Lue keskustelun säännöt.
Vapisen tietyssä asiassa töissä
04.03.2021 |
Olen ollut jo muutaman päivän harjoittelussa kahvilassa, ja minulla on ennestään kokemusta ravintola-alan töissä käydessäni alan koulutuksen noin 10 vuotta sitten. Töissä olen viihtynyt, olin missä vain, ja hommat olen tehnyt mukisematta. Kysyn aina, että meneekö tämä homma näin, etten tee vahingossakaan mitään peruuttamatonta. Koskaan ei ole käynyt mielessäkään, että jäisin turhia puhumaan asiakkaille tai näpräisin puhelinta, vaan koitan omatoimisesti keksiä tekemistä (siivota, mitata kahvit valmiiksi, palvella asiakasta, tuoda puhtaita astioita). Perusasiat lienee kunnossa työntekijänä.
Yksi ongelma minulla on ja se tapahtuu tietyssä työtehtävässä. Vapaa-aikana näin ei käy. Tämä ei ole ensimmäinen kerta elämässä, vaan yhdessä a la carte -ravintolassakin olin hieman peloissani kantaessani jopa kolmea lautasta ja palvelutalon keittiöllä annostellessa ruokaa vapisin, vaikkei ne lautaset paina täyden pahvilaatikon verran. Näyttää siltä, että minulle jo täydet cappuccinokupit ja lattelasit alkaa olla painavia tarjottimen päällä, jolloin tunnen pientä vapinaa ajatellen, että koskahan vahinko syntyy. Vähän helpommalta tuntuu, että pidän tarjottimesta kiinni molemmin käsin ja on pakko katsoa, mihin astun.
Minulla on edelleen nollassa taidot tehdä erikoiskahveja, vaikka on siitä muutama kokemus, mistä olin jo rehellinen harjoittelupaikassa. Vaikkei olisi kiire, niin silti tunnen jotain pakkoa tehdä kahvin sekunneissa ja vapisen miettien, että mitään tästä tulee. Teoriassa ja videoiden kautta tiedän, mitä erilaisia erikoiskahveja on ja miltä ne näyttävät. Näkemisen kautta olen tajunnut, että miten ne tehdään, mutta itse olen ihan kädetön käytännössä, vaikkei kyse ole mistään ydinfysiikasta. On mahdollista, että olen ihan yksinkertainen, jos en tuollaista osaa. Kahvia osaan tietysti keittää sekä siivota, jotka myös ihan helppoja hommia ovat.
Tiedän olevan aivan helvetin heikko (150 cm/55 kg) ja varmaan kömpelökin. Ehkä kärsin motorisesta kömpelyydestä, kun ei tullut nuorempana innostuttua liikunnasta ja koitan edes sisällä talviaikaan treenata vetokuminauhoilla ja kahvakuulalla. Olen oppinut jossain määrin sietämään liikuntaa. Koitan jo sairastuttuani reumaperäiseen Sjögrenin oireyhtymään ylläpitää lihaskuntoani, sillä olen varmaan Suomen nuorin sairastunut (olen 25-vuotias).
Yksi työnantaja joskus aikoinaan vihjaisi paniikkihäiriöstä, jota en osannut ajatella kuvitellessani, että sen pitäisi hallita koko elämää. En ole edes lääkäriltäkään selvittänyt tätä asiaa, vaikka voisi se olla helpotus, jos tietäisi vaivan nimen.
Kommentit (19)
Kävisikö tarjoiluvaunu tai tarjoilukärry ratkaisuksi aina välillä. Muillakin ihmisillä tuo tekisi saman, eli jos kantaa painavaa tai joutuu tasapainoilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin olet pärjännyt ja työmoraalisi on hienoa. En usko että ala on sinulle hyväksi, ota yhteys ammatinvalinnanohjaukseen Te-toimistossa ja siellä mietitte rauhassa, mihin lähdet hyvillä ja rennommin mielin kouluttautumaan, vaihdat alaa. Kaikkea hyvää Sinulle, ota uudenlaisen horisontin hakeminen positiivisena tienä! Sinulle parhaaksi pidemmän päälle. ☀️✨
Paniikkihäiriö hallitsee koko elämää. Se on v it tu mai nen vika päässä, mutta siihen löytyy lääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Essentiaalinen vapina
Essentiaalinen vapina on liikkeessä ja asennon ylläpitämisessä ilmaantuvaa vapinaa, joka näkyy selvimmin eteen ojennetuissa käsissä ja tarkassa työssä. Ensimmäiset oireet ilmaantuvat käsiin usein huomaamatta stressitilanteissa tai fyysisen rasituksen jälkeen. Vapina voi häiritä huomattavasti esimerkiksi kirjoittamista, syömistä ja juomista. Essentiaaliseen vapinaan voi liittyä ei-motorisia oireita kuten unihäiriöitä, ahdistuneisuutta, väsymystä ja masennusta. Essentiaalinen vapina ei vaikuta elinikään.
Essentiaalinen vapina | Parkinsonliitto ry
Essentiaaliseen vapinaa on lääkkeitä, joten käypä lääkärillä tarkistuttamassa mitä vapinasi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoiskahvien tilaajana sanon että useimmat meistä ymmärtänevät että kahvia voi joutua hetken odottelemaan, varsinkin jos tekijä on harjoittelija. Minua ei myöskään yhtään haittaa jos uusi työntekijä kysyy minulta mitä kahviin tulee tai miten se tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin olet pärjännyt ja työmoraalisi on hienoa. En usko että ala on sinulle hyväksi, ota yhteys ammatinvalinnanohjaukseen Te-toimistossa ja siellä mietitte rauhassa, mihin lähdet hyvillä ja rennommin mielin kouluttautumaan, vaihdat alaa. Kaikkea hyvää Sinulle, ota uudenlaisen horisontin hakeminen positiivisena tienä! Sinulle parhaaksi pidemmän päälle. ☀️✨
Olen pärjännyt henkilöstöravintolassakin, jopa ravintolapäälliköltäkin kuulin kehut ja kiitokset. Nyt koronan takia sieltä on hiljaiseloa ja olen koulussa, mihin sisältyy työelämään tutustumista. Kyseessä ei ole mikään ammattiin valmistava koulutus, ja siellä on ihan eri koulutuksen omaavia ihmisiä. Hain sinne sen takia, koska tiesin joidenkin työelämän taitojen olevan ruosteessa ja digitaidoista oppiminen on myös plussaa miettiessäni yksinyrittäjyyttä tai muutaman hengen yritystä, joka vastaisi fyysisiä tarpeitani, sillä olenhan minä vammainen ilman pyörätuolia tai keppejä.
En tiedä, mitä tuosta ammatinvalinnasta sanoisi. Tuntuu, ettei tahdo mikään kiinnostaa ja diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (se on sama asia kuin heikkolahjaisuus, jos joku ihmettelee) on este monelle alalle, jopa monelle ammattikoulun alalle. Eihän minusta siivoojaksikaan olisi, koska sitä työtä tehdään kello kaulassa ja sekin olisi fyysisesti rankkaa.
Ravintola-alasta minua on kaikista eniten kiinnostanut kahvilatyö. Totta kai myös pitopalvelu- ja henkilöstöravintolassa sekä palvelukodin keittiölläkin pyrin siihen, etten yhden pulman takia heittäisi hanskoja tiskiin. Sain sieltäkin hyvät arvosanat, vaikka yhdestä pelkäsin, että tyydyttävä taatusti tulee.
Myyntityöstä olen pitänyt ollessani apuna perheenjäsenen firmalla ja koittanut hankkia edes perustiedot myytävistä peleistä. No, nykyään pitäisi tämänkin kaltaiseen hommaan palkata mieluummin merkonomi, joten se jäisi haaveeksi matematiikan takia, vaikka ymmärrän vielä yhteen- ja vähennyslaskujen päälle. Ei, perheenjäsen ei ole mikään merkonomi itsekään, vaan perustanut yrityksen, vaikka koulutusta on muualta. Kiinnostus on saanut yrityksen syntymään.
Rajoitteista huolimatta ei ole käynyt mielessäkään lähteä eläkkeelle. Minulle jo riittää, että olen ollut koulukiusattu enkä ole halunnut olla entistä "heikompi". Tiedän, että tuokin pyörii omissa kuvitelmissa, sillä enhän ole vieläkään kuullut olevani heikompaa ainesta eräiltä. Haluan olla työssä pärjäävä nainen ja viihdyn töissä paremmin kuin kotona tai koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävisikö tarjoiluvaunu tai tarjoilukärry ratkaisuksi aina välillä. Muillakin ihmisillä tuo tekisi saman, eli jos kantaa painavaa tai joutuu tasapainoilemaan.
Henkilöstöravintolassa ollessani tuota käytettiin töissä apuna linjastoa täyttäessä. Hyvä puoli tuossa ravintolassa oli, että asiakkaat itse otti ruokansa.
Harjoittelussa ei todellakaan voi käyttää kärryjä apuna rappusten takia, eikä paikassa ole linjastoa, josta asiakkaat ottaa itse salaattinsa tai kakkupalansa, vaan harjoittelijana tai työntekijänä kakku- tai piiraspalat otetaan linjastosta ja riippuen tuotteesta lämmitetään, laitetaan päälle ruokalusikallinen kermavaahtoa tai vaniljakastiketta sekä koristellaan tarvittaessa suklaakastikkeella.
Käsieni motoriikassakin on pakko oltava jotain vikaa, kun en osaa tasaista kermavaahtoa laittaa piirakkapalan päälle. Olen totta kai sekoittanut astiassa olevan kermavaahdon tasaiseksi, mutta tuntuu, että käden voimat alkaa olla heikot näinkin kevyessä asiassa. Toki tänään tuli ihan siedettävää jälkeä koristellessani piiraspalaa. Hyvä, kun en sentään sotke paikkoja. Jos alkaisin toimimaan ylitarkasti, niin silloin minun on hitaasti toimittava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Essentiaalinen vapina
Essentiaalinen vapina on liikkeessä ja asennon ylläpitämisessä ilmaantuvaa vapinaa, joka näkyy selvimmin eteen ojennetuissa käsissä ja tarkassa työssä. Ensimmäiset oireet ilmaantuvat käsiin usein huomaamatta stressitilanteissa tai fyysisen rasituksen jälkeen. Vapina voi häiritä huomattavasti esimerkiksi kirjoittamista, syömistä ja juomista. Essentiaaliseen vapinaan voi liittyä ei-motorisia oireita kuten unihäiriöitä, ahdistuneisuutta, väsymystä ja masennusta. Essentiaalinen vapina ei vaikuta elinikään.
Essentiaalinen vapina | Parkinsonliitto ry
Minusta on sitten varmaan tulossa invalidi, minkä olen itse aiheuttanut lapsuudenaikaisella liikkumattomuudella. Uskon toki reumatismin tulleen ennemmin tai myöhemmin, liikuin sitten tai en. Syynä on geenit. Parkinsonia en tiedä suvusta.
Kirjoittaessa, syödessä tai juodessa en ala vapista ja tulla hieman pelokkaaksi. Kehossa tulee tunne kantaessa tarjotinta yhdellä kädellä ja toisella kädellä lautasta. Ihan kuin jotain jännittäisin tai pelkäisin. Totta kai pelkään tai jännitän, koska kaiken raskaan kantaminen on minulle oikeasti vaikeaa - ihan paketista alkaen. Olisi vain helpompaa istua vaikkapa pyörätuolissa tai kävellä kepin kanssa, niin ihmiset ei sitten kohtelisi minua terveenä tai vammattomana. Nyt olen ihan "terveen" näköinen, eikä kukaan mieti missä viiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuosta voi parantuakin. Lääkäriltä kai voisi saada joko neuvoja tai lääkkeen.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuosta voi parantuakin. Lääkäriltä kai voisi saada joko neuvoja tai lääkkeen.
Luulin peruskoulun jälkeen pääseväni ujoudesta eroon. Olen toki osin päässytkin ja olen kuullut olevani sosiaalinen. Tosin small talk ei innosta. Tulen kyllä kaikkien kanssa toimeen.
On minulla muita piirteitä, jotka näyttää ujoja yhdistävän. Yksi näistä piirteistä on epävarmuus, joka on tehnyt asioista kuin asioista epäkiinnostavaa. On hyvin mahdollista, että koulukiusaaminen on tehnyt minusta sairaan ja pelokkaan ihmisen, joka ei ole ollut kovin uskalias tutustumaan ihmisiin lukuun ottamatta töitä tai koulua. Aiemmin pelkäsin liikkua jopa kylällä kunnes muutin kaupunkiin. Ei minulla toki enää ole pelkoa entisellä kotipaikkakunnalla, vaikka liikkuisin yksin.
Mokaaminen ja jopa itsensä nolaaminen on helposti pelottanut, sillä minulle on helposti naurettu, koska eihän kylän vihatuimmalla ja koulun epäsuosituimmailla ollut varaa mokata tai nolata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsopa youtubesta vanha "vettähän se vain oli" -sketsi ja ota oppia.
Tuli nyt mieleen, että eikö tuo essentiaalinen vapina synny ilman pelkotiloja. Itselläni on aivan syytäkin pelkoon, koska olen pienikokoinen ja tuntuu liian raskaalta kantaa täysiä lautasia tai tarjottimia molemmilla käsillä. Hengästyn jopa helposti näin raskaasta hommasta.
Enemmän alan kallistua paniikkihäiriön puoleen, sillä tunnistan oireita itsestäni. Niitä ovat lievät rintakivut, pyörtymisen tunne ja pahoinvointi. Maskin käyttökin jo lisää tarpeeksi pahoinvointia.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Hyvin olet pärjännyt ja työmoraalisi on hienoa. En usko että ala on sinulle hyväksi, ota yhteys ammatinvalinnanohjaukseen Te-toimistossa ja siellä mietitte rauhassa, mihin lähdet hyvillä ja rennommin mielin kouluttautumaan, vaihdat alaa. Kaikkea hyvää Sinulle, ota uudenlaisen horisontin hakeminen positiivisena tienä! Sinulle parhaaksi pidemmän päälle. ☀️✨
AP:na tuli taas mieleen, että oli joku kommentoija ammatteja miettivässä keskustelussa vastannut miettivän oloisena kommenttiini, että olisiko minun mahdollista hyödyntää hyvää, oikein kirjoitettua suomen kieltäni jossain ammatissa. Tässäpä tietysti tulee se pulma eteen, että sen tyyppisissä ammateissa pitäisi olla korkeasti koulutettu.
Minulla ei riitä äly lukioon saati korkeakouluihin, enkä ole tottunut tekemään kovaa työtä haluamieni asioiden eteen lukuun ottamatta painonpudotusta 70:stä 50:een kiloon ja mopokortin teoriakokeeseen harjoittelua ollessani teini, mistä selvisinkin toisella kerralla ilman, että tarvitsi aikaa poistaa. Ei toki tarvinnut yökausia harjoitella.
Lukeminen on tuntunut niin vastenmieliseltä, tuntuu kuin hengästyisin lukiessa. Päällimmäisen syy olla lukematta oli se, ettei mikään olisi jäänyt päähän. Yläkoulussakin koitin lukea nopeasti päästäkseni eroon niin vastenmielisestä asiasta kuin kokeisiin lukeminen. Pänttääminen tuntui myös rasittavalta. Ainoastaan tietokone kiinnosti tuossa iässä, mikä on näköjään koitunut kohtaloksi. Olin aivan laiska teini ja jonkun verran vieläkin olen laiska.
Ihme kyllä, että englannin kieli kiinnosti minua ennen kolmannen luokan alkua siitä huolimatta, että sain dysfasia-diagnoosin. Jostain syystä kiinnostus lopahti ja kuulin opettajalta olevani omissa ajatuksissani. Kiinnostus vaihtui silloin neljännellä luokalla sarjakuvien piirtämiseen ja novellien kirjoittamiseen. Kyllä minua edelleen kyseinen kieli näyttää kiinnostavan ja jopa saksan kielikin kiehtoo, mutten ole yrittänyt edes jälkimmäistä opetella. Siinä kielessä kiehtoo se loogisuus, kun ajattelen jotakin ruotsin tai englannin kielistä sanaa, johon voisin sen yhdistää.
Englannin kielestä minulla riittää ymmärrys, että mitä lauseissa tarkoittaa "There are...", jonka itse asiassa olin sisäistänyt kielikurssilla. Juuri nämä kieliopit preesensseistä, imperfekteistä, perfekteistä ja pluskvamperfekteistä tunnen. Olen sitten huono soveltamaan kieltä, vaikka tähän mennessä ulkomaalaiset asiakkaat ovat tulleet ymmärretyiksi ja aina olen todennut, että "Sorry, my English language skills may to be not perfect.". Jos luen englantia, niin osaan joten kuten suomentaa lukemani tekstin.
En ole oikein extrasosiaalinenkaan, koska minulla on vähäisiä kokemuksia sosiaalisista tilanteista välttäessäni ryhmätöitä ja koko ajan minun ajatus on ollut, että uskaltaako mistä tahansa puhua kenen kanssa. Peruskoulussakin olisin halunnut tehdä mieluummin yksikötehtäviä, joita kaipaan edelleenkin, vaikkei nykyisissä luokkatovereissani ole mitään vikaa.
Kuitenkin olen ja tulen aina olemaan se hiljaisin kaveri, joka varoo liikaakin eikä ole kova riskien ottaja. On totta kai hyvä, että osaan ajatella järjellä, että kannattaako esim. ottaa pikavippiä merkkilaukun toivossa vai säästäisikö mieluummin, jos todellakin haluaisin merkkilaukun. Enkä koskaan tule ottamaan pikavippejä isojen korkojen takia, vaikka tilanne olisi mikä, ja pienikin vippi voi johtaa pahimpaan kierteeseen.
AP:lta terveisiä taas. Tänään päätin harjoitteluni, ja todistuksessa mainitaan sellaiset adjektiivit kuin "kiinnostunut (alasta/työpaikasta)", "reipas" ja "tunnollinen". Samoilla adjektiiveilla minua kuvasi eräs kauppiaskin, jonka K-kaupalla olin joskus TET-jaksolla ollessani 8. luokkalainen.
Luulin työelämäjaksosta vastanneen ohjaajan kirjoittaneen paperiin, että ergonomiassani olisi parannettavaa. Se on itse asiassa ihan fakta, mutta käteni ei tule antamaan periksi vapinasta huolimatta, vaikka käsieni päällä olisi tarjotin täynnä lautasia. Tiedän toki, että fysiikkani ei riitä siihen ja varmaan olen moneen naiseenkin verrattuna fyysisesti heikompi. En varmaan kykene itseäni puolustamaankaan fyysisesti.
Fyysisistä vaivoistani voisin mainita, että käteni tuntuvat väsyvän hieman lakaistessa lattiaa tai kirjoittaessa paperille, minkä seurauksena ravistelen kättäni. Olen näköjään tullut isääni, jolle hiusten harjaaminenkin tuo väsymystä käsiin. Olenkohan ihan itse aiheuttanut tämän kaiken johtuen lapsuudenaikaisesta liikkumattomuudesta? Liikunnan muodoista nautin uimisesta ja kylpylöissä/uimahalleissa osallistun vesijumppaan joksikin aikaa, mutta ei taida liikunta tehdä minusta fyysisesti tervettä.
En keksi mitään ammattikoulun alaa, jossa voisin pärjäillä näillä korteilla. Minulla ei ole älyä eikä fyysistä voimaakaan. En halua työkyvyttömyyseläkeläiseksi. Se oli minulle ihan järkytys lukiessani Oma kannasta, kuinka sitäkin pidettiin vaihtoehtona yläkoulussa, vaikka tuen tarpeeni on ollut vähäistä koulussakin. Olen jaksanut tehdä 12 tunnin mittaisia työpäiviäkin, ja haluan osoittaa "normaaliuteni" käymällä töissä.
Mitä tulee tuohon ammatinvalintaan, niin tein eilen päätökseni ja hain yrittäjälinjalle, joka kestää vuoden. Maksaa toki, mutta löytämieni tietojen mukaan opiskelut voi kustantaa työttömyysetuudella tai koulutoimistosta saatavalla opintosetelillä opiskelujen alkaessa. Jälkimmäisen saa, jos on oppimisen ongelmia eli tämä voisi olla mahdollisuus.
Varmaan jo seitsemän vuotta minulla on ollut haaveita kahvilayrittäjäksi ryhtymisestä suorittaessani kahvilapalvelut-nimistä valinnaista ammattikouluaikoina. Tuolloin siis opiskelin tarjoilijapuolella hotelli-, ravintola- ja catering-alaa. Olin toki tuolloin epävarma luonteeltani ja jopa opollekin harmittelin, että voiko alalta löytää töitä ja sanoin, että ryhdyn vaikka yrittäjäksi. Siinä opo torppasi, että se vaatii vastuuta. En keksi muutakaan, ja koen kiinnostukseni olevan kapeaa tätä alaa kohtaan. Kahvila tai työ henkilöstöravintolassa on minulle vielä kohtuullisen helppoa.
En keksi mitään muutakaan ammattia, kun ei ole älyä eikä fyysistä voimaakaan kuten kirjoitin aiemmin. Turha siis ehdottaa lukiota, amk:ta tai yliopistoa. Valitettavasti olen pelännyt diagnoosien vaikeuttavan hyvän työpaikan, joka tarkoittaa minulle normaalin palkan maksamista ja oikeasti koulutusta vastaavaa työnkuvaa, saamista, vaikka olenhan minä extrana ollut, mistä olen saanut TES:in mukaista palkkaa. Hyvä, kun edes töitä oli joka arkipäivä ennen koronan tuloa, niin pärjäsi kohtuullisesti ja lisänä oli työttömyysetuus.
Koulukin on tuntunut minulle vastenmieliseltä. Ammattikouluaikoina oli hankaluutensa, kun oli pakko suorittaa a la carte -tarjoilu ja valita vielä toinen pari valinnaista, joista koitin pienintä pahaa itselleni valita. Tällöin tuli ajatus, että on vain pakko suorittaa ja tulkoot vaikka T1, mutta onnistuin saamaan H2:en. Tämä valinnainen oli siis palvelu- ja jakelukeittiön toiminto, jonka toteutin siellä palvelutalolla. Minun oli hieman vaikeaa siellä keskittyä, kun se ei ollut sitä, mitä minä halusin. Työpaikkaohjaajakin teki minusta kirjallisen arvion sanoilla "ujo", "arka", "kiltti" ja "omissa ajatuksissa" sekä "hieman keskittymisvaikeuksia". Oli minun vaikeaa myös suunnitella työtäni johtuen siitä, ettei kiinnostanut enkä uskaltanut olla kovin omatoiminen aina miettiessäni, että saanko tai voinko tehdä sitä tai tuota. Muualla ei ole ollut tätä ongelmaa, vaan omatoiminen ja reipas olen ollut. Juuri nämä pakolliset osat sai minut jopa vihaamaan opiskelua ja totesinkin silloin, etten koskaan mitään opiskele. Tätä asiaa käytiin läpi myös työpaikkaohjaajan kanssa, ja hän kysyi myös, että mikä minua voisi kiinnostaa. Sanoin kiinnostuneeni kahvilatyöstä ja samalla kuitenkin totesin, että en tiedä, kun kaikkeen vaaditaan nykyään tutkinto enkä uskalla enää opiskellakaan.
Elän kuitenkin siinä uskossa, että voisin omalla työpaikalla tehdä asiat omalla tavalla. Vaikka minulla on kotona kokemusta kerman valuttamisesta kahvidrinkin päälle tai espresson keittämisestä espressokoneella, niin silti minua pelottaa työpaikalla toteuttaa näitä pelätessäni liian nopeaa toimintaa. Minua askarrutti, että kykenisinkö oikeasti saamaan shakerilla kermavaahtoa kahvidrinkin, jota asiakas tilasi, päälle, tai mitä jos vaahdottomasta maidosta tuleekin liian löysää tai liian paksua. Minua juurikin pelottaa tämä toisella tavalla toimiminen, kun olisi muitakin tapoja tehdä asioita. Minua on helposti pelottanut olla toisten ihmisten silmän alla, vaikka muuten olen pärjännyt työyhteisössä, mutta kun kyse on erilaisesta tavasta tai uudesta asiasta, niin kasvaa tulee pelko itsensä mokaamisesta.
- AP
Et ainakaan yksinkertainen. Tuo on jotain pelkotilaa. Itsehän jähmetyn ihan melkein lamaannukseen tietyissä tilanteissa.