Miltä tuntuu olla kaunis nainen?

Rumana miehenä on kaikista epäonnistinta olla, kun kukaan ei kiinnostu ja miehenä pitäisi itse tehdä aloitteita, ja vain pakkeja tulee :( Kyllä kauniilla naisilla on kaikki niin hyvin, ihmettelen miksi jotkut kauniit naiset vielä valittaa jostain ihan pikkuasioista.5

En mielestäni mitenkään kaunis ole koskaan ollut, mutta ehkä miesten silmin jotenkin kiinnostava, sillä joitain vuosia sitten oli vientiä ihan kylliksi. Nyttemmin siis olen plösähtänyt ja rupsahtanut, joten kaiholla muistelen noita aikoja. Tosin en koronan vuoksi kyllä liikukaan enää missään, joten en tiedä onko vetovoima täysin kadonnut :D Mutta oikeasti se oli välillä ahdistavaakin, kun aina tuntui joku olevan kiinnostunut tai yhteystietojani selvitettiin ja sain viestejä miehiltä ja lähes aina kun menin iltarientoihin, niin sain kehuja ihan selvinpäin olevilta miehiltäkin ja vaikka keskellä päivää jossain tilanteessa, ettei kaikki ollut mitään kännikehujia. Enkä tosiaan ole koskaan ollut mikään somessa herutuskuvia julkaiseva pissis, vaan pikemminkin pysyttelen taka-alalla ja muutaman kerran vuodessa jonkun kuvan itsestäni julkaisen. Muistan erään illan, kun olin yhden kaverin kanssa viihteellä, jonka kanssa en ollut edes moneen vuoteen ollut missään. Silloin oli kiusallista, kun kaikki miehet tuli minulle juttelemaan ja hän jäi huomiotta, vaikka yritin aina kääntää keskustelun niin, että hänkin pääsi mukaan siihen. No tämän illan jälkeen hän oli päivitellyt eräälle tutullemme, kuinka minun perääni oli kuolannut vapaat ja varatut ja eräs miehistä tykkäävä mieskin tuli sanomaan, että jos tykkäisi naisista, niin olisi kiinnostunut. Toisaalta oli noloa olla kaverini silmissä se "miesmagneetti" koska me kumpikin olimme ihan taviksia vaan, mutta toisaalta taas lämmitti mieltä, kun aina koulukiusattuna olleena huomasin, että minäkin voin olla vielä ihan suosittu tyyppi ja kelvata miehille kaiken sen lapsuudessa koetun haukkumisen jälkeen.

Kolme mallitoimistoa on ehdottanut minulle kuvauksia. Minulla on huippu-urheilutaustaa, pituutta 178cm ja ikä 26v. Akateeminen tutkinto suoritettu, pian väittelen tohtoriksi. Aika rauhassa olen saanut olla sinkkuna.

Olen numero 19 ja jäi vastaamatta miltä se tuntui. Ei se miltään erikoisemmalta tuntunut, vaan luulin että muilla on samanlaista. Oli normaalia saada paljon myönteistä huomiota ulkonäöstä ja kiusallista, kun rakastuneita riitti. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota,  koska oma ulkonäkö on kuitenkin pienempi asia elämässä kuin moni muu asia kuten työelämä, rakkaus jne.

En näe, että kauneus olisi vaikuttanut elämääni niin kovin paljon lopulta kuitenkaan. Komea puoliso ja seuraa on helppo saada, mutta ihmisessä ratkaisee aina luonne. Ja työelämässä saavutukset, ahkeruus jne. Ainoastaan huono itsetunto ulkonäöstä ei ole vaivannut eikä vaivaa edelleenkään. Ilmeisesti monet naiset ovat huolissaan ulkonäöstään koko elämänsä? 

Nuorena oli ahdistavaa. Joku täysin tuntematon vanhempi mies saattoi pysähtyä vastaantullessaan ja sanoa:” Onpa kaunis!” Suoranaista ahdistelua en kokenut, mutta nämä hyvällä sanotut kommentit ja erilaiset reagoinnit vierailta miehiltä ahdisti. Olisin halunnut vain olla huomaamaton. En tiedä oliko muut naiset kateellisia. Joskus tuli naisten kanssa sellainen olo, että minua katsotaan päästä jalkoihin ja yritettään lähteä kilpailemaan. Pakenin paikalta aina, kun pystyin. Minua ei kiinnosta kilpailla ihmisten kanssa mistään asiasta. Minut on kasvatettu niin, että muut ominaisuudet ovat naisessa tärkeämpiä kuin ulkonäkö. Ymmärrän nyt vanhempans sen, että vaikka kauneuteen liittyi negatiivisiakin asioita, niin olin siinä mielessä onnekas, että ulkonäkö ei aiheuttanut itsetunnon kolhuja ym. Itse ajattelin ja ajattelen, että ulkonäkö on saatu, ei oma ansio. Haluan pärjätä elämässä omilla ansioillani.

Ei miltään, jos itsetunto on huono ja kehonkuva vääristynyt. Huomasin vain, että sain helposti seuraa ja ihailijoita, mutta olin aina vaan niin ahdistunut ulkonäöstäni ja painostani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauneus ei takaa sitä, että miehiä on jonoksi asti. Helppo lähestyttävyys ja söpöys auttaa siinä. Olen klassisen kaunis 180cm pitkä ja hoikka nainen. Grace Kellyksi on monet ihmiset minua kutsuneet. Kyllähän kauneus sillä lailla helpottaa, että melkeinpä kaikki ihmiset suhtautuvat minuun positiivisesti ja saan positiivista huomiota. Mutta eivät miehet ihan jonoksi asti ole perässäni juosseet. Toki moni on ollut ihastunut, mutta etäältä. Vasta jälkeenpäin olen saanut kuulla, että ovat olleet ihastuneita minuun. Pituus on omalla kohdallani sellainen tekijä, joka saa osan miehistä kavahtamaan. Olen huomannut, että eniten huomiota saavat naiset, jotka ovat keskipituisia, helposti lähestyttäviä ja nättejä (nätteys ja kauneus ovat eri asioita), semmoisia naapurintyttöjä. Todella kauniita naisia, siis sellaisia, että kaikki toljottavat kun astuu huoneeseen, useimmat miehet eivät uskalla lähestyä.

Sulla on varnaan kauheen vaikeaa kun miehet ei uskalla lähestyä 😢

En puhunut pelkästään itsestäni tuossa kommentissa vaan monesta muusta naisesta. Ja ei ei ole vaikeaa. Olen parisuhteessa enkä muutenkaan ole koskaan ollut riippuvainen miesten huomiosta. Tässä ketjussa kysyttiin kokemuksia ja vastasin omien huomioideni perusteella. Jos sulla on ongelma siinä, että et saa huomiota niin turha aukoa päätä muille.

Vaikutat aika katkeralta ja onnettomalta. Taidat kokea kaikki muiden naisten kommentit itsellesi henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja samalla mentaliteetilla epäilet kai ihmisten kadehtivan sinua. Toivotan parempaa mieltä sinullekin ja toivottavasti jonain päivänä voisit päästää uhkakuvistasi irti.

-sivusta

Hyvältä. Vielä paremmalta kun on sisäisestikin kaunis. Monessa suhteessa lottovoitto ystäväksi, kumppaniksi jne. :D Sovinisteille ja ahdistelijoille on kiva lyödä luu kurkkuun. Tosin se pitänyt opetella.

Tästä ketjusta huomaa, että av:llä on oikeinkin kauniita naisia. Miten nyt suu pannaan, av-mammojen ulkonäön haukkujat?

Ihan hyvältä. Kehutaan ja ollaan ystävällisiä. Minut ja mielipiteeni huomioidaan joka paikassa eikä ignoorata.

Nykyisessä työharjoittelupaikassa dementoituneet mummotkin kehuu kauniiksi, piristää päivää.

Mutta, olen sinkku ja nyt tapailen erästä miestä. Ja en tiedä, onko hän oikeasti kiinnostunut siitä, kuka minä olen vai vaan ulkonäöstäni, koska siitä hän tuntuu olevan eniten haltioissaan. En halua olla joku aivoton koriste, ja minäkin vanhenen.

Nuorempana kamppailin itsetuntoni kanssa enkä koskaan mielestäni ollut tarpeeksi laiha.

Ihan perseestä. Naiset on kateellisia ja miehet ei voi olla vain ystäviä vaan ihastuvat aina. Siitä seuraa sitten mustasukkaisuutta.

Lisäksi vanheneminen on hirveää.

Voi plääh sun juttujas

Kateus tietty ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Rumana miehenä on kaikista epäonnistinta olla, kun kukaan ei kiinnostu ja miehenä pitäisi itse tehdä aloitteita, ja vain pakkeja tulee :( Kyllä kauniilla naisilla on kaikki niin hyvin, ihmettelen miksi jotkut kauniit naiset vielä valittaa jostain ihan pikkuasioista.5

Yksin sitä kyllä saa olla vaikka haluaisi vain rakastavan aviomiehen.

Kauniina olemisessa on hyviä ja huonoja puolia. Miehet huomioivat esim. Työpaikalla enemmän kuin seinäruusua, se taas ärsyttää muita naisia.

Ja pari kertaa on käynyt niin että miespuoleinen työkaveri on kuvitellut perusystävällisyyttä toisenlaiseksi kiinnostukseksi ja asialliset pakit saatuaan suuttunut silmittömästi ja yrittänyt kostaa vaikeuttamalla työn tekoa, mm. tietojen pimittämistä ja sonnan jauhamista selän takana.

Beautiful people have beautiful problems.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli ahdistavaa. Joku täysin tuntematon vanhempi mies saattoi pysähtyä vastaantullessaan ja sanoa:” Onpa kaunis!” Suoranaista ahdistelua en kokenut, mutta nämä hyvällä sanotut kommentit ja erilaiset reagoinnit vierailta miehiltä ahdisti. Olisin halunnut vain olla huomaamaton. En tiedä oliko muut naiset kateellisia. Joskus tuli naisten kanssa sellainen olo, että minua katsotaan päästä jalkoihin ja yritettään lähteä kilpailemaan. Pakenin paikalta aina, kun pystyin. Minua ei kiinnosta kilpailla ihmisten kanssa mistään asiasta. Minut on kasvatettu niin, että muut ominaisuudet ovat naisessa tärkeämpiä kuin ulkonäkö. Ymmärrän nyt vanhempans sen, että vaikka kauneuteen liittyi negatiivisiakin asioita, niin olin siinä mielessä onnekas, että ulkonäkö ei aiheuttanut itsetunnon kolhuja ym. Itse ajattelin ja ajattelen, että ulkonäkö on saatu, ei oma ansio. Haluan pärjätä elämässä omilla ansioillani.

Kyllä mielummin nuorempana olisin kuullut "olet kaunis" kommentteja kun "juokse sika juokse" tai "nautasika" - kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Kolme mallitoimistoa on ehdottanut minulle kuvauksia. Minulla on huippu-urheilutaustaa, pituutta 178cm ja ikä 26v. Akateeminen tutkinto suoritettu, pian väittelen tohtoriksi. Aika rauhassa olen saanut olla sinkkuna.

Oletko koskaan ajatellut asiantuntijan uraa vaativalla alalla? Ne ovat kaikki kauniita, lähes tohtoreita. Ja hyppäävät yleisurheilu-urallaan pituutta yli kaksi metriä.

Mä olin nuorena kai kaunis. Ainakin usein kuulin kehuja ulkonäöstäni ja kyllä mun mieskin on myöntänyt että ensin rakastui kuoreen. Eikai vieläkään ole ruma mutta alkaahan ikä näkymään, oon nyt 38.

Ainakin sain unelmieni miehen ja esimerkiksi ravintolassa sinkkuna oli vientiä ja sain drinkkejä ja pääsin jonojen ohi. Ei mulle oo oikein muuta jäänyt kauneudestani mieleen. Tosin olisihan elämä voinut olla erilaista jos olisin ollut ruma että kai kauneudella jotain etuja saa. Mutta ulkoinen kauneus on katoavaista ja sisäinen kauneus on tärkeämpää!

Nuorempana välillä inhosin sitä, kun miehiä tunki baareissa jonoksi asti. Välillä sen vuoksi pukeuduin ja laitoin hiukset todella oudosti, jotta saisin vain bilettää rauhassa kavereiden kanssa.

Olen myös pitänyt inhottavana, miten kavereiden nykyiset ja entiset poikaystävät yrittivät iskeä, miten asiakaspalvelutyössä sai limaisia treffikutsuja, miten harjoittelupaikassa 40v esimies tuijotteli vartaloani, miten toisessa työpaikassani työpöydän ympärillä oli välillä ruuhkaa miehistä ja miten jo joskus ennen tinder-aikaa tapailin yhtä aikaa kolmea miestä, kun ne vain vahingossa löytyivät yhtäaikaa.

Nyt olen onneksi jo 38v perheenäiti mutta edelleen hyvin kaunis. Baarissa (silloin harvoin kun sellaisissa käyn) saan treffitarjouksia jopa 23-vuotiailta.

On myös inhottavaa, miten appiukko on kommentoinut ulkonäköäni seksistisesti kuulteni.

Nykyisessä työpaikassani on onneksi suurin osa naisia mutta sielläkin kuulin, miten olen työpaikan miesten top-3 listalla. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Tykkään olla kaunis. On mukavaa katsoa peilistä itseään. Olen niin sanotusti luonnonkaunis. En edes osaa meikata voimakkaasti. En kuitenkaan pidä aina saamastani huomiosta.

Minua nuorena hämmensi ja ahdisti se miehiltä saatu jatkuva huomio. Mitä ihmeen iloa tai hyötyä sellaisesta on? Jos on jo oma rakas kumppani niin huomio on ihan turhaa. Sitäpaitsi olin ja olen ulkonäöstäni huolimatta luonteeltani sellainen, etten todellakaan sopisi kovinkaan monelle miehelle kumppaniksi. Introvertti, melankoliaan taipuva lukutoukka on harvan mieleen vaikka näyttäisikin Pamela Andersonin pikkusiskolta.