Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö kaikki aina vaan sietää kun ihminen on vanha?
08.03.2021 |
Vanhemmat ihmiset saattaa usein olla töykeitä yms. Syitä voi olla useita. Aina sanotaan että no, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja tätä mieltä mäkin oon ollut.
Mun iäkäs isä on vuosia jo ollut sellainen että jos asia mistä puhutaan ei häntä kiinnosta niin mitään apua tai myötätuntoa tai kuuntelemista ei heru. Sitten hänen asioitaan kyllä pitää kuunnella ja innostua niistä. Ja mä en ole luonteeltani mikään paskapää joka ei kykenisi suodattamaan toisten paskamaisuutta ja myöskin antamaan apua myös sellaiselle joka ei minua auta. Mutta nyt mä oon tosi loukkaantunut. Kaksi kertaa pyysin isältäni apua asuntokaupoissa etten mokaa niissä kun hän niistä enemmän tietää ja olisi osannut auttaa. Ilmeisesti sitten asunto jonka meinasin ostaa niin ei miellyttänyt häntä. Hän päätti ignoorata asian täysin eikä vastannut asiaan ollenkaan. No en nyt sitten uskaltanut kauppoja tehdä kun jäi asioita epäselväksi enkä niitä itse kerennyt selvittää ja asunto nyt meni. Nyt sitten isäni laittoi eilen viestiä että haluaisi seuraa ja nähdä lapsiani ja minun pitäisi järjestää aikaa ja tekemistä meille. En vastannut ja nyt hän soitti, en vastannut.
Tuntuu tosi lapselliselta ja toki rakastan isääni ja hän osaa olla myös super hyvä tyyppi. Olen nyt kuitenkin loukkaantunut kun hän (taas) päätti hylätä minut kun tarvitsin oikeasti apua.
Pitäisikö minun siis taas vaan suodattaa jälleen kerran tämä asia? Isäni on kuitenkin iäkäs ja tuskin elinikää enää on paljoa.
Kommentit (17)
Vanhana alkaa usen aivotoiminta takkuamaan. Se saattaa näkyä ulospäin töykeytenä tai muuna outona käytöksenä. Olisi hyvä jos pystyisi vaan antaa olla ja tehdä omia elämänvalintoja riippumatta vanhuksen kiukuttelusta. Ymmärrän hyvin että voi hermot mennä, mutta jos aina pysähtyy miettimään että vanha ihminen ja aivot vähän lagaa, niin saattaa helpottaa ymmärtämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo toi on tota luopumista. Sun pitää löytää nyt muita ihmisiä, joille soitella avuntarpeessa ja pitää teidän (sun ja isän) suhde vain kevyenä ja hyvää mieltä tuottavana. Asiat kysyt muilta.
Vierailija kirjoitti:
Joo toi on tota luopumista. Sun pitää löytää nyt muita ihmisiä, joille soitella avuntarpeessa ja pitää teidän (sun ja isän) suhde vain kevyenä ja hyvää mieltä tuottavana. Asiat kysyt muilta.
Minulle on käynyt näin sisareni suhteen.
Lopetin jo noin 20 vuotiaana omien ongelmien jakamisen äitini kanssa. Asumme satojen kilometrien päässä, ongelmat kohdataan ja hoidetaan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
laita viestiä takaisin tähän tyyliin: Hei! kiva, että kaipaat meitä. Mekin kaipaamme sinua. Nyt ei valitettavasti ole aikaa tapaamisille, koska opiskelet tosissasi asuntokauppoihin liittyviä asioita. katostaan sitten kun nämä asiat on poissa järjestyksestä. Mukavaa kevättä!
Vierailija kirjoitti:
Lopetin jo noin 20 vuotiaana omien ongelmien jakamisen äitini kanssa. Asumme satojen kilometrien päässä, ongelmat kohdataan ja hoidetaan itse.
Noin on kyllä varmasti monella, mutta eihän se poista sitä surua, että olisi mukavaa kun voisi omalta vanhemmalta saada tukea ja jakaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyysit apua asunnon hankintaan. Isäsi ignoorasi, joten se oli hänen tapansa sanoa ettei hänen mielestään kannata, mutta itse teit ratkaisun. Voisiko tulkita näinkin?
Vierailija kirjoitti:
Pyysit apua asunnon hankintaan. Isäsi ignoorasi, joten se oli hänen tapansa sanoa ettei hänen mielestään kannata, mutta itse teit ratkaisun. Voisiko tulkita näinkin?
Kyllä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse eikä pidä sietää. Vanhemmilla sukupolvilla on kuitenkin melko erilaiset käsitykset normaalista vuorovaikutuksesta ja terveistä rajoista, joten on pitkälti sinun tehtäväsi vetää raamit sille, millaisia juttuja ja kuinka paljon niitä siedät. Aika monelle nykyiselle seniori-ikäiselle esim. yksinomaan itsestä puhuminen, jatkuva valittaminen ja muiden ulkonäön ym. henkilökohtaisuuksien ruotiminen ovat normaalia keskustelua eivätkä he välttämättä tiedosta sitä, että nykyään tuollaista ei pidetä hyvänä vuorovaikuttamisen tapana.
Kun isäsi on kuitenkin sinulle rakas niin suosittelen sinulle samaa mitä eräs edellinen kirjoittaja: pidä suhteenne kevyenä ja arkisena ja jätä neuvojen kysymiset ja painavammat asiat juteltaviksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat mentaliteetiltaan lähempänä sinua. Vanhempi helposti näkee aikuisenkin lapsensa kyvyttömämpänä mitä tämä todellisuudessa on ja kuvittelee toimivansa tämän parhaaksi silloinkin, kun toimii itse asiassa omista toiveistaan, olettamuksistaan ja mielihaluistaan käsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin jo noin 20 vuotiaana omien ongelmien jakamisen äitini kanssa. Asumme satojen kilometrien päässä, ongelmat kohdataan ja hoidetaan itse.
Noin on kyllä varmasti monella, mutta eihän se poista sitä surua, että olisi mukavaa kun voisi omalta vanhemmalta saada tukea ja jakaa asioita.
Hyvin sanottu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse eikä pidä sietää. Vanhemmilla sukupolvilla on kuitenkin melko erilaiset käsitykset normaalista vuorovaikutuksesta ja terveistä rajoista, joten on pitkälti sinun tehtäväsi vetää raamit sille, millaisia juttuja ja kuinka paljon niitä siedät. Aika monelle nykyiselle seniori-ikäiselle esim. yksinomaan itsestä puhuminen, jatkuva valittaminen ja muiden ulkonäön ym. henkilökohtaisuuksien ruotiminen ovat normaalia keskustelua eivätkä he välttämättä tiedosta sitä, että nykyään tuollaista ei pidetä hyvänä vuorovaikuttamisen tapana.
Kun isäsi on kuitenkin sinulle rakas niin suosittelen sinulle samaa mitä eräs edellinen kirjoittaja: pidä suhteenne kevyenä ja arkisena ja jätä neuvojen kysymiset ja painavammat asiat juteltaviksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat mentaliteetiltaan lähempänä sinua. Vanhempi helposti näkee aikuisenkin lapsensa kyvyttömämpänä mitä tämä todellisuudessa on ja kuvittelee toimivansa tämän parhaaksi silloinkin, kun toimii itse asiassa omista toiveistaan, olettamuksistaan ja mielihaluistaan käsin.
Kiitos vastauksesta. Jatkan varmasti samalla tavalla kuin ennenkin. Eli en välitä. Joskus sitä on vain niin yksin ja tällein lapsena vaikka aikuinen olenkin niin kaipaisin oman vanhemman tukea. Ja ihminen kun olen niin kyllähän tämä loukkaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
laita viestiä takaisin tähän tyyliin: Hei! kiva, että kaipaat meitä. Mekin kaipaamme sinua. Nyt ei valitettavasti ole aikaa tapaamisille, koska opiskelet tosissasi asuntokauppoihin liittyviä asioita. katostaan sitten kun nämä asiat on poissa järjestyksestä. Mukavaa kevättä!
Tämä olisi hyvä. Tiedän että isäni kuitenkin arvaa jo nyt kun en vastaa että olen loukkaantunut ja hänellä on varmasti huono omatunto. Ehkä jopa pyysi tapaamista siksi että häntä kadutti se että ei vastannut minulle. En usko että hän asiaa kosjaan ottaa puheeksi sen kummemmin mutta ehkä tuo on hänen tapansa. En tiedä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkää tarvitse sietää kärttyisiä vanhuksia. Vanhuksen tulee kunnioittaa nuoria he meidät hautaavat.
75.vuotias vanhus
Itsestäni toivottavasti ei tule koskaan tällaista vaan kykenen olemaan lasteni tukena, vaikka kuuntelemalla. Oli asia mikä tahansa. Ignooraus ei voi olla se oikea tie joten soitan nyt isälleni. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse eikä pidä sietää. Vanhemmilla sukupolvilla on kuitenkin melko erilaiset käsitykset normaalista vuorovaikutuksesta ja terveistä rajoista, joten on pitkälti sinun tehtäväsi vetää raamit sille, millaisia juttuja ja kuinka paljon niitä siedät. Aika monelle nykyiselle seniori-ikäiselle esim. yksinomaan itsestä puhuminen, jatkuva valittaminen ja muiden ulkonäön ym. henkilökohtaisuuksien ruotiminen ovat normaalia keskustelua eivätkä he välttämättä tiedosta sitä, että nykyään tuollaista ei pidetä hyvänä vuorovaikuttamisen tapana.
Kun isäsi on kuitenkin sinulle rakas niin suosittelen sinulle samaa mitä eräs edellinen kirjoittaja: pidä suhteenne kevyenä ja arkisena ja jätä neuvojen kysymiset ja painavammat asiat juteltaviksi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat mentaliteetiltaan lähempänä sinua. Vanhempi helposti näkee aikuisenkin lapsensa kyvyttömämpänä mitä tämä todellisuudessa on ja kuvittelee toimivansa tämän parhaaksi silloinkin, kun toimii itse asiassa omista toiveistaan, olettamuksistaan ja mielihaluistaan käsin.
Kiitos vastauksesta. Jatkan varmasti samalla tavalla kuin ennenkin. Eli en välitä. Joskus sitä on vain niin yksin ja tällein lapsena vaikka aikuinen olenkin niin kaipaisin oman vanhemman tukea. Ja ihminen kun olen niin kyllähän tämä loukkaa. Ap
Ymmärrettävää, että se loukkaa. Samojen loukkaantumisen tunteiden kanssa olen itsekin kamppaillut, kun joko en ole saanut vanhemmiltani vastakaikua lainkaan tai sitten he ovat alkaneet vyöryttää omia mielipiteitään ja jos jonkinlaisia kauhuskenaarioita niskaani. Kesti aikansa, että tulin sinuiksi sen asian kanssa, että heillä on tietyt omat rajoitteensa ja että niin kauan kun he eivät niitä tiedosta eivätkä reflektoi, niin kaikki se heijastuu suoraan minuun. Etsin pari mentoria kokonaan perheen, suvun ja kaveripiirinkin ulkopuolelta, mikä auttoi sekä irtipäästämisessä että oman sisäisen ääneni löytämisessä. Näin pystyn paremmin olemaan ottamatta henkilökohtaisesti sitä, mikäli vanhempani eivät jossain asiassa kykene olemaan apuna ja tukena tai yrittävät tuputtaa omia toimintamallejaan.
t. 11
Kyllä. Tulet itse ennen pitkää samanlaiseksi. Joten empatiaa!