Häpeilen koko ajan vanhoja mieleen nousevia tapahtumia, sanomisia, tekemisiä

Vierailija kirjoitti:

Olin ehkä kolme tai neljä vuotias kun äidin kanssa katseltiin linnunpesää pienine kauniine munineen. Äiti sanoi että muniin ei missään nimessä saa koskea.

Kun jäin yksin ulos niin otin kuitenkin pesästä käteeni yhden munan, se vaan oli niin kaunis ja halusin ihailla sitä, se oli kuin pääsiäisen pieni suklaamuna.

Mä rikoin sen munan! 😭

Oon nyt 34 ja vieläkin kaduttaa. Taisin vasta pari vuotta sitten uskaltaa kertoa äidilleni, että olen ollut tuhma ja kantanut tätä synkkää salaisuutta vuosikymmeniä, ihan hirveän huono omatunto ja syyllisyys 😔

Ja mua harmittaa yhä, että menin 8-9-vuotiaana sylkemään purukumin tien laitaan, koska purukumi ei kuulu luontoon. Mutta käsitin, että ap tarkoitti ihan arkielämän lapsuksia, jotain hassusti sanottua tai fyysistä kömpelyyttä, jota todennäköisesti kukaan muu kuin asianosainen itse ei muistele enää vuosien jälkeen. Itselläni tällainen voisi olla, kun valittelin kertakäyttömaskien pahaa hajua. No, sehän on melkein kuin kertoisi julkisesti oman henkensä haisevan pahalle, vaikka nimenomaan tarkoitin sitä tunkkaista hajua kun maskin asettelee naamalle. Erotan kyllä, jos maskihönkäni haisee muuten vaan pahalle enkä sitä menisi muille paljastamaan. Nolottaa vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuo tarkoittaa vaan sitä, että teille ei ole tapahtunut mitään oikeasti pahaa, koskaan.

Ei valitettavasti tarkoita.

Kun se nolotus tulee, kohtaatteko tunteen ja koette sen, oikein sukellatte siihen ja oikein yritätte tutkia ja tarkkailla tunnetta vai pakenetteko oheistoimintaan? Mitä tapahtuu jos tunnetta jääkin tarkkailemaan?

Vierailija kirjoitti:

Huono muisti on suuri siunaus. 

Huono muisti, mutta huonot asiat muistaa täysin!

Vierailija kirjoitti:

Tuo tarkoittaa vaan sitä, että teille ei ole tapahtunut mitään oikeasti pahaa, koskaan.

Tarkoittaa juuri päinvastaista! Läpi elämän tapahtunut (vain) ikäviä asioita.