi eikä halunnut enää parisuhdetta. Hän koki, ettei kukaan olisi isån veroinen.

Itse taas olen eronnut ensimmäistä pitkästä liitosta ja nyt toisessa. Ihmettelen kyllä, miksi äiti ei koskaan halunnut uutta miestä. Eihän uusi rakkaus tarkoita, että kieltäisi vanhan, tai että vanhaa olisi rakastanut jotenkin vähemmän. Minäkin rakastin aikanaan exääni ja hän on osa elämänhistoriaani. Silti voin rakastaa myös nykyistä miestäni ja rakentaa hänen kanssaan toimivan liiton.

Niin, sinä olet eronnut eli teillä rakkaus loppui. Kuolemaan päättyneessä liitossa rakkaus ei loppunut, joten eri asia. Ymmärrän äitiäsi.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta ei rakkaus välttämättä ole loppunut jos on eronnut. Silti eronneelta kysellään koko ajan, koska aiot löytää uuden suhteen, vaikka saattaa olla, että ihminen, jota rakastat vieläkin kulkee maan päällä. Sekin voi olla vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini jäi nuorena leskeksi eikä halunnut enää parisuhdetta. Hän koki, ettei kukaan olisi isån veroinen.

Itse taas olen eronnut ensimmäistä pitkästä liitosta ja nyt toisessa. Ihmettelen kyllä, miksi äiti ei koskaan halunnut uutta miestä. Eihän uusi rakkaus tarkoita, että kieltäisi vanhan, tai että vanhaa olisi rakastanut jotenkin vähemmän. Minäkin rakastin aikanaan exääni ja hän on osa elämänhistoriaani. Silti voin rakastaa myös nykyistä miestäni ja rakentaa hänen kanssaan toimivan liiton.

Eihän se edes ole itse päätettävissä rakastuuko. Välttämättä ei rakastu vaikka kulkisi tutka päällä joka paikassa koko ajan. Itse ihmettelen ihmisiä jotka tuntuu löytävän rakkauden kohteita aina uudelleen ja uudelleen ja vielä melko nopeasti. Joidenkin kai on vain helpompi rakastua.

Miksei? Yhä enenevissä määrin ei olla ikinä sen ensimmäisenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni kuoli syöpään 40 aviovuoden jälkeen. En halua uutta suhdetta, koska olen hänen vaimonsa ja uskon inkarnaatioon. Haluan pystyä tunnistamaan hänet tavatessamme uudestaan uudella kierroksella. Joku toinen tulisi väliimme.

Ymmärrän kyllä nuoria leskiä, jotka avioituu uudestaan.

Aion hommata koiran. :)

Ihana kuulla, että jotkut muutkin uskovat näin ♡

Itse koin tuon maagisen, selittämättömän uudelleenkohtaamisen-tunteen kun "ensimmäisen kerran" kohtasin miehen, josta lopulta tulikin ainoa kumppanini (päädyimme yhteen vasta 12 vuotta tuon hetken jälkeen).

Vaalin tuota uskomatonta hetkeä sydämessäni, jonka 19-vuotiaana koin kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat (tapahtui vuonna 2005).

Minulle olisi. 

Jollekin toiselle ei olisi.

Ihmiset ovat erilaisia.

Yksilöt ovat tietenkin aina yksilöitä, mutta muistan lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan onnellisesta avioliitosta leskeytyneet miehet menevät useimmiten uudelleen naimisiin, kun taas naiset pyvät todennäköisemmin yksin loppuelämänsä. 

Mummoni jäi leskeksi 3 pienen lapsen kanssa eikä halunnut enää uutta suhdetta. Rakkaus jäi kesken. Olivat myös uskovaisia joka varmasti vaikutti että vain yksi kumppani elämässä.

Itse olen ollut mieheni kanssa 30 vuotta ja jos tulisi ero tai mieheni kuolisi niin en todellakaan enää haluaisi uutta miestä/suhdetta. Parisuhde merkitsee kuitenkin sen rakkauden lisäksi toisen huomioon ottamista ja kompromisseja. En jaksa enää sellaista ja aloittaa alusta vaikka nyt onkin kaikki erittäin ok. Moni sanoo ettei sitä voi tietää etukäteen. No minä voin koska tunnen ja tiedän itseni sen verran hyvin näin 50+ ikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä ne vaihtoehtonsa vasta sitten kun on leski. Leskenä koen aika loukkaavana, että iloisesti naimisissa olevat hehkuttavat ikuista rakkauttaan tilanteessa, josta eivät tiedä mitään. 

Samat ajatukset täällä. Olen myös leski enkä kyllä olisi naimisissa ollessani mitenkään voinut tätä tilannetta ja omia ajatuksiani kuvitella. Puhumattakaan jonkun toisen vastaavasta tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Siinä voi olla kyse ihan vaan siitä että aikuisena ei välttämättä enää jaksa aloittaa alusta jonkun uuden kanssa. Kyllä se jonkun uuden kanssa asuminen on oikeasti sellaista kompromissia kompromissin perään. Vähemmän ongelmia kun on oma tupa ja omat tavat, eikä kukaan enää sotke kuvioita.

Seiska vastaa: Minun kohdalla syy juurikin tämä. Lisäksi tarvitsen paljon aikaa yksinoloon. Lottovoitto oli, että edesmennyt mieheni ymmärsi tämän. Toki yhä toisinaan kaipaan miestäni, mutta muuten yksin on hyvä.

En usko että haluan koskaan ketään toista. Olen 51 ja kuljin yhdessä mieheni kanssa melkein 20 vuotta. En jaksausi tutustua kehenkään enkä muuttaa mitään elämässä. Ikävöin miestäni ja sitä, että hän hyväksyi minut juuri tällaisena kuin ole. Meille muodostui oma tapa olla ja elää ja hän oli myös paras ystäväni.