Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla lapset jo vanhempia, apua! En jaksa 6v uhmaa :((
08.03.2021 |
Meillä on 6 vuotias eskarilainen ja niin ihanasta pojasta on tullut todella raivostuttava. Teidän, että on olemassa "eskariuhmaa" ja tämä ikä on yleisesti hankala. Oon vaan aivan väsynyt siihen, että joka asiasta pitää sanoa useasti, mikään ei suju, koko ajan tulee "riitaa", narinaa, epätyytyväisyyttä jne.
Yritän mielestäni niin paljon, kuin yksi ihminen voi yrittää. Yritän olla maltillinen, johdonmukainen, pyynnöissä selkeä ja perusteleva. Vietän lapsen kanssa aikaa, pelataa ja leikitään yhdessä. Mutta VÄSYN kun joka aamu alkaa "temppuilulla" ja ilta loppuu temppuiluun.
Lähinnä ehkä haluaisin kuulla, että te muutkin, joilla on ollu 6-7 vuotiaan kanssa RANKKAA, niin kertoisitte, että tää joskus helpottaa. Mitä jos tää sama jatkuu syksyllä, kun lapsi aloittaa koulun? Millon tää helpottaa? Kertokaa, miten rankkaa teillä on ollu JA MITEN ja MILLOIN se on helpottanut.
T: yksi väsynyt äiti vain
Kommentit (16)
Mun lapsi on jo yhdeksän, mutta muistan niin tuon vaiheen. Itselläni auttoi se, että pidin mielessä koko ajan että tämä on ohimenevää, luin juttuja eskariuhmasta ja yritin suhtautua kaikkeen änkyröintiin huumorilla (en siis nauranut lapselle tms, vaan ihan mielessäni huokailin ja hymistelin) enkä ottanut mitään itseeni. Helpommin sanottu kuin tehty, vaatii kyllä pitkää pinnaa. Lapsen ollessa noin kolmevuotias oli samanlainen kauhea vaihe ja olin silloin väsynyt ja masentunut ja näin jälkikäteen mietittynä olin aika huono äiti, olisin voinut tehdä asiat paremmin... En myöskään halunnut toistaa tuon aikakauden mokia.
Tsemppiä ihan kauheasti sinne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meneehän se ohi, aikanaan, palatakseen taas jossain vaiheessa. Noita uhmakausia tulee ja menee, osa voimakkaampina ja osa vähemmän voimakkaampina. Esim. meidän tytöllä tuo "eskariuhma" oli aika voimakas, mutta nyt teini-iässä ei enää oikein kapinoi (enkä usko, että kovin rankasti enää aloittaakaan, kun täyttää jo kohta 17).
Kiitos vastauksesta! Uskoisin, että itseä auttaa kaikki kokemukset ja erilaiset ajatukset. Ainakin niistä saa itse uudenlaisia ajatuksia. Oon miettinyt monesti omaa käyttäytymistäni noissa tilanteissa (eli jatkuvasti) ja monesti raivoan mielessäni ja yritän olla hermostumatta, mutta silti "pidän pintani", esim. aamulla pestään hampaat ennen aamupalalle siirtymistä tai ulos ei lähdetä ilman kunnollisia ulkovaatteita. Mutta rehellisesti sanoen en meinaa välillä jaksaa. Tekis mieli huutaa kirosanoja ja sanoa, että tee mitä huvittaa. Mutta tiedän, ettei se ole järkevää.
Lapsi varmasti hakee rajoja ja testaa niitä koko ajan. Mutta rajat eivät muutu, kauanko sitä pitää testata? Ennen aamut oli ihan normaaleja, mutta nykyään pelkkää raivoa. Lapsi ei kiroile, ei lyö, ei potki, ei mitään sellasta. Mutta jatkuvaa "niskojen nakkelua" ja jankutusta ja ärisemistä. Sellasta, ettei nyt suoraa huutoo, mutta "Argghhh". En tiedä, saako tästä kiinni.
Herkkupäivä on kerran viikossa, ruokavalio mielestäni kunnossa. Samoin ulkoilun määrä.
- ap
Meillä ainakin esikoinen oli sitten ekalla ja tokalla paljon helpompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän jokaiseen ikäkauteen tarvittaessa löydy joku "uhmakausi" jolla lapsen kurittomuutta voi selittää.
Toinen vaihtoehto on sitten se, että pitää sitä kuria lapselle. Eli tiedostaa sen, että äidin ja isän tulee toimia "perheen poliisina" koska ei lapsille ketään muutakaan poliisia ole. Oikeat poliisit eivät kauaa narinoita kuuntele eivätkä varsinkaan siedä yhtään auktoriteettinsa kyseenalaistamista. Sakkolappu tai putkareissu on aika herkässä, jos esivaltaa ei kunnioita. Ihan samalla linjalla on vanhemmankin mentävä jos mielii päästä lapsensa temppuilusta eroon. Toki rangaistukset ovat lapsilla erilaiset kuin aikuisilla.
Kiitos kaikille vastauksista! Tähän asti lapsi on ollut hyvin "helppo", 3 vuotiaana oli jotain pientä uhmaa, mutta hyvin pientä. Mutta nyt on kyllä kaikki aivan toisin. Välillä mietin, olenko itse enää ollenkaan hyvä äiti ja mikä kasvatuksessani on mennyt pieleen. Tänäänkin vein aamusta lapsen eskariin (aamu oli taas rankka) ja tulin kotiin itkemään tätä kaikkea. Onneksi on edes etätöitä, niin saa ajatukset hetkeksi muualle.
Kiitos vielä tsempeistä, niitä tarvitaan!
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ikä on siinä mielessä vaikea, että lapsi on ajattelultaan ja itsehillintätaidoiltaan vielä todella pieni, mutta fyysisesti jo taaperoa isompi ja siten hankalampi. Ärsyttävä ikä suoraan sanottuna, toki lapsesta riippuu tämäkin.
Esikoinen oli mukava, mutta hyvin vilkas tuossa iässä.
Keskimmäinen aivan mahdottoman hankala. Venyi, vanui, kieltäytyi pitkiä aikoja puhumasta, ei aina suostunut kävelemään, pukemaan tai tekemään yhtään mitään. Hirvittävän itsepäinen.
Nuorin suuttui salamana ja oli todella aggressiivinen suuttuessaan. Tuossa iässä saattoi vielä lyödä tai yrittää purra minua.
Nyt on kolme teiniä ja ihan mukavia lapsia ovat kaikki. Enää ei mitään suurta draamaa tai vihaa ole havaittavissa. Ehkä lapsuuden kovat uhmat opettivat meitä kaikkia kommunikoimaan ja löytämään hyviä keinoja ratkaista ongelmia ja sanoittamaan tunteita. Se on oikeasti tosi tärkeää, että lapsi ja teini osaa sanoa, että "olen vihainen, koska..." tai "mua harmittaa tämä asia".
No sinähän voit isoäitinä sanoa ettet jaksa. Ei aina tarvitse jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa opetella sellainen komennusääni ja se periaate, että kahta kertaa ei käsketä.
Jos narina, temppuilu tai muu tottelemattomuus ei lopu yhdellä käskyllä, niin seuraavaa käskyä ei enää tule vaan seuraava askel on rangaistus mallia "luulot pois". Sitten kun lapsi rangaistuksen jälkeen on katumapäällä, niin keskustellaan, että miten sen rangaistuksen voi jatkossa välttää.
Samassa veneessä ollaan. Eskarimatkat on marmatusta, kotona on marmatusta, ulkoilut on marmatusta. Yrittää uhkailla vanhempiaan, tavalliset hampaidenpesut, suihkussakäynnit ja syömiset on vänkäämisen takana. Toisaalta on kyllä ihanan avulias ja seurallinen edelleen ja viimeaikoina ei ole juuri ollenkaan taistellut sisarustensa kanssa. Tai ainakaan niin, että riidat olisi lähtöisin hänestä.
Joihinkin asioihin suhtaudutaan vähän tiukemmin (esim. väkivallalla uhkailua en siedä), mutta suurimman osan annan vain mennä korvasta sisään ja ulos.
Meillä on ehkä vähän auttanut se, että keskustellaan säännöistä yhdessä. Tietysti hampaat on vain pestävä ja ruoka on sitä, mitä on tarjolla. Mutta pelipäivien lukumäärästä sovitaan yhdessä, ruokiakin ideoidaan etukäteen yhdessä. Suihkussakaan ei ole pakko ihan joka päivä käydä, mutta vähintään joka toinen päivä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sanoituslinjalla mennään, niin eipä sille uhmalle paljon mitään mahda.
Meidän kuopuksella oli aika paha uhma 6-vuotiaana, mutta onneksi se helpotti koulun alettua. Ehkä koki päiväkodissa olevansa se isoin ja fiksuin ja siksi pomo, ja koulussa oli sitten taas pienin, ja kaipasi enemmän tukea vanhemmiltakin. Uudestaan uhma/murrosikä puski päälle 12-vuotiaana, mutta nyt 14-vuotiaana on taas seesteisempää. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että yrität kontrolloida lasta, hänen käytöstään ja uhmaansa liikaa.
Väsyt itse ja kun lapsi ei toimikaan kuten kuvitelmissasi haluat hänen toimivan, petyt päälle lapseen.
Relaa!
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että yrität kontrolloida lasta, hänen käytöstään ja uhmaansa liikaa.
Väsyt itse ja kun lapsi ei toimikaan kuten kuvitelmissasi haluat hänen toimivan, petyt päälle lapseen.
Relaa!
Huonolle käytökselle ja häiriköinnille ei pidä antaa periksi.
En tiedä onko tästä apua, mutta joskus itseäni auttanut ajatella, että uhman kautta lapsi oppii tosi tärkeitä taitoja joista aikuisena on hyötyä. On tärkeää osata ilmaista omaa tahtoa ja hakea rajoja, vaikka se toki vanhemmille onkin uuvuttavaa.