Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Kaikkein idioottimaisinta oli pitää futiksen EM-kisat yleisön kera. Olisi pidetty ilman yleisöä kuten jääkiekon M-kisat ja Olympialaiset.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sisärajat aukesivat, mutta ruuhkat on toistaiseksi vältetty – Vantaan sote-johtaja Aronkytö: "Virus ei leviä lentokentän kautta"
Täydellä rokotussarjalla suoraan sisään
Aronkydön mukaan matkustusrajoituksien poistuminen ei ole ristiriidassa kasvavien tartuntalukujen kanssa.
Esimerkiksi deltamuunnos on hänen mukaansa saapunut Suomeen lähinnä suomalaisten matkailijoiden kautta maateitse.
– Virus ei leviä lentokentän kautta. Turistit ovat kuuliaisia. He eivät tuo koronaa tähän maahan. Aika monella tänne tulevalla matkailijalla on rokotussuoja kunnossa, Aronkytö arvioi.
https://yle.fi/uutiset/3-12034603
Ehkäpä olisi kannattanut kysäistä vaikkapa Islannin tuoreita kokemuksia, ettei tarvitsisi jälleen kerran yllättyä
Siis mistähän se delta tietää, että matkustaako se Suomeen lentokoneella vai autolla ja osaa tarttua sen mukaan? Olipa älyttömin kommentti vähään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
ilman futistollojen deltatuliaisia meillä olisi pandemia oikeastaan tukahtunut kesän aikana..Ja ihan liki itsekseen.
Ilman itsekkäitä ydinperheiden pikku kullanmuruja taudit leviäisi paljon vähemmän, pikku räkänokkien pitää päästä pelmehtimään HopLoppeihin sun muihin peuhulandioihin ja virukset ja bakteerit leviää kuin häkä.
Koska meillä on oikeus, koska me halutaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän ihmeessä syksyn ylioppilaskirjoitukset saadaan hoidettua. Ne alkavat syyskuun puolivälissä. Silloin ollaan ehditty olla "lähikoulussa" kuukausi ja koronatartunnoissa ollaan toisella tai kolmannella kierroksella. Myös osa opettajista on ehtinyt saada rokotteestaan huolimatta tartunnan ja saa oireita.
Lukioikäisten tartunnat ovat olleet liki eksponentiaalisessa kasvussa useilla kaupunkipaikkakunnilla.
Fpp3 venttiilitön ja suojalasit pakollisiksi. Ruokailu ja juomakielto. 5m turvavälit....
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein idioottimaisinta oli pitää futiksen EM-kisat yleisön kera. Olisi pidetty ilman yleisöä kuten jääkiekon M-kisat ja Olympialaiset.
UEFA painosti rahan takia. Nyt maksetaan sitä laskua.

Samanlaiset suojavarusteet yo kirjoituksiin, kuin teho_osaston hoitajille. Kiitos. 6h kestää kirjoitukset. Kiitos.
Ei olisi uskonut, että sanon näin. Mutta en toivoisi, että lapseni osallistuu yo kirjoituksiin nyt. Helsinki.
Vierailija kirjoitti:
Suomen sisärajat aukesivat, mutta ruuhkat on toistaiseksi vältetty – Vantaan sote-johtaja Aronkytö: "Virus ei leviä lentokentän kautta"
Täydellä rokotussarjalla suoraan sisään
Aronkydön mukaan matkustusrajoituksien poistuminen ei ole ristiriidassa kasvavien tartuntalukujen kanssa.
Esimerkiksi deltamuunnos on hänen mukaansa saapunut Suomeen lähinnä suomalaisten matkailijoiden kautta maateitse.
– Virus ei leviä lentokentän kautta. Turistit ovat kuuliaisia. He eivät tuo koronaa tähän maahan. Aika monella tänne tulevalla matkailijalla on rokotussuoja kunnossa, Aronkytö arvioi.
https://yle.fi/uutiset/3-12034603
Ehkäpä olisi kannattanut kysäistä vaikkapa Islannin tuoreita kokemuksia, ettei tarvitsisi jälleen kerran yllättyä
Suomi sanoo, että me seurataan muita maita, esim. maita, jotka ovat rokotuksessa edellä, ja tai joissa on parempi tilanne, eli esim. Israel, Britannia, Islanti. Näin on esim. Salmisen suulla useasti sanottu, että seurataan muiden maiden tilannetta. Mutta mitäs sitten? Eli vain seurataan, mutta ei reagoida kuitenkaan mitenkään ? "Virus ei leviä lentokentän kautta", tuota lausetta olisi kannattanut ehkä miettiä parikin kertaa, ennenkuin tuollaisen aivopierun suustaan päästää😀
Entäpä, jos suomalaisella nenäsuihkerokotteella koko korona olisikin jo selätetty?
I still cannot understand why intranasal vaccines have not been given top priority, given their remarkable allure to block Covid transmission; an excellent explainer for why and status
https://twitter.com/EricTopol/status/1419503489546219520
Immunoglobuliini A (IgA) ja pysyvät muistin B- ja T-solut nenäkäytävissä ja ylemmissä hengitysteissä saavat aikaan intranasaalisen rokotuksen ja estävät infektion ja vähentävät virusten irtoamista. Lihaksensisäisen rokotuksen aiheuttama seerumin IgG kulkeutuu keuhkoihin ja estää keuhkoinfektion, mutta sallii infektion nenäkäytävissä ja virusten irtoamisen.
Scent of a vaccine
Immunoglobulin A (IgA) and resident memory B and T cells in the nasal passages and upper airways are elicited by intranasal vaccination and prevent infection and reduce virus shedding. Serum IgG elicited by intramuscular vaccination transudates into the lungs and prevents pulmonary infection but allows infection in the nasal passages and virus shedding. https://science.sciencemag.org/content/373/6553/397

Ehkä se seuraaminen tarkoittaakin sitä, että tehdään samat virheet perässä. Seuraa johtajaa - tyyppinen leikki.

Suomalaisen nänäsumuterokotteen rahoituksen perään palstallakin on kyselty varmaan jo vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan se tussahti. Oliko 267 tartuntaa.
Mikäs se sulla taas tussahtelee 🙄
Tussahtiko tukahduttajalla päässä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on se maa, josta meidän piti ottaa mallia:
Guardian: Asiantuntijat varoittavat koronan vievän 20–30-vuotiaita tehohoitoon Britanniassa
Niin, uutisen mukaan vie siis rokottamattomia teholle kuten muuallakin. Rokottamattomat idiootit vaarantavat koko yhteiskunnan
#factcheck
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein idioottimaisinta oli pitää futiksen EM-kisat yleisön kera. Olisi pidetty ilman yleisöä kuten jääkiekon M-kisat ja Olympialaiset.
UEFA painosti rahan takia. Nyt maksetaan sitä laskua.
Mitä maksetaan? Ei ainakaan sairastumisia tai kuolemia, nollissa kun ovat.
🇫🇮🇫🇮🇫🇮 Päivittäinen muistutus joka menee tukahduttajilla ja muilla trolleilla tunteisiin: Suomi on tutkitusti koronatoimien maailmanmestari 🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Saksalaislehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa koronapandemiasta selviämisessä
Kiitos Maailman Paras Hallitus ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on se maa, josta meidän piti ottaa mallia:
Guardian: Asiantuntijat varoittavat koronan vievän 20–30-vuotiaita tehohoitoon Britanniassa
Niin, uutisen mukaan vie siis rokottamattomia teholle kuten muuallakin. Rokottamattomat idiootit vaarantavat koko yhteiskunnan
#factcheck
Päättäjät, jotka päätöksillään päästävät taudin tarkoituksella leviämään, kun väestöstä on vielä merkittävä määrä rokottamatta, vaarantavat koko yhteiskunnan.
Vierailija kirjoitti:
🇫🇮🇫🇮🇫🇮 Päivittäinen muistutus joka menee tukahduttajilla ja muilla trolleilla tunteisiin: Suomi on tutkitusti koronatoimien maailmanmestari 🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Saksalaislehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa koronapandemiasta selviämisessä
Kiitos Maailman Paras Hallitus ❤️
Joku mainostoimistoko nämä teille kehittelee ja uskottelee, että toistot lisäävät viestin tehokkuutta?
Poikkeusolojen johtoryhmän mukaan koronapandemian kiihtymisvaiheen kriteerit täyttyvät Jyväskylässä
https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2021-07-26_poikkeusolojen-johtoryhman-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
🇫🇮🇫🇮🇫🇮 Päivittäinen muistutus joka menee tukahduttajilla ja muilla trolleilla tunteisiin: Suomi on tutkitusti koronatoimien maailmanmestari 🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Saksalaislehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa koronapandemiasta selviämisessä
Kiitos Maailman Paras Hallitus ❤️
Joku mainostoimistoko nämä teille kehittelee ja uskottelee, että toistot lisäävät viestin tehokkuutta?
Etkö kestä totuutta? Vai onko Der Spiegelkin jo siirretty tukahduttajien piirissä fake news-osastolle?
Rajojen avaaminen voi lisätä tartuntoja, arvelee THL:n tutkimusprofessori: "Useammassa maassa tapaukset ovat lähteneet jyrkkäänkin nousuun"
THL:n tutkimusprofessori Hannu Kivirannan mukaan rajojen avaamisesta päätettiin tautitilanteessa, joka oli hyvin erilainen kuin nyt. https://yle.fi/uutiset/3-12034225