Jäin lapsettomaksi (ja sinkuksi), koska en löytänyt lapselle isää, jolla olisi mielestäni tarpeeksi hyvät geenit
Komeus. Älykkyys. Terveys.
Joku outo pakkomielle saada kaikki nuo samaan pakettiin. Ei alun perin siksi, että mies olisi hyvä kumppani minulle, vaan siksi, ettei vääriä ominaisuuksia periytyisi lapselleni.
Jostain siis otti kiinni aina. Yksi ei ollut tarpeeksi fiksu, toisella oli häiritsevästi epäsymmetriset kasvot, kolmas sairasti melko vahvasti periytyvää sairautta (vaikkakaan ei edes kovin vakavaa). 2/3 ei ollut tarpeeksi hyvä, vaan kaiken olisi pitänyt natsata. Eikä täydellistä isää löytynyt.
Nyt olen 40+, lapseton ja yksin. Deittailen, mutta en enää pääse irti noista kolmesta vaatimuksesta, vaikka alun perin ei ollut kyse minusta, vaan lapsesta. Jostain noista tökkää joka kerta.
En ole puhunut tästä KENELLEKÄÄN, enkä kehtaisikaan, mutta tarve päästä pakkomielteestä eroon on valtava. Siksi kysyn, onko yhtään ketään muuta, joka olisi kamppaillut samankaltaisten ajatusten kanssa koskaan? Ikinä?
Onko edes käynyt mielessä sen kumppanin, tulevan lapsen isän kohdalla, että mitä sieltä tulee?
Kommentit (3)
Itseäni mietityttää kanssa geenijutut, tosin pohdin asiaa enemmän omalla kohdallani. Toisaalta ajatuksenani on, että jos isäehdokas olisi vaikka rikas ja kuuluisa urheilija, niin voisin uskaltaakin, kun isän geenit olisivat aika priimaa varmaan. Mutta en ole vielä päässyt siihen pisteeseen, että katselisin keskiverto- tai sitä matalampia tyyppejä.
Yksi vaihtoehto voisi olla adoptio, koska silloin kaikki olisi jo "annettuna" eikä sinulla olisi ollut geenien suhteen asiaan osaa eikä arpaa. Onhan niitä esimerkkejä, että adoptiolapsesta tulee missi tai malli. Kenties kauneus nostaa todennäköisyyttä, että äiti on villimpi ja tulee vahingossa raskaaksi.
Mutta etsittekö lähinnä siis geenejä lapsellenne, vai onko myös ollut tärkeää että lapsen isä olisi ollut sinulle sopiva tai ns täydellinen elämänkumppani?
Kiinnostaa aidosti omien pohdintojen takia.
Oletko vaativassa asiantuntijatyössä?