Boomer-vanhempieni korona-ajan itsekkyys kyllästyttää

Koko korona-ajan on tässä kuunneltu, miten hirveää heillä nyt onkaan, kun ei pääse matkoille. Kamala vääryys, kun on tyydyttävä vain mökkiin, taloon, isoon pihaan ja eläkeläisystävien kanssa seurusteluun. Hehän siis eivät ole rajoittaneet sosiaalisia lähikontaktejaan mitenkään. Välillä olen yrittänyt keskusteluissamme tuoda esille mm. nuorten tilanteen tässä koronan keskellä, mutta ei minun vanhempiani sellaiset kiinnosta. Nykynuoret kuulemma heikkoja ja "hyvä on oppia vastoinkäymisiä kestämään".

Työskentelen nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Monelta on korona sumentanut tulevaisuudennäkymiä, vienyt töitä ja muuttanut koulunkäynnin täysin. Mietitään, uskaltaako kavereita tavata ja onko se väärin. Kaikki on epävarmaa ja sama jatkuu vaan hamaan tulevaisuuteen.

Voin omasta puolestani sanoa, että parikymppisenä opiskelijana olisin varmasti masentunut ja opiskeluinnostus romahtanut, jos olisi lähes vuodeksi laitettu harrastukset, lähiopetus ja keikkatyöt tauolle ja olisin vain istunut pikkuyksiössäni. Lisäksi vielä viety sosiaaliset aktiviteetit tai ainakin sellaisista olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä. Ei siinä kävelylenkit olisi paljon piristäneet.

Nämä nuoret kyllä jaksavat ja kestävät hirvittävän paljon, ihailen monien mukautumiskykyä ja asennetta. Ovat hirvittävän paljon sitkeämpiä ja avarakatseisempia kuin esimerkiksi nuo minun vanhempani. Tai minä. Olen kurkkuani myöten täynnä vanhempieni ulinaa ja tässä alkaa olla jo välien viilentäminen lähellä, kun en vaan jaksa noin itsekkäitä ihmisiä kuunnella. Heillä on oikeasti kaikki helvetin hyvin.