Tulkitaanko se väkivaltaiseksi lapsuudeksi, jos on kokenut "vain" satunnaista ruumiillista kurittamista?
Tuli mieleen, kun joku kyseli toisessa ketjussa lapsena väkivaltaa kokeneilta.
Mietin, että en minä oikeastaan koe, että lapsuus olisi ollut väkivaltainen, mutta kai se kuitenkin luokitellaan väkivallaksi, jos on vyöllä kuritettu? Olen itse 90-luvun alussa syntynyt nainen ja vaikka vanhemmat eivät muuten olleet vanhanaikaisia, niin kuitenkin tässä suhteessa olivat, eli kasvatukseen heidän mielestään kuului myös ruumiillinen kurittaminen. Eihän sitä usein tapahtunut, mutta ehkä muutamia kertoja vuodessa. Viimeiset kerrat taisivat olla ala-asteen lopulla.
Kommentit (30)
<<Ei ole olemassa sellaista syytä, joka tuollaiseen väkivaltaan olisi sitäkään ennen antanut oikeutuksen.>>
Aika kauas historiaan täytyy mennä että syy löytyy mutta löytyyhän se
Alun perin rikoslaissa (39/1889) määrättiin, että jos 7–15-vuotias lapsi oli syyllistynyt rikokseen, vanhempain tahi sen, jonka hoidossa ja valloissa lapsi on, tai toimeenpanevan viranomaisen pitää sitä huoneessa toteensaatavasti kurittaa. Pahoinpitelyä koskevassa luvussa säädettiin, että jos kurittaja on kuritusvaltaansa käyttäessään saattanut kuritetulle ainoastaan vähäisen vamman tai ei vammaa ollenkaan, ei rangaistusta tullut tuomita
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mut näitä pssyk sairaita on jotka syyttää vanhempiaan kaikesta, missä ite epäonnistuvat. Vaikka sitten piiskan saamisesta kun eivät muuta keksi.
Monta lyöntiä sallisit puolisoltasi? Monta lyöntiä vie luottamuksesi ko henkilöön?
Kyllä ne väkivallan käyttäjät, henkisen tai fyysisen, ovat niitä psykologisesti sairaita.
Olet aivan uskomattoman typerä!
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mut näitä pssyk sairaita on jotka syyttää vanhempiaan kaikesta, missä ite epäonnistuvat. Vaikka sitten piiskan saamisesta kun eivät muuta keksi.
Piiskaava vanhempi nykykäsityksen mukaan rikollinen, itse määrittelisin hänet psyykisesti sairaaksi joka pitäisi viedä mielisairaalaan hoitoon, vihanhallinta terapiaa. Hoitojakso ei kovin pitkä olisi muuten täyspäiselle.
Melkeinpä kaikki tuntemani lapsuuteni aikuiset olisivat tämän hoitokierroksen joutuneet käymään.
EI SAA LYÖDÄ EIKÄ KURITTAA! Pieni lapsi ei voi aina tietää mikä on oikeen ja mikä väärin.
Vierailija kirjoitti:
On kokenut väkivaltaa, mutta en sanoisi väkivaltaiseksi lapsuudeksi. Itse sain remmiä, mutta aina tiesin mistä se johtui. En pelännyt vanhempiani ja heidän väkivaltaa. En muista edes pelänneeni remmiä tai sen pelko ainakaan ei estänyt minua tekemästä samoja "virheitä" uudestaan. Selkääni sain, koska olin lapsi joka lähti omille teilleen jo alle kouluikäisenä ja saapui kotiin vasta yöllä. Myös koulusta saavuin kotiin yöllä. Ja kännyköitä ei silloin ollut. Jostain syystä en selkäsaunaa muistanut kun seuraavan kerran lähdin omille teilleni. Niin en sanoisi omaa lapsuutta väkivaltaiseksi. Sanoisin sitä, jos joutuu väkivaltaa pelkäämään ja varsinkin jos se on mielivaltaista vanhemman oman pahan olon purkamista.
Jotain häikkäähän teidän perheessä on ollut, jos sinä olet pienenä haahuillut mielummin pitkin maita ja mantuja kuin mennyt kotiin. Et mennyt kotiin, koska tiesit, että sinua piestään siellä?
Ja juuri noin mieli toimii, se ei vello kokemassaan väkivallassa vaan lokeroi ja unohtaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiaan liittyy enemmän tekijöitä. Minua hakattiin vain pari kertaa vuodessa, mutta koen kasvaneeni väkivaltaisessa ympäristössä, koska vanhemmat piinasivat henkisesti, uhkailivat väkivallalla ja sen pelko oli koko ajan läsnä. Edelleen säikähdän, jos joku vaikka nostaa nopeasti kättään vieressäni.
Tässä on just se pointti. Väkivaltainen ilmapiiri on eri asia kuin selkäsauna rangaistuksena. Itse en muistanut selkäsaunaojen välissä selkäsaunan uhkaa. Tuossa taas uhka on ollut koko ajan läsnä. En sano, että selkäsauna on oikein, mutta niissä on eroja.
Eli mieskin saisi tarpeen tullen rankaista vaimoa fyysisesti, jos vaimo toimii hänen mielestään väärin, kunhan ei uhkaile selkäsaunojen välissä väkivallalla? Paljon lievempihän tämä tilanne olisi, koska kyseessä on kaksi aikuista eikä kumpikaan ole riippuvuussuhteessa toiseen kuten lapsi on.
Ei ihan verrattavissa, koska lapsille pidetään kasvatuksellisista ja turvallisuus-syistä aivan erilaista "kuria" kuin aikuisille puolisoille, ainakin normaaleissa suhteissa. Ja kurilla tarkoitan sitä että pakotetaan tekemään kotitehtävät koulun jälkeen, pakotetaan syömään oikeaa ruokaa, pakotetaan pesemään hampaat ja menemään nukkumaan edes suunnilleen tiettyyn aikaan, jne. Aikuisen oletetaan osaavan nuo asiat oma-aloitteisesti eikä edes puoliso voi käytännössä toista noihin pakottaa.
Eli riippuvuussuhteessa olevaan heikompaan yksilöön olisi oikeutettua käyttää väkivaltaa. Omaishoitajat, opettajat, valmentajat, opettajat ja vammaishoitajat voisivat mielestäsi käyttää fyysistä väkivaltaa, jos tekee mieli pakottaa tai pitää kuria?
Yleisesti ottaen on Kaksinaismoralistista ja suorastaan järkyttävää, kun yleinen mielipide tuntuu yhä jollain tasolla hyväksyvän vanhempien lapsiin kohdistuvan fyysisen kurituksen. Samaan aikaan kuitenkin voidaan meuhkata vaikkapa perheväkivallan kauheudesta (ja kyllä, täysin tuomittavaa sekin on) tai nousta barrikadeille koirakoulutuksen väkivaltaisuuden vuoksi (tuomittavaa toki sekin)
50 luvunlapsi kirjoitti:
<<Ei ole olemassa sellaista syytä, joka tuollaiseen väkivaltaan olisi sitäkään ennen antanut oikeutuksen.>>
Aika kauas historiaan täytyy mennä että syy löytyy mutta löytyyhän se
Alun perin rikoslaissa (39/1889) määrättiin, että jos 7–15-vuotias lapsi oli syyllistynyt rikokseen, vanhempain tahi sen, jonka hoidossa ja valloissa lapsi on, tai toimeenpanevan viranomaisen pitää sitä huoneessa toteensaatavasti kurittaa. Pahoinpitelyä koskevassa luvussa säädettiin, että jos kurittaja on kuritusvaltaansa käyttäessään saattanut kuritetulle ainoastaan vähäisen vamman tai ei vammaa ollenkaan, ei rangaistusta tullut tuomita
I stand corrected. Näemmä laillinen oikeutus on joskus ollut - moraalisesta en sitten tiedä. Valitettavan hitaasti vaan asenteet tässä asiassa ovat kehittyneet. Vaikka kyseisestä laista on jo vierähtänyt pian puolitoista vuosisataa, ruumiillista kuritusta pidetään tälläkin palstalla monen toimesta vielä vähintäänkin sormien läpi katsottavana asiana. Verrokkina vaikkapa asenteet avioliitossa tapahtuvaan raiskaamiseen, joka kriminalisoitiin vasta vajaa 30v sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kokenut väkivaltaa, mutta en sanoisi väkivaltaiseksi lapsuudeksi. Itse sain remmiä, mutta aina tiesin mistä se johtui. En pelännyt vanhempiani ja heidän väkivaltaa. En muista edes pelänneeni remmiä tai sen pelko ainakaan ei estänyt minua tekemästä samoja "virheitä" uudestaan. Selkääni sain, koska olin lapsi joka lähti omille teilleen jo alle kouluikäisenä ja saapui kotiin vasta yöllä. Myös koulusta saavuin kotiin yöllä. Ja kännyköitä ei silloin ollut. Jostain syystä en selkäsaunaa muistanut kun seuraavan kerran lähdin omille teilleni. Niin en sanoisi omaa lapsuutta väkivaltaiseksi. Sanoisin sitä, jos joutuu väkivaltaa pelkäämään ja varsinkin jos se on mielivaltaista vanhemman oman pahan olon purkamista.
Jotain häikkäähän teidän perheessä on ollut, jos sinä olet pienenä haahuillut mielummin pitkin maita ja mantuja kuin mennyt kotiin. Et mennyt kotiin, koska tiesit, että sinua piestään siellä?
Ja juuri noin mieli toimii, se ei vello kokemassaan väkivallassa vaan lokeroi ja unohtaa sen.
Vähän outo johtopäätös. Kyllä minä ainakin haahuilin paljonkin pitkin pihoja ja metsiä, ihan vaan koska kiinnosti. Mitään väkivaltaa kotona ei ollut, eli sen takia en vältellyt kotiin menoa.
Eri
Moraali 150 vuotta sitten perustui Raamatun opetuksiin, suloisen tulkinnan mukaan lasta piti kurittaa.
Kuritus kiellettiin ensimmäiseksi Ruotsissa, Suomi oli toinen. Koko maailmassa tilanne on hyvin erilainen. Laki perustuu Unicefin lasten oikeuksien julistukseen jonka kaikki maat lukuunottamatta Somaliaa ja USA.ta ovat ratifioineet. Kuitenkin vain Euroopan maat ovat ottaneet tämän Unicefin julistuksen lakeihinsa, muille se on samanarvoinen kuin terveysjärjestöjen suositukset terveestä ruoasta. Melkein 90 % maailman lapsista saa edelleen piiskaa koska se ei ole laitonta sen maan lakien mukaan.