Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
avioero. tarvitsisin lohduttavia sanoja.
25.02.2021 |
Meillä on pitkä liitto takana. Lapset jo nuoria aikuisia. Tämä koko talvi on ollut syvenevää kriisiä. En saa mitään vastakaikua mieheltäni, yhteenkään keskusteluun hän ei lähde mukaan. Olen yrittänyt herätellä häntä hyvällä ja pahalla. Hän on työssä käyvä ja hoitaa ilmeisesti työnsä hyvin mutta kotona kaikki asiat junnaa. Hän kyllä tekee arkisia apuja, ruokaa, siivoaa, kolaa pihaa. Meillä pitäisi tehdä remonttia mutta hän ei tee mitään sen eteen, kaikki jäisi minun harteilleni. Hän on sen mallinen että kaikkina näinä vuosina minun vastuulleni on jäänyt kaikki rempat ja suuremmat asiat. Esim kaikki joululahjat ja valmistelut ovat täysin minun harteillani. Kaikki matkat olen itse saanut järkätä perheelleni, hän on ollut niissä mukana mutta passiivisena. En ole ikinä saanut mitään yllätystä häneltä, itse ostin hänelle tasavuosilahjoiksi matkat Eurooppaan. Itse sain illallisen paikallisessa raflassa. Vuosien varrella olen tullut hieman katkeraksi tästä, viime joulu oli eka kerta kun en kirjoittanut lahja-antajaksi hänen nimeään kun itse lahjan hommasin ja maksoin. Noh, nyt minulla alkaa olla mitta täys, en jaksa enää. Olen väläytellyt eroa aikaisemminkin ilman mitään vastakaikua. Hän uskoo että en saa sitä aikaiseksi. Tänään sitten sanoin että ilmeisesti minun täytyy alkaa katsomaan vuokra-asuntoa itselleni kunnes talo saadaan myytyä. Hänen vastaus oli että "tee kuinka tahdot". Tämä on tosi loukkaavaa. Pahaa on myös se että aikuinen tyttäreni poltti päreensä kun kerroin kuinka minulla on tässä suhteessa huono olo ja sanoi että en saa kaataa asiaa hänen niskaansa enää ja selvittäkää itse omat välinne. Joten olen aivan yksin. Ja se tuntuu pahalta. Voisko joku sanoa minulle jotakin ystävällistä tänään.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
AP, mä kyllä symppaan sua. Olen ihan samassa, tai vieläkin pahemmassa tilanteessa ja lapset noin täysi-ikäisiä.
Mies ei tee yhtään mitään. Ei edes niitä lumitöitä. Mä teen kaiken omakotitaloon liittyvän, ihan kaiken sisällä ja ulkona. Alkuviikosta juuri levytin yhteen huoneeseen uudet gyprocit. Jotenkin sitä naisena kaipaisi miestä edes tasavertaiseksi kaveriksi näihin hommiin, että tehtäisiin yhdessä näitä kiinteistöön liittyviä ylläpitotöitä.
Mies istuu kaikki - ihan kaikki - illat töiden jälkeen läppärillä/kännykällä. Kaunis puhe, rukoilu, uhkailu, pakotus, itku tai mikään muukaan konsti ei saa miestä tekemään mitään siivousta tai taloon liittyvää. Joululahjaa mies ei ostanut minulle, minä ostin kyllä miehelle. Viime vuonna mies ei muistanut syntymäpäivääni - ei tullut lahjaa eikä edes onnitellut. Se oli päivä muiden joukossa. Turha lienee sanoa, että miestä ei s eksikään kiinnosta, taitaa olla vuosi viime kerrasta. Itse kyllä haluaisin, mutta miestä ei aihe kiinnosta. I'm done. Tuntuu vaan niin hemmetin tyhmältä erota sen vuoksi että mies on patalaiska, jopa niin patalaiska että s eksikään ei huvita. Me ei kuitenkaan edes riidellä. Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta miehen mielestä se on humpuukia eikä suostu sellaiseen.
Olen myös jättänyt testimielessä pesemättä miehen pyykit, hakematta hänen postinsa postilaatikosta, tiskaamatta hänen tiskinsä jne. Ja mitä teki mies? Ensin huutoraivosi minulle kuinka olen huono kodinhoitaja ja sen jälkeen kertoi äidilleen eli anopille (kyllä!!!) kuinka minä olen ilkeä enkä pese hänen pyykkejään ja tiskejään. Siis ilkeä minä :D
Tänään mun tarvitseekin taas tyhjentää takkojen tuhkaluukut, polttaa takoissa tulet ja kantaa uudet polttopuut sisälle. Lisäksi mun täytyy tänään hoitaa pyykinpesua, tiskit, päivällinen perheelle. Iltahommina taidan paklata alkuviikon gyproclevytysten kolot.
Olen kyllä lukenut paljon miesten neljänkympin kriisistä, testojen laskusta ja muusta veltostumisesta. On ihan saakelin vaikeaa uskoa, että mies jonka kanssa aikoinaan 20 vuotta sitten menin naimisiin on kadonnut. En mä tuollaisen lapamadon kanssa perustanut perhettä.
En ap usko että tuohon tulee muutosta. Me voimme rakentaa uuden omannäköisemme elämän ilman miehiämme.
Kiitos vastauksestasi. SInä eniten olet kartalla siitä mitä tarkoitan kirjoituksessani. En minä, etkä varmaan sinäkään, kiellä etteikö miehessä olisi paljon hyvääkin mutta juuri se yhdessä eläminen puuttuu, yhteiseen hiileen puhaltaminen. Meillä miehen on pakko esim kolata piha koska minä en sitä saa enää tehdä -ja voi kuinka mielelläni sen tekisin, olen aina pitänyt kolaamisesta. Samoin kaikki raskaammat esim puun kannot yms on multa kielletty. En minäkään mennyt naimisiin lapamadon kanssa vaan aktiivisen, rakastuneen miehen kanssa. Ikä tottakai muuttaa meitä kaikki, minuakin, mutta miksi se yhteiseen hiileen puhaltaminen on hävinnyt. Kyllä me teemme välillä yhdessäkin asioita, esim lumien sulettua tykätään käydä luontoretkillä mutta tässäkin on aina se että aina minun aloitteestani, minun pitää tutkia minne mennään, hoitaa eväät jne. Mieheni on joskus vuosia vuosia sitten sanonut joskus suuttuneena että hän ei tästä talosta lähde ensin joten erotilanteessa ainoa keino on minun lähteä. Toivotan sinulle jaksamista arkeen ja uskoa tulevaisuuteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero tekee kipeää, ja sitä on lupa surra. Mutta uskon avauksesi perusteella, että sinua odottaa parempi ja mielekkäämpi elämä tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos mies ei tee asioita juuri niinkuin sinä haluat -> mies jättää asiat sinun harteillesi että ne toteutuisi juuri niinkuin sinä haluat.
Kauhea sika!
Ajattelin ihan samalla tavalla paitsi siitä asunnon remontista, mutta muuten kyllä noin miten sanoit.
Yhteisen asunnon remontti pitää hoitaa yhdessä, mutta joillekin lahjoille ja lomamatkoille ihan sama.
Jos antaa lahjaksi matkan toiselle, ei voi todellakaan vaatia, että saa vastalahjaksi samanlaisen loman eikä siihen drinkut lähibaarissa riitä. Kuka pakottaa ostamaan mitä joululahjoja? Ehkä mies on oikeassa, että tuo perinne saisi jo loppua, kun kaikkilla on kuitenkin tavaraa ihan ylimäärin.
Alue: Aihe vapaa
AP, mä kyllä symppaan sua. Olen ihan samassa, tai vieläkin pahemmassa tilanteessa ja lapset noin täysi-ikäisiä.
Mies ei tee yhtään mitään. Ei edes niitä lumitöitä. Mä teen kaiken omakotitaloon liittyvän, ihan kaiken sisällä ja ulkona. Alkuviikosta juuri levytin yhteen huoneeseen uudet gyprocit. Jotenkin sitä naisena kaipaisi miestä edes tasavertaiseksi kaveriksi näihin hommiin, että tehtäisiin yhdessä näitä kiinteistöön liittyviä ylläpitotöitä.
Mies istuu kaikki - ihan kaikki - illat töiden jälkeen läppärillä/kännykällä. Kaunis puhe, rukoilu, uhkailu, pakotus, itku tai mikään muukaan konsti ei saa miestä tekemään mitään siivousta tai taloon liittyvää. Joululahjaa mies ei ostanut minulle, minä ostin kyllä miehelle. Viime vuonna mies ei muistanut syntymäpäivääni - ei tullut lahjaa eikä edes onnitellut. Se oli päivä muiden joukossa. Turha lienee sanoa, että miestä ei s eksikään kiinnosta, taitaa olla vuosi viime kerrasta. Itse kyllä haluaisin, mutta miestä ei aihe kiinnosta. I'm done. Tuntuu vaan niin hemmetin tyhmältä erota sen vuoksi että mies on patalaiska, jopa niin patalaiska että s eksikään ei huvita. Me ei kuitenkaan edes riidellä. Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta miehen mielestä se on humpuukia eikä suostu sellaiseen.
Olen myös jättänyt testimielessä pesemättä miehen pyykit, hakematta hänen postinsa postilaatikosta, tiskaamatta hänen tiskinsä jne. Ja mitä teki mies? Ensin huutoraivosi minulle kuinka olen huono kodinhoitaja ja sen jälkeen kertoi äidilleen eli anopille (kyllä!!!) kuinka minä olen ilkeä enkä pese hänen pyykkejään ja tiskejään. Siis ilkeä minä :D
Tänään mun tarvitseekin taas tyhjentää takkojen tuhkaluukut, polttaa takoissa tulet ja kantaa uudet polttopuut sisälle. Lisäksi mun täytyy tänään hoitaa pyykinpesua, tiskit, päivällinen perheelle. Iltahommina taidan paklata alkuviikon gyproclevytysten kolot.
Olen kyllä lukenut paljon miesten neljänkympin kriisistä, testojen laskusta ja muusta veltostumisesta. On ihan saakelin vaikeaa uskoa, että mies jonka kanssa aikoinaan 20 vuotta sitten menin naimisiin on kadonnut. En mä tuollaisen lapamadon kanssa perustanut perhettä.
En ap usko että tuohon tulee muutosta. Me voimme rakentaa uuden omannäköisemme elämän ilman miehiämme.