Onko muita, jotka eivät tykkää lapsensa harrastuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Mikäli koen, että valmentajan käytös ei ole asiallista, niin puutun asiaan. Miksi minun pitäisi välittää, jos toisen lapsen vanhemmat hankkivat lapseen lisävalmennusta tai innostuvat suuresti lajista? 

10 -vuotiaiden valmentajat tekevät seurassa vapaaehtoistyötä. Kun sinä kärräät lapsesi treeneihin ja menet omiin juttuihisi niin joku tekee työtä lapsesi eteen vapaaehtoisesti. Mene itse valmentamaan, jos sinulla on ongelma valmennuksen kanssa.

Lajista riippuen ei niin vain mennä valmentamaan. Karatessa ja luultavasti monessa muussa itsepuolustuslajissa on tasovaatimus valmentajalle. Lisäksi viittasin ap:n avauksen, jossa sanoi osan valmentajista olevan sekoboltseja.

Itselläni ei ole lapsia, mutta pakko sanoa etten kyllä pysty ymmärtämään näiden "urheiluihmisten" maailmankuvaa / arvoja.

On ihan selvää, että urheiluharrastus voi olla ok. asia, kunto paranee jne. Mutta tälläinen perverssi fantasiointi ammattimaisesta harjoittelusta ja koko elämän tuhlaamisesta kilpaurheilulle on yksinkertaisesti sairasta.

Esim. tyttöjen voimistelu huipputasolla on aivan sairasta touhua ja mahdollisuus Suomesta ponnistaa esim. edes Euroopan kärkeen on lähes nolla. Maailmantasosta puhumattakaan. Lisäksi kyseisestä touhusta ei voi oikeastaan koskaan ansaita kunnolla rahaa, niin miksi uhrata koko nuoruus sille ?!

Pahimmassa tapauksessa saa vielä ties mitä terveysongelmia sitten riesakseen loppuelämäksi. Kaikki aivan turhan takia.

Sanoin, että osa vanhemmista on sekoboltseja.

ap

Edelleen entä sitten, jos osa treenaa ylimääräistä tai koko perhe on lajissa mukana? Mikäli poikasi tykkää lajista, niin eikö se ole oleellisinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäli koen, että valmentajan käytös ei ole asiallista, niin puutun asiaan. Miksi minun pitäisi välittää, jos toisen lapsen vanhemmat hankkivat lapseen lisävalmennusta tai innostuvat suuresti lajista? 

10 -vuotiaiden valmentajat tekevät seurassa vapaaehtoistyötä. Kun sinä kärräät lapsesi treeneihin ja menet omiin juttuihisi niin joku tekee työtä lapsesi eteen vapaaehtoisesti. Mene itse valmentamaan, jos sinulla on ongelma valmennuksen kanssa.

Lajista riippuen ei niin vain mennä valmentamaan. Karatessa ja luultavasti monessa muussa itsepuolustuslajissa on tasovaatimus valmentajalle. Lisäksi viittasin ap:n avauksen, jossa sanoi osan valmentajista olevan sekoboltseja.

Itse asiassa kritiikkini oli osoitettu ap:lle, ei sinulle. Oma mielipiteeni on se, että kukin harrastakoon mitä haluaa, mutta sellaiset kitisijät, jotka eivät tee mitään, mutta arvostelevat sitten muita ja valittavat kaikesta, viisastelevat ja ovat niin kriittisiä että, ovat ärsyttäviä. Aina voi myös vaihtaa seuraa ja lajia, jos on niin vaikeaa. Kukaan ei pakota urheilemaan eikä tule punkan pohjalta hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisävalmennus tuntuu karulta tilanteessa, jossa lapsella on jo nyt rasitusvammoja harjoittelusta ja vaikuttaa väsyneeltä, ei siinä siis muuta. Se tuntuu sairaalta ja väärältä.

Ymmärtäisin asian ehkä paremmin, jos kyse olisi vähän isommista lapsista. Nämä ovat vielä kovin pieniä.

Junailulla tarkoitan oman lapsen edun ajamista hyvin räikeälläkin tavalla, esim. hakeutumalla tiettyyn asemaan, että voi vaikuttaa asioihin jne.

Mutta ajattelen tehdä niin, että mennään tässä nyt mukana niin kauan, kuin lapsi sitä haluaa. Noudatetaan sääntöjä ja tehdään se, mitä pitää. 

Siis mihin asemaan 10-vuotiaiden lasten joukkueessa voi päästä ja hakeutua? Ja mitä vaikuttamista voi tuonikäisten joukkueessa olla, josta joku hyötyy räikeästi. Itselle tuttuja ovat salibandy, futis ja jääkiekko lasten kautta. Näissä ei ainakaan ole mitään ”asemia” ja valmennuksessakin on paljon vapaaehtoisia vanhempia, koska muuten hommaa ei voitaisi pyörittää. Mutta ei kyllä kukaan mitään räikeitä etuja ole saavuttanut. Ja minulle ei kuulu muiden asiat. Vien lapset harrastuksiin, autan tarvittaessa, olen yhteistyökykyinen ja kiva muita kohtaan, kiitollinen, että harrastukset pyörivät eivätkä lapseni pyöri epämääräisissä jengeissä ym. Koulukin sujuu hienosti.

Itse asiassa jalkapallossa alkaa jo hyvin pienenä eli 7-8 vuotiaana lasten jakaminen parempien ja huonompien pelaajien ryhmiin. Tämä on käytäntö monissa jalkapalloseuroissa.

Onneksi meillä lapsi lopetti jalkapallon. Ei tuon ikäisistä vielä pysty sanomaan miten kukin kehittyy pelaajana tulevaisuudessa. Ja siirrot ryhmien välillä on käytännössä mahdottomia eli jos olet parhaassa ryhmässä, niin taatusti lasta ei pudoteta alaspäin ja ketään ei nosteta parempaan ryhmään. Ne vanhempi valmentajat pitävät tästä kyllä huolta.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa jalkapallossa alkaa jo hyvin pienenä eli 7-8 vuotiaana lasten jakaminen parempien ja huonompien pelaajien ryhmiin. Tämä on käytäntö monissa jalkapalloseuroissa.

Onneksi meillä lapsi lopetti jalkapallon. Ei tuon ikäisistä vielä pysty sanomaan miten kukin kehittyy pelaajana tulevaisuudessa. Ja siirrot ryhmien välillä on käytännössä mahdottomia eli jos olet parhaassa ryhmässä, niin taatusti lasta ei pudoteta alaspäin ja ketään ei nosteta parempaan ryhmään. Ne vanhempi valmentajat pitävät tästä kyllä huolta.

Kyllähän se noin on, että siirtymiä ryhmien välillä harvoin oikeasti tapahtuu. Alemmassa ryhmässä usein on se vähemmän osaava valmentajakin ja koko ajan uusia aloittajia. Siinä on vaikea kehittyä niin että oma taso oikeasti nousisi, kun taas ne paremmat tulee koko ajan paremmiksi.

Tietenkään ei ole mikään pakko olla paremmassa ryhmässä tai kilpatasolla, mutta harrastaja/haastajaryhmissä varsinkin mitä enemmän ikää, sitä enemmän tekeminen on haahuilua ja sekoilua.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin, että osa vanhemmista on sekoboltseja.

ap

Täällä vauvalla keskellä arkipäivää haukut muita vanhempia sekobultseiksi, haukut vapaaehtoisia tekijöitä, joiden avulla seuran toiminta pysyy pystyssä, huolehdit, jos ei poikasi pääsekään parhaaseen sarjaan,vaikka on lahjakas, koska muut käyttävät lisävalmennusta.

Samaan aikaan oman lapsesi pitäisi olla parhaassa sarjassa, mutta treenata ei saisi eikä sinua vaivata. Ja olet arvoiltasi reilu pelaaja ja tasapuolinen sekä rehellinen. Hoh hoijaa.

Ei se ylimääräinen treenaus niin sinänsä ärsytä vaan se liiallinen kiihkomielisyys ja ylivakava suhtautumnen. Vanhemmat mm. päättävät kuka kelpaa heidän lapsensa kaveriksi, esim. joku alemman ryhmän lapsi ei käy, kun perhe ei ole riittävän tavoitteellinen eikä tietysti tuo lapsikaan. Tällaisen totuuden yksi isä kertoi ihan julkisesti. Seura tekee kaltaisekseen, oli hänen perusteensa.

 Lisäksi se iso ero seuran virallisen linjan ja käytännön välillä häiritsee. Eli periaatteessa kerrotaan, että vanhemman rooli on ne tietyt K:t ja lapsen pitää levätä ja saada olla lapsi. Totuus on kuitenkin se, että valmentajat tietävät ja hyväksyvät sen, että osa vanhemmista hommaa juuri lisätreeniä lapsilleen ja antavat siitä positiivista palautettakin, valmentajat eivät kiellä, jos joku vanhempi raivoaa pojalleen treeneissä jne. Eli jos nyt ihan kylmästi mietin tulevaisuutta, niin jos poika haluaa pysyä tuossa porukassaan, mun pitää varmaan jatkossa itsekin hankkia joku oma valkku tms., mitä en haluaisi tehdä. Tai sitten antaa lapsen pudota, mikä nyt minua itseän ei haittaa, kun mielelläni näkisin hänet ihan toisessa lajissa.

Ja olen kyllä leiponut buffettiin joka kerta, kun sellainen on ollut + autellut muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ylimääräinen treenaus niin sinänsä ärsytä vaan se liiallinen kiihkomielisyys ja ylivakava suhtautumnen. Vanhemmat mm. päättävät kuka kelpaa heidän lapsensa kaveriksi, esim. joku alemman ryhmän lapsi ei käy, kun perhe ei ole riittävän tavoitteellinen eikä tietysti tuo lapsikaan. Tällaisen totuuden yksi isä kertoi ihan julkisesti. Seura tekee kaltaisekseen, oli hänen perusteensa.

 Lisäksi se iso ero seuran virallisen linjan ja käytännön välillä häiritsee. Eli periaatteessa kerrotaan, että vanhemman rooli on ne tietyt K:t ja lapsen pitää levätä ja saada olla lapsi. Totuus on kuitenkin se, että valmentajat tietävät ja hyväksyvät sen, että osa vanhemmista hommaa juuri lisätreeniä lapsilleen ja antavat siitä positiivista palautettakin, valmentajat eivät kiellä, jos joku vanhempi raivoaa pojalleen treeneissä jne. Eli jos nyt ihan kylmästi mietin tulevaisuutta, niin jos poika haluaa pysyä tuossa porukassaan, mun pitää varmaan jatkossa itsekin hankkia joku oma valkku tms., mitä en haluaisi tehdä. Tai sitten antaa lapsen pudota, mikä nyt minua itseän ei haittaa, kun mielelläni näkisin hänet ihan toisessa lajissa.

Ja olen kyllä leiponut buffettiin joka kerta, kun sellainen on ollut + autellut muutenkin.

Onhan se nyt ihan selvä juttu, ettei tuollaisessa kannata olla mukana, jos se ei vastaa omia arvoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ylimääräinen treenaus niin sinänsä ärsytä vaan se liiallinen kiihkomielisyys ja ylivakava suhtautumnen. Vanhemmat mm. päättävät kuka kelpaa heidän lapsensa kaveriksi, esim. joku alemman ryhmän lapsi ei käy, kun perhe ei ole riittävän tavoitteellinen eikä tietysti tuo lapsikaan. Tällaisen totuuden yksi isä kertoi ihan julkisesti. Seura tekee kaltaisekseen, oli hänen perusteensa.

Eli vanhemmat kieltäisivät lasta kaveeraamasta esim. luokkakaverin kanssa, joka ei kyseistä lajia harrasta? Kuulostaa liioittelulta taholtasi. 

Ratkaisin tämän siten, että lapsi ei ala harrastaa sellaista lajia, jota minä olen vastaan. Esim baletti, taitoluistelu, nyrkkeily ei ole ollut lapsilleni vaihtoehto, koska minä kiellän. Silti löytyy satoja harrastuksia mistä valita.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisin tämän siten, että lapsi ei ala harrastaa sellaista lajia, jota minä olen vastaan. Esim baletti, taitoluistelu, nyrkkeily ei ole ollut lapsilleni vaihtoehto, koska minä kiellän. Silti löytyy satoja harrastuksia mistä valita.

Minusta tämäkin parempi kuin yrittää hallita muita sitten seurassa tai muualla. Tässä mallissa, missä vanhempi päättää lajit, joita hyväksyy tai ei hyväksy, on vaarana, että

vanhempi tekee päätöksiä ennakkoluuloihinsa nojaten. Esimerkiksi itse hieman pulskana äitinä olin kauhuissani, kun lapsi halusi aloittaa baletin noin 5-vuotiaana pitkälle siksi, että kaveri tarhassa sitä harrasti. Ajattelin, että ballerinat ovat anorektikkoja ja treeneissä kidutetaan lapsia vähän kärjistetysti. Kuinka väärässä olin. Baletti oli ihanaa ja siellä tunneilla oli kaikenlaisia, kaikenkokoisia tyttöjä. Ope oli /ovat ihania. Tämän monivuotisen harrastuksen ansiosta tyttäreni on notkea, taitava liikunnassa, hoikka, rohkea esiintyjä jne. Ihan toisenlainen kuin itse olin samanikäisenä. Ja minä käyn kävelyillä ja lenkillä treenien aikana yhden äidin kanssa.

Kyllä olen kiitollinen, että mulla ei ollu lapsena sen kummempia harrastuksia, ja että vanhempani on maalaijärkisiä... Kävin kaks lukukautta 10v ja 14v kuvataidekerhossa. Oli markka-aikaa, mut euroissa maksoi ehkä 50e vuosi. Ja käytiin siskon kans myös sählyssä aikuisten harrastusryhmässä, mistä oli nimellinen maksu, kun oltiin 8-12v. Äiti kuskas sinne, kyllä. Silti tän keskustelun luettuani, olen niin onnellinen että meidän perheessä ei ole harrastettu lasten tavoitteellisia harrastuksia. Kaverit harrasti hevosten hoitoa, ei siis ratsastusta. He sai varhaisteineinä käydä talleilla hoitamassa rikkaitten heppoja ja siinä sivussa joskus ratsastaa. Tuntuu pahalta, että joillekin tuntuu olevan, ikäänkuin lapsi toteuttamassa heidän unelmiaan. Mies on harrastanu aika kallista harrastusta nuorena isänsä aloitteesta, mutta se ei ollu ollut ollut hänelle vaikeaa vaan hyvinkin mieleistä. Veljelleen kyseinen harrastus ei ollut niin luontainen. Hänet jätettiin rauhaan sitten. Tulihan siinä vähemmän kuluja sitten, kun kolmen harastajan sijaan oliki vain kaksi...

Olin tyytyväinen, kun lapseni lopetti jalkapallon pelaamisen.

Tennisharrastus oli mielestäni OK. Kallista ja vei paljon aikaa koulutyön kustannuksella, mutta kasvatti myös pitkäjännitteisyyttä ja tavoitteellisuutta. Hyvän kaveriporukan sai, tapaavat vielä aikuisinakin.

En tiedä, kieltävätkö kaveruuden lapsen kanssa, joka ei harrasta tätä lajia ollenkaan, mutta kielsivät oikeasti kaveruuden parin lapsen kanssa, jotka eivät harrastaneet tätä lajia riittävän tosissaan. Tiedän, mltä tämä kuulostaa, mutta juuri tämä kyseinen isä on se, jotka kutsuisin sekoboltsiksi. Mielestäni ihan hyvästä syystä ja aiheellisesti.

Ja jos olisinkin tiennyt, mitä lajin harrastaminen tarkottaa oikeasti, niin en olisi tosiaan antanut lapsen lähteä lajin pariin ollenkaan. Juuri siitäkin syystä harmittaa tuo ero virallisen linjan ja käytännön välillä. Mutta taidetaan tässä nyt jatkaa päivä kerrallaan, kun lapsi sitä toivoo, ja katotaan, mitä eteen tulee.

ap

Jotkut vanhemmat yrittää ohjata lastaan niin, että ei päätyisi viettämään aikaa sellaisen kaverien kanssa, joita koulu ei voisi vähempää kiinnostaa vaan kilpailevat huonoilla numeroilla, jälki-istunnoilla ja muulla alisuoritumisella.

Jotkut sit ilmeisesti kokeilee liikuntaharratuksen kanssa tuota samaa kaavaa.