Lue keskustelun säännöt.
Menetin elämäni rakkauden, haaveet murskaksi, miten selvitä?
15.03.2021 |
Seurustelin kahden vuoden ajan miehen kanssa, jonka kanssa luulin olevani elämäni loppuun saakka. Suunnittelimme perheen perustamista ja yhteisen kodin ostoa. Kaikki näytti varmalta. Sitten suhteessa ja suhteen ulkopuolisessa elämässä tapahtui asioita jotka ajoivat meidät äkilliseen kriisiin. Tämän myötä mies ilmoitti, että tunteet ovat hävinneet. En pysty käsittämään tätä asiaa, vielä hetki sitten hän sanoi rakastavansa ja suunnittelimme yhteistä lasta. Kaikki on romahtanut parin kuukauden sisällä. Nyt olemme eronneet. Tunnen menettäneeni elämäni rakkauden ja kaikki haaveet ovat murskana. Olen pian 31v ja mukana on myös pelko etten löydä enää kumppania ja ehdi perustaa perhettä. Kaipaisin näkökulmia ja kokemuksia selviämisen tueksi. Tällä hetkellä kaikki tuntuu täysin toivottomalta ja olen hyvin masentunut.
Kommentit (64)
Älä nyt ainakaan sitä murehdi, ettetkö ehtisi löytää ketään. Et ole vielä ollenkaan vanha, et vaikka käyttäisit tämän jälkeen rauhassa erosta toipumiseenkin aikaa.
Mutta itse tuohon tuskaan ei auta kuin aika. Surusta ei ole mitään oikotietä pois, se on prosessi joka kulkee menetyksen jälkeen omaa uomaansa. Kipeää tekee, mutta kyllä siitä hetki ja päivä kerrallaan selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosi pahoillani puolestasi:(
Onko niin että ette pysty enää asioita selvittämään? Jos ette, niin vanha klisee, aika parantaa haavat kyllä pitää paikkaansa. Olet sen verran nuori että tulet ihan varmasti löytämään vielä uuden rakkauden. Voimia sinulle.
Ikävä kuulla. Olet nuori vielä. Minä rakensin uuden elämän itselleni kun mies ajoi minut kotoani pois 30 vuoden avioliiton jälkeen, oli 46 vuotias. Sinäkin pystyt kyllä uuteen elämään. Päivä kerrallaan.
No ei ollut elämäsi rakkaus. Ikävä tilanne.
Uutta elämää rakentamaan nyt sitten vaan. Tosin ei ole mikään kiire, eli jos tuntuu siltä ettet jaksa nyt mitään ylimääräistä niin voit kyllä löhötä sohvalla pari viikkoa.
P.S. poista miehen yhteystiedot ettei tule heikolla hetkellä vinguttua perään.
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpota itseäsi ajatuksessa, että valtaosa maailman taideteoksista on tehty sydänsurujen aiheuttaman tuskan inspiroimana. Tunne on siis väkevä, mutta kaikki ovat siitä jossain vaiheessa selvinneet yli. Myös sinä selviät, mutta se voi ottaa pitkänkin ajan.
Joka tapauksessa konkretiaa: sulje ex kaikista palveluista, poista numerot ja somet. Älä seuraa ja ota yhteyttä. On/off-suhteista ei seuraa laadukasta perhe-elämää. Olette eronneet syystä, kuten kaikki muutkin.
Minä olisin halunnut vielä taistella vaikeuksien voittamiseksi koska kaikki tapahtui niin äkillisesti. Mies tuntuu luovuttaneen, koska tunteet ovat hävinneet. Tätä asiaa minun on vaikeaa ymmärtää miten näin voi käydä, kun vielä hetki sitten asiat oli täysin toisin. Itse en usko tunteiden kokonaan hävinneen vaan ovat ehkä jääneet nyt kaiken stressin ja negatiivisen alle. Mies kuitenkin halusi ratkaista asian eroamalla. Ajattelee, että ehkä muuttaa mielensä jälkeenpäin. Itse en jaksa tähän uskoa enkä voi jäädä toivoon elämään. Tuntuu musertavalta, että hetki sitten kaikki unelmat olivat käymässä toteen ja nyt olen taas yksin lähtöpisteessä, josta pitäisi jaksaa rakentaa kaikki taas aivan alusta. Olen ajautunut todella masentuneeseen tilaan, ahdistus on jatkuvaa ja sängystä ylös nouseminen aamulla tuntuu tuskalliselta. Joudumme olemaan miehen kanssa vielä tekemisissä liittyen yhteisten asioiden hoitamiseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Tätä kuulee paljon ja tavallaan olen ihan samaa mieltä. Mutta entäs jos on aina haaveillut omasta perheestä, kumppanista ja lapsista? Minulla isoimmat haaveet ovat juuri nämä ja sen takia tämä tilanne on musertava, kun olin juuri saamassa sen mistä haaveilin. Olen ison osan aikuiselämää viettänyt eläen itsenäistä elämää ja nauttinut siitä, eli siitä ei ole kyse. En vaan halua sitä enää vaan haluaisin päästä elämässä eteenpäin. Ap
Tuollaista käy kaikissa ikäryhmissä ja elämäntilanteissa. Jotkut kokevat, että haaveet menevät murskaksi, jos on tehty lapset ja toiset kokevat, että ne mevät silloin vielä enemmän murskaksi jos ei ole ehditty tehdä. Särkyneeseen sydämeen auttaa aika. Elämällä on sinulle kaikkea ihanaa varalla vielä ja iän puolesta voit saada lapsia vaikka kuinka monta, siihenhän ei välttämättä mitään aviomiestäkään tarvita. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä jaksaisi itkeä miehen perään.
Voisin kyllä itkeä kuolleen lapsen perään. Olen niin tehnytkin ja sen jälkeen todella NAURAN kaikelle parisuhteisiin liittyvälle draamalle. Yksi (tai kymmenen) päättynyttä parisuhdetta menee helposti ohi. Lapsen kuolema ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Tätä kuulee paljon ja tavallaan olen ihan samaa mieltä. Mutta entäs jos on aina haaveillut omasta perheestä, kumppanista ja lapsista? Minulla isoimmat haaveet ovat juuri nämä ja sen takia tämä tilanne on musertava, kun olin juuri saamassa sen mistä haaveilin. Olen ison osan aikuiselämää viettänyt eläen itsenäistä elämää ja nauttinut siitä, eli siitä ei ole kyse. En vaan halua sitä enää vaan haluaisin päästä elämässä eteenpäin. Ap
En ymmärrä, yhden miehen tunteiden loppumisen vuoksi muka olet menettänyt lapsi- ja perhehaaveesi, miten niin?
Surullista tässä on se, että jostain syystä halusit nauttia elämästä yksin hauskanpitoineen liian pitkään. Siksi susta nyt tuntuu noin pahalta. Mutta sulla on kuitenkin vielä hyvä mahdollisuus löytää mukava mies ja saada yhteinen kotin ja lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Tätä kuulee paljon ja tavallaan olen ihan samaa mieltä. Mutta entäs jos on aina haaveillut omasta perheestä, kumppanista ja lapsista? Minulla isoimmat haaveet ovat juuri nämä ja sen takia tämä tilanne on musertava, kun olin juuri saamassa sen mistä haaveilin. Olen ison osan aikuiselämää viettänyt eläen itsenäistä elämää ja nauttinut siitä, eli siitä ei ole kyse. En vaan halua sitä enää vaan haluaisin päästä elämässä eteenpäin. Ap
En ymmärrä, yhden miehen tunteiden loppumisen vuoksi muka olet menettänyt lapsi- ja perhehaaveesi, miten niin?
Surullista tässä on se, että jostain syystä halusit nauttia elämästä yksin hauskanpitoineen liian pitkään. Siksi susta nyt tuntuu noin pahalta. Mutta sulla on kuitenkin vielä hyvä mahdollisuus löytää mukava mies ja saada yhteinen kotin ja lapsi.
Miten niin halusin nauttia elämästä yksin hauskanpitoineen liian pitkään? Tätä edeltävä suhde oli väkivaltaisen pettäjän kanssa, siitä toipuminen otti aikansa. En ryhdy suhteeseen kenen tahansa kanssa, vaan kesti myös pitkään löytää tämä nykyinen jonka kanssa kemiat kohtasivat riittävän hyvin. Ap
Otan osaa ap, sulla oli surkea mies. Niin oli mullakin, en puhuisi edes miehestä näissä yhteyksissä, joten ajattele millainen isä tuollainen olisi. Lähtisi nostelemaan ratkaisuna lapsiperheväsymykseen jne. Siinä mielessä kävi hyvin, kun lähti nostelemaan jo nyt.
Mutta, Ap on pian 31v. Täällä hoetaan kuinka on vielä nuori ja ehtii, mutta ei ajatella paljon asiaa sen kummemmin. Tästä kun menee 5 vuotta, Ap saisi kuulla jo että sori olet vanha ja juna meni jo. Me jotkut ihmiset ollaan sellaisia että meillä on Oikeasti sydän. Ja se tarkoittaa, että tällaisista tilanteista ei hypätä parin viikon eikä välttämättä edes parin vuoden päästä uuteen suhteeseen, ei välttämättä koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä jaksaisi itkeä miehen perään.
Voisin kyllä itkeä kuolleen lapsen perään. Olen niin tehnytkin ja sen jälkeen todella NAURAN kaikelle parisuhteisiin liittyvälle draamalle. Yksi (tai kymmenen) päättynyttä parisuhdetta menee helposti ohi. Lapsen kuolema ei koskaan.
Kukaan ei varmasti kiellä etteikö aina elämässä jollain olisi asiat huonommin. Mutta ei ole mitään hyötyä vertailla, jokainen kokee tilanteet omista lähtökohdistaan käsin. Jos joku elää keskellä elämänkriisiä, niin ei häntä auta siinä tieto siitä, että jollain on tapahtunut paljon hirveämpiä asioita. Koskaan ei voi myöskään tietää mitä kaikkea toisen tilanteeseen liittyy. Ihmisellä voi olla taustalla monenlaisia muita traumoja tai menetyksiä, jotka nousevat uudestaan pintaan sen "pelkän" parisuhdedraaman myötä. Asiat ei ole niin yksiselitteisiä ja ulkopuolisella ei ole oikeutta toisen surua arvottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Joskus ne ei toteudu ilman apua.
Minun sivusuhde rakkaus jätti minut, vaikka meidän piti aloittaa yhdessä aivan alusta uusi elämä. No hän lopulta jäi avopuolisonsa luo.
Olin ihan rikki, itkin melkein koko vuoden 2019. Ja edelleen olen jumissa tässä avioliitossa. Ainoa hyvä puoli on, että on aina lapsenvahti kotona.
Ap tarvitsee miestä haaveisiin, lapsiperhe elämään. Ei ole sama asia hommata lasta yksin.
Sentään et ehtinyt saada lasta/lapsia tuon kanssa.... Minut mies jätti kun olin 32, vauvan ollessa 5 kk vanha. Olin kuulemma raskauden ja imetyksen myötä muuttunut "lehmäksi", joka ei voi häntä enää koskaan kiihottaa. Tissit pilalla, alapää pilalla, ulkonäkö kokonaan pilalla (en itse ole näistä pilallaoloista ollenkaan samaa mieltä, vaikka toki vähän esim. rintojen ja vatsan ulkonäkö muuttuikin). Vaihtoi 19-vuotiaaseen itäeurooppalaiseen naiseen. Eli erosurun päälle yksinhuoltajuus, hiton mukavaa...
Kuulostaa ihan normi 30 kriisille. Huvittavaa että ihmiset tuntee tarvetta perustaa perheen siihen mennessä, niinkuin se olisi vain statuksesta kiinni
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa. Ei koskaan kannata sitoa omia haaveitaan toiseen ihmiseen vaan koittaa ihan itse toteuttaa ne.
Hankalaa on onnellinen parisuhde yksin toteuttaa... : (
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä jaksaisi itkeä miehen perään.
Voisin kyllä itkeä kuolleen lapsen perään. Olen niin tehnytkin ja sen jälkeen todella NAURAN kaikelle parisuhteisiin liittyvälle draamalle. Yksi (tai kymmenen) päättynyttä parisuhdetta menee helposti ohi. Lapsen kuolema ei koskaan.
Kukaan ei varmasti kiellä etteikö aina elämässä jollain olisi asiat huonommin. Mutta ei ole mitään hyötyä vertailla, jokainen kokee tilanteet omista lähtökohdistaan käsin. Jos joku elää keskellä elämänkriisiä, niin ei häntä auta siinä tieto siitä, että jollain on tapahtunut paljon hirveämpiä asioita. Koskaan ei voi myöskään tietää mitä kaikkea toisen tilanteeseen liittyy. Ihmisellä voi olla taustalla monenlaisia muita traumoja tai menetyksiä, jotka nousevat uudestaan pintaan sen "pelkän" parisuhdedraaman myötä. Asiat ei ole niin yksiselitteisiä ja ulkopuolisella ei ole oikeutta toisen surua arvottaa.
Mitä hourit. Ei tässä kukaan ole arvottamassa AP:n surua paitsi sinä. Kommentoija vain totesi, että hän ei miesten perään itke, koska elämässä on tärkeämpääkin kuin mies, mies, mies.
Ei varmaan helpota tieto, että et ole yksin. Suuri osa on kokenut menetyksiä ja silti rakentaneet elämäänsä eteenpäin. Ajattelen, että näinhän se elämä usein etenee ja on ihan normaalia.