Rajoitukset muutti koko elämäntyylin enkä keksi mitään tilalle
Ennen koronaa elin mukavaa nuoren sinkun elämää. Kävin tapahtumissa, baareissa, ravintoloissa, keikoilla.. matkustelin Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella pari kertaa vuodessa. Tapasin ystäviä ja sukulaisia, mutta eniten sain aina irti uusien tuttavuuksien kanssa juttelemisesta. Näitä tapasin esim. kavereiden kautta tai niissä tapahtumissa.
Korona sulki yhtäkkiä koko tämän elämäntyylin ja olen jaksanut noudattaa rajoituksellista elämää tähän asti. Mutta se on jaksamista, pakkopullaa. En saa siitä mitään. Vaikka teenkin nyt hyvää ruokaa kotona, en saa samaa elämyksellisyyttä kuin eri ravintoloissa käynnistä. Tapaan läheisiä ystäviä ja lapsuudenperhettä, mutta haluaisin tavata niitä uusia ihmisiä joiden kautta tutustuu uusiin elämäntyyleihin ja oppii uutta. Samasta syystä matkustamista kaipaan kaikista eniten. Viime kesänä ärsytti kun kauan odotettu Brasilian matka peruuntui mutta hoin ”ensi kesänä sitten”.
Nyt pelkään että se ”ensi kesä” ei tule edes seuraavana kesänä, ehkä ei koskaan. Miten oppia nauttimaan uudesta elämästä? Mitä tekisin elämällä kun se vaan tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä?
Mielelläni kokkailen kotona, katson suoratoistopalveluita ja käyn siskonlasten kanssa pulkkamäessä, mutta ei nämä asiat ole minulle ”elämistä”.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Niin ja hyvällä tuurilla verisuoni katkeaa päästäsi tai sinusta löytyy terminaalivaiheen syöpä etkä ikinä enää pääse elämään elämisen arvoista elämää. Kannattaa ehdottomasti istua kotonaan mahdollisimman paljon pelkäämässä että saa lievän yskän.
Itse ymmärrän ongelman olevan enemmän rajoitukset kuin pelko koronasta saati korona itsessään. Vaikka itse ei haluaisi lukittautua kotiinsa, on se monelle ainoa realistinen vaihtoehto kun harrastukset, työpaikat ja tapahtumapaikat ovat suljettuina.
Mieti kesälle jotain mitä voit odottaa ja suunnitella. Todennäköisesti Suomessa voi tehdä jotakin. Miten olisi melontakurssi tai vaellusretki? Pyörällä halki Suomen? Olisi ainakin erilaista ja mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Samalla on mahdollista kuitenkin pitää etäisyyttä muihin, jos tilanne ei olekaan parantunut.
Jos ymmärsin oikein, niin sinulle arki ei ole ongelma, vaan se, ettei ole mitään mitä odottaa.
Niin ja hyvällä tuurilla verisuoni katkeaa päästäsi tai sinusta löytyy terminaalivaiheen syöpä etkä ikinä enää pääse elämään elämisen arvoista elämää. Kannattaa ehdottomasti istua kotonaan mahdollisimman paljon pelkäämässä että saa lievän yskän.