Mies on tietoinen alkoholismistani, mutta kahden viikon putken jälkeen kieltäytyy ”antamasta anteeksi”

Kerroin jo tapailuvaiheessa alkoholismistani. Se oli tarpeellista, koska olin tuolloin raivoraitis, ja halusin antaa rehellisen selityksen viinistä kieltäytymiselle. Lisäksi aistin jo alkumetreillä, että tälle miehelle voin olla täysin rehellinen.

Olen ollut juomatta koko suhteemme ajan, eli nelisen vuotta. Mies ei juo juuri lainkaan, joskus saunakaljan, eikä saunakalja ole minua haitannut.

Raittiina oleminen on siis ollut minulle helppoa.

KUNNES noin muutama viikko sitten minua kohtasi elämäni ensimmäinen suuri suru. Ja pysyin selvänä aika tarkalleen seitsemän päivää.

Ja sitten ratkesin. Olen juonut pari viikkoa non-stop. Olen sairaslomalla.

Mies ei käsitä, enkä ihmettele. Hän on (oli) jo täysin tottunut leppoisaan olemiseen, yhteiseen tekemiseen, hyvään ruokaan ja Netflixiin.

Eikä voi sietää. Kertakaikkiaan kieltäytyy käsittelemästä asiaa. Kotona on täysi kaaos, mies lukittautuu huoneeseen ja minä jätän syömättä ja juon vaan. Jos kokisi, että on valtuuksia heittää minut ulos kodistani, olisi kuulemma jo tehnyt sen. Uhkailee siis, sanojen tasolla. Ei oikeasti tekisi/haluaisi tehdä sitä.

Olen ehdottanut, että menisin vaikka veljeni luo, ettei miehen tarvitsisi lähteä evakkoon, koska sitä (sanojen tasolla) haluaa. Ristiriitaista on se, että ”kieltää” lähtemästä, koska pelkää turvallisuuteni ja mahdollisen harkitsemattomuuteni puolesta.

Ainoa oikea ratkaisu olisi yksinkertaisesti lopettaa juominen. Mutta kun en pysty. En vaan pysty. (Okei. En vaan halua.)

Kun teidän kumppanillanne on lähtenyt juominen käsistä, kuinka olette ratkaisseet asian? Mielellään siis kun kyseessä on samankaltainen _retkahtaminen_.

Ja tietenkin myös toisin päin.

Ja toki kuukausia tai vuosia kestäneen ryyppäämisen seuraukset kiinnostavat myös.

Onko erolla uhkailu auttanut? Evakko? Säikyttely, kiristäminen, uhkailu? Ero?

Ym. kokemuksia?