Lue keskustelun säännöt.
ADD/ADHD, kuinka olet kompensoinut oireita?
Häslä
15.03.2021 |
Olen saanut neurologisen diagnoosin, jonka omaavilla on usein myös ADHD ja olen itse nyt miettinyt tämän diagnoosin mahdollisuutta omalla kohdallani. Haluaisin kysyä diagnoosin saaneilta, miten olette itse historiassanne kompensoineet oireita niin, että ne niitä ei ole huomattu? Omalla kohdallani tunnistan monia oireita, mutta kuitenkin esim. koulut ovat menneet hyvin, mitä nyt olen hoitanut kaiken aina tosi viime tingassa. Yliopistossa tällainen työskentelytyyli alkoi tuottaa vaikeuksia, valmistumisessa kesti pitkään. Kavereiden keskuudessa olen se häslä, jolla kaikki hommat on aina vähän levällään. Keskittyminen on minulle vaikeaa, parhaaseen työskentelyflowhun pääsen yleensä vasta yöllä kun olen tarpeeksi väsynyt niin, että päänsisäinen trafiikki hiljenee sopivasti ja myös ympäröivä maailma rauhoittuu. Onko diagnoosin saaneilla vastaavia kokemuksia? Kuinka "pieniä" teidän ulkomaailmalle näkyneet oireet ovat olleet? Mitä oireita lapsuudesta olette tunnistaneet adhdksi vasta aikuisiällä? Kiitos jo etukäteen <3
Kommentit (60)
Minimalismi kaikessa, ylikeskittyminen opintoihin, työhön harrastuksiin, minkä seurauksena uupumus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä voi tehdä ellei kovin tiukkoja raameja voi asettaa? Jos vaikka on eronnut, lapset jatkuvasti ympärillä eikä ole tukiverkkoja? Kunnalta jos erehtyy kysymään, vastaus on aina, että me voidaan ottaa lapset sijoitukseen johonkin ryhmälaitokseen vähäksi aikaa.
Hetkinen. Johtuukohan tämä minimalismivillityksen suosio osittain keskittymishäiriöistä? 🤔
Sain diagnoosin vasta keski-ikäisenä, mutta se selitti siihen astisen elämäntyylini. Olen hankkinut aika monta ammattia, opiskellut niihin kaikkiin ja suorittanut kasan tutkintoja. Aivoni raksuttavat kaiken aikaa, niin opiskelu ja uuden oppiminen on ollut yksi tapa purkaa energiaani.
Lapsena olin maineeltani laiska, hankala ja lintsaileva oppilas, joka selvisi keskinkertaisella keskiarvolla luokasta toiseen ja lopetin lukion kesken. Oli suuri tahto päästä töihin ulkomaille ja menin.
Adhd on voimavarani. Hyväksyn sen sellaisena kuin se minussa on. Kogntiivinen terapia auttoi kolmen vuoden ajan. En käytä lääkkeitä.
Iän myötä oireyhtymä lievenee, sen kanssa pärjää ja osaan jarrutella ylikierroksia.
Ehkä pahimmat hetkeni ovat olleet viime vuosina poikkeuksellisen raskaat vastoinkäymiset, jolloin adhd:ta ei kykene kompensoimaan mitenkään. Kaikki siihen asti elämässä opitut keinot eivät vaan auta, mutta tein sen että vuokrasin mökin korvesta ja elelin siellä pari vuotta päästäkseni voitolle unettomuudesta, keskittymisvaikeuksista, raivokohtauksista yms minun adhd:n tyypillisimmistä oireista.Luonto oli suuri apu.
En myöskään pidä liian laajaa kaveripiiriä, mikä minulle on hyvin tyypillistä ollut aina. Tapaan vain muutamia ihmisiä, sillä siten saan liiallisen aktiivisuuden pidettyä aisoissa. Muutamat ystäväni ovat hyvin rauhallisia luonteita ja riittää, kun minä kohellan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADD vaivaa. Lapsesta asti diaginisoitu, mutta vahvaa lääkitystä ei silloin vanhemmat halunneet aloittaa. Kertoivat koko jutusta vasta, kun olin 18-vuotias.
Kohtalaisesta pärjännyt elämässä kuitenkin. Korkeakoulututkinto, työ ja urheiluharrastuksiakin on. Ongelmana on vain se, että joudun pinnistelemään todella saadakseni arjen askareeni tehtyä. Jonkun yksinkertaisen jutun tekeminen tuntuu ylivoimaisen hankalalta. En saa mitää aikaiseksi ellen tosissani paneudu siihen. Nyt olen pohtinut, että pitäisikö lääkitys aloittaa nyt aikuisiällä.
Lasten lääkitseminen ei ole vielä tuolloin ollut yleistä, ymmärrän hyvin vanhempiesi päätöksen.
Iän myötä sisäinen levottomuus vaan pahenee ja tulee mukaan ahdistusta,masennusta,unettomuutta..
Kompensoin alottamalla lääkityksen. Kuulemma hyvin monilla sama juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iän myötä sisäinen levottomuus vaan pahenee ja tulee mukaan ahdistusta,masennusta,unettomuutta..
Kompensoin alottamalla lääkityksen. Kuulemma hyvin monilla sama juttu.
Mikä lääke kyseessä?
Ilman lääkitystä (stimulantteja) ei sitä oikein pysty kompensoimaan mitenkään. Isoin ongelma on unettomuus ja huono lähimuisti. Ei tuohon oikein aikuisena haluta antaa lääkitystä. Mielummin pidetään työttömänä ja syrjäytyneenä. Lukemalla paljon ja syömällä omega-3 pystyy auttamaan keskittymiskykyä tiettyyn pisteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lääkitys yleensä aloitetaan jos tulee diagnoosi ja haluaa kokeilla , päihteet estää tän tietenki.
Hetkinen...täytyypä perehtyä tuohon ADD:een. ELämä levällään vielä näin keski-ikäisenäkin. Aloitekyky ja keskittymiskyky olematon. Näin vanhemmiten energiakin ja itseluottamus vähänä, kun mikään ei ole oikein onnistunut. Pari yliopistotutkintoa kuitenkin tehtynä, pätkätöitä, epäonnistuneita yrittäjyyskokemuksia, velkaa, masennusta, hanttihommia, erakoitumista, kotini on vanha röttelö täynnä kamaa. Just tuo, että aina vähän feikkaan iloista ja energistä, enkä päästä ketään oikein lähelle, ettei paljastu mikä nahjus olen.
Nyt olen tehnyt hyväpalkkaisen sijaisuuden ja saanut velat melkein maksettua ja vähän kasattua itseluottamustanikin taas. Se, millä kompensoin on tietty luova välkkyys ja kekseliäisyys, osaan nähdä asiat ja yhdistellä ne uusiksi. Lisäksi olen todella tunnollinen, teen työt aina hyvin varsinkin, kun olen vastuussa muista ihmisistä. Onneksi tämä pesti loppuu kuukauden päästä ja pääsen levähtämään =lösähtämään.
Tuskin kuitenkaan diagnoosia saisin. Enkä jaksaisi siihen edes ryhtyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jestas! olen nyt perehtynyt ADD:en ja tehnyt testejä ym. Miten VOI olla mahdollista, ettei tämä ole tullut ikinä mieleeni? VAikka olen tiedostanut kyllä, ettei mulla ole yhtäkään elämän alauetta, missä ei olisi ollut ongelmia kyllästymisen, organisoinnin ja rutiinien puutteen, sisäisen levottomuuden ja ulkoisen lamaannuksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen. Johtuukohan tämä minimalismivillityksen suosio osittain keskittymishäiriöistä? 🤔
Askeettisuus ja minimalismi eivät ole mitenkään uusi asia. Nykyinen Konmarittaminen on vain nostanut minimalismin taas uudella tavalla pintaan, kun vanha asia on saanut uuden nimen sekä ohjeet sen toteuttamiseen.
Uskoisin minimalismin olevan aikojen saatossa eri syistä pinnalle tuleva ilmiö. Olen itse ollut minimalistinen jo ennen diagnoosia ja konmaria. Syynä on se, etten näe oikein mitään syytä joutua taloudelliseen kierteeseen tehden työtä vain tavoitellen parempaa titteliä ja palkkaa vain siksi, että voisin ylläpitää jotain tiettyä elintasoa: isoa taloa neliöinen, jossa on paljon kaappeja tavaroineen, jotka olisin hankkinut vain sen hetkisen suosion mukaan. Haluan kyseenalaistaa palkan ja tittelin tuomat työtehtävät. Minulle on myös tärkeää, että pidän työstäni. Olen tyytyväinen siihen kuinka tällä hetkellä elän ja minimalismi mm. hankinnoissa, auttaa säästämään (ja sijoittamaan) niihin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin kokemuksineen, jotka ovat itselleni merkityksellisiä. En halua todeta 20 vuoden kuluttua, etten ole elänyt elämääni odottaen eläkevuosia. Elän nyt.
Te, jotka olette aikuisiällä aloittaneet lääkityksen, miten se vaikutti?
Itse löysin tän diagnoosin jokin aika sitten ja haluaisin testauttaa sen itseltäni. Olisi ihanaa, jos tähän kohinaan, sähläämiseen ja pätkimiseen olisi joku syy ja olisi mahdollisuus hillitä sitä lääkkeellä.
Arvelen että yleisin lääke on concerta,metyylifenidaatti.
Se auttaa asioiden alottamisessa eikä jää jumittaan niin helposti . Mutta ei se ole minulle ainakaan mikään suuri ihmelääke,pikemminkin yksi apu vaan muiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Kalenteri, miljoonat muistilaput ja minimalistinen koti pitää pahimman sekoilun aisoissa.
Mä en ikinä saisi kodistani minimalistista. Samoin unohdan aina katsoa kalenteriin vaikka täyttäisinkin sitä, viimeksi perjantaina unohtui lääkäri, vaikka oli kalenterissa.
Mun onneni on, että multa puuttuu se hyperaktiivisuus. Olen aika laiska enkä jaksa esimerkiksi juopotella tai tuhlata rahojani tai muuten sotkea elämää. Jään ennemmin koukkuun kirjan lukemiseen tai pianonsoittoon. Samasta syystä mulla on aina rahaa tilillä, olen aina ollut töissä ja tuhlaaminen ei kiinnosta. Lähipiirissä on toiminta-addikteja ja heidän rahahuoliaan katseltuani olen vakuuttunut siitä että se H on kirjaimista aika iso ongelma.
suutta omalla kohdallani. Haluaisin kysyä diagnoosin saaneilta, miten olette itse historiassanne kompensoineet oireita niin, että ne niitä ei ole huomattu? Omalla kohdallani tunnistan monia oireita, mutta kuitenkin esim. koulut ovat menneet hyvin, mitä nyt olen hoitanut kaiken aina tosi viime tingassa. Yliopistossa tällainen työskentelytyyli alkoi tuottaa vaikeuksia, valmistumisessa kesti pitkään. Kavereiden keskuudessa olen se häslä, jolla kaikki hommat on aina vähän levällään. Keskittyminen on minulle vaikeaa, parhaaseen työskentelyflowhun
ADD vaivaa. Lapsesta asti diaginisoitu, mutta vahvaa lääkitystä ei silloin vanhemmat halunneet aloittaa. Kertoivat koko jutusta vasta, kun olin 18-vuotias.
Kohtalaisesta pärjännyt elämässä kuitenkin. Korkeakoulututkinto, työ ja urheiluharrastuksiakin on. Ongelmana on vain se, että joudun pinnistelemään todella saadakseni arjen askareeni tehtyä. Jonkun yksinkertaisen jutun tekeminen tuntuu ylivoimaisen hankalalta. En saa mitää aikaiseksi ellen tosissani paneudu siihen. Nyt olen pohtinut, että pitäisikö lääkitys aloittaa nyt aikuisiällä.