Tunnekylmät lapset voidaan huomata jo nelivuotiaana Hesarin

Hyvä pointti, että jos vanhemmat ovat tunnekylmiä, heidän on vaikea opettaa empatiaa lapsilleen. Pitäisikö lapsia seuloa ja tietyt piirteet omaaviin kohdistaa jotain erityistukea, jotta heillä olisi edes joku mahdollisuus oppia empatiaa?

Muistan lukeneeni Liisa Keltikangas-Järvisen jonkin varhaisen kirjan, jossa kerrottiin lasten aggressiivisuudesta. Siinä mainittiin, että itse asiassa yllättävän suuri osa nuorista (valitettavasti en muista lukuja) nauttii seuratessaan toisten kärsimystä. Tätä oli siis ihan tutkittu, ei ollut mikään huuhaajuttu. Ihmettelen, miksi tämä kirja ylipäänsä on niin tehokkaasti vaiettu/unohdettu. Toki se on vanha, mutta ilmeisesti sitten jo "vanhoina hyvinä aikoina ennen somea" lapsissa ja nuorissa oli tosi paljon julmia ja empatiakyvyttömiä tapauksia. Ilmeisesti tämä on sitten tabu. Toisaalta ymmärrän nämä puolustelut, että lapset ja nuoret kasvavat vielä, eikä persoonallisuus ole vielä valmis, mutta eihän noihin käytännössä voi enää myöhemmin puuttua. Täysi-ikäinen hakeutuu hoitoon jos haluaa. Nyt ensin hyssytellään ja lässytetään, että lapset ovat lapsia. Sitten kun eivät ole enää lapsia, mahdollisuudet puuttua menivät jo.

Linkki?

Vierailija kirjoitti:

Muistan lukeneeni Liisa Keltikangas-Järvisen jonkin varhaisen kirjan, jossa kerrottiin lasten aggressiivisuudesta. Siinä mainittiin, että itse asiassa yllättävän suuri osa nuorista (valitettavasti en muista lukuja) nauttii seuratessaan toisten kärsimystä. Tätä oli siis ihan tutkittu, ei ollut mikään huuhaajuttu. Ihmettelen, miksi tämä kirja ylipäänsä on niin tehokkaasti vaiettu/unohdettu. Toki se on vanha, mutta ilmeisesti sitten jo "vanhoina hyvinä aikoina ennen somea" lapsissa ja nuorissa oli tosi paljon julmia ja empatiakyvyttömiä tapauksia. Ilmeisesti tämä on sitten tabu. Toisaalta ymmärrän nämä puolustelut, että lapset ja nuoret kasvavat vielä, eikä persoonallisuus ole vielä valmis, mutta eihän noihin käytännössä voi enää myöhemmin puuttua. Täysi-ikäinen hakeutuu hoitoon jos haluaa. Nyt ensin hyssytellään ja lässytetään, että lapset ovat lapsia. Sitten kun eivät ole enää lapsia, mahdollisuudet puuttua menivät jo.

Just luin Iltalehden sivuilta miten tyttöporukka oli hakannut oppilaan ja toiset kuvanneet ja jakaneet videon nettiin. Mietin että miten ihmeessä joillakin nuorilla ei mene jakeluun, ei mistään esimerkistä, tapahtuneesta ja tuomitusta väkivallasta että se on väärin. Luulisi että edes itsesuojeluvaisto toimisi ja tajuaisi että ei kannata, koska itsekin siitä vain kärsii. Toiset nuoret taas on niin tervejärkisiä että eivät voisi edes kuvitella käyttäytyvänsä noin. Onko kyse aineista mitä käyttävät ja tuhoavat aivonsa, onko vika kasvatuksessa vai pelkästään siinä että joidenkin aivot eivät vain ole kehittyneet tuossa iässä. Sadismia, kiusaamista, väkivaltaa, valehtelua jne, ihan jokapäiväistä pahoinvointia joka selitellään "läpäksi" vaikka uhri päätyy sairaalaan ja saa traumoja loppuelämäksi. Minä en vain jaksa ymmärtää. Laitoshoitoa tuollaiset nuoret ja lapset tarvitsevat, kovaa kuria.

Vierailija kirjoitti:

Muistan lukeneeni Liisa Keltikangas-Järvisen jonkin varhaisen kirjan, jossa kerrottiin lasten aggressiivisuudesta. Siinä mainittiin, että itse asiassa yllättävän suuri osa nuorista (valitettavasti en muista lukuja) nauttii seuratessaan toisten kärsimystä. Tätä oli siis ihan tutkittu, ei ollut mikään huuhaajuttu. Ihmettelen, miksi tämä kirja ylipäänsä on niin tehokkaasti vaiettu/unohdettu. Toki se on vanha, mutta ilmeisesti sitten jo "vanhoina hyvinä aikoina ennen somea" lapsissa ja nuorissa oli tosi paljon julmia ja empatiakyvyttömiä tapauksia. Ilmeisesti tämä on sitten tabu. Toisaalta ymmärrän nämä puolustelut, että lapset ja nuoret kasvavat vielä, eikä persoonallisuus ole vielä valmis, mutta eihän noihin käytännössä voi enää myöhemmin puuttua. Täysi-ikäinen hakeutuu hoitoon jos haluaa. Nyt ensin hyssytellään ja lässytetään, että lapset ovat lapsia. Sitten kun eivät ole enää lapsia, mahdollisuudet puuttua menivät jo.

Joo, ihan liian vaiettu aihe.

Lasta ei haluta leimata ja sitten se onkin jo myöhäistä tehdä yhtään mitään.

Osa ihmisistä (ikään katsomatta) on julmia, nauttivat muiden kärsimyksestä. Ei kai tämä tule kenellekään yllättävänä ja uutena tietona? Jos tulee niin ihmettelen.

Kysymys kuuluu että mitä niille pitäisi tehdä? Kyllä ne ihan hyvin pystyy joukosta erottamaan, mutta mitä on tehtävissä jos aivoista jotain nyt vaan puuttuu? Ei kai ne edes opi empatiaa millään keinolla kun ei ole sitä normaalia kykyä ymmärtää toisen kokemusta ja eläytyä siihen.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu että mitä niille pitäisi tehdä? Kyllä ne ihan hyvin pystyy joukosta erottamaan, mutta mitä on tehtävissä jos aivoista jotain nyt vaan puuttuu? Ei kai ne edes opi empatiaa millään keinolla kun ei ole sitä normaalia kykyä ymmärtää toisen kokemusta ja eläytyä siihen.

Hyvä kysymys. Ehkä voi ajatella kuten kasvatuksessa, että lapsi tottelee, koska haluaa miellyttää vanhempiaan tai sitten pelkää rangaistusta. Ymmärrettävästi ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa paremmalta, mutta pitäisikö sitten ajatella, että osa ihmisistä jättää tyhmyydet tekemättä vain, jos rangaistus on liian suuri. Ei heille tule mitenkään hyvä olo siitä, että toimivat moraalisesti oikein, mutta koska haluavat välttää itselleen ikäviä asioita, jättävät sitten julmuudet väliin. Siinä mielessä kannatan ehdottomasti tuntuvia rangaistuksia. En välttämättä mitään lasten vankilaan heittämistä, mutta jotain, mikä todella tuntuu, tyyliin jotain "työleiriä". Mietin sitäkin, että jos nuoria kauheasti yritetään herätellä näyttämällä vaikka koulussa kuvia niistä vammoista mitä ihminen sai kun tuli pahoinpidellyksi, tämä järkyttää lähinnä niitä, jotka olivat jo ennestään järkyttyneitä eivätkä missään nimessä tekisi mitään pahaa. Toki voi olla vähän niitäkin, jotka se sitten todella herättäisi, mutta veikkaan, että liian vähän. Osaa sitten ilmeisesti liikuttaa vain se, mitä heille itselleen voi tapahtua. Ehkä tätä pitäisi sitten nostaa esiin. Tosin pahaa pelkään, että monesti siitä seuraa vain päänsilitystä ja kevyttä nuhtelua ja se vain naurattaisi nuoria :(

Tästä uutisoitiin jo vuosia sitten. Sillon mammat vetivät hernepellon ja koko tontin mökkeineen nenään, että lapsia ei saa lokeroida.

Kun tämä kerran tiedetään, asialle pitää oikeasti tehdä jotain. Perheet tarvitsevat tukea, jotta näitä sadistisia m u r h a a j i a ei pääsisi kehittymään.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu että mitä niille pitäisi tehdä? Kyllä ne ihan hyvin pystyy joukosta erottamaan, mutta mitä on tehtävissä jos aivoista jotain nyt vaan puuttuu? Ei kai ne edes opi empatiaa millään keinolla kun ei ole sitä normaalia kykyä ymmärtää toisen kokemusta ja eläytyä siihen.

Kuten artikkelissa sanotaan, aivot ei ole vielä 4 vuotiaana valmiit. Mitä aikaisemmin perheen ja lapsen tuki aloitetaan, sitä todennäköisemmin tunnekylmyys saadaan pois ja lapsesta kehittyy normaali ihminen.

Perheisiin pitäisi saada empatiaopetusta.

Siinähän luki että suurin syy on epäjohdonmukaisuus kasvatuksessa, ei vanhempien tunnekylmyys. Että joku kerta samasta asiasta torutaan ja rangaistaan, joku toinen kerta taas annetaan olla ja paijataan päätä.

Vierailija kirjoitti:

Perheisiin pitäisi saada empatiaopetusta.

Tämä kuulostaa hyvältä, mutta en käsitä mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Paljon on nykyisin tällaista sanahelinää, mikä lentää viheltäen yli ihmisten käsityskyvyn. Muistan aikanaan kun lapseni oli alakoulussa, ihan ekaluokilla piti analysoida omaa toimintaa sellaisilla tavoilla, joihin ei normi sen ikäinen juuri pysty. Kolmannelle vaihtui opettaja, joka sanoi, että hän sanoo oppilaille, että jos ei koske toiseen ihmisen tai tämän omistamiin tavaroihin ilman lupaa, kaikilla on kivempaa. Minusta se oli aika kattavasti sanottu. Minusta on ihan elämän perusasioita, että koska minuun sattuu jos minua lyödään, se sattuu myös toiseen, ja siksi niin ei tehdä. Tästä on ihan turha vääntää sen monimutkaisempaa. Jos aikuinen ihminen ei tätä käsitä niin, että voisi opettaa sen lapselleen, ei sille asialle ole mitään tehtävissä jollain nallekorteilla, sen aikuisen päässä on aika iso vika. Samaten jos tuota ei ymmärrä vaikka teini-ikään mennessä, ei sitä enää opeteta kivoilla ryhmäytymisleikeillä. Jos sitä empatiakykyä ei jostain syystä ole, tällaisen ihmisen päähän pitää vain tuntuvien rangaistusten uhalla takoa mitä kaikkea ei toiselle ihmiselle saa tehdä. Mielessään saa hekumoida vaikka millä kipeällä, mutta toisiin ihmisiin ei kosketa. Piste. Ne ihmiset, joilla on päässä vikaa, vain nauravat näille psykologisoinneille ja tunteiden sanoittamisille. Tuntuu, että niitä ymmärtävät vain ne, jotka eivät tällaista opetusta edes tarvitse.

Päiväkodeissa on varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattu kohta "tunnetaidot" ja tämä vasu on nykyään sitova, ei pelkkä suositus. Päiväkodeissa siis pidetään säännöllisesti tunnetaitotuokioita, johon lapset osallistuvat. Valitettava tosiasia vain on, että lähinnä ne muutenkin kiltit ja innokkaat lapset ovat kiinnostuneita näistä tunneasioista ja niitä aikuisen johdolla pohtivat.

Ne "tunnekylmät" tai miten heitä nyt tulisikaan kutsua, eivät kuuntele tai osallistu mitenkään. Monet pienetkin lapset osaavat kiusata toisia, hallitsevat leikkitilanteita ja jättävät ulos leikeistä, mutta kun heiltä kyselee näistä tunneasioista, he eivät osaa kertoa niistä mitään. Edes perustunteita ei tunnisteta eikä empatiakykyä löydy kaivamallakaan. Kun esim. 5-vuotiaalta lapselta kysytään "onko sinusta oikein, että sinä päätät aina leikissä kaiken/ otat kaverilta lelun kädestä?" hän saattaa vastata että "on". Siis lapsi, joka on fiksu, kognitiivisesti ja verbaalisesti taitava, eli taatusti ymmärtää kysymyksen.

Varhaiskasvatuksen piirissä olevat tunnekylmät lapset ovat kyllä havaittavissa varhain. Tuen saaminen heille on kokonaan toinen juttu, sillä ovet tutkimuksiin alkavat avautua vasta 5v. neuvolan jälkeen. Siihen saakka nämä lapset ovat ehtineet voida huonosti jo useamman vuoden ja ikävä kyllä, jopa traumatisoida osan samassa ryhmässä kasvavista ikätovereistaan. Varhaiskasvatuksen opettajana olen tästä erittäin vihainen ottaen huomioon, kuinka hyvin varhaisen ja oikea-aikaisen intervention edut ovat tiedossa.

Psykologille, perheneuvolaan, terapiaan yms. on päästävä paljon nykyistä helpommin!

Tuo mieleen serkkuni lapsena, ikäeroa meillä oli vain muutama vuosi (olen häntä vanhempi). Jo ihan taaperosta näki että serkku oli uskomattoman itsekeskeinen ja julma, ei pelkästään sillä tavalla millä pikkulapset ovat itsekkäitä vaan saattoi tulla hajottaa asioita ja pahoinpidellä muita vaan sen takia että huomio ei ollut hänessä juuri silloin.

Kokemuksia mm. istun mummoni sylissä keinutuolissa ja mummo näyttää minulle valokuvia lapsuudestaan albumista, serkku tulee olohuoneeseen ja huutaa että tuo on mummo niin tylsää ja kakkaa, riuhtaisee albumin mummoni kädestä ja heittää sen huoneen toiseen päähän, levittäen kuvia kaikkialle. Oli pyydetty mukaan kuvia katsomaan aiemmin, mutta ei kiinnostanut.  Tämän jälkeen nauraa huvittuneena ja potkii kuvia ympäriinsä. Saattoi sotkea vaikka mummon työllä ja rakkaudella laitetut kangaspuut ihan solmuille koska ei saanut huomiota. Televisiosta halusi päättää mitä katsotaan, ja kun pappa piti kuria niin lopulta hajotti kaukosäätimen ja videolaitteen kostoksi. Osasi jo 8-vuotiaana uhkailla että tappaa itsensä heti jos ei saa jotain mitä haluaa. 

En yllättynyt kun poliisit tulivat jo teini-iässä tutuiksi ja aika pitkä lista taitaa serkkupojalla perseilyä olla alla nyt. Omasta mielestäänhän hän on aina uhri, piti vaan vetää niitä muita nakkikiskan jonossa kuonoon kun katsoivat hassusti.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu että mitä niille pitäisi tehdä? Kyllä ne ihan hyvin pystyy joukosta erottamaan, mutta mitä on tehtävissä jos aivoista jotain nyt vaan puuttuu? Ei kai ne edes opi empatiaa millään keinolla kun ei ole sitä normaalia kykyä ymmärtää toisen kokemusta ja eläytyä siihen.

Tämähän ei siis meinaa etteikö voisi elää normaalia elämää. Esimerkiksi ammattisotilas, kirurgi tai lentäjä voi hyötyä psykopaattiudestaan ilman että vahingoittavat koskaan ketään.

Taas yksi höpö-höpö -artikkeli, mitä ei voi mitenkään yleistää. Itse olen asberger, enkä osaa mennä toisen ihmisen asemaan. En ole silti psykopaatti enkä kiusaa muita. Voisi siis sanoa, että olen juurikin kuvailtu tunnekylmä. Silti lapseni ovat hyvin empaattisia ja puolustavat kiusattuja, ihan ilman, että olen heille erikseen tällaista asiaa opettanut.

Ennenvanhaan annettiin remmistä kunnes oppi olemaan. Jokinen oppii ajan oloon. 

Eihän ne muutkaan eläinlajit pennuiltaan anele, että älä nyt viitsi sinne suuntaan mennä hei joookos. Ei, emo nappaa niskavilloista kiinni ja siirtää oikeaan suuntaan. 

Näin se vain menee. 

Onhan tämä sairas käyttäytyminen yhteiskunnassa kiistatta lisääntynyt kurin heltyessä. Rikollisia sun muita on ollut aina, mutta kyllä ne on luikkineet pisin nurkkia ja nahistelleet lähinnä keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi höpö-höpö -artikkeli, mitä ei voi mitenkään yleistää. Itse olen asberger, enkä osaa mennä toisen ihmisen asemaan. En ole silti psykopaatti enkä kiusaa muita. Voisi siis sanoa, että olen juurikin kuvailtu tunnekylmä. Silti lapseni ovat hyvin empaattisia ja puolustavat kiusattuja, ihan ilman, että olen heille erikseen tällaista asiaa opettanut.

Teini-ikäisellä pojallani on Asperger, eikä hän testeissä tunnistanut ilmeitä jne. kuten pitäisi. Toisaalta hänellä ei ole ikinä ollut tarvetta kiusata ketään. Jos jostain ihmisestä sadismi on kaukana niin hänestä. Hän haluaisi elää rauhassa omalla tavallaan ja antaa muillekin vastaavan rauhan. Olen aina ollut vähän hämääntynyt siitä, kun Aspergereita sanotaan empatiakyvyltään vajavaisiksi, koska he "eivät pääse toisen mieleen". Sen ymmärrän, että hän on sosiaalisesti hieman kömpelö, mutta voiko ihmistä, joka on erittäin hyväntahtoinen, kutsua tunnekylmäksi? Ja jos voi, niin millä nimellä sitten kutsutaan näitä, joista toisten ihmisten kärsimys on vain huvittavaa?