Työuupumus & perheen elintaso

Vuorotteluvapaa? Opintovapaa? Palkallinen sairausloma esim. masennuksen takia. Vaihtoehtoja on. Älä heti irtisanoudu. Ja uuden työn löytäminen  on aina helpompaa kun on jo töissä. Hae alemman tason tehtäviin, niissä ei ole samanlaisia paineita välttämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhu esimiehelle suoraan tilanteesta. 

Kaikkien asioiden hoito ei ole sinun tehtäväsi. Ota se linja, että priorisoit tärkeimmät (tarvittaessa yhdessä esimiehen kanssa) ja hoidat ne.

Palkatonkin sairasloma voisi olla hetki hengähtää ja ensi hätään taloudellisestikin kevyempi ratkaisu kuin irtisanoutuminen. 

On puhuttu ja olen sanonut että kerro mitä tehdään loputtomalta listalta ja loput jää sitten tekemättä. Ei auta

Ja sairausloma tai loma ei auta sekään, sillä hommat kaatuu joko muiden niskaan tai odottaa loman loppuun - jolloin huuto rästissä olevista hommista alkaa noin 5min kuluttua työhönpaluun jälkeen. En venytä päivää yli 9h enkä tee viikonloppuisin töitä, sen rajan olen vetänyt jo aikaa sitten. Mutta en jaksa siltikään. 

Jos kyse olisi vain minusta, irtisanoutuisin. Mutta kyse on koko nelihenkisen perheen elintasosta, joka romahtaisi työttömyyden myötä. ap

Mikä siinä elintasossa on pakollista elintasoa?

Käypä puolisosi kanssa läpi, että mistä voitte luopua. ensin ei tunnut että yhtään mistään, mutta miettikää, että mitäpä jos et jaksa enää ja uuvut täysin puolen vuoden päästä. Sitten on luovuttava pakolla. 

Kuulostaa myös omalta työpaikalta jossa omassa tiimissä useampi syö unilääkkeitä ja on olut hermosaikulla. Nykyajan työelämä on aika hirveää suoraan sanoen.

Taas kerran: kukaan ei tule ojentamaan palkintoa siitä että raadat itsesi työkyvyttömäksi.

Lisäksi raha on hyvin toissijainen asia jos ei ole terveyttä.

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran: kukaan ei tule ojentamaan palkintoa siitä että raadat itsesi työkyvyttömäksi.

Lisäksi raha on hyvin toissijainen asia jos ei ole terveyttä.

Näin.

En tiedä yhtäkään työnantajaa joka olisi iloinnut kun ihminen jää pois loppuun palamisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun se uupumus todenteolla iskee, niin taloudellisia asioita ei enää jaksa miettiä. Itse sairastuin vakavaan uupumukseen ja jouduin vuosiksi sairauslomalle, koska en kertakaikkiaan pystynyt tekemään töitä. Taloudellinen tilanne huononi pikkuhiljaa mitä pitemmäksi sairausloma venyi, mutta siihen tottui. Tuli pienemmällä toimeen. Tajusi, että oma henki on se ykkösprioriteetti, ja jos sen takia pitää olla pienemmällä toimeentulolla, niin sitten se vain on niin. 

Jotenkin ajattelen niin, että jos raha on se, joka pitää sut kiinni siinä työpaikassasi uupumuksesta huolimatta, et ole vielä oikeasti riittävän uupunut. Toki olisi hyvä, ettei itseään päästäisi niin loppuun kuin minä itseni päästin, vaan että tajuaisi jo aikaisemmin ottaa sen irtioton huolimatta siitä, että taloudellinen tilanne heikkenee. Totuus on kuitenkin se, että joskus oman terveyden eteen on tehtävä uhrauksia ( =pienennettävä omaa elintasoaan). Raha ei ole tässä elämässä kumminkaan se tärkein asia, kyllä se oma terveys ja hyvinvointi on oltava kumminkin rahaakin tärkeämpi.

Voi se työttömyyskin stressata (kun on huolta toimeentulostakin), ja työttömyyden pitkittyminenkään ei ole välttämättä hyvä asia, eli pääseekö silloin tosissaan lepäämään?

Omalla kohdalla (olen tämän aikaisemminkin tuonut esille jossain muussa ketjussa) olisi kyllä pitänyt päästä töistä kokonaan pois, ennen kuin tosi huonoon kuntoon meni (taustalla oli muutakin, mille ei ihan itsekään mitään täysin voinut), mutta karenssille ei oikein voinut jäädä, niin huonostihan sitä sitten kävi. Ei onnistunut myöskään taloudellisesti tuettuna toisiin töihin pääseminen, koska hakemus hylättiin (toisaalta hyvä, kun siinä tilanteessa ihan ehdottomaan lepoon olisi pitänyt päästä, eikä myöskään siinä kunnossa olisi pitänyt muitakaan töitä hakea ja kaikenlaisissa koulutuksissakaan käydä, vaikka olihan siitä iloakin). Mutta muutakaan ei oikein ollut. Eli kyllä koppi olisi pitänyt jotenkin ottaa kunnolla terveydenhuollonkin puolella tässä(kin) asiassa, mutta näin ei tapahtunut. Ja ehdottoman tärkeää olisi jatkoseuranta, kun näitä uupumuksiakin tulee. Mutta kuka osaisi näitä(kään) asioita oikein hoitaa?

Hienosti on aiemmin puhuttu näistä uupumisista työyhteisöongelminakin, mutta... Enpä tiedä, onko tätä asiaa täysin vieläkään ymmärretty.

Nyt Koronakin on asioita muuttanut, mutta osa edelleenkin voi täällä kohtuu hyvin, olosuhteista huolimatta, myös töissä.

Tämä vaatii teiltä vähän tarkempaa laskemista, että mitä töistä poisjääntisi oikeasti tarkoittaisi. Jos elintaso tarkoittaa laskettelureissuja ja kalliita vaatteista ja elektroniikkaa, niin on ihan ok jos elätte vähän tiukemmalla. Jos joudutte käytännössä muuttamaan toiselle alueelle halvempaan asuntoon, niin sitten tietenkin on syytä miettiä aika tarkkaan. Mutta sekin on valinta, jonka voitte tehdä. 

Oletko laskenut paljonko saisit ansiosidonnaista opintorahaa, ja riittäisikö se ajallisesti jonkun muun työn/pätevyyden saamiseen?

Työpsykologilta voi saada välineitä, joilla saada tilanne paremmin omassa päässä ojoon. Esim. juuri rankka priorisointi, ja henkisen vastuun siirtäminen liian suuresta työmäärästä sinne minne se kuuluu, eli johtoportaalle.

Oletko oikeasti ollut muualla töissä? Jos et, niin kannattaa kokeilla. Realiteetit ovat monessa paikassa samat, mutta silti työkulttuuri voi olla erilainen.  Itse olen tehnyt oman alani hommia sekä julkisella että yksityisellä puolella, ja vaikka yksityisellä vaatimukset ns. kovempia, niin monet asiat ovat huomattavasti selkeämpiä ja arjen tasolla asiat pyörivät paremmin. Tarkoitan tällä sitä, että kaikki ei ole aina kuten ensin ajattelisi, vaikka ei puhuttaisikaan tällaisesta siirtymästä.