Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kausivaihteluväitteessä kiinnostaisi miksi nyt on edelleen selvästi enemmän uusia tartuntoja kuin viime toukokuun lopulla? Miksi tartuntojen määrän lasku on selvästi pysähtynyt eikä enää jatku?
Innostuin ensin uutisista ettei maskeja enää suositella kaikilla Suomen alueilla. Sitten tajusin, että hetkinen... Lomakausi alkamassa ja epidemia-alueiden asukkaat rynnivät kesälaitumille ympäri Suomen. Eikö varmasti tarvitse enää suojamaskeja muualla Suomessa?
Itse luovun maskista vasta viikko toisen rokotuksen jälkeen. Onneksi se on ennen hellekesää.
Mietin miten tutkijat osaisivat enää ennustaa viruksen mutatoitumista, koska mikään muu vastaava virus ei ole aiemmin levinnyt yhtä laajalle ja yhtä moneen ihmiseen. Aiemmin on ollut pienempi väkiluku eikä virukset päässeet leviämään samalla tavalla matkustamisen mukana. Nyt on täysin eri tilanne kuin aiemmin. Asiantuntijat sanovat jo koronan mutatoituvan paljon odotettua nopeammin. Johtuuko se vain siitä, että virus on jo 165 miljoonalla ihmisellä (tilastojen mukaan) eli sillä on paljon tilaisuuksia muuntautua. Onko jo liian myöhäistä päästä koronasta eroon?
Testausten lukumäärä. Vuosi sitten testattiin vain muutama tuhat vuorokaudessa, nyt testataan yli 10 000 vai peräti jo yli 20 000 vuorokaudessa. Testiin siis pääsee helpommin ja myös ne, joilla ei ole mitään koronan oireita eikä tiettävästi altistumistakaan. Tietenkin löytyy enemmän koronapositiivisia. Vuosi sitten heitä ei löytynyt, koska he eivät päässeet testiin. Silti heitä oli, sairastivat vain kotonaan tai oireet olivat lähes olemattomat.
Helsingin tilanne vaikuttaisi kehittyvän huonoon suuntaan Helsingin omien lukujen valossa. Vaikka 7 päivän keskiarvo on vielä 30, eilen se oli 27.
Neljän edellisen päivän tartuntaluvut ovat puolestaan 17, 29, 44 ja 59. Näissäkin suunta on nouseva. Ei hyvä, ei yhtään hyvä.
Kaikenlaisia tutkimuksia on tehty eri alueiden ja maiden väestön keskimääräisestä älykkyysosamäärästä.
Nyt olisi kiinnostavaa tehdä vertailua keskimääräinen väestön ÄO vs koronan esiintyvyys maassa. Myös vertailu maihin, joissa kannatetaan laumasuojaa vs tukahduttaminen, kuinka tuo korreloi ÄOn kanssa, kiinnostaisi.
Ehtiikö kukaan tai mediakin voisi tehdä vertailun?
Juuri nyt Aimo Surakka Toimittaja
Jännittävät perjantain lukemat tulossa tarkasteluun aivan tuossa tuokiossa. Sormistot venyttelyyn ja näppäimistöt pikahuoltoon jotta kopiointitehtävät sujuisivat suit sait sukkelaan. CTRL+C ja CTRL+V niin hommat hoituu!
Nyt juurikin
Olen pitkin matkaa ihmetellyt STM:n hidasta ja löysää reagointia; maskiselvitys oli oma farssinsa, mutta myös esim. rajakäytäntöjen suhteen olisin odottanut paljon tiukempaa otetta.
Nyt täytyy kuitenkin todeta, että Kiuru taitaa sittenkin ministereistä ilmeisesti olla ainoa, joka on edes jotakuinkin kartalla tilanteesta ja yrittää suojella suomalaisia koronalta. Paine Kiurua kohtaan alkaa olla todella kova, koska selkeästi Kiuru/SDP on ainoa taho, joka hallituksessa enää puoltaa rajoituksia.
Tämän huomasi eilisellä kyselytunnilla, jossa muiden hallituspuolueidenkin jäsenet pommittivat Kiurua kysymyksillä esim. tapahtuma-alan rajoitusten välittömästä purkamisesta. Kiuru vastasi jossain kohtaa tyyliin "Suomi pärjännyt muihin verrattuna aika hyvin, koska suhteessa aika harva täällä kuollut tai kärsii pitkäaikaisista oireista". Hyvin pärjäämisestä voi olla montaa mieltä (mihin verrataan?), mutta se, että Kiuru erikseen mainitsi myös pitkäaikaiset oireet, kertoo mielestäni siitä, että hän tajuaa kollegoitaan paremmin, miksi tämä tauti olisi pidettävä kurissa.
Lisäksi jossain uutisjutussa kerrottiin hallituksen sisäisestä väännöstä rajoitusten purkamisen kanssa. Kiuru oli todennut, että "jos teitä häiritsee tämä ravintola-alan ja tapahtuma-alan rajoitusten epäsuhta, niin pistetään sitten ravintolatkin kiinni".
"Lisäksi jossain uutisjutussa kerrottiin hallituksen sisäisestä väännöstä rajoitusten purkamisen kanssa. Kiuru oli todennut, että "jos teitä häiritsee tämä ravintola-alan ja tapahtuma-alan rajoitusten epäsuhta, niin pistetään sitten ravintolatkin kiinni". "
Hah hah haa! Hyvä Kiuru!
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaisia tutkimuksia on tehty eri alueiden ja maiden väestön keskimääräisestä älykkyysosamäärästä.
Nyt olisi kiinnostavaa tehdä vertailua keskimääräinen väestön ÄO vs koronan esiintyvyys maassa. Myös vertailu maihin, joissa kannatetaan laumasuojaa vs tukahduttaminen, kuinka tuo korreloi ÄOn kanssa, kiinnostaisi.
Ehtiikö kukaan tai mediakin voisi tehdä vertailun?
Erittäin kiinnostava näkökohta. Tutkin. ;D
211 - Vantaa puuttuu listalta, nollapäivä?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007983246.html?share=8d824cbc0c77132c…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kausivaihteluväitteessä kiinnostaisi miksi nyt on edelleen selvästi enemmän uusia tartuntoja kuin viime toukokuun lopulla? Miksi tartuntojen määrän lasku on selvästi pysähtynyt eikä enää jatku?
Innostuin ensin uutisista ettei maskeja enää suositella kaikilla Suomen alueilla. Sitten tajusin, että hetkinen... Lomakausi alkamassa ja epidemia-alueiden asukkaat rynnivät kesälaitumille ympäri Suomen. Eikö varmasti tarvitse enää suojamaskeja muualla Suomessa?
Itse luovun maskista vasta viikko toisen rokotuksen jälkeen. Onneksi se on ennen hellekesää.
Mietin miten tutkijat osaisivat enää ennustaa viruksen mutatoitumista, koska mikään muu vastaava virus ei ole aiemmin levinnyt yhtä laajalle ja yhtä moneen ihmiseen. Aiemmin on ollut pienempi väkiluku eikä virukset päässeet leviämään samalla tavalla matkustamisen mukana. Nyt on täysin eri tilanne kuin aiemmin. Asiantuntijat sanovat jo koronan mutatoituvan paljon odotettua nopeammin. Johtuuko se vain siitä, että virus on jo 165 miljoonalla ihmisellä (tilastojen mukaan) eli sillä on paljon tilaisuuksia muuntautua. Onko jo liian myöhäistä päästä koronasta eroon?
Testausten lukumäärä. Vuosi sitten testattiin vain muutama tuhat vuorokaudessa, nyt testataan yli 10 000 vai peräti jo yli 20 000 vuorokaudessa. Testiin siis pääsee helpommin ja myös ne, joilla ei ole mitään koronan oireita eikä tiettävästi altistumistakaan. Tietenkin löytyy enemmän koronapositiivisia. Vuosi sitten heitä ei löytynyt, koska he eivät päässeet testiin. Silti heitä oli, sairastivat vain kotonaan tai oireet olivat lähes olemattomat.
Nykyrokotteilla ei. Ennenvanhaan rokotteella tarkoitettiin sellaista verenkiertoon pistettyä ohjetta, jolla keho opetettiin tunnistamaan ja tuhoamaan vihollinen. Pitäisi siis olla sellainen rokote, joka kohdistuisi itse koronaviruksen rasvapalloon, tai estäisi sen monistumisen kehossa. Ei tällainen, joka antaa viruksen olla ja kehittyä, kasvattaa uusia piikkiavaimia, joilla hyökätä, kun aiemmat avaimet ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kuvaus UKn rokotetilanteesta: https://www.bbc.com/news/health-55274833
Eivät tainneet ehtiä ajoissa hekään. Vasta noin 40% rokoteikäisistä on saanut toisen jabbinsa.
Intian variantti puskee eteenpäin väestössä ja tartunnat nousussa.
Britit aloittivat kuitenkin rokotuskampanjan jo joulukuussa, ensimmäisenä Euroopassa. Taitaa tämä virus muuntua niin nopsaan, ettei siinä rokotteilla pysytä perässä.
Vastahan tuo Prinssi Williamkin eilen koronarokotteen sai.
Belgian futaajat aiotaan rokottaa ennen EM-kisoja. Kannattaisi kai jo kiirehtiä etteivät pelaajat ole mahdollisesti kuumeisina tai apikat kipeinä kisoissa. Johnsonia meinaavat pistää. Liekö mahdollisuutta kieltäytyä ko. rokotteesta, jos meinaa pelata.
Brussels: Belgium's football players selected for the European Championship will get vaccinated against COVID-19 ahead of the tournament, the government said Wednesday.
Belgium, the top-ranked FIFA team, are among the favourites for the tournament, which opens on 11 June.
“This is very important regarding the role we want to play at the championship," the Belgian federation said. “We’re very grateful to all people who made this possible."
According to local media, Belgian players will receive the Johnson & Johnson vaccine, which requires a single dose to be fully effective and is distributed in Europe by subsidiary Janssen.
Belgium will open its campaign against Russia on 12 June. The team will then face Denmark and Finland in Group B.
Pfizer tehoaa Intian koronaan. Sain eilen rokotteen ja hyvä niin. FFP2 edelleen ja asun Hgissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkin matkaa ihmetellyt STM:n hidasta ja löysää reagointia; maskiselvitys oli oma farssinsa, mutta myös esim. rajakäytäntöjen suhteen olisin odottanut paljon tiukempaa otetta.
Nyt täytyy kuitenkin todeta, että Kiuru taitaa sittenkin ministereistä ilmeisesti olla ainoa, joka on edes jotakuinkin kartalla tilanteesta ja yrittää suojella suomalaisia koronalta. Paine Kiurua kohtaan alkaa olla todella kova, koska selkeästi Kiuru/SDP on ainoa taho, joka hallituksessa enää puoltaa rajoituksia.
Tämän huomasi eilisellä kyselytunnilla, jossa muiden hallituspuolueidenkin jäsenet pommittivat Kiurua kysymyksillä esim. tapahtuma-alan rajoitusten välittömästä purkamisesta. Kiuru vastasi jossain kohtaa tyyliin "Suomi pärjännyt muihin verrattuna aika hyvin, koska suhteessa aika harva täällä kuollut tai kärsii pitkäaikaisista oireista". Hyvin pärjäämisestä voi olla montaa mieltä (mihin verrataan?), mutta se, että Kiuru erikseen mainitsi myös pitkäaikaiset oireet, kertoo mielestäni siitä, että hän tajuaa kollegoitaan paremmin, miksi tämä tauti olisi pidettävä kurissa.
Lisäksi jossain uutisjutussa kerrottiin hallituksen sisäisestä väännöstä rajoitusten purkamisen kanssa. Kiuru oli todennut, että "jos teitä häiritsee tämä ravintola-alan ja tapahtuma-alan rajoitusten epäsuhta, niin pistetään sitten ravintolatkin kiinni".
Tässä tulee ilmi taas harhakuvitelma siitä, että kun erinäiset muut maat ovat pärjänneet Suomea huonommin, Suomessa asiat olisivat jotenkin hyvin. Tosiasia on, että useat Aasian maat, Australia ja Uusi-Seelanti ovat pärjänneet huomattavasti Suomea paremmin. Sairastuneita on vähemmän ja kansantalous on kärsinyt Suomea vähäisemmistä vahingoista.
Käytännössä Suomen hyvyys ei ole oikeaa hyvyyttä, vaan vain menestymistä huonojen verrokkien joukossa. Tämä on verrattavissa siihen, että joku juhlisi sitä, että on tarkkailuluokan priimus tai kolmannen divisioonan maalikuningas.
EK:n Häkämies katsoo Suomen olevan rajoitusten avaamisessa STM:n vankina: ”Johtaako Krista Kiuru Suomea?”
Vastaan: kyllä!
Nyt pitää ripeästi alkaa rajoittamaan Kiurun tukahduttamistoimia.
wvw.irtitukahduttamisesta.fi
Se on ainoa oikea tie. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa kausivaihteluväitteessä kiinnostaisi miksi nyt on edelleen selvästi enemmän uusia tartuntoja kuin viime toukokuun lopulla? Miksi tartuntojen määrän lasku on selvästi pysähtynyt eikä enää jatku?
Innostuin ensin uutisista ettei maskeja enää suositella kaikilla Suomen alueilla. Sitten tajusin, että hetkinen... Lomakausi alkamassa ja epidemia-alueiden asukkaat rynnivät kesälaitumille ympäri Suomen. Eikö varmasti tarvitse enää suojamaskeja muualla Suomessa?
Itse luovun maskista vasta viikko toisen rokotuksen jälkeen. Onneksi se on ennen hellekesää.
Mietin miten tutkijat osaisivat enää ennustaa viruksen mutatoitumista, koska mikään muu vastaava virus ei ole aiemmin levinnyt yhtä laajalle ja yhtä moneen ihmiseen. Aiemmin on ollut pienempi väkiluku eikä virukset päässeet leviämään samalla tavalla matkustamisen mukana. Nyt on täysin eri tilanne kuin aiemmin. Asiantuntijat sanovat jo koronan mutatoituvan paljon odotettua nopeammin. Johtuuko se vain siitä, että virus on jo 165 miljoonalla ihmisellä (tilastojen mukaan) eli sillä on paljon tilaisuuksia muuntautua. Onko jo liian myöhäistä päästä koronasta eroon?
Testausten lukumäärä. Vuosi sitten testattiin vain muutama tuhat vuorokaudessa, nyt testataan yli 10 000 vai peräti jo yli 20 000 vuorokaudessa. Testiin siis pääsee helpommin ja myös ne, joilla ei ole mitään koronan oireita eikä tiettävästi altistumistakaan. Tietenkin löytyy enemmän koronapositiivisia. Vuosi sitten heitä ei löytynyt, koska he eivät päässeet testiin. Silti heitä oli, sairastivat vain kotonaan tai oireet olivat lähes olemattomat.
Nykyrokotteilla ei. Ennenvanhaan rokotteella tarkoitettiin sellaista verenkiertoon pistettyä ohjetta, jolla keho opetettiin tunnistamaan ja tuhoamaan vihollinen. Pitäisi siis olla sellainen rokote, joka kohdistuisi itse koronaviruksen rasvapalloon, tai estäisi sen monistumisen kehossa. Ei tällainen, joka antaa viruksen olla ja kehittyä, kasvattaa uusia piikkiavaimia, joilla hyökätä, kun aiemmat avaimet ei toimi.
Koronarokotetta ei pidä verrata esim tuhkarokkorootteeseen vaan influenssarokotteeseen. Sekä koronavirus että influenssavirukset muuntuvat jatkuvasti. Sen vuoksi joutuu joka vuosi ottamaan uuden influenssarokotteen. Ihmiskunta ei ole rokotteista huoimatta päässyt eroon influenssaviruksistakaan eikä koronaviruksen kanssa ole syytä odottaa mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Pfizer tehoaa Intian koronaan. Sain eilen rokotteen ja hyvä niin. FFP2 edelleen ja asun Hgissä.
OM NOM OM NOM OM NOM
Hauki on kala. Hauki on kala.
ffp ffp ffp.
korona korona korona
OM NOM OM NOM OM NOM
Vierailija kirjoitti:
Pfizer tehoaa Intian koronaan. Sain eilen rokotteen ja hyvä niin. FFP2 edelleen ja asun Hgissä.
Lähde?

https://wvw.pfizer.fi/ (puolueetonta, tutkittua tietoa!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pitkin matkaa ihmetellyt STM:n hidasta ja löysää reagointia; maskiselvitys oli oma farssinsa, mutta myös esim. rajakäytäntöjen suhteen olisin odottanut paljon tiukempaa otetta.
Nyt täytyy kuitenkin todeta, että Kiuru taitaa sittenkin ministereistä ilmeisesti olla ainoa, joka on edes jotakuinkin kartalla tilanteesta ja yrittää suojella suomalaisia koronalta. Paine Kiurua kohtaan alkaa olla todella kova, koska selkeästi Kiuru/SDP on ainoa taho, joka hallituksessa enää puoltaa rajoituksia.
Tämän huomasi eilisellä kyselytunnilla, jossa muiden hallituspuolueidenkin jäsenet pommittivat Kiurua kysymyksillä esim. tapahtuma-alan rajoitusten välittömästä purkamisesta. Kiuru vastasi jossain kohtaa tyyliin "Suomi pärjännyt muihin verrattuna aika hyvin, koska suhteessa aika harva täällä kuollut tai kärsii pitkäaikaisista oireista". Hyvin pärjäämisestä voi olla montaa mieltä (mihin verrataan?), mutta se, että Kiuru erikseen mainitsi myös pitkäaikaiset oireet, kertoo mielestäni siitä, että hän tajuaa kollegoitaan paremmin, miksi tämä tauti olisi pidettävä kurissa.
Lisäksi jossain uutisjutussa kerrottiin hallituksen sisäisestä väännöstä rajoitusten purkamisen kanssa. Kiuru oli todennut, että "jos teitä häiritsee tämä ravintola-alan ja tapahtuma-alan rajoitusten epäsuhta, niin pistetään sitten ravintolatkin kiinni".
Tässä tulee ilmi taas harhakuvitelma siitä, että kun erinäiset muut maat ovat pärjänneet Suomea huonommin, Suomessa asiat olisivat jotenkin hyvin. Tosiasia on, että useat Aasian maat, Australia ja Uusi-Seelanti ovat pärjänneet huomattavasti Suomea paremmin. Sairastuneita on vähemmän ja kansantalous on kärsinyt Suomea vähäisemmistä vahingoista.
Käytännössä Suomen hyvyys ei ole oikeaa hyvyyttä, vaan vain menestymistä huonojen verrokkien joukossa. Tämä on verrattavissa siihen, että joku juhlisi sitä, että on tarkkailuluokan priimus tai kolmannen divisioonan maalikuningas.
No onhan Suomessa mennyt todella hyvin! Vain 1.6% kansasta sairastunut koronaan, joista 1% kuollut ja näidenkin mediaani-ikä 82 -vuotta ja 90% heillä ollut vähintään 1 perussairaus. Eli ikävä sanoa, mutta suurin osa koronaan kuolleista olisi todennäköisesti kuollut mihin tahansa infektiotautiin. Hyvin on siis kansa suojannut itsensä ja läheiset, vaikka ikävähän se on iästä riippumatta koronaan kuolla.
Toinen näkökohta edelliseen kirjoitukseen. Tilastojen mukaan Suomea "paremmin" ovat pärjänneet sellaiset maat kuten Tajikistan, Haiti, Somalia, Togo, Belitze jne. Mitäs luulette, kuinka paljon näissä maissa on testattu ihmisiä ja mitenkäs tilastointi toimii? Lähde: https://www.worldometers.info/coronavirus/
Vapautus sekin on tästä hybridistrategiasta, jos pääsee autuaamille metsästysmaille.