Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Ketju lukitun tilalle, olkaa hyvät.
Kommentit (52578)
Helsingissä tänään 57 kpl uusia tapauksia.
Juuri thl tiedotustilaisuudessa julisti joku Helsingin edustaja, että noin 30/päivä keskimäärin kahden viikon aikana.
Älkää menneitä muistelko!
Nyt on aika toimia Helsingissä, tartunnat ovat nousussa! Joku päivä oli jopa 80 kpl.
Miksi ei toimita, leviämisvaiheen toimin, koulut etään esimerkiksi! Joukkoliikenteen asiakasmäärien rajoittaminen, valtion toimesta ravintola rajoituksien kiristäminen taas, lasten harrastustoiminnan alasajo! Nyt on aika toimia!!!
Koronan hoito ja ihmisten turvallisuus on eri arvoista eri puolilla Suomea.
Maakunnissa t o i m i t a a n ja reagoidaan muuttuviin tilanteisiin oikea aikaisesti ja oikea suhtaisesti.
Mitä tekee helsinki?
Nyt on korkea aika lopettaa tukahduttamispuheet. Ethän halua että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne vaikeutuu entisestään? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, ikäihmiset, vammaiset. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa mielenterveysongelmia ja monia muita haittoja, joiden laskua joudutaan yhteiskunnassamme maksamaan vielä pitkään, jos nyt ei lähdetä rajoitusten pikaisen purkamisen tielle. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Thl voisi jo alkaa kertoa päivittäin senkin kuinka monta uusista tartunnoista on ihmisillä jotka on saaneet vähintään yhden rokotteen.
Näitä kun tuntuu olevan siellä ja täällä jo siihen malliin, että näin pienillä päiväluvuilla se rokotettujen osuus ei ole mikään pieni.
Se voisi kummasti vähentää ihmisten tarvetta ja halua turhaan lietsuamiseen kun näkisi päivittäin kuinka moni rokotettu on taas tartunnan saanut ja ymmärtämään sen, ettei rokotettuna ole turvassa tartunnalta ja edelleen on pidettävä kontaktit minimissä, pidettävä kasvomaskia, jätettävä turvaväli ja käytettävä käsidesiä.
Jostain syystä ihmiset tuntuu kuvittelevan, että yksi rokotus tekee sen ettei enää tarvitse piitata koko koronasta koska enää se ei tartu ja vaikka tarttuisikin niin se on oireeton tai ainakin lievä.
Yhä edelleen suurin osa suomalaisista on ilman sitä ekaakin piikkiä ja vasta joskus syksyllä (kun ihmiset alkaa saada enemmissä määrin tokaa annosta) tilanne paranee jos on parantuakseen. Lapsia kun ei edelleenkään ole rokotettu ja uusia mutaatioita saadaan tänne pussinperällekin ihan aina saman tien kun sellainen jossain syntyy. Jossain vaiheessa sitten syntyy sellainenkin johon ei rokotteet tehoa lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on korkea aika lopettaa tukahduttamispuheet. Ethän halua että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne vaikeutuu entisestään? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, ikäihmiset, vammaiset. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa mielenterveysongelmia ja monia muita haittoja, joiden laskua joudutaan yhteiskunnassamme maksamaan vielä pitkään, jos nyt ei lähdetä rajoitusten pikaisen purkamisen tielle. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
No kuule, näin mt-ongelmaisena (OCD) minun mielenterveyttä heikentää tässä pandemiassa eniten sinun kaltaiset ihmiset! Rajoitukset eivät haittaa, Suomessa muutenkin päästy niiden suhteen naurettavan helpolla. Mutta nämä koronankieltäjät, rokotevastaiset ja rajoituksista valittavat ovat todellakin heikentäneet omaa mielenterveyttäni ja rankasti. Ja en kuulemma ole ainoa, sanoi tk-lääköri kun hänelle asiasta avauduin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on korkea aika lopettaa tukahduttamispuheet. Ethän halua että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne vaikeutuu entisestään? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, ikäihmiset, vammaiset. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa mielenterveysongelmia ja monia muita haittoja, joiden laskua joudutaan yhteiskunnassamme maksamaan vielä pitkään, jos nyt ei lähdetä rajoitusten pikaisen purkamisen tielle. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Eiköhän vielä enemmän mielenterveysongelmia aiheuta se, jos koronan takia menettää terveydensä lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään 259 tartuntaa, mikä merkitsee sitä että Suomi ohitti tartuntojen kokonaismäärässä Kiinan, jossa 90 920 tartuntaa (Suomessa nyt 90 946). Vaikka sitä koko ajan hehkutetaan kuinka hyvä tilanne meillä on, on meillä silti ollut enemmän tartuntoja kuin 1,4 miljardin asukkaan jättiläisvaltiossa.
Sä luotat Kiinan virallisiin lukuihin? Mä en ;)
Kiina tukahdutti ja lukemat voivat olla kaunistellut, ihan kuten myös THL kaunistelee lukemia ja lähes päivittäin.
Sinäkö luotat THL lukemiin?
Kyllä, luotan THL:n lukemiin 100 kertaa ennemmin kuin Kiinan lukuihin.
Nykyrokotustahdilla maailmassa saavutettaisiin 60 % rokotuskattavuus (eikä sekään vielä riitä) elokuussa 2023. Sitä ennen ehtii vielä monet variantit ilmaantua. Ja uudet aallot kiertää, mutta toki vaihtoehtona olisi tukahduttaminenkin ja koronan torppaaminen rajoille.
Global COVID-19 vaccinations:
(Partially) vaccinated: 9.74% (+0.18)
Fully vaccinated: 4.65% (+0.07)
To reach 60 % at current rate:
818 days (+59): August 15, 2023
https://twitter.com/BNODesk/status/1395086420566548486
Soiten alueella on jälleen todettu 11 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät samaan, viime aikoina tiedotettuun laajaan tartuntaketjuun. Valtaosa uusista tartunnoista on todettu jo karanteenissa olevilla henkilöillä. Uusia laajoja joukkoaltistumistilanteita ei ole ilmennyt eilisen Lucina Hagmanin koulualtistumisen jälkeen.
Edelleen on olemassa riski sille, että uusia laajoja altistumistilanteita voi tapahtua. Soiten infektioiden torjuntayksikkö painottaa, että karanteeneja tulee noudattaa, eikä töihin tai harrastuksiin tule mennä vähäisilläkään koronavirukseen viittaavilla oireilla.
Uusia mahdollisia altistustilanteita:
la 15.5. klo 10-13 Toivosen eläinpuisto
su 16.5. klo 10-11 Kokkolan Minimani
ma 17.5. n. klo 9-11 Motorset, Kannus
ma 17.5. klo 8-9 Koivusaari, Kannus
ma 17.5. klo 18-19 S-Market, Kälviä
Jo etukäteen Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen povasi torstaille ja loppu viikolle koronatartunnoissa "madonluvut". Tämä johtuu ruuhkaantuneista näytteistä, joista saadaan tuloksia näinä päivinä.
Ruuhka syntyi, kun sunnuntaina Soiten alueella otettiin noin 500 näytettä. Tavallisesti viikonloppuna näytteitä otetaan satakunta päivässä.
Päijät-Soten mukaan yhtymän sairaaloiden tilanne on vakava – koronaa kahdella vuodeosastolla, kiireettömiä leikkauksia siirretään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on korkea aika lopettaa tukahduttamispuheet. Ethän halua että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne vaikeutuu entisestään? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, ikäihmiset, vammaiset. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa mielenterveysongelmia ja monia muita haittoja, joiden laskua joudutaan yhteiskunnassamme maksamaan vielä pitkään, jos nyt ei lähdetä rajoitusten pikaisen purkamisen tielle. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Eiköhän vielä enemmän mielenterveysongelmia aiheuta se, jos koronan takia menettää terveydensä lopullisesti.
tai läheisensä tai puolisonsa tai vanhempansa..... Tauti pitäisi tukahduttaa pois, niin elämä olisi normaalia.

elämä on normaalia 99% kansasta, jos vain rajoituksista luovutaan.

Päijät-sote: eilen 32 uutta tartuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Soiten alueella on jälleen todettu 11 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät samaan, viime aikoina tiedotettuun laajaan tartuntaketjuun. Valtaosa uusista tartunnoista on todettu jo karanteenissa olevilla henkilöillä. Uusia laajoja joukkoaltistumistilanteita ei ole ilmennyt eilisen Lucina Hagmanin koulualtistumisen jälkeen.
Edelleen on olemassa riski sille, että uusia laajoja altistumistilanteita voi tapahtua. Soiten infektioiden torjuntayksikkö painottaa, että karanteeneja tulee noudattaa, eikä töihin tai harrastuksiin tule mennä vähäisilläkään koronavirukseen viittaavilla oireilla.
Uusia mahdollisia altistustilanteita:
la 15.5. klo 10-13 Toivosen eläinpuisto
su 16.5. klo 10-11 Kokkolan Minimani
ma 17.5. n. klo 9-11 Motorset, Kannus
ma 17.5. klo 8-9 Koivusaari, Kannus
ma 17.5. klo 18-19 S-Market, Kälviä
Jo etukäteen Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen povasi torstaille ja loppu viikolle koronatartunnoissa "madonluvut". Tämä johtuu ruuhkaantuneista näytteistä, joista saadaan tuloksia näinä päivinä.
Ruuhka syntyi, kun sunnuntaina Soiten alueella otettiin noin 500 näytettä. Tavallisesti viikonloppuna näytteitä otetaan satakunta päivässä.
Tätä olen ihmetellyt koko korona ajan, kun näitä altistumisia listoja tulee ja julkaistaan maakunnissa. Ja koko aikana en ole nähnyt vastaavia altustumislistoja Helsingissä, vaikka ilmaantuvuus täällä on ollut liki 1000/100 000 joissain kaupunginosissa!
Kun Helsingissä ei vastaavia julkaista, vaikuttaa se ihmisten kriisitietousuuden kehittymiseen.
Koronan hoito on eri arvoista eri puolilla maata!
Lukon mestaruusjuhlista ehkä sittenkin tartuntoja
Torstaiaamuun mennessä ei ollut tullut ilmi Lukon kultajuhlintaan liittyviä tartuntoja, mutta aamupäivän aikana terveysviranomaiset ovat saaneet asiasta uutta tietoa.
Tukahduttaminen on ainoa oikea tie.
Sille tielle on käännyttävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Kanta-Hämeessä on todettu keskiviikkona 42 uutta koronatartuntaa. Tämä on korkein päiväkohtainen luku epidemian aikana maakunnassa. Tilanne on vaikeutunut nopeasti. THL:n johtaja Mika Salminen totesi torstaina STM:n tiedotustilaisuudessa olevansa huolissaan muun muassa Kanta- ja Päijät-Hämeen alueista.
Uusista koronatapauksista 30 on Hämeenlinnan seudulta, 9 Riihimäen ja 3 Forssan. Potilaista 12 on sairastunut karanteenin aikana, ja muutenkin suurimman osan tartuntaketjut on selvillä.
Mukana on muutamia uusia epäselviä tartuntoja, joihin liittyviä jatkotartuntoja on myös jo todettu.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa on hoidossa tällä hetkellä 19 koronapotilasta, tehohoidossa heistä on kaksi. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa 10 koronapotilasta.
Torstaihin mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 1 871 COVID-19 -tartuntaa. Ison osan maakunnassa todennetuista tapauksista on aiheuttanut viruksen brittivariantti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on korkea aika lopettaa tukahduttamispuheet. Ethän halua että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne vaikeutuu entisestään? Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, ikäihmiset, vammaiset. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien puute aiheuttaa mielenterveysongelmia ja monia muita haittoja, joiden laskua joudutaan yhteiskunnassamme maksamaan vielä pitkään, jos nyt ei lähdetä rajoitusten pikaisen purkamisen tielle. Sille tielle on lähdettävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Eiköhän vielä enemmän mielenterveysongelmia aiheuta se, jos koronan takia menettää terveydensä lopullisesti.
tai läheisensä tai puolisonsa tai vanhempansa..... Tauti pitäisi tukahduttaa pois, niin elämä olisi normaalia.
elämä on normaalia 99% kansasta, jos vain rajoituksista luovutaan.
Taidat olla trolli. Matemaatikon tyttärenä sanon myös, että taikomasi 99 % ei myöskään pidä paikkansa. Emme kukaan elä umpiossa, katsos.
Ruotsin laumasuojatielle lähteneessä Puolassa kohta joka viidessadas asukas on kuollut koronaan ja uusien kuolemantapausten ilmaantuvuus on maailman huippua
72,500 COVID19 deaths, today 250
1,917 deaths/1M, world: 440 deaths/1M
1 death every 522 people
7 new deaths/1M, world’s highest
Total mortality: 153,626, world’s 11th highest/1M, 0,4% of pop. (IHME)
https://twitter.com/JoannaTeglund/status/1395308239038947328
Tiedotustilaisuus 20.5.2021 Mika Salminen, THL
"Koronan kanssa ei tule olla liian varovainen!" "Jos tartuntamäärät kasvavat, sitä sattuu."
Eli herkin korvin ja silmin edelleen seuraillaan tilannetta...