Suomalaisten sperman laatu heikentynyt merkittävästi – "Noin puolella maailman miehistä sperman laatu on niin huono, että se vaikuttaa hedelmällisyyteen"
Siittiöiden luovuttajista on pula lapsettomuushoidoissa, mutta puolet näytteistä hylätään, koska siemennesteen laatu on heikko.
Siittiöiden luovuttajista on pula lapsettomuushoidoissa, mutta puolet näytteistä hylätään, koska siemennesteen laatu on heikko.
Tutkijoiden mukaan sperman laadun heikkeneminen on osasyy syntyvyyden laskuun.
Suomalaisten sperman laatu on heikentynyt merkittävästi viimeisten 25 vuoden aikana. Siittiöiden luovuttajista on pula lapsettomuushoidoissa osittain siksi, että näytteistä kelpuutetaan lopulta keskimäärin vain puolet.
Kommentit (249)
Kannattaa myös muistaa, että alkoholihuume vahingoittaa siittiöitä ja aiheuttaa niissä DNA-vaurioita. Suomessa käytetään (ja on käytetty) niin paljon alkoholia, että eri tavalla vammautuneita lapsia on syntynyt todella paljon kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ehkä se on syynä väkivallan ja muun vastaavan häiriintyneen käytöksen määrän kasvuun. Vuosi vuodelta geeniperimä rappeutuu alkoholimyrkyn takia. Lapsia syntyy yhä enemmän ja enemmän eri tavalla kehitysvammaisina.
Maailman tappavinta ja erittäin myrkyllistä solumyrkkyä juodaan vuosikymmenet ja ajatellaan, että sellainen touhu ei vaikuttaisi mihinkään.
Tämä on niin käänteistä evoluutiota kuin vain olla ja voi. Suomessa lisääntyy kaikki autoimmuunisairaudetkin räjähdysmäisesti, puhumattakaan mielenterveyssairauksista. Nekin on osin perinnöllisiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä Sauli Niinistöllä moista ongelmaa ole, kun siitti terveen lapsen yli 70-vuotiaana.
Mitä Sauli voi, muutkin suomalaiset miehet voivat. Sauli ei ole tehty eri kankaasta.
Saulin lasta ei ole tehty Saulin siittiöistä.
Runsas alkoholinkulutus sekä naisella että miehellä aiheuttaa hedelmällisyyden laskua ja vaikuttaa lapsettomuuteen. Tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että myös kohtuullisella alkoholinkulutuksella ja heikentyneellä hedelmällisyydellä on yhteys.
Miehellä runsas alkoholinkäyttö vaikuttaa suoraan kiveksiin heikentämällä kivesten testosteronin tuotantoa ja sen kautta siittiöiden muodostumista. Myös kohtuukäyttäjillä siittiötuotanto voi heikentyä. Muita riskitekijöitä ovat tupakointi, anaboliset steroidit sekä tietyt lääkeaineet ja kemikaalit. Pitkäaikainen alkoholinkäyttö johtaa testosteronitason laskuun ja aivolisäkkeen vajaatoimintaan. Heikentyneen siittiötuotannon lisäksi alkoholi aiheuttaa erektiohäiriötä ja libidon laskua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä Sauli Niinistöllä moista ongelmaa ole, kun siitti terveen lapsen yli 70-vuotiaana.
Mitä Sauli voi, muutkin suomalaiset miehet voivat. Sauli ei ole tehty eri kankaasta.
Saulin lasta ei ole tehty Saulin siittiöistä.
https://www.heart.co.uk/showbiz/celebrities/bernie-ecclestone-wife-chil…
Suomalaisten laatu on muutenkin heikentynyt viime vuosisatoina. Eihän täällä ole alkuperäisiä arjalais- protogermaanisia suomalaisia kuin pieni osa populaatiosta. Siperialaisten spermalla ei olekaan niin väliä.
T: Luonto ja Suomi kiittää 👍

Joo, jäi lisäämättä, että spermapankeista saa hyvää germaanista spermaa. Tilaukset vetämään vaan.
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä sanon ilman yhtään sarkasmia että asiaanhan ei vaikuta lainkaan se että nykyisin luovutetulla spermalla syntyneet saavat biologisen isänsä tiedot 18-vuotiaana jos haluavat.
Miksi miesten on niin mahdoton huomioida ketään muita kuin itseään ja muita miehiä? Tasan sama pätee munasolun luovuttajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siittiöiden luovuttajista ole pulaa lähinnä sen takia että korvaukset ovat niin pienet. Saako siitä vain jotain kymmeniä euroja...
Taitaa olla parin sadan luokkaa kokonaisuudessaan. Eikä luovuttajista varsinaisesti ole pulaa vaan kelvollisesta tavarasta. Toivottavasti maksavat vasta kun sperma on tutkittu ja todettu kelvolliseksi.
Tarkoitatko että tuon verran yksityisellä vai HUS:lla?
En tiedä missä, aina välillä kuullut jonkun miehen kertovan kokemuksestaan, ja onko sillä väliä? Eikö luovuttajan kannata mennä sinne missä maksetaan parhaiten jos näissä jotain eroja on. Siinä saa jonkun kulukorvauksen muistaakseni ja jonkunlaisen päivärahan sen palkkion lisäksi, nuo ensiksi mainitut saa siis ainakin parilta päivältä koska ensin tehdään jotain tutkimuksia ennen varsinaista luovutuspäivää. Ja toki saa tietää spermansa laadun siinä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siittiöiden luovuttajista ole pulaa lähinnä sen takia että korvaukset ovat niin pienet. Saako siitä vain jotain kymmeniä euroja...
Pienet ovat, ja nykyään voi myöhemmin joutua maksamaan lopun ikänsä elatustukea. ole ole siittiöt huonontunneet vaan toiminta luovutuksen jälkeen.
AP, älä yleistä, minun siittiöt on ensiluokaisia.
Sperma heikkenee kun ihminen lisääntyy tarpeeksi monta kertaa. Se johtaa lopulta sukupuuttoon, kuten se on johtanut jo 99% maapallola eläneillä olioilla. Johan näitä simpansseja on ihan tarpeeksi ympäiri maailmaa luontoa tuhoamassa ja somettamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä Sauli Niinistöllä moista ongelmaa ole, kun siitti terveen lapsen yli 70-vuotiaana.
Mitä Sauli voi, muutkin suomalaiset miehet voivat. Sauli ei ole tehty eri kankaasta.
Saulin lasta ei ole tehty Saulin siittiöistä.
Mistä sinä sen tiedät?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtui suomalaisten miesten priimaspermalle?
KIRJOITTAJA
Hanna Markuksela on psykologi ja FLT Ravintovalmentaja®. Hanna työskentelee monipuolisesti hyvinvoinnin parissa.
Hannan yhteystiedot:
www.avalonia.fi
info(at)avalonia.fiHelsingin Sanomat on julkaissut tänään artikkelin, joka on täynnä mielenkiintoista ja huolestuttavaa tietoa suomalaisten miesten sperman laadusta. Mihin suuntaan suomalaisten nuorten sperman laatu ja testosteronihormonin tasot ovat menossa? Olivatko miehet ennen rautaa ja nyt...ftalaattia? Mitä on tehtävissä? Lue uusimpia näkemyksiä aiheesta ja ravintovalmentajan vinkit sperman laadunvarmistukseen.
Nykyään yhä useampi suomalaispariskunta joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin. Ei tiedetä vaikuttaako tilanteeseen juurikaan se, että lapsettomuusongelmat olisivat yleistyneet. Arvioiden mukaan syynä on ennemmin lapsettomuushoitojen kehittyminen ja helpompi saatavuus. Ensisynnyttäjien keski-iän noustessa miehen spermaan kohdistuvat vaatimukset kuitenkin kasvavat. Jo noin puolessa hedelmättömyystapauksista syy löytyykin miehen sperman laadusta. Asiantuntijat ovat eri linjoilla sen osalta, kuinka paljon sperman laatuun voidaan aikuisiällä vaikuttaa. Onneksi toivoa lapsettomuusongelmien korjaamiseen myös ilman kalliita ja naisen terveydelle raskaita hedelmöityshoitoja kuitenkin löytyy.
Suomalaisen sperman nousu ja tuho
Vielä kymmenen vuotta sitten suomalaismiesten spermaa pidettiin kansainvälisesti vertailuna priimalaatuisena. Nykyisin sperman laatu on kuitenkin laskenut samalle tasolle, kuin muuallakin Länsi-Euroopassa. Siittiöiden kunnossa ei ole hurraamista muuallakaan länsimaissa. Esimerkiksi Joulukuussa julkaistun seurantatutkimuksen perusteella ranskalaisten siittiötiheys oli pudonnut 16 vuoden aikana kolmanneksella.
Huolestuttava piirre kehityksessä on siemennesteen aina vain huonompi laatu sitä mukaa mitä nuoremman ikäryhmän spermaa tarkastellaan. Siinä missä suomalaismiehillä oli vielä vuonna 2001 julkaistun tutkimuksen perusteella spermassaan 80 miljoonaa siittiötä millilitrassa, löytyi tuoreimman tutkimuksen perusteella vuonna -87 syntyneiltä miehiltä enää 48 miljoonaa siittiötä millilitrasta spermaa.
Ovatko syyt miehen elämäntavoissa vai ympäristössä?
Tutkijoiden mielestä sperman laadun näin selkeä heikkeneminen on vakava kansanterveyttä koskeva varoitus ja muutosten yhteydet ympäristöön on selvitettävä. Toistaiseksi yksimielisyyttä syistä ei ole kuitenkaan saavutettu.
Selitykseksi on haettu milloin läppärin kuumentamia kiveksiä, makkaran syömistä, alkoholin liikakäyttöä tai ylipainoa. Jokaisella miehellä on mahdollisuus vaikuttaa näiden tekijöiden kautta suvunjatkamiskykyynsä.
Kuitenkin laajemmalla tasolla sperman laatuun näyttävät vaikuttavan enemmän sikiövaiheen ja lapsuuden ympäristöolosuhteet. Esimerkiksi miehillä, joiden äiti on tupakoinut raskauden aikana, on neljänneksen alhaisempi siittiötiheys kuin muilla. Mitä enemmän äidinmaidossa taas on muovien pehmentämiseen käytettävää ftalaattia sitä vähemmän poikalapsen kivekset tuottava siittiöiden synnylle tärkeää testosteronia.
ELI naisten huonot elämäntavat pilaa nuorten miesten elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siittiöiden luovuttajista ole pulaa lähinnä sen takia että korvaukset ovat niin pienet. Saako siitä vain jotain kymmeniä euroja...
Pienet ovat, ja nykyään voi myöhemmin joutua maksamaan lopun ikänsä elatustukea. ole ole siittiöt huonontunneet vaan toiminta luovutuksen jälkeen.
Ai niinku muka joutis maksaa elareita jos tieto sukusolujen luovuttajasta annetaan vasta kun lapsi on 18v.
Eikä mun tietääkseni niitä luovutustilanteessa joudu maksamaan, vaikka tiedon saisi aiemminkin.
EU:n alueella valmistetaan yli 130000 eri kemikaalia, joiden yhteisvaikutuksista varsinkaan pitkäaikaisessa altistuksessa kenelläkään ei ole minkään maailman aavistusta. 100 vuotta sitten niitä kemikaaleja ei ollut. Länsimainen elämäntapa on suuri ihmiskoe, josta kukaan ei selviä hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä Sauli Niinistöllä moista ongelmaa ole, kun siitti terveen lapsen yli 70-vuotiaana.
Mitä Sauli voi, muutkin suomalaiset miehet voivat. Sauli ei ole tehty eri kankaasta.
Saulin lasta ei ole tehty Saulin siittiöistä.
https://www.heart.co.uk/showbiz/celebrities/bernie-ecclestone-wife-chil…
Saulin lapsi on tehty laboratoriossa ja siellä ei käytetä 7-kymppisen miehen siittiöitä hedelmöitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siittiöiden luovuttajista ole pulaa lähinnä sen takia että korvaukset ovat niin pienet. Saako siitä vain jotain kymmeniä euroja...
Pienet ovat, ja nykyään voi myöhemmin joutua maksamaan lopun ikänsä elatustukea. ole ole siittiöt huonontunneet vaan toiminta luovutuksen jälkeen.
Miksi levität näitä psykoosejasi joka puolelle ja toistuvasti? Ja kyllä, nimenomaan laatu on laskenut, ei miesten halukkuus luovuttaa.
"– Suurtehoimuri on kerännyt ilmasta runsaasti mikromuovia. Eli me myös hengitämme mikromuovia, sanoo Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemajohtaja Jari Hänninen.
– Tiedämme jo, kuinka vaarallista esimerkiksi asbesti on hengitykselle, mutta voimme toistaiseksi vain arvailla mikromuovin vaikutuksia, hän jatkaa."
https://yle.fi/uutiset/3-10404888
Onko muovin kemikaalit kuinka terveellisiä ihmiselle? Miten ne vaikuttavat esimerkiksi lisääntymiskykyyn ja spermanlaatuun? Niinpä, kukaan ei tiedä. Bisnes kuitenkin vaatii lisää.
Tshernobylin aiheuttama säteily