Lue keskustelun säännöt.
Minkälaisia piirteitä on ADHD-puolisollasi?
01.03.2021 |
Kiinnostaisi kuulla, koska epäilen omalla miehelläni sitä. Ollaan oltu yli 10v yhdessä ja mielestäni elämän ei kuuluisi olla näin hankalaa. Normaalit perusasiat ei mieheltä onnistu, kuten kaupassa käynti, siivous jne ellei pyydetä erikseen (välillä joutuu pyytämään monta kertaa) ja anneta yksityiskohtaisia ohjeita. Lapsia kuitenkin on, ja jonkun on huolehdittava että ne saa esim ruokaa. Mieheni ei sitä tee. Yhtäkään vaatetta ei ole lapsille ostanut, eikä urheiluvarusteita. Wilmaa ei lue, ei huolehdi että lapset lähtevät kouluun ajoissa tai että heillä olisi kaikki tarpeellinen mukana esim kumpparit ja eväät metsäretkipäivänä.
Yhdessä on mahdottomuus suunnitella asioita. Yhtäkään lomamatkaa mieheni ei ole varannut. Lomatkin minun pitää kirjoittaa miehelle paperille että koska ne pyytää, muuten ei muista pyytää mitään.
Kotona istuu pääasiassa tietokoneella. On usein tosi poissaoleva.
Mielialat vaihtelee. Välillä on jostain asioista lapsellisen innostunut, mut rutiineita hänen on tosi vaikea pitää yllä. Jos lapset ovat isänsä kanssa, syövät milloin sattuu tai ovat vaan syömättä. Illalla saattaa herätä että ai totta, ruokaakin olisi pitänyt antaa... Itsestäänselvyytenä pitää sitä että jääkaapissa on jotain valmiiksi ostettuna.
Kommentit (22)
Anna miehen yrittää edes toimia kotona, jätä viikonloppuna yksin lasten kanssa kotiin ja mee itse vaikka kaverin luo. Älä vaadi että kaikki suoritetaan sinun tavalla, tai sinun aikatauluilla, ei lapset varmasti nälkään kuole vaikka isä heitä hoitaisi. Mies varmasti osaa valita itse lomansa silloin kun tahtoo ne pitää, ei silloin kun sinulle parhaiten sopii, tosin lapsien kannalta on tietysti hyvä miettiä yhdessä koska lomat pidetään.
Mies varmasti osaa siivota, jos ihminen ei pidä siivoamisesta niin aika luonnollisesti sen aloittamista vitkuttelee.
Mikä kaupassa käynnissä on vikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen yrittää edes toimia kotona, jätä viikonloppuna yksin lasten kanssa kotiin ja mee itse vaikka kaverin luo. Älä vaadi että kaikki suoritetaan sinun tavalla, tai sinun aikatauluilla, ei lapset varmasti nälkään kuole vaikka isä heitä hoitaisi. Mies varmasti osaa valita itse lomansa silloin kun tahtoo ne pitää, ei silloin kun sinulle parhaiten sopii, tosin lapsien kannalta on tietysti hyvä miettiä yhdessä koska lomat pidetään.
Mies varmasti osaa siivota, jos ihminen ei pidä siivoamisesta niin aika luonnollisesti sen aloittamista vitkuttelee.
Mikä kaupassa käynnissä on vikana?
Niin hyvä kysymys. Tuo on sellainen asia, mikä on ehkä ärsyttänyt eniten, kun ei sinne kauppaan meinaa lähteä puoliväkisinkään. Joskus olen katsonut miten pitkään odottelee ennen kuin lähtee sinne pyytämättä. Ja silloin käytettiin ihan käsittämättömän paljon aikaa siihen että mietittiin mitä ruokaa jauhoista, mustikoista ja pakastevihanneksista voidaan tehdä päivälliseksi, availtiin keittiön kaappeja aina vaan, ikään kuin sinne välissä vaan ilmeistyisi jotain. Todella siinä ajassa olisi käynyt jo siellä kaupassa kuka tahansa muu ihminen. Tietty lapset huusivat nälkää silloin siinä vieressä. En kauhean monta kertaa viitsi tuollaista sekoilua katsoa/kuunnella.
Mies ei tiedä milloin lomansa kannattaisi pitää. Joku vuosi piti vasta silloin kun koulut oli jo alkanut, koska ei ollut ajoissa varannut kesälomaansa. Olin siis koko loman yksin lasten kanssa ja pieni koululainen pitkän pätkän myös yksin kotona, joka sekin jäi sitten minun pään vaivaksi.
Lapset myös sotkee paljon, vaikka toki yritän opettaa niitä siivoamaan jälkiään. Mieshän ei sellaista tee, vaikka saattaa kyllä huutaa lapsille kun sotkevat niin paljon. Itse vihaan myös siivoamista, mutta jos en päivittäin siivoaisi edes jotain, koko asunto olisi aivan sikolätti.
Mies myös hoitaa lapsia välillä viikonloppuisin jos olen esim pitkässä vuorossa, enkä niin paljoa kysele mitä ovat tehneet sinä aikana, vaihtelee aika paljon. Ruokailusta yleensä varmistelen että milloin ovat syöneet kun on useamman kerran unohtanut ne ruokkia.. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen yrittää edes toimia kotona, jätä viikonloppuna yksin lasten kanssa kotiin ja mee itse vaikka kaverin luo. Älä vaadi että kaikki suoritetaan sinun tavalla, tai sinun aikatauluilla, ei lapset varmasti nälkään kuole vaikka isä heitä hoitaisi. Mies varmasti osaa valita itse lomansa silloin kun tahtoo ne pitää, ei silloin kun sinulle parhaiten sopii, tosin lapsien kannalta on tietysti hyvä miettiä yhdessä koska lomat pidetään.
Mies varmasti osaa siivota, jos ihminen ei pidä siivoamisesta niin aika luonnollisesti sen aloittamista vitkuttelee.
Mikä kaupassa käynnissä on vikana?Niin hyvä kysymys. Tuo on sellainen asia, mikä on ehkä ärsyttänyt eniten, kun ei sinne kauppaan meinaa lähteä puoliväkisinkään. Joskus olen katsonut miten pitkään odottelee ennen kuin lähtee sinne pyytämättä. Ja silloin käytettiin ihan käsittämättömän paljon aikaa siihen että mietittiin mitä ruokaa jauhoista, mustikoista ja pakastevihanneksista voidaan tehdä päivälliseksi, availtiin keittiön kaappeja aina vaan, ikään kuin sinne välissä vaan ilmeistyisi jotain. Todella siinä ajassa olisi käynyt jo siellä kaupassa kuka tahansa muu ihminen. Tietty lapset huusivat nälkää silloin siinä vieressä. En kauhean monta kertaa viitsi tuollaista sekoilua katsoa/kuunnella.
Mies ei tiedä milloin lomansa kannattaisi pitää. Joku vuosi piti vasta silloin kun koulut oli jo alkanut, koska ei ollut ajoissa varannut kesälomaansa. Olin siis koko loman yksin lasten kanssa ja pieni koululainen pitkän pätkän myös yksin kotona, joka sekin jäi sitten minun pään vaivaksi.
Lapset myös sotkee paljon, vaikka toki yritän opettaa niitä siivoamaan jälkiään. Mieshän ei sellaista tee, vaikka saattaa kyllä huutaa lapsille kun sotkevat niin paljon. Itse vihaan myös siivoamista, mutta jos en päivittäin siivoaisi edes jotain, koko asunto olisi aivan sikolätti.
Mies myös hoitaa lapsia välillä viikonloppuisin jos olen esim pitkässä vuorossa, enkä niin paljoa kysele mitä ovat tehneet sinä aikana, vaihtelee aika paljon. Ruokailusta yleensä varmistelen että milloin ovat syöneet kun on useamman kerran unohtanut ne ruokkia.. T. Ap
Lapset kyllä ilmoittaa kun on nälkä.
Ei kannata hermoilla unohtuneen ruokailun takia.
Anna miehelle aikaa toimia itsenäisesti, ihan järkevää käydä kaappeja läpi, vaikka se sinusta oisi turhaa, mutta mies tarvitsee itselleen sen vision mitä ruokaa hän tekee, mitä on jo olemassa ja mitä pitää ostaa.
Tuo on hyvin luonnollinen asia miehille, koska lapsesta asti poikia kasvatetaan, nykyään onneksi vähemmän, eri tavalla kuin tyttöjä. Pojille ei opeteta yksinkertaisesti kotitöitä.
On tietysti hermoja rasittavaa kun toinen opettelee arki asioita siinä vaiheessa kun on jo perhettä, mutta joskus se on tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen yrittää edes toimia kotona, jätä viikonloppuna yksin lasten kanssa kotiin ja mee itse vaikka kaverin luo. Älä vaadi että kaikki suoritetaan sinun tavalla, tai sinun aikatauluilla, ei lapset varmasti nälkään kuole vaikka isä heitä hoitaisi. Mies varmasti osaa valita itse lomansa silloin kun tahtoo ne pitää, ei silloin kun sinulle parhaiten sopii, tosin lapsien kannalta on tietysti hyvä miettiä yhdessä koska lomat pidetään.
Mies varmasti osaa siivota, jos ihminen ei pidä siivoamisesta niin aika luonnollisesti sen aloittamista vitkuttelee.
Mikä kaupassa käynnissä on vikana?Niin hyvä kysymys. Tuo on sellainen asia, mikä on ehkä ärsyttänyt eniten, kun ei sinne kauppaan meinaa lähteä puoliväkisinkään. Joskus olen katsonut miten pitkään odottelee ennen kuin lähtee sinne pyytämättä. Ja silloin käytettiin ihan käsittämättömän paljon aikaa siihen että mietittiin mitä ruokaa jauhoista, mustikoista ja pakastevihanneksista voidaan tehdä päivälliseksi, availtiin keittiön kaappeja aina vaan, ikään kuin sinne välissä vaan ilmeistyisi jotain. Todella siinä ajassa olisi käynyt jo siellä kaupassa kuka tahansa muu ihminen. Tietty lapset huusivat nälkää silloin siinä vieressä. En kauhean monta kertaa viitsi tuollaista sekoilua katsoa/kuunnella.
Mies ei tiedä milloin lomansa kannattaisi pitää. Joku vuosi piti vasta silloin kun koulut oli jo alkanut, koska ei ollut ajoissa varannut kesälomaansa. Olin siis koko loman yksin lasten kanssa ja pieni koululainen pitkän pätkän myös yksin kotona, joka sekin jäi sitten minun pään vaivaksi.
Lapset myös sotkee paljon, vaikka toki yritän opettaa niitä siivoamaan jälkiään. Mieshän ei sellaista tee, vaikka saattaa kyllä huutaa lapsille kun sotkevat niin paljon. Itse vihaan myös siivoamista, mutta jos en päivittäin siivoaisi edes jotain, koko asunto olisi aivan sikolätti.
Mies myös hoitaa lapsia välillä viikonloppuisin jos olen esim pitkässä vuorossa, enkä niin paljoa kysele mitä ovat tehneet sinä aikana, vaihtelee aika paljon. Ruokailusta yleensä varmistelen että milloin ovat syöneet kun on useamman kerran unohtanut ne ruokkia.. T. Ap
Lapset kyllä ilmoittaa kun on nälkä.
Ei kannata hermoilla unohtuneen ruokailun takia.
Anna miehelle aikaa toimia itsenäisesti, ihan järkevää käydä kaappeja läpi, vaikka se sinusta oisi turhaa, mutta mies tarvitsee itselleen sen vision mitä ruokaa hän tekee, mitä on jo olemassa ja mitä pitää ostaa.
Tuo on hyvin luonnollinen asia miehille, koska lapsesta asti poikia kasvatetaan, nykyään onneksi vähemmän, eri tavalla kuin tyttöjä. Pojille ei opeteta yksinkertaisesti kotitöitä.
On tietysti hermoja rasittavaa kun toinen opettelee arki asioita siinä vaiheessa kun on jo perhettä, mutta joskus se on tehtävä.
Miehelle on kyllä opetettu kotitöitä. Hän osasi esim laittaa ruokaa jopa paremmin kuin minä, silloin kun tavattiin. Joten osaamattomuudesta ei tässä tapauksessa ole kyse. Eivätkä kotityöt niin vaikeita ole, etteikö niitä voisi aikuisenakin oppia. Jos on mielenkiintoa. Tai halua. Mutta jostain syystä niiden tekeminen ei mieheni tapauksessa oma-aloitteisesti kuitenkaan onnistu tai välttämättä pyytämälläkään. T.Ap
Vielä kaipailisin otsikon kysymykseen vastauksia. Vai olenko ihan harhateillä? Kiitos. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen yrittää edes toimia kotona, jätä viikonloppuna yksin lasten kanssa kotiin ja mee itse vaikka kaverin luo. Älä vaadi että kaikki suoritetaan sinun tavalla, tai sinun aikatauluilla, ei lapset varmasti nälkään kuole vaikka isä heitä hoitaisi. Mies varmasti osaa valita itse lomansa silloin kun tahtoo ne pitää, ei silloin kun sinulle parhaiten sopii, tosin lapsien kannalta on tietysti hyvä miettiä yhdessä koska lomat pidetään.
Mies varmasti osaa siivota, jos ihminen ei pidä siivoamisesta niin aika luonnollisesti sen aloittamista vitkuttelee.
Mikä kaupassa käynnissä on vikana?Niin hyvä kysymys. Tuo on sellainen asia, mikä on ehkä ärsyttänyt eniten, kun ei sinne kauppaan meinaa lähteä puoliväkisinkään. Joskus olen katsonut miten pitkään odottelee ennen kuin lähtee sinne pyytämättä. Ja silloin käytettiin ihan käsittämättömän paljon aikaa siihen että mietittiin mitä ruokaa jauhoista, mustikoista ja pakastevihanneksista voidaan tehdä päivälliseksi, availtiin keittiön kaappeja aina vaan, ikään kuin sinne välissä vaan ilmeistyisi jotain. Todella siinä ajassa olisi käynyt jo siellä kaupassa kuka tahansa muu ihminen. Tietty lapset huusivat nälkää silloin siinä vieressä. En kauhean monta kertaa viitsi tuollaista sekoilua katsoa/kuunnella.
Mies ei tiedä milloin lomansa kannattaisi pitää. Joku vuosi piti vasta silloin kun koulut oli jo alkanut, koska ei ollut ajoissa varannut kesälomaansa. Olin siis koko loman yksin lasten kanssa ja pieni koululainen pitkän pätkän myös yksin kotona, joka sekin jäi sitten minun pään vaivaksi.
Lapset myös sotkee paljon, vaikka toki yritän opettaa niitä siivoamaan jälkiään. Mieshän ei sellaista tee, vaikka saattaa kyllä huutaa lapsille kun sotkevat niin paljon. Itse vihaan myös siivoamista, mutta jos en päivittäin siivoaisi edes jotain, koko asunto olisi aivan sikolätti.
Mies myös hoitaa lapsia välillä viikonloppuisin jos olen esim pitkässä vuorossa, enkä niin paljoa kysele mitä ovat tehneet sinä aikana, vaihtelee aika paljon. Ruokailusta yleensä varmistelen että milloin ovat syöneet kun on useamman kerran unohtanut ne ruokkia.. T. Ap
Lapset kyllä ilmoittaa kun on nälkä.
Ei kannata hermoilla unohtuneen ruokailun takia.
Anna miehelle aikaa toimia itsenäisesti, ihan järkevää käydä kaappeja läpi, vaikka se sinusta oisi turhaa, mutta mies tarvitsee itselleen sen vision mitä ruokaa hän tekee, mitä on jo olemassa ja mitä pitää ostaa.
Tuo on hyvin luonnollinen asia miehille, koska lapsesta asti poikia kasvatetaan, nykyään onneksi vähemmän, eri tavalla kuin tyttöjä. Pojille ei opeteta yksinkertaisesti kotitöitä.
On tietysti hermoja rasittavaa kun toinen opettelee arki asioita siinä vaiheessa kun on jo perhettä, mutta joskus se on tehtävä.Miehelle on kyllä opetettu kotitöitä. Hän osasi esim laittaa ruokaa jopa paremmin kuin minä, silloin kun tavattiin. Joten osaamattomuudesta ei tässä tapauksessa ole kyse. Eivätkä kotityöt niin vaikeita ole, etteikö niitä voisi aikuisenakin oppia. Jos on mielenkiintoa. Tai halua. Mutta jostain syystä niiden tekeminen ei mieheni tapauksessa oma-aloitteisesti kuitenkaan onnistu tai välttämättä pyytämälläkään. T.Ap
Hyvin moni neurologinen ongelma näkyy aloite kyvyttömyytenä, ne muut oireet lisäksi sitten kertoo enemmän suunnasta onko esim autismi, adhd tai asperger. Kannattaa puhua työterveydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saamaton luonne muuten?
Hoitaa työnsä tietääkseni kuitenkin hyvin ja on aikaansaava sellaisissa asioissa jotka häntä kiinnostavat. T.Ap
Kuvailet mun miestä. En enää jaksa, ero on tulossa.
Lapset on jo teinejä ja mies vain taantuu. Huoh. Teinit ei koskaan haistattele, ei edes pahimmissa tunnemyrskyissään, mutta viimeisen parin vuoden aikana mies on alkanut tätä tekemään. Aina kun ei mene asiat miehen pään mukaan haistattelee, kääntää selän ja lähtee pois.
Keskustelu, puhuminen ovat todellakin loppuneet, samoin seksi.
En kyllä mitään mieslasta oikein haluaisikaan.
Virallista diagnoosia ei ole, mutta juuri tuollainen arjen toimimattomuus on tuttua.
Kaikki on minun varassani, olen jo yksinhuoltaja, mutta kun viimein pääsen eri osoitteeseen, lapsia onkin huollettavana kaksi, eikä kaksi plus mieslapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Kuulostaa kyllä tutulta.. Ei ole helppoa! Myös tuo että mies vastuuttaa pienille lapsille liikaa asioita. Esim kun ei itse jaksa ulkoilla pienimmän kanssa, niin laittaa koululaisen valvomaan häntä ulkona, vaikka koululaisella saattaisi olla muitakin menoja esim omien kavereidensa kanssa, läksyjä jne. Itse saattaa sen ajan vaan istua sohvalla puhelimellaan!
En ikinä uskaltaisi päästää lapsia yksin isänsä kanssa mökille, koska vieressä on merenranta, eikä mies tosiaan valvo lapsia ollenkaan samalla tavalla, vaan antaa lasten olla ulkona keskenään (pienin vasta 2v!). Muutenkin saattaa vaatia lapsilta jotain sellaista, johon ei itsekään kykene tai näytä hyvää esimerkkiä esim puhelimen käyttö, siivous.
Lasten asiat myös lähtökohtaisesti lähes kaikki minun vastuullani, yhteydenpito kouluun ja päiväkotiin, lääkärit, neuvolat, kaikki hankinnat, harrastukset, synttärit ym. Kavereiden vanhempiin sentään onneksi pitää yhteyttä, on sillä tavalla sosiaalinen ihminen.
Mutta ihan jo sekin että lapset oppineet pyöräilemään, uimaan ja luistelemaan on ollut täysin minun vastuullani. Mies vastahakoisesti saattaa lähteä lasten kanssa tekemään jotain edellä mainituista kun pyydän. Ja siis tosiaan tekee kyllä muuta sitten lasten kanssa aika ajoin, jos häntä sattuu huvittamaan ja just lähtökohtaisesti vain niitä asioista joista itse innostuu, hän ei mieti mistä lapsi hyötyisi.
T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa enempi masennukselta kuin adhd.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa enempi masennukselta kuin adhd.
On kyllä innostunut omista jutuistaan, esim työstään ja harrastuksistaan. Jaksaa siis tehdä kyllä asioita, mutta lähinnä vaan niitä mitä itseään kiinnostaa. Ikävät, tylsät velvollisuudet ja rutiinit jäävät minulle. T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Itselläni on sekä ADHD, että autismi ja täytyy sanoa, että miehesi vaikuttaa hyvin itsekkäältä. Ihan suoraan sanottuna tekstin perusteella vaikuttaa siltä, että miestäsi ei juuri lapset kiinnosta. Suostuiko niiden hankkimiseen kenties sinua miellyttääkseen, tai jostain vastaavasta syystä?
Kannattaa miehelle tehdä selväksi, että parisuhde edellyttää kompromisseja myös siltä ADHD-osapuolelta, eikä vain ymmärtäväiseltä puolisolta. Esim. mies ei voi päättää sitä, että kuinka herkästi suuttu asioista, mutta hän voi päättää mihin ja miten huonon tuulensa purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Kuulostaa kyllä tutulta.. Ei ole helppoa! Myös tuo että mies vastuuttaa pienille lapsille liikaa asioita. Esim kun ei itse jaksa ulkoilla pienimmän kanssa, niin laittaa koululaisen valvomaan häntä ulkona, vaikka koululaisella saattaisi olla muitakin menoja esim omien kavereidensa kanssa, läksyjä jne. Itse saattaa sen ajan vaan istua sohvalla puhelimellaan!
En ikinä uskaltaisi päästää lapsia yksin isänsä kanssa mökille, koska vieressä on merenranta, eikä mies tosiaan valvo lapsia ollenkaan samalla tavalla, vaan antaa lasten olla ulkona keskenään (pienin vasta 2v!). Muutenkin saattaa vaatia lapsilta jotain sellaista, johon ei itsekään kykene tai näytä hyvää esimerkkiä esim puhelimen käyttö, siivous.
Lasten asiat myös lähtökohtaisesti lähes kaikki minun vastuullani, yhteydenpito kouluun ja päiväkotiin, lääkärit, neuvolat, kaikki hankinnat, harrastukset, synttärit ym. Kavereiden vanhempiin sentään onneksi pitää yhteyttä, on sillä tavalla sosiaalinen ihminen.
Mutta ihan jo sekin että lapset oppineet pyöräilemään, uimaan ja luistelemaan on ollut täysin minun vastuullani. Mies vastahakoisesti saattaa lähteä lasten kanssa tekemään jotain edellä mainituista kun pyydän. Ja siis tosiaan tekee kyllä muuta sitten lasten kanssa aika ajoin, jos häntä sattuu huvittamaan ja just lähtökohtaisesti vain niitä asioista joista itse innostuu, hän ei mieti mistä lapsi hyötyisi.
T.Ap
Olen se aiempi kirjoittaja, joka on eroamassa haistattelevasta miehestä.
Kirjoitin viestissäni arjen toimimattomuudesta, ja nuo aiemmat lainatut tekstit kyllä ovat kuin meidän yhteiselosta.
Olen tullut töistä kotiin miehen ollessa vapailla monta kertaa ja koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, lapset ovat nälkäisiä, kun mies kirkkain silmin ilmoittaa ettei ehtinyt laittaa ruokaa. Sitten ihmettelee kun olen tästä pahastunut, olen ikävä ja nalkuttava vaimo.
Meilläkin sitä samaa, että lapset eivät harrastaisi yhtään mitään, jollen asioista huolehtisi.
Huolehdin että on urheilu-ja harrastusvälineet,- ja vaatteet.
Olen myös lapset opettanut pyöräilemään, hiihtämään, laskettelemaan ja uimaan. Olen myös poikkeuksetta se vanhempi, joka näitä lajeja lasten kanssa harrastaa. Joskus olen pyytänyt miestä esim pyöräilemään lasten kanssa, mutta en enää. Näillä retkillä sattui aina vahinkoja, juuri tuon takia ettei mies valvo menoa lainkaan, tai sitten alkaa riitelemään lasten kanssa jostain, aikuinen mies. Onpa mies pariinkin otteeseen tullut myöhemmin kertomaan kuinka toinen tytöistä sanoi hänelle sitä ja toinen tuota.
Siinä hetkessä en malttanut olla sanomatta että 'Ai ja nyt tulit äidille kertomaan'.
Tämän kaltaiset, toistuvat tapaukset kristallisoivat minulle ensin, että perheen ainoa huoltaja olen minä, ja siitä olen pitänyt huolta tiukasti. Niin tiukasti, että kunnon burn out oli tuloksena.
Lisäksi siihen kaikkeen hoitamiseen ja huoltamiseen oma vuorotyö ja miehen huonompaan suuntaan mennyt käytös. Se haistattelu on sydäntä särkevää.
Eli toinen asia, joka nyt on kristallisoitunut kovaksi ja kirkkaaksi on se, että mun on erottava. Ihan jo siksi että teinit tarvitsevat hyvinvoivan ja pystyvän vanhemman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Itselläni on sekä ADHD, että autismi ja täytyy sanoa, että miehesi vaikuttaa hyvin itsekkäältä. Ihan suoraan sanottuna tekstin perusteella vaikuttaa siltä, että miestäsi ei juuri lapset kiinnosta. Suostuiko niiden hankkimiseen kenties sinua miellyttääkseen, tai jostain vastaavasta syystä?
Kannattaa miehelle tehdä selväksi, että parisuhde edellyttää kompromisseja myös siltä ADHD-osapuolelta, eikä vain ymmärtäväiseltä puolisolta. Esim. mies ei voi päättää sitä, että kuinka herkästi suuttu asioista, mutta hän voi päättää mihin ja miten huonon tuulensa purkaa.
Kyllä, itsekkyys ja empaattisuuden puute voivat myös olla osatekijöitä miehen käytöksessä. Hän kyllä arvostaa ja rakastaa lapsiaan (tosin esikoisen kanssa havahtui tähän vasta muutaman vuoden jälkeen). Viettää siis mahdollisuuksien mukaan heidän kanssa aikaa. Mutta tekee kaiken silloin, kun se hänelle sopii.
Mies on kova kostamaan, tekeytyy marttyyriksi ja kylvää katkeruutta. Hän mm. hyväksyttää poissaolonsa lasten ja minun arjesta sillä, että minä olen tehnyt jotain väärin. On ihan suoraan sanonut, että kun hän kokee että asiat on pielessä, hän kehittelee mahdollisimman paljon ohjelmaa ollakseen pois kotoa... ja tämä ei tietenkään helpota tilannetta, päin vastoin. Ja koska hänellä on tapana arvostella tapaani tehdä asioita ja olla usein pettynyt/suuttunut minun tapaani toimia, hänellä on siis monia hyviä syitä hävitä maisemista.
Kaipaisin kovasti tukea ollakseni hänelle ”oikeanlainen”. En tiedä, mitä voisin enää tehdä, jotta elämämme olisi helpompaa. Meillä on kuitenkin samat tavoitteet parisuhteelle ja yhteiselle elämälle. Jotenkin emme vain saa mitään toimimaan vaan kaikki on pielessä :/ itse olen luonteeltani harkitsevainen ja rauhallinen. Koen, että voisimme parhaimmassa tapauksessa tasapainottaa toisiamme. Mutta nyt vain toinen jyrää eikö kompromisseja pystytä tekemään. Emme vain saa sovitettua molempien vahvuuksia vaan nyt yhteiselo on jatkuvaa taistelua ja pettymystä.
Ap, kuulostaa siltä että sinäkin, kuten muutkin puolisot tässä ketjussa, olet tehnyt kaikkesi.
Tuon enempää et voi olla 'oikeanlainen'. Olet jo ainoa aikuinen perheessä ja parisuhteessa, ja teet parhaasi pitääksesi perheen ja parisuhteen kasassa ja toimivana.
Miehelle tämä sopii, palvelu pelaa, ja mennään miehen mielen mukaan koko ajan. Ja jos ei, katoaa maisemista. Jolloin sinä jatkat perhe-elämää lasten kanssa ja kotona homma toimii, mies voi taas palata kostoretkeltään toimivaan perhe-elämään milloin vain parhaaksi näkee.
Mieti Ap tarvitsetko tuollaista kuviota? Olisiko ihan hyvä perhe sellainen, jossa on sinä ja lapset ja mies saa palata omiin oloihinsa, jolloin saa tehdä mitä haluaa, eikä se enää ole sinun ongelmasi?
Mutta älä kuitenkaan mieti miten voisit olla oikeanlainen, enemmän tai parempi. Olet varmasti jo kaikkea tuota, venymällä lisää poltat vain itsesi loppuun.
Kenties olet tämän jo lukenut ap, mutta tässä hyvää asiaa kiteytettynä https://adhdtutuksi.fi/parisuhde/
Tunnistan omasta puolisostani monia tässä mainittuja piirteitä. Ja pelkään, että nämä ovat juuri niitä jotka suhteemme ajavat eroon. Eniten pelkään, että jäämällä suhteeseen aiheutan lapsillemme vakavia tunne-elämän häiriöitä, sillä he eivät tällä hetkellä näe lainkaan tervettä parisuhdemallia. Enkä pysty antamaan heille läheskään kaikkeani, sillä olen ajoittain todella lamaantunut ja sisäänpäin kääntynyt. Olen rakentanut itselleni kovan suojakuoren, etten romahda tässä vaan pidän arjen pyörimässä miehen käytöksestä huolimatta.
Mietin jokin aika sitten, että olisiko kokeilemisen arvoista, että mies aloittaisi jonkinlaisen lääkityksen. Mutta pelkään, että lääkitys toisi tullessaan taas muunlaisia ongelmia. Kenties se jotain korjaisi mutta saattaisi rikkoa toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ADHD-miehen puoliso. Moni kertomistasi asioista on meilläkin juuri noin. Miehen mielialat heittelee tolkuttomasti. Kotona on kivaa, kun miehellä on hyvä olla. Jos miehen mieltä painaa pienikin asia, se kostautuu kotona aivan kohtuuttomina reaktioita ja suuttumisena.
Mies pystyy kyllä tavallaan ottamaan vastuuta. Oli juuri esim lasten kanssa keskenään mökillä koko viikon. Siellä tosin antaa mielestäni liikaa vastuuta liian nuorille lapsille, eikä esim huomioi kunnolla lasten 3,5 v ikäeroa. Mutta se nyt on pieni murhe.
Mies on siis nyt onneksi alkanut olemaan läsnä lasten elämässä (lapset 1. ja 5. lk). Ensimmäiset 10 vuotta tosin hoidin lapset lähes yksin. Ja ruoan, siivouksen, harrastukset, tenavanetin ym. Ja lomat on myös minun vastuullani. Mutta nykyään mies kyllä järjestää/mahdollistaa loman mökillä ja tosiaan itsekin lomailee jopa 6 viikon pätkän.
Edelleen minulla on yksin vastuu wilmasta, harrastuksista, läksyistä, kokeista, lasten aktiviteeteista kotona. Miestä ei paljoa kotona näy. On yrittäjä ja auttelee ystäviään. Illat yleensä huitelee muualla. Kotona on kesken ainakin 4 remonttia. Mies aloittaa tekemään jotain täysin suunnittelematta budjettia tai ajankäyttöä. Sitten hetken päästä raivoaa minulle aivan mitättömistä asioista, koska on ajanut itsensä liian ahtaalle. Ja kyllä, näistä on juteltu monet kerrat. Edelleenkään esim se ei onnistu, että remontit tmv suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhdessä ja molempien hyväksymässä aikataulussa. Jos mies jotain haluaa tehdä, hän sen tekee eikä mielipiteelläni ole vaikutusta lopputulokseen.
Parisuhteeseen ADHD vaikuttaa eniten. Olen onneton, sillä en enää tiedä mitä ”normaali” elämä on. Mitään emme voi suunnitella, ei illanistujaisia ystävien kanssa, ei yhteistä tekemistä kotona koska täällä mies ei vietä aikaa kanssamme. Mökillä periaattessa kyllä viettää, tosin sielläkin viettää suurimman osan ajasta ”hommissa”.
Haaveilen monista asioista ja ne ovat sellaisia, joita tiedän etten voi saavuttaa mieheni kanssa. Nyt sitten olen kahden vaiheilla. Jaksanko elää tässä jatkuvassa sekasorrossa ja kantaako ne pienet onnenhetket ja tunne siitä, että kyllä tämä tästä. Vai pitäisikö vaan antaa miehen selvitä omassa sekamelskassaan ja lähteä suhteesta.
Itselläni on sekä ADHD, että autismi ja täytyy sanoa, että miehesi vaikuttaa hyvin itsekkäältä. Ihan suoraan sanottuna tekstin perusteella vaikuttaa siltä, että miestäsi ei juuri lapset kiinnosta. Suostuiko niiden hankkimiseen kenties sinua miellyttääkseen, tai jostain vastaavasta syystä?
Kannattaa miehelle tehdä selväksi, että parisuhde edellyttää kompromisseja myös siltä ADHD-osapuolelta, eikä vain ymmärtäväiseltä puolisolta. Esim. mies ei voi päättää sitä, että kuinka herkästi suuttu asioista, mutta hän voi päättää mihin ja miten huonon tuulensa purkaa.
Kyllä, itsekkyys ja empaattisuuden puute voivat myös olla osatekijöitä miehen käytöksessä. Hän kyllä arvostaa ja rakastaa lapsiaan (tosin esikoisen kanssa havahtui tähän vasta muutaman vuoden jälkeen). Viettää siis mahdollisuuksien mukaan heidän kanssa aikaa. Mutta tekee kaiken silloin, kun se hänelle sopii.
Mies on kova kostamaan, tekeytyy marttyyriksi ja kylvää katkeruutta. Hän mm. hyväksyttää poissaolonsa lasten ja minun arjesta sillä, että minä olen tehnyt jotain väärin. On ihan suoraan sanonut, että kun hän kokee että asiat on pielessä, hän kehittelee mahdollisimman paljon ohjelmaa ollakseen pois kotoa... ja tämä ei tietenkään helpota tilannetta, päin vastoin. Ja koska hänellä on tapana arvostella tapaani tehdä asioita ja olla usein pettynyt/suuttunut minun tapaani toimia, hänellä on siis monia hyviä syitä hävitä maisemista.
Kaipaisin kovasti tukea ollakseni hänelle ”oikeanlainen”. En tiedä, mitä voisin enää tehdä, jotta elämämme olisi helpompaa. Meillä on kuitenkin samat tavoitteet parisuhteelle ja yhteiselle elämälle. Jotenkin emme vain saa mitään toimimaan vaan kaikki on pielessä :/ itse olen luonteeltani harkitsevainen ja rauhallinen. Koen, että voisimme parhaimmassa tapauksessa tasapainottaa toisiamme. Mutta nyt vain toinen jyrää eikö kompromisseja pystytä tekemään. Emme vain saa sovitettua molempien vahvuuksia vaan nyt yhteiselo on jatkuvaa taistelua ja pettymystä.
Sietäisitkö tällaista käytöstä mieheltä, jos hänellä ei olisi ADHD:ta? Tuo koko asioiden kostaminen ja sinun rankaisimesi ei kyllä tietääkseni mitenkään liity enää ADHD:hen. Tiettyä empatiakyvyn puutetta liittyy neurologisiin häiriöihin, mutta se näkyy enemmän asiattomina kommentteina jne., ei järjestelmällisenä ja suunniteltuna käytöksenä.
Olen viestin 18 kanssa samaa mieltä. Ei tässä ongelma ole se, että et ole oikeanlainen. Kaikenmaailman kostoretket ja rankaisut menee kyllä henkisen väkivallan puolelle, eikä ADHD ole mikään vapaakortti siihen.
Onko mies vaan tottunut siihen että vastuuta ei tarvitse ottaa.