Kuka huolissaan nykylasten rajattomuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huolissani päiväkotien rajattomuudesta. Henkilökunta vaihtuu ja ryhmät suuria. Uusia jättitaloissa tilaratkaisut sekavia. Monissa ryhmissä suoranainen kaaos.

Jep ja silti vanhemmat tuovat lapsiaan hoitoon jo melkein vauvana kun eivät jaksa niitä itse kasvattaa.

Joku syyhän siihen on että nykynuoret voivat niin huonosti monet.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huolissani päiväkotien rajattomuudesta. Henkilökunta vaihtuu ja ryhmät suuria. Uusia jättitaloissa tilaratkaisut sekavia. Monissa ryhmissä suoranainen kaaos.

Pitäisi saada "vanhan kansan kasvattajia" sinne sekä rividuunareiksi että johtoportaaseen. Silloin uskallettaisiin ottaa kurittomilta mukuloilta luulot pois.

Vierailija kirjoitti:

Kuka uskaltaa viedä lapset isovanhemmilleen? Kysyy Hesari. Isovanhemmilla on konservatiivisia mielipiteitä.

Missä tällainen juttu on ollut?

Päiväkodissa kuulee lasten sanovan: mä otan, mä haluan, mä teen.

Se on se kun ei opeteta sietämään pettymyksiä. Ei jakseta. Rusinat pullista.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa kuulee lasten sanovan: mä otan, mä haluan, mä teen.

Tietysti kuulee. Nehän ovat lapsia. Ja aikuisen tehtävänä sinun on sanoa, että "et ota, et saa, et tee" ja perustella se.

Vai etkö uskalla sanoa lapsille vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huolissani päiväkotien rajattomuudesta. Henkilökunta vaihtuu ja ryhmät suuria. Uusia jättitaloissa tilaratkaisut sekavia. Monissa ryhmissä suoranainen kaaos.

Pitäisi saada "vanhan kansan kasvattajia" sinne sekä rividuunareiksi että johtoportaaseen. Silloin uskallettaisiin ottaa kurittomilta mukuloilta luulot pois.

Ehkä ennemminkin sanomaan suorat sanat vanhemmille.

Kyllä näitä näkee ihan ruokakaupassa ja paljonkin, missä nuoret vanhemmat kyselevät vaunuissa istuvalta lapseltaan, mitä haluaisit syödä. Eiköhän se ole aikuisen tehtävä päättää se mitä ruokalautasella on. Itse olen tarjonnut lapselleni kaikkea, olen näin huomannut että mistä pitää, en tietenkään tee tahallaan sellaista ruokaa mitä lapseni ei söisi, hänestä on kyllä kasvanut aikaslailla kaikkiruokainen, menee avokadot, oliviit, fetat, kalaruoat, liharuoat, no sisäelimiä meillä ei ole syöty, en niistä itsekään oikein pidä, paitsi maksasta hyvin laitettuna. Meillä syödään kasvikset raakana tai hieman keitettynä niin että niissä on purutuntuma, lapset eivät tykkää mössöstä. Meillä on puhuttu asioista, keskustelu on avain kaikkeen. Lasta voi tottakai kuunnella ja pitääkin mutta lapsen täytyy tuntea että aikuinen on se joka on ohjaksissa ja päättää. Lapsi väsyy jos hänen pitää kantaa vastuu vaikka nyt ihan perheen joka päiväisestä ruokailusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka uskaltaa viedä lapset isovanhemmilleen? Kysyy Hesari. Isovanhemmilla on konservatiivisia mielipiteitä.

Missä tällainen juttu on ollut?

Kts. yllä, Hesari = Helsingin sanomat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa kuulee lasten sanovan: mä otan, mä haluan, mä teen.

Tietysti kuulee. Nehän ovat lapsia. Ja aikuisen tehtävänä sinun on sanoa, että "et ota, et saa, et tee" ja perustella se.

Vai etkö uskalla sanoa lapsille vastaan?

Lapselle voi sanoa vastaan, mutta silti se tilanne saattaa ajautua siihen, että lapsi tekee mitä haluaa ja aikuinen katsoo lannistuneena vieressä. Aikuisella kun ei ole lupaa estää lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka uskaltaa viedä lapset isovanhemmilleen? Kysyy Hesari. Isovanhemmilla on konservatiivisia mielipiteitä.

Missä tällainen juttu on ollut?

Maksumuurin takana oleva juttu, jossa pohdittiin että mitä tehdä kun isovanhemmat heittävät ja opettavat lapsille rasistista skeidaa tai aloittavat sen vanhanaikaiseen jankutuksen miten "pojat ei itke, ei saa valittaa mistään" ym. Ihan asiallinen juttu mielestäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa kuulee lasten sanovan: mä otan, mä haluan, mä teen.

Tietysti kuulee. Nehän ovat lapsia. Ja aikuisen tehtävänä sinun on sanoa, että "et ota, et saa, et tee" ja perustella se.

Vai etkö uskalla sanoa lapsille vastaan?

Ei jaksa, kun se on ikävää ja vaivalloista. Annetaan mielummin lapselle se pillimehu taas jälkeen kerran vaikka siinä on ihan liikaa sokeria, joka ei ole hyväksi lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä näkee ihan ruokakaupassa ja paljonkin, missä nuoret vanhemmat kyselevät vaunuissa istuvalta lapseltaan, mitä haluaisit syödä. Eiköhän se ole aikuisen tehtävä päättää se mitä ruokalautasella on. Itse olen tarjonnut lapselleni kaikkea, olen näin huomannut että mistä pitää, en tietenkään tee tahallaan sellaista ruokaa mitä lapseni ei söisi, hänestä on kyllä kasvanut aikaslailla kaikkiruokainen, menee avokadot, oliviit, fetat, kalaruoat, liharuoat, no sisäelimiä meillä ei ole syöty, en niistä itsekään oikein pidä, paitsi maksasta hyvin laitettuna. Meillä syödään kasvikset raakana tai hieman keitettynä niin että niissä on purutuntuma, lapset eivät tykkää mössöstä. Meillä on puhuttu asioista, keskustelu on avain kaikkeen. Lasta voi tottakai kuunnella ja pitääkin mutta lapsen täytyy tuntea että aikuinen on se joka on ohjaksissa ja päättää. Lapsi väsyy jos hänen pitää kantaa vastuu vaikka nyt ihan perheen joka päiväisestä ruokailusta.

Nuoret vanhemmat varmaan haluavat, että lapselle kasvaa hyvä itsetunto, kun tämä saa päättää itse? Toisaalta on myös ymmärrettävää, että kun pakkosyöttö on nykyisin lasun aihe, niin on tullut välttämättömäksi kuunnella lapsen toiveita herkällä korvalla, jotta lapsen saisi syömään edes jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa kuulee lasten sanovan: mä otan, mä haluan, mä teen.

Tietysti kuulee. Nehän ovat lapsia. Ja aikuisen tehtävänä sinun on sanoa, että "et ota, et saa, et tee" ja perustella se.

Vai etkö uskalla sanoa lapsille vastaan?

Lapselle voi sanoa vastaan, mutta silti se tilanne saattaa ajautua siihen, että lapsi tekee mitä haluaa ja aikuinen katsoo lannistuneena vieressä. Aikuisella kun ei ole lupaa estää lasta.

Tämä on sinun omaa heikkouttasi. Päiväkodeissa on täysin oikeutettua puuttua lapsen huonoon käytökseen. Sitä ei ole kriminalisoitu. Heikot ja kasvattajiksi kykenemättömät piiloutuvat usein tuon argumentin taakse, vaikka syy on itsessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tiukat säännöt ja rajat lapsilla. Kaikki aina ihailee miten kilttejä ja rauhallisia lapsia meillä on. Eivät olisi, jos en olisi heitä niin hyvin kasvattanut.

Kilttejä ja rauhallisia, vai pakotettuja ja lannistettuja? 

Siinä on vissi ero, jolla voi olla iso vaikutus yksilön myöhempiin vaiheisiin.

Valitetaan rajattomuudesta ja valitetaan rajoista. Miten päin sitä pitäisi olla? Minä toimin niin kuin parhaaksi näen.

No joo.

Siis tietyissä asioissa rajoittaminen on kasvanut aivan eksponentiaaliseti, konttauskypärät ja kaikki lapselle kiva fyysinen kokeileminen kielletään vaarallisena. Vrt. puissa kiipeileminen. Omassa lapsuudessa 70-luvulla tehtiin älyttömiäkin juttuja ja suunta ehdottomasti kaipasi muutosta, mutta sitten taas nyt on menty aivan ylisuojelemisen piiriin ja lapsista tulee motorisesti kömpelöitä ja henkisesti mielikuvituksettomia.

Sitten taas tuo, mihin ap viittasi, on sen jumalattoman tunteiden sanoittamisen ansiota. Lapsen ajatukset sanoitetaan pahimmillaan niin, ettei koko lapsi saa ikinä suun vuoroa, kun äippä vieressä suu vaahdossa sanoittaa sitä, mitä uskoo lapsensa juuri sillä hetkellä ajattelevan, sen sijaan, että kysisi, että mikä nyt ottaa päähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka uskaltaa viedä lapset isovanhemmilleen? Kysyy Hesari. Isovanhemmilla on konservatiivisia mielipiteitä.

Missä tällainen juttu on ollut?

Maksumuurin takana oleva juttu, jossa pohdittiin että mitä tehdä kun isovanhemmat heittävät ja opettavat lapsille rasistista skeidaa tai aloittavat sen vanhanaikaiseen jankutuksen miten "pojat ei itke, ei saa valittaa mistään" ym. Ihan asiallinen juttu mielestäni. 

Huolestuttavan moni isovanhempi on persuarvopohjan nimiin vannova setämies tai tätinainen.

En ole huolissani. Kerkesin olla omasta lapsestani huolissaan sen 18 vuotta, ja toki vielä edelleenkin, niin en jaksa piitata toisten kasvatusvalinnoista.

Omassa lapsuudessani mitään omaan elämään liittyvää ei saanut omatoimisesti päättää, vaan kaikki saneltiin. Virheistä ja erehdyksistä tuli aina fyysistä väkivaltaa ja huutoa, vaikka kyseessä olisi ollut oppimistilanne ja siinä harjoitteleminen/ epäonnistuminen. Aina piti olla reipas, pärjäävä ja hiljaa. Tunteita ei saanut näyttää, epäonnistua ei saanut missään (esim. kokeista kelpasi vanhemmille ainoastaan täysi kymppi) ja vierailla käydessä piti istua vaiti paikallaan vaikka seitsemänkin tuntia sekä puhua ainoastaan jos kysyttiin.

Tältä pohjalta ajattelin kasvattaa lapseni toisin. Lapset saavat näyttää tunteitaan ja yhdessä harjoitellaan rakentavia tapoja niiden ilmaisemiseen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten harjoittelemisessa saa tehdä virheitä. Koulumenestykseksi riittää, kun yrittää parhaansa ja on kiva koulukaveri/ ei kiusaa muita. Haaveilen itseohjautuvista, uteliaista, omaehtoisista ja päätöksentekoon kykenevistä lapsista. Tästä huolimatta lapsilla tulee olla myös rajoja, mutta niidenkin merkityksestä keskustellaan toisin kuin omassa lapsuudessani, jossa kaikki oli kiellettyä ilman, että avattiin miksi näin oli. Lisäksi haluan opettaa lapsilleni muiden kunnioittamista ja kohteliasta käytöstä, jotta he pärjäisivät elämässä sekä ihmissuhteissaan.