Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Kun muualla jo luovutaan koronapassista, Suomessa ollaan vasta saamassa passia politiikan teon välineeksi.
Kaikki tulee viiveellä tänne.
Mutta ei hämäännytä, tarvomme omaa tietämme.Lukekaa uutisia ulkomailta.
Koronapassin aika oli keväällä, se juna meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan kauan tässä vielä menee ennenkuin päättäjät vihdoin ymmärtävät että deltavarianttia ei niillä rajoituksilla pysäytetä, jotka vielä toimivat viime vuonna varsin hyvin ns. villiviruksella.
Koska rokotukset ovat täysin kesken, ja kaksi tai kolme rokotetta saaneet ovat ainoa väestöryhmä joka muodostaa merkittävästi epidemiaa jarruttavan ja tilanteen normalisoitumista edistävän massan sairastamatta ja levittämättä deltavarianttia, päivätartuntamäärät tulevat saavuttamaan jo lähiaikoina ennennäkemättömät lukemat rokottamattoman sosiaalisesti aktiivisen väestönosan keskuudessa.
Rokotuksista huolimatta terveydenhuollon ylikuormittumisen vaara on nyt suurempi kuin kertaakaan aiemmin koko epidemian aikana, koska deltavariantti aiheuttaa lievää vaikeampaa tautimuotoa myös nuoremmalle väestölle ja leviää erittäin herkästi.
Pelkään että suhtautuminen deltavarianttiin on kesän aikana ollut aivan liian kevytmielistä ja huoletonta sekä kansalaisilla että päättäjillä, ja sen seurauksista maksetaan vielä kova hinta.
Missä kohtaa alat ymmärtää ettei rajoitukset poista Koronaa? Se on täällä jäädäkseen. Delta Variantin jälkeen tulee vielä kymmeniä uusia variantteja. Meillä vaihtuu hallitus vielä kymmeniä kertoja Koronan aikana.
Mitä nopeammin sopeudutaan elämään Koronan kanssa, sitä pienemmiksi vahingot jäävät. Sen sijaan mitä kauemmin ihmiset kuvittelevat että Korona katoaa maailmasta erilaisilla rajoituksilla, sitä isommiksi vahingot tulevat.
Jos halutaan pitää koulut kiinni nyt, niin samalla perusteella ne on pidettävä kiinni seuraavat 10 vuotta. Syksyllä 2022 tilanne on ihan sama kuin nyt, tehtiin me ihan mitä tahansa.
Rajoituksia kannatat sinä. Miksi kannatat niitä? Mahdollisimman monta suomalaista pois kirjoista?
Eivät kannata he jotka tahtovat sen pois maasta. Tukahduttamalla sitä ei enää ole.
Tuo sinun ”tukahduttaminen” on fantasiaa. Sitä ei ole olemassa. Sitä yritettiin monessa maassa ja se epäonnistui joka ikinen kerta.
Ei Koronaa voi ”tukahduttaa”. Se on tulee olemaan täällä ikuisesti. Me emme siihen voi vaikuttaa. Ainoa mitä voimme tehdä on ottaa rokotuksia ettemme kuole siihen.
Vierailija kirjoitti:
Hesari tänään eilisen A-studion haastattelusta:
***
Pääministeri ei kuitenkaan voi luvata, ettei etäopetukseen jouduttaisi laisinkaan.
”On yhä tietenkin mahdollista, että jos koulussa on tautitapaus tai altistumisia, niin yksittäisiä luokkia tai kouluja voidaan siirtää etäopetukseen."
***
Onpa ruusuinen kuva Marinilla. Koulussa on "tautitapaus" ja siitä aiheutuisi etäopetusta.
Ja lehmät lentää. Tulee Marinkin yllättymään, miten vapaasti viruksen annetaan levitä.
Onneksi Varhilan lausunnoista voi päätellä, että virusta ei päästettäisi leviämään, eli tarkottaisi tiukkoja rajoituksia, koska deltaa on todella vaikea rajoittaa. Luin eilen jostakin, en muista enää mistä, että Varhilan mukaan rajoituksissa voidaan siirtyä tarkastelemaan pelkästään sairaanhoidon tarvetta vasta sitten, kun rokotukset ovat edenneet riittävän pitkälle. Eli ei läheskään vielä.
Tässä on eilisestä Hesarista se Varhilan lausunto:
***
VARHILAN mukaan uuden, päivitetyn hybridistrategian valmistelu on vielä kesken ministeriössä. Hallituksen odotetaan kuitenkin käsittelevän strategiaa torstaina.
Yksi olennainen kysymys on esimerkiksi, miten tartuntalukuihin suhtaudutaan rokotusten edetessä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) sanoi Maaseudun Tulevaisuudessa, että rajoituksia täytyy jatkossa säätää entistä enemmän sen mukaan, paljonko sairastuneita joutuu sairaalaan.
Varhilan mukaan tämä koskee tilannetta, jossa Suomessa on riittävä rokotekattavuus. Riittävä kattavuus aiotaan määritellä strategiassa.
”Itse asiassa koko soten kantokykyä on hyvä tarkastella. Nykyisessä tilanteessa erityisesti perusterveydenhuolto on vaikeassa tilanteessa”, Varhila sanoo.
Varhila viittaa perusterveydenhuollon henkilöstöpulaan, johon vaikuttavat muun muassa kasvavat testausmäärät, tartunnanjäljitys, rokotukset ja toimet rajoilla.
***
Eli saattaa sieltä vielä tiukat rajoitukset tulla. Tietäjät tietää, mutta yllättyjät aina yllättyy.
Vierailija kirjoitti:
Älkää matkustelko ja levittäkö koronaa ja muunnoksia ympäri maailmaan.
Toki matkustellaan, ylihuomenna Espanjaan 💃
Kun katselin koneen istumapaikkakarttaa niin aivan täynnä koko kone eli näyttää muutkin startanneet matkailun 😎
Muna vai kana?
Meillä on liikaa rokotteiden vastustajia että rokotteen kattavuus voisi koskaan olla riittävä. Osa tulee ottamaan jo neljättä rokotetta kun kattavuus on edelleenkin vajaa.
Ikävää sanoa, mutta tiukkaakin tiukempi rokotepassi on ainoa mikä voi auttaa: Tehdään rokotteiden vastustajien elämästä niin hankalaa, että he luovuttavat ja ottavat rokotteen. Heitä ei kuitenkaan voi pakottaa rokotetta ottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tehohoidon koronan hoitoon lisäpaikka vaatii keskimäärin 8 lisähoitajaa = 8 leikkaussalia laitetaan kiinni. JokainenCovid lisäpotilas vie keskimäärin 264 leikkauksen resurssin.
Kalliiksi käy monelle koronan levittäytyminen.
Ihan itse keksit?
Koska viime viikkoina viikon korkeimmat päivätartuntaluvut ovat tulleet yleensä ke-la, niin tässä on jo tällä viikolla hyvä mahdollisuus rikkoa 1000 päivätartunnan raja ennen sunnuntaita.
Jos se ei mene rikki lauantaihin mennessä, perinteinen koulujen alkua edeltävä örvellysviikonloppu taannee sen että tonni on lasissa viimeistään sitten ensi viikolla.
Jänskää.

Muista sitten tulla kertomaan miten ennustuksesi meni.
Australia näyttää tällä hetkellä selvää faktaa siitä, että deltaa ei voi tukahduttaa edes kuukausien lockdowneilla ja silti täällä edelleen yksi (?) henkilö edelleen mutuilee tukahduttamisesta.
753, viikko sitten 765 eli tartunnat laskeneet 2 %
T O T A A L I N E N T U S S A H D U S
O
T
A
A
L
I
N
E
N
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan turvata lasten koulunkäynti?
– Huolehditaan perusturvallisuudesta koulujen sisällä. Ja ihan se hyvä perustoiminta tukee lasten hyvinvointia. Se on tässä tilanteessa erittäin tärkeää. Meidän pitää luoda uskoa tulevaan, Raatikainen toteaa.
https://yle.fi/uutiset/3-12045969
Se on lasten perusturvallisuus päässyt järkkymään, kun eivät ole valvovan silmän alla koulussa kesää. Etäkoulu kesti muutamia viikkoja keväällä ja sieltä palattiin vielä lähikouluun loppukeväästä. Silloinhan jo varmistettiin lasten hyvinvointi. Se tais vaan kadota jonnekin kesän aikana.
Lasten hyvinvointi ennen kaikkea!
Alkaa kuulostaa ihan kirosanalta tuo "lasten hyvinvointi". Vanhempien vaikutusta lasten hyvinvointiin, miten hyvä koti on lapselle paras paikka, ei mainita sanallakaan koko OPH:n ohjeissa.
Tässä Opetushallituksen tukimateriaalissa kerrotaan siitä, mihin lukuvuoden alkaessa on syytä kiinnittää huomiota paikallisesti opetuksen suunnittelussa.
Ainoat maininnat kodeista ovat:
Lähtökohtana tuen tarpeen arvioinnissa on yhteistyö ja vuorovaikutus oppilaan sekä huoltajien kanssa sekä heidän kokemuksensa mahdollisista etäopetustilanteista tai lähiopetuksen poikkeusjärjestelyistä.
Oppilaiden mahdollisuudet saada tukea oppimiseensa ja hyvinvointiinsa ovat saattaneet heikentyä johtuen esimerkiksi pitkään jatkuneesta etäopetuksesta tai vaikeuksista oppilashuoltopalvelujen saatavuudessa. Myös perheiden voimavarat lasten ja nuoren tukemisessa ovat erilaisia.
Oppilashuoltopalvelujen ammattilaiset (psykologi, kuraattori ja kouluterveydenhuolto) esittäytyvät oppilaille ja kertovat työskentelystään ja tarjoamastaan yksilökohtaisesta tuesta. Oppilaille ja huoltajille annetaan tietoa palveluihin hakeutumisesta (ml. yhteystiedot).
On tärkeää, että huoltajille järjestetään koronatilanteen salliessa mahdollisuus kohdata henkilökuntaa ja toisia huoltajia kasvokkain. Tutustumisillat, vanhempainillat, Kodin ja Koulun Päivä, koulun tapahtumat ja juhlat ovat tärkeitä, yhteisöllisyyttä lisääviä kohtaamisia.
Huoltajia voidaan kannustaa lasten tulevaisuususkon vahvistamiseen. Asiaa voidaan käsitellä esimerkiksi vanhempainillassa, tai koulu voi viestiä huoltajille, kuinka tärkeää myös kodeissa on valaa tulevaisuususkoa lapsiin koronapandemian jälkeen. "
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-jarjestamine…
Eli perhettä tarvitaan kertomaan kokemuksia etäkoulusta ja kuulemaan tietoa oppilashuollosta, kertomaan heikentyneistä voimavaroista, tapaamaan vanhempainilloissa ym. kasvokkain ja vahvistamaan OPH:n keksimää heikentynyttä tulevaisuuden uskoa.
Kylläpä on negatiivinen kuva perheiden tilanteesta.
Nyt olet perimmäisen ja tämän nykymenon äärellä. Kun pienellä vähemmistöllä ryhmästä on ongelmia, niin se lasketaan jo normiksi.
Yhteiskunnan tukikin pitää sitten jakaa kaikille ryhmän jäsenille, vaikka valtaosalla perheistä olisi hyvin varaa maksaa vaikka koululaisensa kirjat.
Siitä seuraa, että tukitoimet ovat täysin riittämättömät niille, jotka niitä oikeasti tarvitsisivat. Mutta tasa-arvo ennen kaikkea, maksoi mitä maksoi.
Jos 10 henkeä osoittaa mieltään vaikka pöksätöksää vastaan, siitä tulee vakava yhteiskunnallinen ongelma, johon täytyy ottaa kantaa ja määrätä rahaa pöksäköksän hävittämiseksi, vaikka tuskin kukaan on edes kuullut ikinä pöksäköksästä.
Elämme pienten vähemmistöjen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska viime viikkoina viikon korkeimmat päivätartuntaluvut ovat tulleet yleensä ke-la, niin tässä on jo tällä viikolla hyvä mahdollisuus rikkoa 1000 päivätartunnan raja ennen sunnuntaita.
Jos se ei mene rikki lauantaihin mennessä, perinteinen koulujen alkua edeltävä örvellysviikonloppu taannee sen että tonni on lasissa viimeistään sitten ensi viikolla.
Jänskää.
Muista sitten tulla kertomaan miten ennustuksesi meni.
Voin sanoa jo nyt että nappiin meni. Ennemmin koiralta kusi loppuu kuin minulta toteutuvat ennusteet.
Järkyttävä määrä tartuntoja päivästä toiseen ja jotkut täällä huutelevat "tussahduksia". Taitaa näitä tahoja tosiasiassa pelottaa.
STM/THL katsaus livenä jälleen, pienen tauon jälkeen...
THL Otto Helve nostaa erityisesti Iso-Britannian tilanteen esille, ja siellä tapausmäärät lähtivät yllättävän jyrkkään laskuun vaikka rajoituksia poistettiin. Tähän ei hänen mukaansa ole tiedossa mitään selittävää tekijää. Rokotekattavuuden nousu selittää hänen mukaansa erityisesti vakavien tapauten ja kuolemien laskua, mutta miksi tartuntakäyrä lähti laskuun, ei osannut sanoa siihen mitään mainittavaa syytä.
Eikö tosiaan kannattaisi ees sivulauseessa mainita, että juuri ko. ajankohtana kaikki koulut menivät kiinni, (aloittivat kesälomansa)? Kai sillä nyt jonkinlainen vaikutus oli.
Toisaalta, tämä Helve on sama kaveri, joka alkuviikosta MTV3 haastattelussa totesi, ettei etäkoululla ole mitään merkittävää roolia delta-variantinkaan leviämisessä.

Onks toi joku venäläinen sananlasku?
Vierailija kirjoitti:
Yksi tehohoidon koronan hoitoon lisäpaikka vaatii keskimäärin 8 lisähoitajaa = 8 leikkaussalia laitetaan kiinni. JokainenCovid lisäpotilas vie keskimäärin 264 leikkauksen resurssin.
Kalliiksi käy monelle koronan levittäytyminen.
Yhdessä leikkaussalissa on enemmän kuin yksi hoitaja, joten ei tarvitse laittaa kahdeksaa leikkaussalia kiinni. Mutta totta on, että leikkaussaleja on laitettu kiinni, jotta hoitohenkilökuntaa on voitu siirtää hoitamaan koronapotilaita. Ja sen vuoksi ei-kiireellisiä leikkauksia on jouduttu perumaan. Koronapotilaiden hoitoon on siirretty erityisesti leikkaussalien ja heräämöjen henkilökuntaa, koska heidät on ollut helpoin ja nopein kouluttaa tehohoitoa vaativien potilaiden hoitajiksi. Heille kun suurin osa laitteista (esim hengityskoneet ja errilaiset valvontalaitteet) ovat tuttuja jo omasta työstään leikkaussalissa tai heräämössä.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä määrä tartuntoja päivästä toiseen ja jotkut täällä huutelevat "tussahduksia". Taitaa näitä tahoja tosiasiassa pelottaa.
En itse huutele tussujuttuja, mutta nämä ”järkyttävät määrät” ovat arkipäivää ympäri Euroopan jo 1,5 vuotta. Lähinnä se tuntuu olevan suomalainen perunakellariosasto joka edelleen hyperventiloi vaikka asiantuntijatkin ovat nyt painottaneet että virus pitää hyväksyä osaksi elämää.
Vierailija kirjoitti:
STM/THL katsaus livenä jälleen, pienen tauon jälkeen...
THL Otto Helve nostaa erityisesti Iso-Britannian tilanteen esille, ja siellä tapausmäärät lähtivät yllättävän jyrkkään laskuun vaikka rajoituksia poistettiin. Tähän ei hänen mukaansa ole tiedossa mitään selittävää tekijää. Rokotekattavuuden nousu selittää hänen mukaansa erityisesti vakavien tapauten ja kuolemien laskua, mutta miksi tartuntakäyrä lähti laskuun, ei osannut sanoa siihen mitään mainittavaa syytä.
Eikö tosiaan kannattaisi ees sivulauseessa mainita, että juuri ko. ajankohtana kaikki koulut menivät kiinni, (aloittivat kesälomansa)? Kai sillä nyt jonkinlainen vaikutus oli.
Toisaalta, tämä Helve on sama kaveri, joka alkuviikosta MTV3 haastattelussa totesi, ettei etäkoululla ole mitään merkittävää roolia delta-variantinkaan leviämisessä.
Respect Boris, respect Otto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan kauan tässä vielä menee ennenkuin päättäjät vihdoin ymmärtävät että deltavarianttia ei niillä rajoituksilla pysäytetä, jotka vielä toimivat viime vuonna varsin hyvin ns. villiviruksella.
Koska rokotukset ovat täysin kesken, ja kaksi tai kolme rokotetta saaneet ovat ainoa väestöryhmä joka muodostaa merkittävästi epidemiaa jarruttavan ja tilanteen normalisoitumista edistävän massan sairastamatta ja levittämättä deltavarianttia, päivätartuntamäärät tulevat saavuttamaan jo lähiaikoina ennennäkemättömät lukemat rokottamattoman sosiaalisesti aktiivisen väestönosan keskuudessa.
Rokotuksista huolimatta terveydenhuollon ylikuormittumisen vaara on nyt suurempi kuin kertaakaan aiemmin koko epidemian aikana, koska deltavariantti aiheuttaa lievää vaikeampaa tautimuotoa myös nuoremmalle väestölle ja leviää erittäin herkästi.
Pelkään että suhtautuminen deltavarianttiin on kesän aikana ollut aivan liian kevytmielistä ja huoletonta sekä kansalaisilla että päättäjillä, ja sen seurauksista maksetaan vielä kova hinta.
Tartunnat osuvat nyt enimmäkseen nuoriin aikuisiin. Sairaalaan ja teholle joutuvat vasta muutaman viikon päästä tartunnasta, kun huonokuntoisilla vanhuksilla ilmiö realisoitui jo viikon/kahden kuluessa.
Entistä pahemmin ollaan myöhässä, jos toimia ajoitetaan sairaalakuormituksen perusteella. Ne tartunnat, jotka tänään johtavat sairaalaan, tapahtuivat jo useita viikkoja sitten.
Kyllä delta vie nopeammin sairaalakuntoon kuin alkuperäinen tai alfa. Nuorenkin. Tätä on sanottu sairaaloista ulkomailta.
Vankilasaarella aka. Australiassa paukutetaan taas uusia ennätyksiä tälle vuodelle, tänään 305
tartuntaa ja 5 kuolemaa. Lockdownin 7. viikko menossa ja silti tartuntojen kasvu ei ole taittunut lainkaan.
Alkaa olla harvinaisen selvää että tukahduttaminen on mahdotonta jos deltaa on jo maan rajojen sisäpuolella.