Miesystävä saa minulle huonon omatunnon, että haluan olla lasteni kanssa

Etkö sinä ole kysynyt tätä jo monta kertaa? Jos miesystävä alkaa manipuloida ja vaatia ja ahdistaa vaatimuksillaan niin eikö valinta ole ihan selvä?

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä suurin osa teineistä haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa, vaikka kaverit elämän tärkein asia tuntuvat olevankin. Aikuinen mies kyllä kestää, että puoliso ei ole joka toinen viikko niin saatavilla.

Kestää varmasti, mutta jos miestäkään ei haittaa olla näkemättä kumppaniaan puolet ajasta, niin kuinka läheinen tuo suhde edes on? Tai miksi tämä nainen ylipäänsä seurustelee miehen kanssa, jos ei kiinnosta nähdä tuon enempää, vaan mielummin istuu yksin kotona ja odottelee jos joku teini vaikka tarvitsisi äidin tekemää voileipää omaan huoneeseensa.

Ei tuossa kumpikaan toista rakasta, tai ainakaan tämä nainen tuota miestä, kunhan vaan viettää aikaa keskenään paremman tekemisen tai seuran puutteessa, eli sama lopettaa kokonaan niin molemmat voivat tavoitella sitä mitä oikeasti haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä mitä kukaan aikuinen parisuhdetta haluava ihminen saisi jostain kevytsuhteesta jossa nähdään vain joka toisella viikolla ja aina hypitään toisen pillin (lasten) mukaan. Kommentti siihen kun ylempänä joku sanoi että aikuiselle pitäisi riittää että näkisi joka toisella viikolla. Ei riittäisi kyllä minulle. Sellaista kutsuisin itse enemmän vakipanoksi eikä parisuhteeksi. Toisaalta jos toinen olisi yhtä lailla lapsissaan kiinni niin sehän olisi sitten molemmille kätevää.

No tämä. Miksi ihmeessä kukaan alkaisi parisuhteeseen, missä ei ole toiselle lainkaan tärkeä ja aina tulee kakkosena (tai viidentenä, riippuen pesueen pääluvusta), jos silloinkaan. Jos en välittäisi niin tästä ihmisestä vaan suhde olisi joku panosuhde tai fwb, niin sitten asiassa ei olisi mitään ongelmaa. Mutta parisuhteeseen en koskaan suostuisi tuollaisin ehdoin kenenkään kanssa, miksi ihmeessä? Mitä tämä perheen ulkopuolinen ihminen tuollaisesta saa?

Nämä asiat on tärkeä käydä läpi mahdollisen uuden kumppanin kanssa. Ihmiset tarvitsevat niin erilaisia asioita parisuhteessa. Kun ollaan aikuisia ties kuinka monennella kierroksella jo, tuntuu minusta kyllä vähän oudolta jos ei osata olla yhtään itsenäisiä. Onhan osattu ennen suhdettakin?

Ja miten aikuinen, perheellinen ihminen yhtäkkiä laittaisi lähes ventovieraan ihmisen omien lastensa edelle tärkeysjärjestyksessä?

Itse taas en voisi koskaan olla suhteessa kovin riippuvaisen ja tarvitsevan ihmisen kanssa, joka ei osaisi tehdä omia juttujaan ilman minua tai joka yrittäisi manipuloida ajankäyttöäsi. Olen siis tukevasti ja onnellisesti naimisissa, ollut jo 22 vuotta, mutta oikein hyvin osaamme olla erillään puolisoni kanssa. Ja olemme olleetkin, esimerkiksi toinen on työskennellyt välillä toisella paikkakunnalla jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Aloittaja ei ainakaan vaikuta olevan kovinkaan ”läsnä” kasvaville nuorilleen, jos hän kokee että on OK jättää nämä keskenään kotiin kun eivät vaadi tai tarvitse äidin palveluita enää niin paljon.

Ei ihme että nuoret voivat huonosti, jos lähes jokainen asuu jo eroperheessä ja aikuiset ovat noin lapsellisia kuin tämänkin ketjun kirjoittajat. Mennään yhteen lapsiperheen vanhemman kanssa mutta sitten sen toisen pitäisi kuitenkin asettaa tämä hiljattain elämäänsä tullut ihminen niiden lasten edelle ja olla koko ajan vain tämän kanssa? Aivan hullua teinimeininkiä!

Nuoruus on kohta ohi ja lapset lentävät pesästä. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos olisin omissa hormonihuuruissani haaskannut ne vuodet ihmiseen, joka on niin kypsymätön ettei ymmärrä ajankulua eikä hänellä ole kykyä tuntea läheisyyttä muuten kuin toisen kyljessä kiinni.

Mitäs jos keskustelisit sen miehen kanssa yhteisistä pelisäännöistä ja myös lapsien kanssa, ja siitä mitä kukakin haluaa ja tarvitsee, äläkä unohda itseäsi ja sitä mitä sinä haluat. Usko tai älä...suun aukaiseminen auttaa aina. Meillä järjestyi asiat kun puhuttiin kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Aloittaja ei ainakaan vaikuta olevan kovinkaan ”läsnä” kasvaville nuorilleen, jos hän kokee että on OK jättää nämä keskenään kotiin kun eivät vaadi tai tarvitse äidin palveluita enää niin paljon.

Ei ihme että nuoret voivat huonosti, jos lähes jokainen asuu jo eroperheessä ja aikuiset ovat noin lapsellisia kuin tämänkin ketjun kirjoittajat. Mennään yhteen lapsiperheen vanhemman kanssa mutta sitten sen toisen pitäisi kuitenkin asettaa tämä hiljattain elämäänsä tullut ihminen niiden lasten edelle ja olla koko ajan vain tämän kanssa? Aivan hullua teinimeininkiä!

Nuoruus on kohta ohi ja lapset lentävät pesästä. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos olisin omissa hormonihuuruissani haaskannut ne vuodet ihmiseen, joka on niin kypsymätön ettei ymmärrä ajankulua eikä hänellä ole kykyä tuntea läheisyyttä muuten kuin toisen kyljessä kiinni.

Olet varmaan täydellinen äiti, mutta valitettavasti syyllistäminen ei auta ketään. Se on nykyelämää että erotaan ja on uusperheitä ja vaikka mitä, mutta jokainen yrittää varmaankin omalta osaltaa hoitaa sen perheen asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä että sinä olet pystynyt elämään niin että sinulla on varaa arvostella muitten elämää.

-eri, sivusta-

Mikäli joskus itse eroan, niin pysyn kyllä sinkkuna siihen asti kun lapset on lähteneet pesästään. Tai vähintään jotain yhden illan juttuja harrastelen.

Kukaan ulkopuolinen ei tule minun ja lasteni välejä huonontamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä mitä kukaan aikuinen parisuhdetta haluava ihminen saisi jostain kevytsuhteesta jossa nähdään vain joka toisella viikolla ja aina hypitään toisen pillin (lasten) mukaan. Kommentti siihen kun ylempänä joku sanoi että aikuiselle pitäisi riittää että näkisi joka toisella viikolla. Ei riittäisi kyllä minulle. Sellaista kutsuisin itse enemmän vakipanoksi eikä parisuhteeksi. Toisaalta jos toinen olisi yhtä lailla lapsissaan kiinni niin sehän olisi sitten molemmille kätevää.

No tämä. Miksi ihmeessä kukaan alkaisi parisuhteeseen, missä ei ole toiselle lainkaan tärkeä ja aina tulee kakkosena (tai viidentenä, riippuen pesueen pääluvusta), jos silloinkaan. Jos en välittäisi niin tästä ihmisestä vaan suhde olisi joku panosuhde tai fwb, niin sitten asiassa ei olisi mitään ongelmaa. Mutta parisuhteeseen en koskaan suostuisi tuollaisin ehdoin kenenkään kanssa, miksi ihmeessä? Mitä tämä perheen ulkopuolinen ihminen tuollaisesta saa?

Nämä asiat on tärkeä käydä läpi mahdollisen uuden kumppanin kanssa. Ihmiset tarvitsevat niin erilaisia asioita parisuhteessa. Kun ollaan aikuisia ties kuinka monennella kierroksella jo, tuntuu minusta kyllä vähän oudolta jos ei osata olla yhtään itsenäisiä. Onhan osattu ennen suhdettakin?

Ja miten aikuinen, perheellinen ihminen yhtäkkiä laittaisi lähes ventovieraan ihmisen omien lastensa edelle tärkeysjärjestyksessä?

Itse taas en voisi koskaan olla suhteessa kovin riippuvaisen ja tarvitsevan ihmisen kanssa, joka ei osaisi tehdä omia juttujaan ilman minua tai joka yrittäisi manipuloida ajankäyttöäsi. Olen siis tukevasti ja onnellisesti naimisissa, ollut jo 22 vuotta, mutta oikein hyvin osaamme olla erillään puolisoni kanssa. Ja olemme olleetkin, esimerkiksi toinen on työskennellyt välillä toisella paikkakunnalla jne.

Mihin se itsenäisyys katoaa siitä, että haluaa viettää aikaa ihmisen kanssa, jota rakastaa? Miten se on "ajankäytön manipulointia", jos ihmettelee miksi toinen mielummin istuu vaikka yksin kotona kuin viettää aikaa sen kumppaninsa kanssa? Tuo on AP:n ihan oma valinta, että miestä ei voi nähdä silloin kun lapset ovat omissa oloissaan (jos teinit kerran vielä tykkäävät tästä kumppanista), ja kyllä se kertoo täysin siitä, mitä AP elämässään arvostaa ja kuinka korkealle. Kyllähän osa ihmisistä viettää koko elämänsä eri katon alla ja eri taloudessa, mutta minä suuresti ihmettelen, että miksi silloin vaivautua olemaan parisuhteessa ylipäänsä? Seksiä saa ilman suhdettakin ja fwb-kaverisuhteet ovat ihan tätä päivää, silloin molemmat tietävät mitä haluavat ja saavat, tässä tapauksessa tilanne on epäreilu miehen kannalta. Eikä AP:ta juuri kiinnosta miehen tunteet tai halut, joten miksi roikuttaa toista mukana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Aloittaja ei ainakaan vaikuta olevan kovinkaan ”läsnä” kasvaville nuorilleen, jos hän kokee että on OK jättää nämä keskenään kotiin kun eivät vaadi tai tarvitse äidin palveluita enää niin paljon.

Ei ihme että nuoret voivat huonosti, jos lähes jokainen asuu jo eroperheessä ja aikuiset ovat noin lapsellisia kuin tämänkin ketjun kirjoittajat. Mennään yhteen lapsiperheen vanhemman kanssa mutta sitten sen toisen pitäisi kuitenkin asettaa tämä hiljattain elämäänsä tullut ihminen niiden lasten edelle ja olla koko ajan vain tämän kanssa? Aivan hullua teinimeininkiä!

Nuoruus on kohta ohi ja lapset lentävät pesästä. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos olisin omissa hormonihuuruissani haaskannut ne vuodet ihmiseen, joka on niin kypsymätön ettei ymmärrä ajankulua eikä hänellä ole kykyä tuntea läheisyyttä muuten kuin toisen kyljessä kiinni.

Olet varmaan täydellinen äiti, mutta valitettavasti syyllistäminen ei auta ketään. Se on nykyelämää että erotaan ja on uusperheitä ja vaikka mitä, mutta jokainen yrittää varmaankin omalta osaltaa hoitaa sen perheen asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä että sinä olet pystynyt elämään niin että sinulla on varaa arvostella muitten elämää.

-eri, sivusta-

Eroaminen ja uusperheen ei ole suurimmalle osalle nykyelämää. Tietynlaisille ihmisille on.

-toinen eri, sivusta-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Aloittaja ei ainakaan vaikuta olevan kovinkaan ”läsnä” kasvaville nuorilleen, jos hän kokee että on OK jättää nämä keskenään kotiin kun eivät vaadi tai tarvitse äidin palveluita enää niin paljon.

Ei ihme että nuoret voivat huonosti, jos lähes jokainen asuu jo eroperheessä ja aikuiset ovat noin lapsellisia kuin tämänkin ketjun kirjoittajat. Mennään yhteen lapsiperheen vanhemman kanssa mutta sitten sen toisen pitäisi kuitenkin asettaa tämä hiljattain elämäänsä tullut ihminen niiden lasten edelle ja olla koko ajan vain tämän kanssa? Aivan hullua teinimeininkiä!

Nuoruus on kohta ohi ja lapset lentävät pesästä. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos olisin omissa hormonihuuruissani haaskannut ne vuodet ihmiseen, joka on niin kypsymätön ettei ymmärrä ajankulua eikä hänellä ole kykyä tuntea läheisyyttä muuten kuin toisen kyljessä kiinni.

Ettäkö ydinperheissäkään ei saa jättää teini-ikäisiä lapsia kävelylenkin ajaksi itsekseen kotiin? Vai koskeeko tämä vain eroperheitä? Mitä helvettiä tällaiset äidit ajattelevat? Ihminen ei ole enää lainkaan olemassa omana itsenään, pitää 20-30 vuotta istua kotona tai kulkea lasten mukana iilimatona, etteivät nämä varmasti koskaan pääse edes itsenäistymään normaalin nuoren tapaan?

Ne täällä joille aikuiselle pitäisi riittää ns oikeaan suhteeseen joka toisella viikolla tapailu, riittikö sellainen teille itsellenne muka vaikka sen kanssa kenelle ne lapset on tehty? Ei siis sitouduttu kummemmin, menty naimisiin tai vaikka mentiin, ei muutettu saman katon alle ainakaan ennen kuin lapsi oli alulla.

Ehkä ne joiden mielestä aikuisuuden parisuhde on kevyttä tapailua josta ei ole tarkoituskaan edetä mihinkään voisivat hakea tinderistä niitä joilla on myös useita lapsia vaikka useille eri ihmisille (aikataulut ovat jo niin vaikeita että eipä se näkeminen onnistuisikaan usein) tai reissutyötä tekeviä.

Vai olisiko tässä ongelma, että kaikessa ei mentäisi vain teidän ex-ydinperheen ehdoilla? Eli parempi ottaa joku suhteellisen vapaa ihminen roikkumaan ja odottamaan että mammalta liikenee aikaa sitten kun mammalle sopii.

Onneksi on niitäkin lapsia hankkineita joiden kanssa oikea seurustelu sujuu. Ne muutamat joita olen läheltä nähnyt, heitä yhdistää se, että ei hoeta mantrana että lapset menevät aina edelle ja oma elämä saa odottaa. Tottakai näissä tapauksissa lapset ovat olleet tärkeitä, mutta on ollut halua sovittaa elämäänsä muitakin ihmisiä joita on myös haluttu kunnioittaa, eikä tehty selväksi että kaikessa mennään lasten ja eksän aikataulujen ja oikkujen ehdoilla, uusi kumppani saa vain armosta ne viimeiset minuutit jotka jostain jäävät yli.

Vierailija kirjoitti:

Ne täällä joille aikuiselle pitäisi riittää ns oikeaan suhteeseen joka toisella viikolla tapailu, riittikö sellainen teille itsellenne muka vaikka sen kanssa kenelle ne lapset on tehty? Ei siis sitouduttu kummemmin, menty naimisiin tai vaikka mentiin, ei muutettu saman katon alle ainakaan ennen kuin lapsi oli alulla.

Ehkä ne joiden mielestä aikuisuuden parisuhde on kevyttä tapailua josta ei ole tarkoituskaan edetä mihinkään voisivat hakea tinderistä niitä joilla on myös useita lapsia vaikka useille eri ihmisille (aikataulut ovat jo niin vaikeita että eipä se näkeminen onnistuisikaan usein) tai reissutyötä tekeviä.

Vai olisiko tässä ongelma, että kaikessa ei mentäisi vain teidän ex-ydinperheen ehdoilla? Eli parempi ottaa joku suhteellisen vapaa ihminen roikkumaan ja odottamaan että mammalta liikenee aikaa sitten kun mammalle sopii.

Onneksi on niitäkin lapsia hankkineita joiden kanssa oikea seurustelu sujuu. Ne muutamat joita olen läheltä nähnyt, heitä yhdistää se, että ei hoeta mantrana että lapset menevät aina edelle ja oma elämä saa odottaa. Tottakai näissä tapauksissa lapset ovat olleet tärkeitä, mutta on ollut halua sovittaa elämäänsä muitakin ihmisiä joita on myös haluttu kunnioittaa, eikä tehty selväksi että kaikessa mennään lasten ja eksän aikataulujen ja oikkujen ehdoilla, uusi kumppani saa vain armosta ne viimeiset minuutit jotka jostain jäävät yli.

”Oikea seurustelu” tarkoittaa koko ajan yhdessä nyhjäämistä ehkä sinulle, mutta moni muu kokee asian aivan eri tavoin. Ihminen voi olla syvästi toiseen kiintynyt ja välittää toisen tarpeista, vaikka olosuhteet eivät olisikaan juuri tällä hetkellä ihanteelliset siihen, että istuttaisiin ihan joka ilta kylki kyljessä. Ennen vanhaan kirjoitettiin kirjeitä. Nyt voidaan viestitellä reaaliajassa ja soitella videopuheluita. Tosi rakastuneet saavat erossa olosta vain lisää virtaa yhteisiin hetkiin. Mikään ei ole suloisempaa kuin pieni kaipaus ja yhteiset viestit, joissa kerrotaan ikävästä ja suunnitellaan seuraavaa tapaamista.

Minulle sellainen kumppani, joka ei kykenisi sitoutumaan mihinkään muuhun kuin 24/7-nyhjäämiseen, olisi todellinen turn off. Itsenäiset, kiinnostavat ihmiset, joilla on parisuhteen lisäksi muutakin elämää, ja jotka kunnioittavat myös toisen tunteita ja velvoitteita, ovat minun mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein viikko-viikko -lapset on yksin molemmissa kodeissa.

Jaahas ja onko ihan tutkittua tietoa, oma kokemuksesi vai ihan vain todella kärjistetty yleistys? Oman kokemukseni mukaan viikko-viikko-lasten kanssa nimenomaan ollaan paljon aktiivisemmin, ja ollaan LÄSNÄ.

Aloittaja ei ainakaan vaikuta olevan kovinkaan ”läsnä” kasvaville nuorilleen, jos hän kokee että on OK jättää nämä keskenään kotiin kun eivät vaadi tai tarvitse äidin palveluita enää niin paljon.

Ei ihme että nuoret voivat huonosti, jos lähes jokainen asuu jo eroperheessä ja aikuiset ovat noin lapsellisia kuin tämänkin ketjun kirjoittajat. Mennään yhteen lapsiperheen vanhemman kanssa mutta sitten sen toisen pitäisi kuitenkin asettaa tämä hiljattain elämäänsä tullut ihminen niiden lasten edelle ja olla koko ajan vain tämän kanssa? Aivan hullua teinimeininkiä!

Nuoruus on kohta ohi ja lapset lentävät pesästä. En antaisi ikinä itselleni anteeksi jos olisin omissa hormonihuuruissani haaskannut ne vuodet ihmiseen, joka on niin kypsymätön ettei ymmärrä ajankulua eikä hänellä ole kykyä tuntea läheisyyttä muuten kuin toisen kyljessä kiinni.

Ettäkö ydinperheissäkään ei saa jättää teini-ikäisiä lapsia kävelylenkin ajaksi itsekseen kotiin? Vai koskeeko tämä vain eroperheitä? Mitä helvettiä tällaiset äidit ajattelevat? Ihminen ei ole enää lainkaan olemassa omana itsenään, pitää 20-30 vuotta istua kotona tai kulkea lasten mukana iilimatona, etteivät nämä varmasti koskaan pääse edes itsenäistymään normaalin nuoren tapaan?

Aloittaja kertoi tapaavansa miestä lapsiviikoilla miehen kotona. Lenkki on varmasti oikein kiva juttu ja sellainen jokaiselle sallittakoon, mutta aloittajan tikusta asiaa tekevistä lapsista ei selvästikään ole mukavaa, kun äiti häipyy miehen kotiin silloinkin kun he ovat tulleet äitinsä luo viikon poissaolon jälkeen.

Ilmeisesti miehen on saatava sänkyseuraa säännöllisesti. Viikon tauko on liikaa.

Aloittaja kertoo itse, että hänellä on tunne että haluaa olla lastensa kanssa. Sitä tunnetta pitää kuunnella ja siitä olisi syytä puhua avoimesti uuden kumppanin kanssa. Aikuinen ihminen kyllä kykenee ottamaan toisen tunteet huomioon. Jos mies ei tätä kestä, siitäkin pitäisi jutella. Eikö mies enää keksi yksin mitään tekemistä? Miksi ei? Mitä hän teki ennen suhdetta? Eikö ihastuminen ole riittävän vahvaa pysyäkseen yllä ellei koko ajan tavata? Mistä se voisi kertoa?

Ei hyvä kumppani aiheuta toiselle huonoa omaatuntoa ihan luonnollisista asioista. Onkohan tuo uusi mies liian itsekäs ja vaativa?

Usein murrosikäiset kyllä haluavat olla välillä ilman vanhempia kotona. Edes muutaman tunnin. Toki tämä on tapauskohtaista. Mutta jonkun yksittäisen lenkilläkäynnin ei pitäisi olla mikään iso juttu.

Ex suuttui kun peruin tapaamisen kun lapseni sairastui. Alkoi kiukutella kuin pikkulapsi ja syytti etten vaan halua tavata häntä. Lapseni oli silloin 7v. Tottakai jäin kotiin hänen luokse.

Jos tämä miesystäväsi on MIES ja hänelläkin on lapsia vaikkakin jo aikuisia ymmärtää kyllä , kun puhut asiasta hänelle asiallisesti, mutta suoraan. Mikäli ei ymmärrä sitten kannattaa miettiä yhdessä oloa uudelleen. Lapset kyllä viihtyy omissa oloissa, jos annetaan vaan olla eikä olla vanhempia ja läsnä.

Monet voisivat kuitenkin yllättyä kuinka kiinnostuneita yhdessä tekemisestä teinitkin ovat kun sitä vaan järjeestellään ja yhdessä suunnitellaan7sovitaan eikä tuputeta aina jotain omia juttuja...

Kuten joku kommentoija oli aiemmin kirjoittanutkin on vaarana, että lapset putoavat väliin.

Kun molemmat vanhemmat etsii tai on löytänyt uuden hellun joka vie suuren osan ajasta.

Tottakai omaa aikaa pitää olla ja halikaveri on mukava.Mutta jos lapset on jo teinejä ei ne enää kovin kauan 

nurkissa pyöri.Sitten on aikaa vaikka mihin.

Ehkä ap:n kannattaisi nyt sitten vaan istua noiden lasten kanssa kotona ja seurustella vasta kun ovat muuttaneet kotoa. Ei tarvitsisi kokea huonoa omatuntoa siitä ettei ole jatkuvasti saatavilla, ja mieskin pääsee etsimään itselleen jonkun joka olisi enemmän samassa elämäntilanteessa. Kaikki voittavat.