Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää yksinäisyyttä
07.03.2021 |
Kyse ei ole koronasta, vaikka se tilannetta pahentaakin. Olen ollut vuosia vapaa-ajat yksin. Työelämässä olen sosiaalinen, hauska, osaava jne. Kukaan työkavereistani ei uskoisi miten elämäni elän ja mitä koen. Lähipiirilleni olen yksinäisyydestäni sanonut monet kerrat, mutta kukaan ei todellisuudessa käsitä miten tämä syö sisältä. Ymmärrän, että jokaisella on oma elämä elettävänä. Toivoisin, että joskus edes kelpaisi mukaviin juttuihin mukaan. Minuun otetaan yhteyttä lähinnä vain silloin, kun heillä on omassa elämässä joku kriisi ja hätä. Tämän ajan minuun ollaan aktiivisesti yhteydessä ja, kun heidän elämä helpottuu, minut unohdetaan. En jaksa enää. Tätä on kestänyt noin 30 vuotta. Mikään ei muutu ja voin vannoa, että kukaan ei keksi sellaista keinoa mitä en olisi näinä vuosina kokeillut tilanteen muuttamiseksi. Rajoja ihmisten toimintaan olen oppinut vetämään, on harrastuksia ( joista ei kavereita saa) ym. Olen tullut siihen tulokseen, että vika on minussa, kun en kelpaa kuin auttajaksi. Hetkittäin jo suunnittelen, että en ole täällä enää syksyllä.
Kommentit (3)
Mistä päin? N vai M? Mitä harrastat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Olen aina ollut se varakaveri. "Soitin Tiinalle ja Samille mut ne ei pääse niin tuutko sä meidän kanssa tänään syömään?" Jes, kiitti.
Tässä on kuunneltu muiden erotarinat ja mummojen kuolemat ja parisuhdeongelmat, mutta itse jos yritän jostain avautua niin se on kuin vettä hanhen selästä, puheenaihe vaihtuu välittömästi tai vedotaan johonkin kuinka sota-aikana oli tai Afrikassa on asiat huonommin. Itse en ikinä kehtaisi tuollaista suustani päästää esim. eroaan tai läheisen kuolemaa itkevälle, mutta suurin osa ihmisistä näköjään toimii noin muita kohtaan.
Olen miettinyt asiaa paljon, ja tullut siihen tulokseen, että pystyisin kyllä elämään yksin, mutta koronarajoitukset tulivat nyt tielle. Eli ne viimeisetkin henkireiät, että voi vaikka lähteä risteilylle tai leffaan yksin on nyt viety. Tämä "elämä", jossa saa käydä töissä eikä tehdä mitään muuta ei todellakaan toimi. Mutta kai niitä muiden rakastettuja läheisiä pitää suojella yksinäisten vaikka tap pa malla itsensä, mitäs meistä väliä, pääasia että mummot ja muut tärkeät pysyvät hengissä.
Sama juttu täällä. Lisäksi taloushuolet ahdistaa