Lue keskustelun säännöt.
Erakoituneet ihmiset - kysymyksiä!
10.03.2021 |
Te, jotka olette syystä jos toisesta yksin eläviä ja ihmisiä vältteleviä, kuinka saatte aikanne kulumaan? Onko teillä puolisoa vai oletteko valinneet elää täysin yksin? Ahdistaako tukiverkkojen puute? Tuntuuko koskaan, että pää hajoaa yksin olemiseen?
Kommentit (22)
Käyn lenkillä koiran kanssa,teen kotihommia,Katson tv:tä,surffailen netissä..
Puolisoa ei ole ollut 10 vuoteen,yhden erakko kaverin kanssa soitellaan max kerran kuukaudessa.
Lapset käyvät kylässä silloin tällöin.
En tarvitse tukiverkkoja ja enkä koe edes olevani yksinäinen joten ei ahdista eikä pää hajoa. Nautin elämästä ja jos korona ajasta pitää jotain sanoa niin hyvää siinä on se ettei joka paikka ole täynnä ihmisiä (joskus on pakko käydä asioilla ).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnon erakot eivät varmaan tule tänne vastaamaan, kun eivät varmaan hirveästi nettiäkään käytä.
Minulla ei ole ollut yli 10 vuoteen lainkaan ihmissuhteita. Sitä ennen oli äiti, joka sitten kuoli otsalohkodementiaan suht nuorena.
Ei ole puolisoa ja olen 46 v neitsyt. Tämä ei ole varsinaisesti oma valinta, koska nuorempana olisin halunnut miehen ja lapsia. Mutta kärsin koulukiusaamisen peruina sosiaalisesta fobiasta enkä käynyt missään, joten en tavannut ketään.
Ehkä johonkin 35 v asti usein ahdisti yksinäisyys. Sittemmin olen tottunut enkä usko että enää edes sopeutuisin esim pari- tai edes ystävyyssuhteeseen. En vaan kaipaa ihmisiä mihinkään.
Ei mulla aika pitkäksi tule. Silloin kun en tee töitä pelaan tietokoneella, soitan pianoa, katselen sarjoja ja elokuvia, ulkoilen, kesäisin olen perimälläni mökillä ja laitan puutarhaa.
Kuluuhan se aika täällä av:lla kohtalaisen hyvin.
Onhan se tukiverkkojen puute ja yksinäisyys ahdistanut, mutta tottuuhan siihen.
Yksin eläminen ei ollut oma valinta alunperin, mutta enää en ole jaksanut yrittää etsiä kumppania, ei siitä seuraa mitään hyvää kuitenkaan.
Jos on puoliso, ei ole mikään erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomaalaiset ei kaikki puhu suomea ei ole samaa vitsiä ei huumoria ei kulttuuria joten suomalaiset jää aika yksin jos alueella ei asu suomalaisia. Monet on menettänyt kaiken kolkassa tai muuten ryöstetty tai velkaa sitten maksettu ei ole rahaa juhlia.On myös surua monella on läheisiä kuollut silloin on hyvä olla yksin koska vie aikansa toipua.
Vierailija kirjoitti:
Jos on puoliso, ei ole mikään erakko.
Totta! Minä ja mieheni kutsumme itseämme karakoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin yksin elän, ei ole ollut koskaan puolisoa. On minulla halutessani tukiverkkoja (suku ja pari ystävää), mutta en erityisemmin tarvitse heitä (siihen tarkoitukseen), koska pääkoppa on niin hyvässä kunnossa, että pääsen vastoinkäymisistä yli yleensä ilman tukea.
Ei tunnu pää hajoavan muulloin kuin silloin, kun on pakko olla enempi ihmisten ilmoilla. Aika kuluu kotona kädentaitojen parissa, lemmikin kanssa aikaa viettäen, Youtubessa, täällä, herkutellen, leipoen, kokaten, kesällä pihalla istuen tai luonnossa liikkuen, pyöräillen tai kaupungissa ihmisiä tarkkaillen. Olen kiinnostunut monista asioista, ilmiöistä ja ihmismielestä. En vaan sopeudu laumoihin. Ystävien kanssa näen tai juttelen puhelimessa joitakin kertoja vuodessa.
Luen, löhöän, laittelen ruokaa, ulkoilen ja retkeilen. Voisin myös etäopiskella jotain, viime aikoina ei ole ollut kiinnostusta siihen kuitenkaan. Kesäkaudella teen harrastetöitä ja liikun paljon luonnossa. Talvikaudella kieltämättä pitkästyn välillä. Ei ole puolisoa, ottaisin jos pystyisin molemminpuoliseen ihastumiseen mutten pysty, enkä pysty tyytymissuhteeseenkaan. En yritä löytää ketään, yritin tarpeeksi kauan turhaan ja se kävi liian masentavaksi, oletan että kohtaloni on olla joka mielessä yksin koko ikäni.
Tukiverkkojen puute ja se että sukulaiset eivät halua olla missään tekemisissä, ahdistaa välillä. Ei ole mitään riitoja tai välirikkoja, eivät kai vaan halua tavata koska säälivät minua liikaa tms. Esim. sukujuhliin ei kutsuta... Pitkästyn kyllä välillä yksinoloon mutta pitkästyn hyvin helposti myös ihmisten seurassa olemiseen. Pari kaveria on joita tapaan joskus harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, olenko varsinaisesti erakko, koska näen kuitenkin vanhempiani. Teen välillä pätkätöitä, mutta nytkin olen työtön.
Olen n. 40-vuotias nainen. En ole seurustellut koskaan eikä minulla ole lapsia. Olen asunut yksin koko aikuisikäni. Minulla ei ole kavereita. Olen neitsyt enkä ole edes suudellut koskaan.
Kärsin tilanteestani, mutta olen tottunut tähän. En ole täysin yksin, koska tapaan lapsuudenperhettäni. Kaipaisin kuitenkin muutakin seuraa kuin omat vanhempani. Päivät kuluvat netissä ollen ja lueskellen. Talvella kävelen ja kesällä teen pitkiä pyörälenkkejä. Haaveilen, että ottaisin itselleni kaveriksi koiran. Rakastan myös kissoja. Ennen koronaa kävin joskus konserteissa ja teatterissa ja olen matkustanutkin yksin.
Töissä on mukavaa nähdä ihmisiä, vaikka olen ujo ja hiljainen. Kaikki syvällisempi tutustuminen on vaikeaa. Olen aika estynyt. Minulla on taustalla koulukiusaamista ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Välillä on masennustakin. Haaveilin hyvin erilaisesta elämästä, kun olin nuori. Olisin halunnut suuren perheen. Toivoin aina, että minusta tulisi suurperheen äiti.
Meidän koko perhe on vähän erakoita, asumme maalla joten täällä riittää tekemistä yllin kyllin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kuluu varmaan normaali-ihmisen näkökulmasta aivan käsittämättömän tylsästi. Olen vain kotona ja roikun netissä, katson youtubea ja telkkua. Iltaisin saatan vähän pelailla peliä. Nukkumaan ja sama uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ainakin jo kolmannessa polvessa erakko. Erakko-ominaisuus vaan lisääntyy sukupolvelta toiselle. Minä taidan jo lähestyä täydellistä kaupunkierakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Käytättekö te erakot alkoholia?
Täällä yksi alkoholistierakko, joka ei oikein keksinyt fiksumpaa sanottavaa kuin mitä muut jo ovat sanoneet.
Olen tuurijuoppo. Saatan olla yhdeksän kuukautta ilman alkoholia, jolloin luen, katson leffoja, siivoan hieman neuroottisesti ja kuuntelen samalla musiikkia, leikin lemmikkien kanssa, kirjoitan kirjaa...
Sitten se tulee. ”En halua olla tällainen! Haluan tehdä jotain! Haluan olla jotain!”
Ja sitten mennään. Lähden yksin kylille asti, jos kotona käy sietämättömäksi (ja nousuhumalatila vielä sietämättömämmäksi). Että nyt tehdään jotain suurta. Muutetaan maailmaa.
Juon muutaman kuukauden, ja tunnen yksinolonkaipuun valtaavan minut taas. Palaan kotisohvalle, juon paljon teetä, luen, katson leffoja, siivoan hieman neuroottisesti, leikin lemmikkiem kanssa, kirjoitan taas uutta kirjaa...
Alkoholismi kulkee suvussa. Erakko minussa tekee minusta mustan lampaan.
Täällä yksi täyserakko. Kavereita ei ole ollut lukion jälkeen, miestä ei koskaan. Yritin yliopistoa ja erinäisiä pätkätöitä mutta ote vaan lipsui vuosi vuodelta pahemmin ja nyt en ole viiteen vuoteen edes poistunut kotoani paitsi kauppaan. Päivät istun koneella, 14h makaan sängyssä lueskellen/läppärillä. Ei kestä pää enää, yksinäisyys on pahinta mutta ei tästä enää nousta.
Suunnittelen itseni päästämistä päiviltä.
Mullahan onki asiat melko hyvin kun luen näitä. Kiitos.
Lääkäri kirjoitti ketipinor reseptin.Sitten tuli postia Kelasta.Eläke.Ketipinorin pitkäaikainen käyttö teki minusta yksinäisen erakon.Kerrostaloyksiö.Yksinäistä erakkoelämää toukokuu 2010 alkaen.
Hienosti kuluu aika aivan yksin. Soittelen kitaraa, opiskelen kieliä, luen, lenkkeilen. Aika ei edes riitä kaikkeen, mihin haluan.