Lue keskustelun säännöt.
Mitä käytöstapoja vaaditte lapsiltanne?
10.08.2006 |
Mietin, vaadimmeko 3-vuotiaaltamme liikaa. Sekä minut että mieheni on kasvatettu liiankin ankarasti ja nyt on hieman vaikeaa löytää oikeaa linjaa omien lasten kanssa siinä, mitä voi pieneltä lapselta vaatia ja mitä ei. Vaikka päätimmekin jo lapsen syntyessä, että häntä ei pidetä liian tiukassa kurissa tai alisteta, vaikka se sitten näkyisikin heikompina käytöstapoina, niin silti ärsyynnymme kumpikin helposti, jos lapsen käytös ei vastaa toivottua. Muita samanikäisiä seuraamalla olen huomannut, että monilta lapsilta ei vielä tässä iässä niin paljon vaadita, mutta toisaalta usein huomaa, että nuoret aikuisetkin ovat aika hukassa etiketin ihmeellisessä maailmassa ja haluaisin kuitenkin lapseni säästää siltä, että joutuisi sitten opettelemaan käytöstapoja vasta aikuisena, kun työpaikan takia niitä yhtäkkiä tarvisikin.
Nyt olemme vaatineet 3-vuotiaalta, että tervehtii vieraita reippaasti silmiin katsoen, mutta väännämme kättä siitä, pitäisikö hänet opettaa suoraan kättelemään vai vielä kumartamaan. Tällä hetkellä kumartaa aikuisille, mutta se tuntuu huvittavan monia. Ruokapöydässä hän osaa jo istua nätisti kiemurtelematta ja olla puhumatta ruoka suussa tai kovalla äänellä, mutta ei syö vielä haarukalla ja veitsellä. Kotona sisällä saa sisällä leikkiessäkin ääni nousta ja juostakin, mutta kylässä molemmat on ehdottomasti kielletty ja näin kesäisin ohjaamme leikkimään kovaäänisimmät ja riehakkaimmat leikit ulos. Kiitokset ja anteeksipyytämiset hallitsee jo hyvin, mutta on vielä kovin rehellinen ja ei aina muista osoittaa arvostusta esimerkiksi epämieluisaa lahjaa kohtaan, vaikka siihen tietysti patistetaan. Ruokapöydässä ei sentään yökittele tms. Erityisesti ruokatapojen suhteen olemme olleet aika tiukkoja ja meillä lentää aika helposti pois pöydästä, jos tavat lipsuvat. Vaatimukset ovat kuitenkin selvästi lepsumpia kuin minun tai mieheni lapsuudenkodeissa ja ihan tarkoituksella, mutta nyt eräs ystäväni otti puheeksi asian ja oli sitä mieltä, että olemme ehkä tarpeettomankin tiukkoja ja aloin itsekin miettiä asiaa. Toisaalta tämän ystävän vähän isommat lapset ovat minusta hieman turhankin spontaaneja ja välittömiä ja en toivoisi oman lapseni käyttäytyvän samalla tavalla kuin he muutaman vuoden päästä.
Kommentit (33)
ainakin meillä on ihan luonnostaan ADHD-lasten kasvatuksessa käytetty " korijärjestelmä" vaikkei ADHD-lapsia olekaan.
Eli opetettavat asiat laitetaan koreihin A, B ja C, joiden vaatimuksen suhteutetaan lapsen sen hetken tasolle. Tarkoituksena on, ettei lasta tarvitse koko aikaa negatiivisesti kieltää ja komentaa vaan hän saa myös positiivista palautetta. Vaatimustaso ei riipu ainoastaa lapsen iästä vaan luonteesta ja kehitysasteesta etc.
A korissa olevista asioista ei jousteta vaan niiden suhteen on aina toteltava.
B korin asioista voidaan joustaa tilanteen mukaan
C korin asiat opetellaan myöhemmin.
Eli A ruokaa ei saa heittää latialle - se on aina kielletty
B lapsi saa valita syökö haarukalla vai lusikalla pääasia että syö
C veitsen käyttöön siirrytään myöhemmin
Lapsen kehityksen mukaan sitten siirrytään asiata toiseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvät käytöstavat on opittava ihan pienestä pitäen (ei ole mitään ikärajaa, jolloin kasvatus alkaa), mutta tottakai on otettava huomioon lapsen ikä ja kehitystaso eikä vaatia liikaa. Kunhan lapsi saa riittävästi leikkiä ja riehua, niin ei ollenkaan ole haitaksi, jos ruokapöydässä malttaa istua rauhassa ja käyttäytyä mahdollisimman hyvin.
mutta me emme vielä tuossa iässä vaadi lapselta että hän osaisi aina niitä käyttää, tuohan on vasta harjoitteluvaihetta. Vasta sitten kun menee eskariin tai aloittaa koulun voi lapselta " vaatia" niiden hallitsemista. Siihen asti vasta opetellaan - vaihtelevalla menestyksellä.
omapäinen, eikä monesti suostu tekemään monenkaan kehotuksen jälkeen joitakin juttuja. Tällä hetkellä hän ei halua tervehtiä ketään tavattaessa. Välillä häneltä lipsahtaa hei. Minusta hei on hyvä tervehdys pääosin. Vanhempia ihmisiä (esim. isoisoäitiään) yritetään opettaa hänet tervehtimään kädestä. Ei tarvitse kumarrella, ainakaan toistaiseksi. ;-)
Pyrimme siihen, että lapsi vastaisi kysyttäessä. Samoin pyytämistä opetamme hänelle. Pelkällä " mä haluun" ei päästä pitkälle.
Toisten huomioiminen ja kaunis käytös on tavoitteenamme. Tällä hetkellä yrityket eivät vielä ole oikein kantaneet kaikilta osin hedelmää, mutta luotamme siihen, että lapsi ennen pitkää kuitenkin alkaa toimia toivotulla tavalla, koska kuitenkin tietää ja näkee esimerkistä, miten toisten kanssa käyttäydytään.
Jälkien siivoamista yritämme myös korostaa.
Jos siis esim. pöydässä pylly ei pysy paikallaan penkissä, niin asiasta huomautetaan ja muisutetaan miten piti tehdä. Sitten jos ei sen jälkeenkään käyttäydy, joutuu poistumaan pöydästä. Tervehtiessä ujous joskus iskee ja haluaisi piiloutua äidin helmoihin ja silloin taas muistutetaan, miten oli tarkoitus käyttäytyä ja ohjataan niin tekemään. Ja jos ujouspuuska on oikein paha, niin vähän sinnepäin suorituskin riittää mainiosti.
Ja kuten jokainen koiraa kouluttanut ;) tietää, niin positiivinen vahvistaminen on se nopein opetustapa, joten meillä niin koiria kuin lapsiakin kehutaan paljon ja usein, kun homma menee putkeen. Minut itseni on kasvatettu lähinnä rangaistuksilla ja sitä en missään nimessä omille lapsilleni halua.
Vierailija:
mutta me emme vielä tuossa iässä vaadi lapselta että hän osaisi aina niitä käyttää, tuohan on vasta harjoitteluvaihetta. Vasta sitten kun menee eskariin tai aloittaa koulun voi lapselta " vaatia" niiden hallitsemista. Siihen asti vasta opetellaan - vaihtelevalla menestyksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritämme saada tervehtimään vieraita ja vastaamaan kysymyksiin (vieraista riippuu kuka saa vastauksen ja kuka ei).
Ei saa hajottaa paikkoja eikä satuttaa ketään. Pitää istua pöydässä ruokailun ajan eikä saa sisällä kiljua ja säntäillä päättömästi. Ulos mielestäni meteliä mahtuu enemmänkin.
Sallinet minun nauraa!! Itsenne siinä typeräksi teette jos lapselta moista käytöstä vaaditte. Juu juu teidän lapsuudessanne niin tehtiin, mutta ette sitten ole tajunneet sellaista asiaa että samalla kun olette kasvaneet aikuisiksi, on maailmassakin aika vierähtänyt eteenpäin. Tavat ovat muuttuneet, myös lapsilla. Nyt on 2000-luku, eikä samat tavat ole enää käytössä kuin teidän lapsuudessanne. Päivittäkää itsenne ja perheenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa sille, että olette liian tiukkoja ja vanhanaikaisia. Koska olette alkaneet pohtia asiaa ja nyt tietoisia asiasta voinette muuttaa käytöstänne ehkä jatkossa joissakin asioissa? Lapsi ei ole aikuinen pienoiskoossa. Hän tarvitsee myös osoituksia siitä, että hyväksytte hänet sellaisena kuin hän on silloinkin, kun hän tekee " virheen" tai " väärin" . Muussa tapauksessa antamanne kasvatus johtaa päinvastaiseen lopputulokseen kuin mitä haluatte ja oletatte. Llapsenne on siis saatava ilmaista myös tunteitaan ja tahtoaan ilman, että muserratte hänen persoonallisuutensa.
Yksi asia: teitittely ja kumartaminen tai kädestä tervehtiminen kuulosti minusta todella pahalta lapsenne kannalta. Luopukaa edes siitä, kiitos.
Tervehtimistilanteet vievät kuitenkin melko pienen osan lapsen elämästä. Ja joka tapauksessa lapsen elämä on täynnä sääntöjä ja onko sillä mitään väliä, pitääkö lapsen puhua jollekin teititellen vai sinutellen? Eikä tosiaan pidä aliarvioida sen hyötyjä, että lapsi isompana ja aikuisena ei joudu jännittämään erilaisia tilanteita vaan tietää osaavansa käyttäytyä. Minäkin tiedän monia alojensa huippuammattilaisia, jotka kärsivät siitä, että hyvät tavat eivät ole selkäytimessä vaan ovat joutuneet ne aikuisena opettelemaan ja joutuvat jo muutenkin vaativissa tilanteissa keskittymään niihinkin eikä vain siihen itse asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaatimukset: ei saa lyödä, purra, sylkeä tai repiä toisia hiuksista. Keittiön pöydällä ei kiipeillä, ruoka syödään pöydässä, tavaroita ei heitellä sisällä, toisen omiin ei kajota, pianoa soitetaan puhtailla käsillä, kissan ruokaa ei syödä jne.
Osaamiset: osaa kätellä, kiittää ja pyytää anteeksi, kukaan ei ole tosin opettanut, mutta näkyy hienosti sujuvan
Harjoittelee: tarvaroiden lainaamista
Pidän 3-vuotiastamme ihan hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja normeilla varustettuna kasvavana lapsena, ei ole tuntunut tarvetta vaatia mitään enempää
Kyllä on aivan asiallista mielestäni, että lasta ohjataan kättelyyn. Kumartaminen on minunkin mielestäni jo liikaa. Omatkin lapseni kättelevät silloin, kun tavataan ensimmäistä kertaa t. tavataan sen verran harvoin, että kättely on paikallaan tutullekin t. joku haluaa heitä kätellä. Kun tavataan ensimmäistä kertaa t. harvoin, kerrotaan myös nimi " moi, minä olen Pauliina" riittää vallaan mainiosti.
Kun nähdään naapuri pihalla, riittää, kun vastataan tervehdykseen. Lapsilleni terotan aina, että pitää sen verran nostaa silmät maasta, että näkee myös äänettömän tervehdyksen.
Kättely, silmiin katsominen ja nimen kertominen ei ole ollenkaan liikaa vaadittu 3-vuotiaalta. Meidänkin 3v. sen osaa ja ovat osanneet myös isommat sisarukset 3-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pöytätavat oppii sitten myöhemmin. Niistä ei noin pienen kanssa viitsi tapella. Viimeistään koulussa varmasti oppii.
Siitä, miten aikuinen tervehtii riippuu sitten miten lapsi. Jos aikuinen ei kättä tarjoa, niin sitten kumartaa, jos tarjoaa, niin sitten kättelee ja kumartaa samalla. Yleensä täällä päin Suomea aikuiset lapselle sitä kättä tarjoavat. Meillä on kieltämättä huono tapa usein esitellä meidän pojat vain kertomalla, että tässä ovat nämä meidän pojat ja jättämällä oman nimen kertomisen heille itselleen. Ei etiketin mukaista, mutta täällä päin tapana.
Nykyisin muutenkin etiketintuntemus on monilla huonoissa kantimissa, joten tiukasti siihen tukeutumalla tulee kiusallisia tilanteita. Nykyisin saatan itsekin tervehtiä ensin itseäni vanhempaa tai arvokkaampaa henkilöä, jos hän sitä näyttää odottavan, vaikka lapsena olisin moisesta saanut melkeinpä selkääni.