Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
"Brasilialainen virusmuunnos P1 on paikoin jopa 20 kertaa tappavampi kuin koronan brittimuunnos, ilmenee Iso-Britannian ja Brasilian kuolleisuustilastoista."
"Olemme ylittäneet ennennäkemättömän tason, jota kukaan ei osannut kuvitella maalle, jossa on julkinen terveydenhuoltojärjestelmä, historia tehokkaista rokotuskampanjoista ja terveydenhuollon työntekijöistä, jotka ovat vertaansa vailla maailmassa. Seuraava askel voi olla koko terveydenhoitojärjestelmän romahtaminen, yhdysvaltalaisen Duken yliopiston aivotutkija Miguel Nicolelis arvioi the Times of Israelin julkaiseman uutisen mukaan."
https://www.verkkouutiset.fi/supermuunnosta-pelataan-brittivarianttia-j…
Ilmeisesti tuo brassimuunnos on nuorille varsin vaarallinen tauti.
Joten ei tässä mikään hyvä tilanne globaalisti ole pandemian suhteen tulossa pitkään aikaan.
Toivottavasti kauppias Keskinen ei maahantuo sitä tänne.
Onko Suomessa ilmoitettu kuolemantapauksia liittyen AZ:n rokotteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustaja teilaa: Hybridistragedia on ollut kallis erehdys
Terhi Koulumies haluaa Suomen lähtökohdaksi koronan tukahduttamisen.
– Hyvä #kansalaisaloite #korona’n tukahduttamiseksi. Allekirjoitin, allekirjoita sinäkin!
Näin kehottaa twitterissä kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies.
Hänen mukaansa ”lähtökohtana on, että tukahdutetaan korona, ei kaikkea muuta”.
– Hybridistrategia on ollut kallis erehdys, Koulumies kirjoittaa.
Hybridistrategia on ollut ”keskitie”, jossa on pyritty hidastamaan viruksen etenemistä ja samalla pitämään yhteiskuntaa avoinna.
Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että ”Suomen on siirryttävä tukahdutusstrategiaan ja asetettava selvä päämäärä: uudet tartunnat pysäytetään ulkorajoille ja sisäiset tartunnat painetaan nollaan riittävän tiukoin rajoituksin”.
– Maailmanlaajuisen pandemian aikana on vain kaksi vaihtoehtoa: joko päättäjät turvaavat hyvän elämän edellytykset Suomessa tai matkustajien vapaan saapumisen Suomeen. Molempia ei voi tehdä, kansalaisaloitteessa todetaan.
Aloitetekstin mukaan ”tarkoituksena ei kuitenkaan ole pysäyttää ihmisiä vaan virus. Esimerkiksi Suomen kansalainen saa toki poistua ja palata kotimaahansa, mutta palaaminen tapahtuu valvotun karanteenin ja koronatestien kautta. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa valtio maksaa välttämättömien työmatkojen jälkeisen kahden viikon oleskelun karanteenihotellissa, mutta vapaa-ajan matkustajat maksavat itse osan kustannuksista”.
https://www.verkkouutiset.fi/kansanedustaja-teilaa-hybridistragedia-on-…
Harmi, että Terhi Koulumies on eduskunnassa niitä ainoita, jotka tuntuvat olevan tätä mieltä. Tämä Terhi on tehnyt minuun kyllä suuren vaikutuksen.
Tampereen yliopistollinen keskussairaala (Tays) kertoo, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) alueella todettiin sunnuntaina 27 uutta koronatartuntaa . Koko viikon 12 saldoksi alueella tuli yhteensä 298, mikä on epidemia-ajan uusi ennätys.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000007888031.html
Tänään 27.
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomessa ilmoitettu kuolemantapauksia liittyen AZ:n rokotteeseen?
Fimeassa on 23.3.2021 mennessä käsitelty 44 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa kerrotaan potilaan menehtyneen. Kaksi potilaista oli saanut Modernan, kaksi AstraZenecan ja muut Comirnaty -rokotteen.
Yksi ilmoitus koski työikäistä potilasta, jolla oli kuoleman selittävä sairaus jo ennen rokottamista. Lopuista 43:sta potilaasta kuusi oli alle 80-vuotiaita, kaksikymmentä 80-90-vuotiaita ja kuusitoista yli 90-vuotiaita. Heillä kaikilla on ollut pitkälle edenneitä perussairauksia.
Potilaista 17:sta ei ilmennyt rokottamisen jälkeen selkeitä oireita, ja menehtymisen arvioitiin liittyvän muihin sairauksiin. 24:lle potilaalle nousi kuume tai yleisvointi lähti laskuun rokottamista seuraavina vuorokausina. Vaikka heidän katsotaan menehtyneen pitkälle edenneisiin perussairauksiin tai niiden komplikaatioihin, rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia ei voida täysin poissulkea. Useammasta ilmoituksesta odotetaan lisätietoja tarkemmasta tapahtumien kulusta ja potilaan perussairauksista.
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/ajankohtaista/koronavirus-covid-19…
Euroopan lääkevirasto Astra kuolleita 33.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän PM oikein ajattelee selittäessään, että testaamiset rajoilla ei auta jos sen jälkeen saa mennä ja tulla miten haluaa.
Onko hän unohtanut olevansa pääministeri ja itse päättävänsä näistä asioista.. Onko hän edes huomannut puhuvansa kuin opposition edustaja. 😮Harmittaa, että hän vie tuolla käytöksellä kaikkien naisten asemaa alaspäin. Lyö tuossa sellaista leimaa nuorille naisille, että he eivät osaa, eivät myönnä kokemattimuuttaan ja tunaroivat kun eivät halua alentua ottamaan apua vastaan.
Niinistö tarjosi viime keväänä reilusti ja asiallisesti apua, mutta PM tulkitsi sen valtataisteluksi ja vastasi ylimielisesti hyökkäämällä ja uhittelemalla. Olisi kannattanut ottaa apu vastaan. Sillä tavalla toimitaan oikeassa työelämässä. Tarjotaan apua ja otetaan apua vastaan jotta saataisiin työt tehtyä kunnolla - ei leikitä hiekkalaatikon kuningasta.
👑
🧸
En haluaisi olla epäkohtelias, mutta et tiedä selvästi mitään kuinka Suomea johdetaan. PM ei omaa yhtään sen enempää valtaa kuin yksikään muu ministeri, eikä PM voi päättää itse mistään ilman muun hallituksen, valiokuntien, eduskunnan ja lopulta presidentin siunausta. PM on enemmänkin hallituksen kasvot median suuntaan, kertoo missä mennään (toki voi ilmaista omiakin mielipiteitä asioista).
Asiantuntijoilta tyly purkaus Suomen koronatoimista – Neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki: ”Eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden, ja vieläkin se on"
”Sairaaloissa on oikeasti vaarallinen tilanne. Kaikista kalleimmaksi tulee kuukausikaupalla löyhässä hirressä roikkuminen, jossa toimia viilaillaan asteittain”, biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen sanoo.
Lääketieteen tohtori, neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki ja Columbian yliopiston apulaisprofessori, Genome Centerissä ryhmänjohtajana työskentelevä biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen arvioivat kovin sanoin Suomen koronatoimia.
Molempien mukaan nyt alkaa olla kiire, jos korona halutaan saada kuriin.
– Vatulointi on pilannut kevään ja kesäkin uhattuna. Vuosi on kulunut. Nopea ja aggressiivinen toiminta on parempi kuin pitkä löysä hirsi - jota Suomessa sanotaan ”oikeasuhtaiseksi”. Kuinka moni on vielä sitä mieltä että hybridistrategia on yrittäjille, lapsille ja kaikille paras, Pälvimäki ihmettelee Twitterissä.
Hän muistuttaa, että eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden ajan.
– Vieläkin se on. Korttia ei haluta käyttää, kun ei uskalleta toimia päättäväisesti ja rohkeasti. Pelätään sitä ja tätä. Epämukavuutta. Luullaan ettei ole keinoja, vaikka keinot on julkaistu ja tunnettu.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/9a1f892d-bdd3-41b8-8a8c-c3cc253c1…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariisin alueen 41 lääketieteen kriisijohtajaa ovat julkaisseet tiedotteen, jossa kerrotaan tehohoidon olevan arviolta ainakin parin seuraavan viikon ajan niin kuormittunutta, että niin koronan kuin muistakin syistä tehohoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoonpääsyä joudutaan arvioimaan tiukennetuilla kriteereillä, minkä vuoksi osa heistä tulee väistämättä jäämään hoidon ulkopuolelle. Tähän mennessä vastaavanlaista tilannetta ei ole ollut vielä koskaan. https://www.lefigaro.fr/sciences/covid-19-les-directeurs-de-crise-de-l-…
Eli Pariisissa on tehohoitopaikat niin täynnä, että lääkärit joutuvat päättämään kuka saa hoitoa, kuka ei.
Ts priorisoiminen
Ja tuossa kohtaa on vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa hoitoa ihan mistä tahansa syystä sairaalaan/teholle joutuva potilas. Ei siis pelkästään priorisoida koronapotilaita vaan yhtälailla kolarissa ollut tai vaikka sydärin saanut saattaa menehtyä siksi ettei sairaalaan mahdu tai ei ole henkilökuntaa hoitamaan.
Ja tuo on just se tilanne mihin päädytään, kun aikansa tartuntojen annetaan levitä "hallitusti" ja ainoa minkä mukaan tehdään päätöksiä on TADAA! sairaalahoidon kantokyvyn suojaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijoilta tyly purkaus Suomen koronatoimista – Neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki: ”Eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden, ja vieläkin se on"
”Sairaaloissa on oikeasti vaarallinen tilanne. Kaikista kalleimmaksi tulee kuukausikaupalla löyhässä hirressä roikkuminen, jossa toimia viilaillaan asteittain”, biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen sanoo.
Lääketieteen tohtori, neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki ja Columbian yliopiston apulaisprofessori, Genome Centerissä ryhmänjohtajana työskentelevä biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen arvioivat kovin sanoin Suomen koronatoimia.
Molempien mukaan nyt alkaa olla kiire, jos korona halutaan saada kuriin.
– Vatulointi on pilannut kevään ja kesäkin uhattuna. Vuosi on kulunut. Nopea ja aggressiivinen toiminta on parempi kuin pitkä löysä hirsi - jota Suomessa sanotaan ”oikeasuhtaiseksi”. Kuinka moni on vielä sitä mieltä että hybridistrategia on yrittäjille, lapsille ja kaikille paras, Pälvimäki ihmettelee Twitterissä.
Hän muistuttaa, että eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden ajan.
– Vieläkin se on. Korttia ei haluta käyttää, kun ei uskalleta toimia päättäväisesti ja rohkeasti. Pelätään sitä ja tätä. Epämukavuutta. Luullaan ettei ole keinoja, vaikka keinot on julkaistu ja tunnettu.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/9a1f892d-bdd3-41b8-8a8c-c3cc253c1…
Jollei suhteita ole, ei kait tuohon muuta mahda kuin allekirjoittaa (allekirjoitin jo) kansalaisaloitteen, harmi vaan että poliitikot ei erikoisemmin kansaa kuuntele. Jos oisi tuntenut poliitikkoja, oisi voinu jollekin niistä ehdottaa että tulee järkiinsä ja alkaa ajaan tukahduttamista, mutta kun ei yhtään ole koskaan tuntenut, äänisaaliinsa olisi vääjäämättä kasvanut sen myötä, riippumatta siitä mitä ne muut tekee ja kuinka jumalaiset johtajat milloinkin kansaa tahtoo poistaa tai säästää.
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijoilta tyly purkaus Suomen koronatoimista – Neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki: ”Eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden, ja vieläkin se on"
”Sairaaloissa on oikeasti vaarallinen tilanne. Kaikista kalleimmaksi tulee kuukausikaupalla löyhässä hirressä roikkuminen, jossa toimia viilaillaan asteittain”, biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen sanoo.
Lääketieteen tohtori, neurokirurgi Esa-Pekka Pälvimäki ja Columbian yliopiston apulaisprofessori, Genome Centerissä ryhmänjohtajana työskentelevä biolääketieteen tutkija Tuuli Lappalainen arvioivat kovin sanoin Suomen koronatoimia.
Molempien mukaan nyt alkaa olla kiire, jos korona halutaan saada kuriin.
– Vatulointi on pilannut kevään ja kesäkin uhattuna. Vuosi on kulunut. Nopea ja aggressiivinen toiminta on parempi kuin pitkä löysä hirsi - jota Suomessa sanotaan ”oikeasuhtaiseksi”. Kuinka moni on vielä sitä mieltä että hybridistrategia on yrittäjille, lapsille ja kaikille paras, Pälvimäki ihmettelee Twitterissä.
Hän muistuttaa, että eliminaatio on ollut mahdollista jo vuoden ajan.
– Vieläkin se on. Korttia ei haluta käyttää, kun ei uskalleta toimia päättäväisesti ja rohkeasti. Pelätään sitä ja tätä. Epämukavuutta. Luullaan ettei ole keinoja, vaikka keinot on julkaistu ja tunnettu.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/9a1f892d-bdd3-41b8-8a8c-c3cc253c1…
Esa-Pekka Pälvimäki on huippukirurgi, on leikannut puolisoni kaularangan 8 v. sitten. Kiitos hänelle siitä.
Ilmoituksia Astra-rokotteen sivuvaikutuksista EU:n tietokannassa 107 733.
Vierailija kirjoitti:
Mehiläisen lääkäri väittää somessa koronarokotteen kasvattavan syöpäriskiä – virologian professorilta täysi tyrmäys
Lääkäri väittää sosiaalisessa mediassa, että koronavirusrokotteet aiheuttavat riskin syöpäsairauksille. Väitteissä ei ole mitään perää, sanoo virologian professori Kalle Saksela.
---
Saksela kertoo, että geeniterapiavektoreissa, jotka perustuvat retroviruksiin (liittyvät osaksi potilaan DNA:ta), tämmöinen syöpäriski on mutta sitäkin on onnistuttu vuosien varrella pienentämään.Astra Zenecan rokote sisältää eläviä muokattuja adenoviruksia. Adenoviruksiin perustuvissa vektoreissa tätä riskiä ei ole, koska ne eivät käytännössä integroidu osaksi solujen perimää.
– Toki lähes kaikkien virusten perimän osia on voitu poikkeustapauksena havaita joutuneen osaksi solun DNA:ta, mutta tämä on adenoviruksilla niin harvinaista, että sillä ei ole merkitystä, eikä syöpäriskiä ns. insertionaalisen mutageneesin välityksellä näin ollen muodostu. Ja mitään siihen viittaavaa ei myöskään adenovektoreiden laajamittaisesta käytöstä huolimatta ole havaittukaan.
Saksela kertoo, että geeniterapiakäytössä on myös niin sanottuja AAV-vektoreita, ”adeno-associated virus”. AAV-vektorit liittyvätkin pysyväksi osaksi hoidettavan solun perimää.
–Tätä aivan eri ryhmään (parvovirukset) kuuluvaa virusta voi asiantuntemattoman olla helppo nimensä takia sekoittaa adenoviruksiin.
Saksela kertoo, että kirjoituksessa viitattu koirien syöpätutkimus ja tutkijoiden sitaatit liittyvät nimenomaan AAV-terapiaan.
"Luultavasti ei mitään”
Tekstin kirjoittajana on kuopiolainen Mehiläisen yleislääkäri Pekka Timonen, jonka erikoisalana on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat ja liikuntalääketiede. Iltalehti tavoitti Timosen kommentoimaan kirjoitustaan.Kirjoitat Facebook-seinälläsi Astra Zenecan koronarokotteen syöpäriskistä. Mihin perustat tietosi?
–Tiedot perustuvat olemassa oleviin julkaistuihin tieteellisiin kirjoituksiin.
Oletko itse kuinka paljon perehtynyt koronarokotteiden tutkimuksiin?
–Olen tuota kirjoittaessani perehtynyt niihin.
Timonen on toiminut lääkärinä oman Linkedin-profiilinsa mukaan kahdeksan vuotta. Hän kertoo toimineensa ”pari vuotta” geeniterapiatutkimusryhmässä.
Lasten geenihoitoa koskeva kommenttisi koskee tutkimusta, joka toteutettiin yli 20 vuotta sitten. Eikö tämä ole hieman vanha tutkimus?
– Se on siinä vain historiaa. Se on vain kuvattu esimerkkinä, miten on kuviteltu tietävän. Sen jälkeen mitä tuon esille, koiratutkimukset, ne eivät ole 20 vuotta vanhoja.
Näissä koiratutkimuksissa toivottiinkin siirrettävän geenin ilmentyvän pitkäaikaisesti, toisin kuin koronarokotteissa. Miten kommentoit tähän?
– Tämä on juuri se asia, jota haluan tuoda esille. Nyt ollaan oltu ajatuksessa, että näin ei tapahdu viruskuljettimilla jota nykyisin käytetään.
Juuri sanoin, että tätä ei tapahdu koronarokotteissa?
-(Hiljaisuus). Joo, mutta puhutaan samasta asiasta. Mitä se proteiini tekee pitkäaikaisesti, luultavasti ei mitään, mutta kuka pystyy sanomaan varmuudella. Se on eri asia, mihin minun huolenaiheeni liittyy.
Etkö luota siihen, että rokotteiden tutkimisesta ja niiden turvallisuudesta tutkimusta tekevät tahot olisivat nostaneet tämän esille, jos syöpäriski olisi oikea ongelma?
–En ole siitä ollenkaan varma.
Ei edusta Mehiläisen näkemystä
Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Kaisla Lahdensuo vastaa Iltalehdelle sähköpostitse, että yksittäisen henkilön sosiaalisessa mediassa julkaisemat kannanotot eivät edusta Mehiläisen näkemystä.Iltalehti
Tuo on melkoinen huuhaa maakari muutoinkin, netistä löytyy mielenkiintoisia asioita.... eikä ihme että on persujen listoilla vaaleihin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronan tukahduttamisesta on viimein tehty kansalaisaloite. Käykää katsomassa.
Erityistä suosiota tuo ei ole saanut, vielä ainakaan. Oma tuntumani on, että ihmiset ovat jo assosioineet tämän pandemian loppuvan rokotuksiin. Mutta kuten tuonkin kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, en ole itse yhtä optimistinen, luulen että tukahduttamislinjalle saattaa hyvinkin olla vielä pakko kääntyä. Joka tapauksessa parhaimmillaankin tiedossa on hyvinkin useita rokotuskierroksia ja jatkuvaa kilpajuoksua muuttuvaa virusta vastaan.
Niin tai näin. Allekirjoitin aloitteen kahdestakin eri syystä: Toinen on se, että läpimennessään tähän olisi vihdoin otettava kantaa, mitä olisin halunnut jo paljon aiemminkin. Perusteet ovat tyrmäävät ja selkeät tämän strategian puolesta. Toinen on puhtaasti se, että kannatan tätä. Nimittän, kuten totesin, paras tällä hetkellä saatavilla oleva tieto ei anna liikaa optimismia luottaa rokotteiden lopettavan tätä pandemiaa. Jos niin käy, tosi hienoa. Mutta entä jos ei käy, niin siinä saattaa monella viimeistään vetää pälli nurin.
Jos kannatat tukahduttamista, niin nyt on oikea kanavakin kannattaa asiaa. Allekirjoittajissakin näyttää olevan mukana Matti Jantunen, joka on pandemian alusta asti tätä ajanut. Lisäksi tuolla viitataan eroon koronasta -työryhmään, joka jo syksyllä laski, että tämä olisi parasta.
Jos olisivat olleet päästämättä uusia variantteja, joihin rokote ei tehoa, maahan, tilanne olisi parempi. Nyt kuitenkin päästivät ja niistä eroon pääsisi tukahduttamalla. Rokotehan ei muutenkaan ole sataprosenttisen tehokas eivätkä ole lapsia rokottamassa joten epidemia ei ole sillä loppumassa.
Allekirjoitin minäkin.
https://www.verkkouutiset.fi/supermuunnosta-pelataan-brittivarianttia-j…
P1 on paikoin jopa 20 kertaa tappavampi kuin koronan brittimuunnos, ilmenee Iso-Britannian ja Brasilian kuolleisuustilastoista.
Aiempaa herkemmin leviävä ja rokotteille osittain vastustuskykyinen P1-virusmuunnos on jo noussut Brasiliassa vallitsevaksi viruskannaksi. Sen on todettu sairastuttavan myös henkilöitä, jotka ovat aiemmin toipuneet koronasta.
Eric Feigl-Dingin mukaan ero brittimuunnoksen ja P1-variantin välisissä kuolemantilastoissa kasvaa sen mukaan, mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse.
Ja tuo brittimuunnoskin on jo huomattavasti vaarallisempi mitä tämä perusversio joka tähän asti on Suomessa ollut vallalla.
Täällähän epäiltiin joulu-tammikuussa montaakin laajaa ja herkästi levinnyttä tartuntaketjua brittimuunnokseksi, mutta ihan perusversioiksi niistäkin suurin osa sitten paljastui. Tarkoittanee siis sitä, että me ei olla leviämistä vielä nähtykään.. :-/
Vierailija kirjoitti:
Mehiläisen lääkäri väittää somessa koronarokotteen kasvattavan syöpäriskiä – virologian professorilta täysi tyrmäys
Lääkäri väittää sosiaalisessa mediassa, että koronavirusrokotteet aiheuttavat riskin syöpäsairauksille. Väitteissä ei ole mitään perää, sanoo virologian professori Kalle Saksela.
---
Saksela kertoo, että geeniterapiavektoreissa, jotka perustuvat retroviruksiin (liittyvät osaksi potilaan DNA:ta), tämmöinen syöpäriski on mutta sitäkin on onnistuttu vuosien varrella pienentämään.Astra Zenecan rokote sisältää eläviä muokattuja adenoviruksia. Adenoviruksiin perustuvissa vektoreissa tätä riskiä ei ole, koska ne eivät käytännössä integroidu osaksi solujen perimää.
– Toki lähes kaikkien virusten perimän osia on voitu poikkeustapauksena havaita joutuneen osaksi solun DNA:ta, mutta tämä on adenoviruksilla niin harvinaista, että sillä ei ole merkitystä, eikä syöpäriskiä ns. insertionaalisen mutageneesin välityksellä näin ollen muodostu. Ja mitään siihen viittaavaa ei myöskään adenovektoreiden laajamittaisesta käytöstä huolimatta ole havaittukaan.
Saksela kertoo, että geeniterapiakäytössä on myös niin sanottuja AAV-vektoreita, ”adeno-associated virus”. AAV-vektorit liittyvätkin pysyväksi osaksi hoidettavan solun perimää.
–Tätä aivan eri ryhmään (parvovirukset) kuuluvaa virusta voi asiantuntemattoman olla helppo nimensä takia sekoittaa adenoviruksiin.
Saksela kertoo, että kirjoituksessa viitattu koirien syöpätutkimus ja tutkijoiden sitaatit liittyvät nimenomaan AAV-terapiaan.
"Luultavasti ei mitään”
Tekstin kirjoittajana on kuopiolainen Mehiläisen yleislääkäri Pekka Timonen, jonka erikoisalana on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat ja liikuntalääketiede. Iltalehti tavoitti Timosen kommentoimaan kirjoitustaan.Kirjoitat Facebook-seinälläsi Astra Zenecan koronarokotteen syöpäriskistä. Mihin perustat tietosi?
–Tiedot perustuvat olemassa oleviin julkaistuihin tieteellisiin kirjoituksiin.
Oletko itse kuinka paljon perehtynyt koronarokotteiden tutkimuksiin?
–Olen tuota kirjoittaessani perehtynyt niihin.
Timonen on toiminut lääkärinä oman Linkedin-profiilinsa mukaan kahdeksan vuotta. Hän kertoo toimineensa ”pari vuotta” geeniterapiatutkimusryhmässä.
Lasten geenihoitoa koskeva kommenttisi koskee tutkimusta, joka toteutettiin yli 20 vuotta sitten. Eikö tämä ole hieman vanha tutkimus?
– Se on siinä vain historiaa. Se on vain kuvattu esimerkkinä, miten on kuviteltu tietävän. Sen jälkeen mitä tuon esille, koiratutkimukset, ne eivät ole 20 vuotta vanhoja.
Näissä koiratutkimuksissa toivottiinkin siirrettävän geenin ilmentyvän pitkäaikaisesti, toisin kuin koronarokotteissa. Miten kommentoit tähän?
– Tämä on juuri se asia, jota haluan tuoda esille. Nyt ollaan oltu ajatuksessa, että näin ei tapahdu viruskuljettimilla jota nykyisin käytetään.
Juuri sanoin, että tätä ei tapahdu koronarokotteissa?
-(Hiljaisuus). Joo, mutta puhutaan samasta asiasta. Mitä se proteiini tekee pitkäaikaisesti, luultavasti ei mitään, mutta kuka pystyy sanomaan varmuudella. Se on eri asia, mihin minun huolenaiheeni liittyy.
Etkö luota siihen, että rokotteiden tutkimisesta ja niiden turvallisuudesta tutkimusta tekevät tahot olisivat nostaneet tämän esille, jos syöpäriski olisi oikea ongelma?
–En ole siitä ollenkaan varma.
Ei edusta Mehiläisen näkemystä
Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Kaisla Lahdensuo vastaa Iltalehdelle sähköpostitse, että yksittäisen henkilön sosiaalisessa mediassa julkaisemat kannanotot eivät edusta Mehiläisen näkemystä.Iltalehti
No tuosta nyt ei voi kukaan sanoa mitään varmaa suuntaan eikä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Belgiassa päätettiin siirtää kaikki koulut etäopetukseen pahentuneen koronatilanteen vuoksi
https://www.lavoixdunord.fr/966893/article/2021-03-24/covid-19-la-belgi…
Täällä yritetään nyt jollain konstilla kikkailla siihen asti että koulujen kesälomat alkaa. Sitten voidaankin todeta, että kyllä se luonto on kuulkaa ihmeellinen ja niin se kesä ja aurinko sai tartunnat hiipumaan ja että koulujen etäopetus olisi ollut ihan typerää ja vailla vaikutusta.
Tätähän sitä varmaan suunnitellaan vaikka todellisuudessa mitään oikeaa kausivaihtelua ei koronalla ole. Luulenpa vaan että tällä menolla koulujen kesäloman alkaessa on niin paljon tartuntoja etteivät ehdi lomankaan aikana laskea läheskään viime kesän lukemiin, turha odottaa yhtä rajoituksetonta kesää kuin vuosi sitten.
No ei ensi kesä tule mitenkään olemaan edes niin "normaali" kuin viime kesä.
Onko ihan pakko kopioida noita ylipitkiä juttuja (kuten tuo Iltalehden uutinen nyt moneen kertaan)? Linkki ajaa täysin saman asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Belgiassa päätettiin siirtää kaikki koulut etäopetukseen pahentuneen koronatilanteen vuoksi
https://www.lavoixdunord.fr/966893/article/2021-03-24/covid-19-la-belgi…
Täällä yritetään nyt jollain konstilla kikkailla siihen asti että koulujen kesälomat alkaa. Sitten voidaankin todeta, että kyllä se luonto on kuulkaa ihmeellinen ja niin se kesä ja aurinko sai tartunnat hiipumaan ja että koulujen etäopetus olisi ollut ihan typerää ja vailla vaikutusta.
Tätähän sitä varmaan suunnitellaan vaikka todellisuudessa mitään oikeaa kausivaihtelua ei koronalla ole. Luulenpa vaan että tällä menolla koulujen kesäloman alkaessa on niin paljon tartuntoja etteivät ehdi lomankaan aikana laskea läheskään viime kesän lukemiin, turha odottaa yhtä rajoituksetonta kesää kuin vuosi sitten.
No ei ensi kesä tule mitenkään olemaan edes niin "normaali" kuin viime kesä.
Ei tule ei, mutta tosi harva tätä tuntuu tajuavan ja monet odottavat kesää kuin kuuta nousevaa luullen että silloin voi elää jo ihan normaalisti.
Yhä useammat lapset saavat tartunnan, syynä mahdollisesti brittimutaatio.
Fler barn blir sjuka – smittsamma mutationen kan vara förklaringen
https://sverigesradio.se/artikel/fler-barn-blir-sjuka-smittsamma-mutati…