Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Uuden-Seelannin pääministerin Jacinda Ardernin odotetaan tällä viikolla julkaistavan suunnitelman maan rajojen avaamiseksi, uutistoimisto Reuters raportoi.
Rajat halutaan avata, sillä sekä yksityinen että julkinen sektori ovat valittaneet työvoimapulasta, joka uhkaa ruokkia inflaatiota.
Vajaan viiden miljoonan asukkaan Uusi-Seelanti on onnistunut tiukoilla sulku- ja tukahdutustoimilla sekä laajoilla rokotuksilla kitkemään koronaviruksen pois saarivaltiosta.
Tiukan rajasulun taloudellinen hinta on alkanut kuitenkin nousta korkeaksi, koska monet yritykset ovat riippuvaisia ulkomaalaisesta työvoimasta.
Muun muassa maatalouden, rakennussektorin ja terveydenhuollon alalla on vaadittu rajojen avaamista työväelle.
Maanantaina nämä paineet tulivat näkyville, kun arvioilta 1 500 sairaanhoitajaa käveli ulos työpaikoiltaan protestina jatkuville ylitöille.
Yli 30 000 sairaanhoitajan aikoo mennä myöhemmin elokuussa lakkoon vaatien parempaa palkkaa ja työoloja.
– Olemme riippuvaisia ulkomaalaisista pätevistä hoitajista, mutta rajojen ollessa kiinni me emme saa heitä tänne ollenkaan, kommentoi Uuden-Seelannin sairaanhoitajien etujärjestön edustaja Glenda Alexander uutistoimisto Reutersille.
Mites tämä nyt oikein on mahdollista, täällähän toistellaan viikosta toiseen että Uudessa-Seelannissa menee taloudellisestikin loistavasti ja rajojen avaamiselle ei ole mitään tarvetta. Taas yksi naula tukahdutusfantasioiden arkkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brittitutkimuksen mukaan koululaisetkin voivat sairastaa #longcovid :ia, jossa oireet kestävät useita viikkoja, vaikka tämä on epätavallista. Koronaviruksen aiheuttaman taudin keskikesto oli tutkituilla lapsilla 6 päivää.
Illness duration and symptom profile in symptomatic UK school-aged children tested for SARS-CoV-2
https://www.thelancet.com/journals/lanchi/article/PIIS2352-4642(21)0019…
Tosin tämä on ennen deltaa.
Between March 24, 2020, and Feb 22, 2021, 75 529 had valid test results for SARS-CoV-2.Tää on nyt haaste, kun deltasta saadaan hyvin tutkittua tietoa vasta joskus.
Artikkeli lasten deltaa sairastumisesta olis nyt tärkeä. Pitää päättää rokotuksesta. Päätöksenteon perustaksi lisää tutkittua tietoa, kiitos.
Tämä kelpasi uutiseksi, mutta USA:n korkeimmat lasten sairaanhoidon luvut ei.
-----------------
Uusi tutkimus: Myös lapset voivat sairastaa pitkäkestoisen koronan – vakava tautimuoto harvinainen
Koronavirus on lapsilla yleensä lyhytkestoinen ja lieväoireinen, mutta osa saattaa sairastaa taudin pitkäkestoisena, jopa kuukausien mittaisena. Tämä on kuitenkin harvinaista.
The Lancet on arvostettu englanninkielinen lääketieteen aikakausilehti. Uuden tutkimuksen näet tästä.
https://www.thelancet.com/journals/lanchi/article/PIIS2352-4642(21)0019…
Huom. Täysin sama linkki Lancetiin.
Linkki Suomen uutiseen tässä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uusi-tutkimus-myos-lapset-voivat-sa…
Uusi tutkimus: Myös lapset voivat sairastaa pitkäkestoisen koronan – vakava tautimuoto harvinainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Il maskia suositellaan jo 2 vuotiaille amerikassa, ovat niin ongelmissa koronan kanssa.
No täällä ei olla, antaa vain levitä, mitään väliä millään.
Vastuuton hallitus.Laittakaa lapsille maskit. Itse käytän FFP2.
Lapsille hiilidioksidihöyryissä oleminen on erittäin vaarallista. Aiheuttaa aivosumua ja keskittymishäiriöitä. Ei hyvä ollenkaan. Itsekään en käytä maskeja enkä minkäänlaisia rättejä naamassa. Ei rokotteita. Helppo olla ja hengittää. Steppailen stadissa, myös metro ja spåra. Onneksi vielä kesää jäljellä 😎
Sun mielestä siis hiilidioksidi, jonka koko on n. 0,33 nanometriä ei siis mahdu menemään läpi maskista?
Mutta koronavirus, jonka koko on n. 125 nanometriä sujahtelee siitä samasta maskista läpi mennentullen?
Kehno ilmanvaihto toki nostaa luokkahuoneen hiilidioksiditasoa oppituntien aikana.
Miksi kehno ilmanvaihto ei ole huolettanut sinua aikaisemmin?

En todellakaan laita. Itse käytän FFP2 myös, mut jätetään nyt taaperot rauhaan sentäs.

Ajattelet asiaa vain nanometrien kautta? Hiilidioksia pyörii naamarissa huomattavia määriä KOKO AJAN hengitysilmassa maskin käytön aikana, virus-aerosoleja ei todellakaan samassa mittakaavassa.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajapulan uusi seuraus: terveyskeskuksia suljettu Pohjois-Karjalassa viikoiksi – "Vaje on merkittävästi pahentunut"
Terveyskeskuksia pidetään kuudella paikkakunnalla kiinni muutaman viikon ajan ja potilaat ohjataan sillä välin muualle. Työvoimapula on ennenkin johtanut supistuksiin terveyspalveluissa, mutta Tehyn mukaan kokonaisia terveydenhuollon yksiköitä ei ole aiemmin suljettu tästä syystä.
https://yle.fi/uutiset/3-12027046
Hyvä uutinen. Saivat paikat auki. Kesälahtikin eilen.
Osalla terveysasemista ei toistaiseksi hoideta infektiopotilaita. Soita ensin: puhelimessa saat toimintaohjeet.
Polvijärven terveysasema suljettu 5.7.-1.8.
Kesälahden terveysasema suljettu 12.7.-8.8.
Valtimon terveysasema suljettu 5.7.-1.8.
Enon terveysasema suljettu 19.7.-1.8.
Kiihtelysvaaran terveysasema suljettu 12.7.-1.8.
Tuupovaaran terveysasema suljettu 21.6.-11.7.Neuvolat
Neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu 013 330 2841, soittoaika arkisin 7.30–15. Viikoilla 25–32 neuvola-ajat vain raskaana oleville ja lapsille puolentoista vuoden ikään saakka.Heinäveden lastenneuvola suljettu 5.7.–1.8. (palvelu Liperissä)
Ilomantsin neuvola suljettu 19.–25.7.
Joensuun äitiys- ja lastenneuvolatoiminta toimii supistetusti omissa toimipisteissään
Kesälahden neuvola suljettu 12.7.–8.8. (palvelu Kiteellä)
Kulhon neuvola suljettu 5.–30.7. (palvelu Lehmossa)
Tohmajärven neuvola suljettu 2.–8.8. (kiireelliset palvelut Rääkkylässä)
Valtimon neuvola suljettu 5.7.–1.8. (palvelu Nurmeksessa)
Viinijärven neuvola suljettu 21.6.-7.8. (palvelu Liperissä ja Ylämyllyllä)Neuvolatkin vihdoin auki.
https://www.siunsote.fi/poikkeusaukioloajat
Ja tuohon päälle koronatartunnat. Tartunnat lisääntyneet P-Karjalassa 12% viimeisen 14 vrk aikana.
Hoitajat taitaa olla aika kyllästyneitä tähän koronaan. Moni vaihtaa alaa.
Lomallahan moni hoitaja on, eikä heitä ole tarpeeksi ilman koronaakaan.
Juuri radiossa sanoivat, että koronakyselijät tukkivat päivystävän sairaalan puhelinnumerot. Takaisinsoitossa voi kestää tunteja. Ne voi olla pitkiä tunteja jos odottelee vaikka sydänoireiden kanssa.
Hyvä puoli on se, että viimeiset 2 viikkoa on saatu juhlia konserteissa ja festareilla ihan sydämen kyllyydestä.
Tämän päivän lukemat korkeat maantailuvuiksi. Kova kasvu viime viikosta. Ei hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, viikko sitten maanantailukemat oli 345 tartuntaa. Saapas nähdä, joko on epidemia ohi.
Tänään 449
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008180757.html
Noin sata enemmän keskimäärin viime viikolla joka päivä verrattuna edelliseen viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Il maskia suositellaan jo 2 vuotiaille amerikassa, ovat niin ongelmissa koronan kanssa.
No täällä ei olla, antaa vain levitä, mitään väliä millään.
Vastuuton hallitus.Laittakaa lapsille maskit. Itse käytän FFP2.
Lapsille hiilidioksidihöyryissä oleminen on erittäin vaarallista. Aiheuttaa aivosumua ja keskittymishäiriöitä. Ei hyvä ollenkaan. Itsekään en käytä maskeja enkä minkäänlaisia rättejä naamassa. Ei rokotteita. Helppo olla ja hengittää. Steppailen stadissa, myös metro ja spåra. Onneksi vielä kesää jäljellä 😎
Koronan aiheuttama aivosumu voi olla pitkäaikainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä olisi variantit estettyä saanut ja estettyä koronan leviäminen, jos hallitus olisi edes vähän yrittänyt jotain tehdä.
Kaupunkien / kuntien päättäjät ja avit päättävät useimmista koronarajoituksista . Palaute siis sinne.
https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suosit…
Viranomaisten ja muiden toimijoiden vastuut koronatilanteessa
Yleisötilaisuuksien rajoittaminen tai kieltäminen Kunta tai aluehallintovirasto, jos kyse usean kunnan alueesta
Suositus yksityistilaisuuksien rajoittamisesta Kunta
Julkisten tilojen sulkeminen tai rajoittaminen Kunta, muut viranomaiset
Koulujen, päiväkotien, hoivakotien ja muiden vastaavien tilojen sulkeminen Kunta tai aluehallintovirasto, jos kyse usean kunnan alueesta
Matkustajamäärän väliaikainen rajoittaminen liikennevälineissä Liikenne- ja viestintävirasto päättää kunnan tai sairaanhoitopiirin suosituksesta
Mitä näistä toimista olisi pitänyt tehdä?
Huomataanpas että hallitus näppärästi siirsi kaiken muiden vastuulle. Mutta kuten Krista Kiuru rehellisesti on todennut, lopullinen vastuu on hallituksella.
Pitää muistaa, että hallitus on myös tehnyt ohjeet näille aveille ja kunnille miten toimitaan. Nyt on toimittu ohjeiden mukaan, mutta leviää silti. Ja rajojen yli tulee kaikki muunnokset.
Silti hallitus ei tee mitään. Huomaa, ettei mitään osata tehdä kun Kiuru lomailee. Miksi sdp ei vaihda Kiurua pääministeriksi? On tarmokas, vastuuntuntoinen ja moraali kohdillaan. Ei keskity omaan hyvinvointiin vaan muiden.
7 kuollutta enemmän kuin viime viikolla. Sairaalassa 6 vähemmän, taisivat lähteä muualle kuin omaan kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
❗️❗️❗️Varoitus: Ketju täynnä Pietarin trollien halllitukseen ja viranomaisiin kohdistamaa haukkumista sekä mustamaalaamista ❗️❗️❗️
Sinähän oletkin melkoinen tietäjä! Oletko AIVAN VARMA, että kyseessä on Pietari? Entä jos tehtävät onkin hajautettu Kostamuksen, Syzran ja Zmeinogorskin kesken?
Saattaa kuitenkin olla ihan kotoperäistä ja marinoitua silakkaa?
Vierailija kirjoitti:
RespectBoris kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Il maskia suositellaan jo 2 vuotiaille amerikassa, ovat niin ongelmissa koronan kanssa.
No täällä ei olla, antaa vain levitä, mitään väliä millään.
Vastuuton hallitus.Laittakaa lapsille maskit. Itse käytän FFP2.
Lapsille hiilidioksidihöyryissä oleminen on erittäin vaarallista. Aiheuttaa aivosumua ja keskittymishäiriöitä. Ei hyvä ollenkaan. Itsekään en käytä maskeja enkä minkäänlaisia rättejä naamassa. Ei rokotteita. Helppo olla ja hengittää. Steppailen stadissa, myös metro ja spåra. Onneksi vielä kesää jäljellä 😎
Respect!
Huomenna tehoste eokotus ja siitä 2 viikkoa niin enköhän vähennä radikaalisti ffp2 käyttöä. Silti metro ja julkiset liikennevälineet ja kaupat.
Näinhän se lähtee hyvin leviämään. Onnea valitsemallasi tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Il maskia suositellaan jo 2 vuotiaille amerikassa, ovat niin ongelmissa koronan kanssa.
No täällä ei olla, antaa vain levitä, mitään väliä millään.
Vastuuton hallitus.Laittakaa lapsille maskit. Itse käytän FFP2.
Lapsille hiilidioksidihöyryissä oleminen on erittäin vaarallista. Aiheuttaa aivosumua ja keskittymishäiriöitä. Ei hyvä ollenkaan. Itsekään en käytä maskeja enkä minkäänlaisia rättejä naamassa. Ei rokotteita. Helppo olla ja hengittää. Steppailen stadissa, myös metro ja spåra. Onneksi vielä kesää jäljellä 😎
Koronan aiheuttama aivosumu voi olla pitkäaikainen.
- Voi olla
- Saattaa olla
- Mahdollisesti
- Ounastelen
- Veikkaan
- Arvelen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä olisi variantit estettyä saanut ja estettyä koronan leviäminen, jos hallitus olisi edes vähän yrittänyt jotain tehdä.
Kaupunkien / kuntien päättäjät ja avit päättävät useimmista koronarajoituksista . Palaute siis sinne.
https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suosit…
Viranomaisten ja muiden toimijoiden vastuut koronatilanteessa
Yleisötilaisuuksien rajoittaminen tai kieltäminen Kunta tai aluehallintovirasto, jos kyse usean kunnan alueesta
Suositus yksityistilaisuuksien rajoittamisesta Kunta
Julkisten tilojen sulkeminen tai rajoittaminen Kunta, muut viranomaiset
Koulujen, päiväkotien, hoivakotien ja muiden vastaavien tilojen sulkeminen Kunta tai aluehallintovirasto, jos kyse usean kunnan alueesta
Matkustajamäärän väliaikainen rajoittaminen liikennevälineissä Liikenne- ja viestintävirasto päättää kunnan tai sairaanhoitopiirin suosituksesta
Mitä näistä toimista olisi pitänyt tehdä?
Tulis aika rähinä, jos mentäisiin kuntien päätösvallan yli. Siinä saattaisi yksi jos toinen koronakoordinaatioryhmä nostaa metakan, kun heidän päätösvallan yli yritettäisiin kävellä. Suomessa ei ole nyt poikkeusolot, jolloin valta olisi jollain muulla kuin laissa säädetyllä kunnalla tai avilla.
Eli täällä on aktiivinen poikkeusolojen kannattaja. Sillä sen vallan saa siirrettyä pois kunnilta.
Jaa, et siis tiedä edes sitä että hallitus on tarkkaan määritellyt mitä milloinkin tehdään.
Eli määritellyt toimenpiteet liian löysiksi.
Vierailija kirjoitti:
7 kuollutta enemmän kuin viime viikolla. Sairaalassa 6 vähemmän, taisivat lähteä muualle kuin omaan kotiin.
Tuskinpa, THL:n kuolemiin liittyvät ilmoitukset kun ovat tulleet koko pandemian ajan 1-2 kk jäljessä.
Viimeisen kahden viikon aikana Suomessa on todettu 9 417 tartuntaa, kun edeltäneellä kahden viikon jaksolla tartuntoja oli 5 024.
Tämä on se merkittävä indikaattori, jota pitää seurata. On todella tyhmää kyylätä vesi kielellä päivän lukuja, että onko tänään lukema 445 ja 677. Toinen merkittävä indikaattori on sitten sairaanhoidon kuormittavuus. Joka muuta väittää, ei tiedä mistään mitään.
Sairaaloissa se vaan porukka vähenee! Taas tanssitaan, juhlitaan!
Vierailija kirjoitti:
Uusi tutkimus: Myös lapset voivat sairastaa pitkäkestoisen koronan – vakava tautimuoto harvinainen
Koronavirus on lapsilla yleensä lyhytkestoinen ja lieväoireinen, mutta osa saattaa sairastaa taudin pitkäkestoisena, jopa kuukausien mittaisena. Tämä on kuitenkin harvinaista.
The Lancet on arvostettu englanninkielinen lääketieteen aikakausilehti. Uuden tutkimuksen näet tästä.
https://www.thelancet.com/journals/lanchi/article/PIIS2352-4642(21)0019…
Sama artikkeli, jonka linkkasin tänne aamulla.
Luin jostain amerikkalaisesta lähteestä (en viitsi etsiä, mutta ihan luotettava sivusto oli ehkä cdc), että 4.4 prosenttia sairastuneista lapsista kärsii oireista yli 4 viikkoa. Jos sattuisi koulullinen sairastumaan, niin olisi jo ikävä määrä, vaikkei aikuisiin verrattuna olekaan yleistä.
Ei paha 😍