Mikä on pisin matkasi minkä olet taksilla mennyt
Kommentit (32)
Tilataksilla reilu 50km laskettelukeskukseen ja taksi odotti siellä illan. Yöllä sama matka takaisin. Maksoi 500mk. Tämä siis v.1995
Parisataa kilometriä mummulaan kesänviettoon isän ja äidin kanssa 1970-luvulla. Meillä ei ollut autoa. Kolmisen viikkoa aina oltiin siellä.
Hiukan alle 200km. Jatkolento myöhästyi Hesasta ja Finski antoi taksinmandaatin. Näin kävi kaksi kertaa mutta aikaa on mennyt jo paljon.
Pasilan asemalta lentokentälle on varmaan pisin.
40km, ei maksanut mitään. Oltiin siskon kanssa odottamassa bussia naapurikaupunkiin, niin paikalle osui tuttu taksikuski, joka on kuskannut meitä kouluun aikoinaan. Oli menossa omia ajojaan samaan suuntaan, ja sanoi et päästään siinä kyydissä ilmaiseksi.
120km, ei maksanut mitään, kun oli potilassiirto sairaalasta toiseen (mutta ei vaatinut ambulanssikyytiä).
4 km, noin 20 vuotta sitten, muisti pätkii, mitä hintaan tulee.
Uusikaupunki - Turku, ja taksi odotti pari tuntia. Sitten takaisin. Sellanen 75 kilsaa yhteen suuntaan.
Joskus 80-luvulla se toimi jopa Kelan kaa.
Lontoosta Englannin etelärannikolle jotain 180km ja seuraavana päivänä takaisin. Työnantaja maksoi.
70km Lybeckistä Hampuriin ja sain matkan jostain syystä ilmaiseksi. Tulin lennolla Puolasta ja Lybeckissä suurin osa siirtyi bussiin, en tiedä oliko joku tilausmatka? Menin itsekin jonoon mutta bussi tuli täyteen. Tilasivat sitten minulle ilmaisen taksin. En vieläkään tiedä kuuluiko tuo lentoyhtiön palveluihin vai oliko joku erillinen tilausmatka.
Vuonna 2000 ajoin taksilla Helsingin Vallilasta Tammisaareen synnyttämään. Matka oli 97km ja maksoi 600 markkaa.