Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on oikein ja riittävää sukulaisten odotusten suhteen?
02.03.2021 |
Minulla on melko dominoiva ja kontrolloiva sisarus. Iäkkään äitimme kunto on huonontunut ja sisarukseni kokee velvollisuudekseen touhottaa hänen asioitaan, koska äiti asuu yli 500 km päässä meistä. Minusta tuntuu, että soittoni ja satunnaiset käyntinikin äidin luona ovat riittävästi, koska minulle ei ole sitten teinivuosien ollut mielestäni oikeaa äitiä.
Äitini ja isäni erosivat, kun olin 13-vuotias, äiti muutti pois ja jäin isälleni. Äidilläni oli jo tuolloin alkoholiongelma, ja hän oli jo vuosia käyttäytynyt päissään minua kohtaan todella ilkeästi. Isäni oli paljon pois töidensä vuoksi, ja äiti oli silloin erityisen inhottava. Näin jo koulusta tullessani, oliko hän taas juonut vaiko ei. Äitini haukkui isääni ja minua, purki katkeruutensa ja käsittelemättömät tunteensa minuun. Kun hän muutti pois, hän ei koskaan soittanut minulle, ei ole koskaan käynyt luonani eikä tehnyt mitään eteeni. Hän rypi avioeron aiheuttamassa katkeruudessa, syytti ja syyllisti, haukkui ja sätti.
Olen itse yrittänyt vuosien varrella käydä äitiäni katsomassa, pitää yhteyttä edes harvoin, muistaa äitienpäivänä ja jouluna. Viedä ruokaa, siivota välillä. En saa siitä kirkkaampaa kruunua, mutta velvollisuudentunne painaa. Koen, että äidillänikin on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen niin, ettei häntä hylätä.
Psykologini on toista mieltä ja ihmettelee, miksi alistun edelleenkin yli 40-vuotiaana komenteluun (sisarukseni huutaa ja uhkailee sekä syyllistää kun kerron hänelle, miksi en ole suuna päänä kesken työpäiväni lähdössä hänen käskystään ajamaan tuhatta kilometriä eestaas tai maksamassa äidin vuokria tai mitä lienee) ja unohdan omat tunteeni sekä tarpeeni.
Olen aivan rikki ja väsynyt tilanteeseen. Jännitän puhelimen soimistakin jo. Toisaalta välitän, toisaalta tuntuu räikeän väärältä, että nyt minua pompotellaan, vaaditaan ja painostetaan ties mihin. Sisarukseni soittelee koko ajan, laittaa viestiä jopa työpäivän aikana, ei kuuntele, kun kerron, että koen että minusta ei olla välitetty ja suhde äitiini on ollut lähinnä yksisuuntainen, epätoivoinen yritys omalta puoleltani. Olen vihainen siitä, että minua ei kuulla ja vähätellään edelleen. ”Se on sentään sun äitis, älä viitsi olla noin itsekäs ja lapsellinen! Nyt otat kuule osan vastuusta ja sillä hyvä, en kuuntele sun selityksiäsi!” Jos väitän vastaan, alkaa uhkailu mustamaalaamisella muulle suvulle ja ties mikä.
Tuntuu, että haluaisin vaan paeta jonnekin ja unohtaa, selvittää pääni ja antaa ihmisten jäädä odotuksineen ja vaatimuksineen huutamaan jonnekin muualle. Välien katkominen tuntuu kamalalta vaihtoehdolta, mutta en tiedä miten tätä muuten ratkaistaan.
Onko kellään kokemusta vastaavantyyppisestä asetelmasta? Mikä on liian itsekästä, mikä on oikea ratkaisu? Olenko kamala ihminen, kun en ota äitiä asumaan mieheni ja minun luokse (ei meinaa pärjätä yksinäänkään, muttei saa vielä laitospaikkaa) enkä suostu maksamaan hänen kulujaan tai juoksemaan lähettinä toisellapuolen Suomea kesken työviikkoni? Jokainen ratkaisu tuntuu väärältä. Äidillä ei ole yhtään ystävää eikä mitään tukiverkkoa kotikaupungissaan, josta hän ei halua muuttaa pois lähemmäs meitä.
Kommentit (15)
Miksi sisar ei ota äitiä kotiinsa? Vähän sama tilanne tuttavalla. Yksi sisarista höyryää ja kiusaa muita. Järkyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt uskot sitä psykologia. Se näkee asian objektiivisemmin kuin sinä.
Kunnioitus pitää ansaita, vaikka kuinka olisi äiti.
Sinä tuskin olet saanut olla lapsellinen tai itsekäs lapsena, joten eiköhän ole nyt korkea aika. Vaikka siitä ei tietysti ole kysymys että olisit lapsellinen ja itsekäs,mutta kelpaa nyt perusteluksi.
Siskosi saa huolehtia, jos asia on tärkeä. Sinun ei tarvitse. Ei sukulaisuus velvoita mihinkään. Estä sisaresi ja äitisi.
Otapa yhteys paikalliseen sosiaalitoimeen ja vaadi, että äiti saa apua sen kautta. Siivous- ja ruokapalvelua, ranneke jne. Kerro avoimesti taustat tai niiltä osin, mikä on tarpeen. Myös hoitavalle lääkärille voi suoraan olla yhteydessä ja todellakin vaatia toimia.
Eikä se koti-, siivouspalvelu niin kovin paljon maksa - jos vaikka itsekin sen maksat. Säilytä kuitit, jos tarvitset niitä joskus esim. sisartasi varten.
Yleisellä tasolla - ei kannata niitä vanhoja asioita mielessään pyöritellä. Äitisi toimi silloin kuin koki itse oikeaksi - ei osannut muuta tapaa. Turha syyllistää enää.
Olenko kamala ihminen, kun en ota äitiä asumaan mieheni ja minun luokse (ei meinaa pärjätä yksinäänkään, muttei saa vielä laitospaikkaa) enkä suostu maksamaan hänen kulujaan tai juoksemaan lähettinä toisellapuolen Suomea kesken työviikkoni?
Et ole kamala ihminen, todellaankaan. Ei sinun tarvitse tehdä em. asioita, sinulla on oma elämäsi elettävänä. Olisi muutenkin, mutta sitä suuremmalla syyllä mikä taustasi on. Ei ihmissuhde ole mikään yksisuuntainen, olisi ollut äitisikin asia sitä hoitaa.
Sinun ei myöskään tarvitse kuunnella sisaresi syyllistämistä ja sättimistä. Onko sinulla mitään muuta yhteyttä sisareesi, jotain mikä myös antaa sinulle jotain? Jollei, niin katkaise välit. Äitiisi voit silti olla yhteydessä, juuri sen verran kuin itsestäsi tuntuu hyvältä.
Tapaatko edelleen psykologiasi? Mielestäni olisi hyvä, pystyisit keskustelemaan jonkun kanssa. Sinun täytyisi nyt saada oman pääsi sisällä rajat vedettyä, ja hyväksyä ne omat rajasi. Hyväksyä se, että olet ihan tarpeeksi, riität ihan tuollaisenaan, teet sen mitä pystyt. Enempää ei voi yhtään keneltäkään odottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olenko kamala ihminen, kun en ota äitiä asumaan mieheni ja minun luokse (ei meinaa pärjätä yksinäänkään, muttei saa vielä laitospaikkaa) enkä suostu maksamaan hänen kulujaan tai juoksemaan lähettinä toisellapuolen Suomea kesken työviikkoni?
Et ole kamala ihminen, todellaankaan. Ei sinun tarvitse tehdä em. asioita, sinulla on oma elämäsi elettävänä. Olisi muutenkin, mutta sitä suuremmalla syyllä mikä taustasi on. Ei ihmissuhde ole mikään yksisuuntainen, olisi ollut äitisikin asia sitä hoitaa.
Sinun ei myöskään tarvitse kuunnella sisaresi syyllistämistä ja sättimistä. Onko sinulla mitään muuta yhteyttä sisareesi, jotain mikä myös antaa sinulle jotain? Jollei, niin katkaise välit. Äitiisi voit silti olla yhteydessä, juuri sen verran kuin itsestäsi tuntuu hyvältä.
Tapaatko edelleen psykologiasi? Mielestäni olisi hyvä, pystyisit keskustelemaan jonkun kanssa. Sinun täytyisi nyt saada oman pääsi sisällä rajat vedettyä, ja hyväksyä ne omat rajasi. Hyväksyä se, että olet ihan tarpeeksi, riität ihan tuollaisenaan, teet sen mitä pystyt. Enempää ei voi yhtään keneltäkään odottaa!
Tässä on hyvin sanottu kaikki, olen täysin samaa mieltä. Äitisi ei ole huolehtinut sinusta, eikä edes asiaa tunnu katuvan, joten sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta huolehtia hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Otapa yhteys paikalliseen sosiaalitoimeen ja vaadi, että äiti saa apua sen kautta. Siivous- ja ruokapalvelua, ranneke jne. Kerro avoimesti taustat tai niiltä osin, mikä on tarpeen. Myös hoitavalle lääkärille voi suoraan olla yhteydessä ja todellakin vaatia toimia.
Eikä se koti-, siivouspalvelu niin kovin paljon maksa - jos vaikka itsekin sen maksat. Säilytä kuitit, jos tarvitset niitä joskus esim. sisartasi varten.
Yleisellä tasolla - ei kannata niitä vanhoja asioita mielessään pyöritellä. Äitisi toimi silloin kuin koki itse oikeaksi - ei osannut muuta tapaa. Turha syyllistää enää.
Miksi aikuisen pitäisi maksaa jonkun toisen palvelut? Sitä varten on vanhuksilla omat säästöt ja yhteiskunnan tuki. Lisäksi äitiys ei oikeuta toimimaan humalassa ja ilkeästi, se on kaikilta kielletty. Vanhuusko sen sädekehän tuo? Karman laki toimii...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kommentoi: tapaan psykologia edelleen kerran viikossa, pakko, koska yritän ns. koota itseäni ja luoda sen osittain menenetyn laspuuden edes kuvittelemalla takaisin. Hän on ainoa terve peili, joka minulla on. Mieheni ei ota mihinkään kantaa, on vain pahoillaan. Olen ärtynyt ja kaadan huoliani hänenkin niskaansa kun en muuta osaa.
Äidilläni on jo turvaranneke ja hänellä käy kunnallinen kodinhoito. Mielestäni asiat ovat niin hyvin kuin ne voivat olla tilanne huomioiden. Toki koko ajan pelkään, että äidilleni sattuu jotain pahempaa, mutta en voi jättää työtäni ja kotiani mennäkseni hoivaamaan häntä. Sisarukseni laittelee viestejä "Soita äidillesi!" tmv. ja tunnen itseni ihan lapseksi kohtelun perusteella. Soitan kyllä äidilleni, mutta omahtoisesti ja omalla ajallani.
Sisarukseni on todella kylmä minua kohtaan asiassa ja tiedän, että joudumme riitelemään puhelimessa asiasta taas illalla. Olen nyt jättänyt pari krt vastaamatta enkä lue viestejä päivisin, mutta jos en vastaa, hän soittaa tai viestaa miehelleni.
Koska en ole oikein aikanaan saanut enkä vieläkään osaa näyttää tunteitani, ne menevät sitten aina yli, kun alkaa todellakin riittää. Sitten alan itsekin huutaa takaisin, kun menen niin paniikkiin. Pelkään konflikteja ylipäätään vähän liikaakin.
Sisarukseni on nuorempana ollut mukava, sittemin hankala, hän on ex-puolisoaan komennellut ja heille tuli ero, jonka jälkeen kuulin yhtä sun toista ikävää sirukseni käytöksestä, tiedä sitten kuka puhuu totta. Pahinta minusta on se, että tässä vyyhdissä olen pelkkä pelinappula, eikä minulla ole vieläkään oikeutta päättää omista asioistani. Sisarukseni perustelee kaikkea määräilyä ja muita kuvioita sillä, että "olemme sukua, sä olet mun pikkusisko, come on...".
Meillä äiti itse mustamaalaa minua suvulle, kun en hyppää pillin mukana, enkä piittaa siitä tippaakaan. Jätä sukulaisten mielipiteet omaan arvoonsa. He eivät ole eläneet sinun elämääsi eivätkä tule elämään. Heidät voi myös heittää elämästä pois, jos se auttaa. Katkaisin itse välit myrkylliseen ja pahantahtoiseen tätiin. Elämä parani kertalaakista. Sukulaisuus ei merkitse yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkopuolisen on kieltämättä vaikea ymmärtää, miksi sukulaisiaan pitäisi pelätä tai jotenkin kunnioittaa.
Kuka tahansa fiksu ihminen tajuaa, että emotionaalisesti lapsensa oman katkeruutensa vuoksi hylännyt alko-ongelmainen vanhempi on ikävä taakka ja muisto kantaa.
Sisaruksellasi (liekö sisar vai veli) on hätä äidistänne, eikä siinä mitään, mutta samalla hän voisi tukea ainua ja tuntea hätää myös siitä, miten sinua on kohdeltu. Miksi olisit tässä enempään velvoitettu kuin äitisi oli?
Ei todellakaan mitään velvollisuutta huolehtia enempää kuin kerkeät, eikä ottaa asumaan luoksenne. Jos sisar pompottelee, jätä yhteydenpito minimiin. Hänellä omantunnon tuskia, vierittää syyllisyyden tunteensa sinulle. Nyt rajat kuntoon tuolle pomottelijalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän pitää yhteydenpidon minimiin, mutta hankalaa se on. Meillä on vielä vanha isä elossa (ap siis tässä vastaa), ja hänen on ollut vaikea kestää sitä, että sisarukseni käy valittamassa kuinka minä en välitä äidistä tippaakaan jne. Valittamista on kuulema ollut muillekin tahoille, mikä on järkyttävää, koska minä olen matalalla profiililla koko ajan pitänyt äitiini kuitenkin yhteyttä.
Isäni siis otti avioeron taannoin ja on syytellyt itseään äidin alkoholismista ja siitä, ettei hän tajunnut sitä poissaolojensa vuoksi riittävän ajoissa. Äiti on katkaissut kaikki välit isääni, joka ei ole koskaan puhunut pahaa sanaa äidistäni. Sisarustani isäni heikkenvä muisti ja ikääntyminen ei sitten kiinnosta, naureskelee vain kun kerron huoleni aiheesta hänelle.
Ehkä tässä tulee vain puolustaa itseään riittävästi, mutta vaikeaa se on, kun toinen saa raivareita, karjuu, kiristää ja tosiaan uhkailee. Sisarukselleni on äärimmäisen vaikeaa niellä sitä, etten pikkusiskona ole hänen narussaan. Hän tulee vaikka ovien läpi, kunhan saa tahtonsa läpi.
Estä sisaruksei kokonaan ja jos vaan voit muuta. Salaa uusi osoitteesi: ohjeet saa Digi- ja väestötietovirastosta. Jos kuitenkin puhut vielä sisaruksesi kanssa voit sanoa että pidät huolta jo isästänne - sen pitää riittää. Jos sisaruksesi käyttäytyy uhkaavasti kerää todistusaineistoa ja hae hänelle lähestymiskieltoa (ellet voi muuttaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä myös eron jälkeen elämästäni lapsuudessani kadonnut alkkisisä, joka vanhemmiten on alkanut kaivata seuraa ja tarvita apua. Asuu kaukana ja olen sukulaisten mielestä kylmä ja julma kun en omaa isääni ole rampannut auttamassa. Joskus käyn, puhelimessa vaihdan kuulumisia ja olen hänen asioita sitä kautta hoidellutkin. Jos meillä olisi hyvät välit tai edes normaali isälapsisuhde, olisi tilanne eri. Meitä on paljon ap! Älä anna itseäsi syyllistää!
Alue: Aihe vapaa
Ja siis lisään aloitukseen, että sisarukseni on minua reilusti vanhempi, joten hänellä ei ole kokemusta pahimmista vuosista kotona ennen avioeroa, eikä siitä, millaista kohtelua sain osakseni. Hän ikäänkuin kokee olevansa jostain kiitollisuudenvelassa äidilleni, minä taas en koe olevani.