Lue keskustelun säännöt.
Halu kuolla, mutta
25.02.2021 |
Oon ollut reilun vuosikymmenen masentunut enkä ole toistaiseksi saanut lääkkeistä enkä monista yritetyistä hoidoista ja hoitomuodoista apua. En ole saanut oikeastaan mistään mielihyvää viimeisen kolmen vuoden aikana ja hiljaa ovat hiipuneet myös ne pienen pienet tyytyväisyyden häivähdykset. Kuitenkin, olen mieleltäni liian heikko tappaakseni itseäni, mutta suurin syy itsemurhan lykkäämiselle on rajaton empaattisuuteni ja rakkauteni läheisiäni ja perhettäni kohtaan. Kaikki mitä teen, teen sen heidän vuokseen. En halua tuottaa tuskaa heille, mutta välillä haluaisin olla itsekäs ja mennä, mutta en pysty sitäkään tekemään.
Ei hajuakaan siitä mitä kitinä täällä foorumilla auttaa, mutta menkööt kun olen vaivaa tekstin eteen nähnyt.
Kommentit (57)
Masennus osaa kyllä olla pirullinen sairaus. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa, ei toisin päin. Ehkä joku päivä jokin tehoaa ja värit alkavat palata elämääsi, ja silloin olet iloinen, että vielä näit sen päivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis masentunut tilanteeseesi, vai onko menneisyydessäsi traumoja, joita et ole vielä selvittänyt?
Kuolema on yleisemmin se "helpoin tie" pois huonosta tilanteesta.
Ei se kyllä ole mikään helppo tie ulos, taakka tippuu vaan läheisten niskaan.
Kyllä se kuolo sieltä tulee, kun sen aika on. Sitä odottaessa täytyy yrittää vain tehdä oma elämä mahdollisimman siedettäväksi. Terveisin samassa jamassa oleva, tosin depisvuosia on enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksu on tabu? Miksi ei ymmärretä että jotkut eivät vain halu elää? Mä en ymmärrä miksi ei kaikille halukkaille annettaisi my rkkytabsun?
Itse ollut pienestä lähtien masentunut, mikään ei ole koskaan auttanut. Nyt olen 30 ja olen aikuisten oikeasti väsynyt.
Tämä maailma ei ole paikkani.
Sitä, että riistää itseltään hengen ja läheisiltään ystävän/puolison/vanhemman/lapsen, pidetään itsekkäänä niiden toimesta, jotka jäävät kaipaamaan itsemurhan tehnyttä. Vaikka jokainen saa päättää itse elämästään, ne kaipaamaan jääneet joutuu usein huhumyllyn pyöriin ja sen takia kokevat häpeää, mutta tuskin kukaan riistää henkeään hetken mielijohteesta, etenkin jos on niitä läheisiä.
Meillä on suvussa kaksi itsemurhan tehnyttä, joista jälkimmäinen on tapahtunut tämän vuoden puolella. Vainajan vanhemmat olivat niin järkyttyneitä, että kuolinsyy oli reippaasti yli kuukauden muilta sukulaisilta piilossa, koska eivät kyenneet puhumaan asiasta - mikä puolestaan aloitti muiden sukulaisten kesken massiivisen huhumyllyn, että mihin nuori ihminen oikein yhtäkkiä kuoli - enkä kehtaa edes ajatella millaiset traumat jäi puolisolle ja lapsille :(
Toisesta tapauksesta on aikaa, mutta edelleen on äitini mielessä, koska joutui ruumiin tunnistamaan. Ei vuosiin kertonut totuutta meille lapsille, ehkä osittain sen takia että oltiin vielä lapsia silloin kun tämä tapahtui, mutta myös osittain "häpeän" takia. Ei vieläkään oikein puhu muusta kuin siitä ruumiin tunnistamisesta johtuneesta trauman tapaisesta.
En ollut itse läheinen kummankaan sukulaisen kanssa, joten minun on helppo sanoa, että jokainen tekee päätöksensä ja sitä pitää kunnioittaa, mutta jos joku minulle läheinen henkilö riistäisi henkensä, aivan varmasti se satuttaisi minuakin niin pahasti, ettei asiasta pysty puhumaan, tai sitä edes ajattelemaan. Ihmiset juoruilevat, pohtivat miksi ja miten jne, ihan niin kuin nyt ollaan pohdiskeltu/juoruttu tästä viimeisimmästä tapauksesta samaan aikaan, kun läheiset ovat terapian tarpeessa. Siksi sanoin sitä itsekkääksi: itsemurhan tehnyt ei kanna mitään vastuuta tekonsa seurauksista, vaan traumat jäävät läheisten kannettavaksi. Jos sellaisia ei ole, niin aina on joku muu, joka sen ruumiin ennen pitkää (toivon mukaan) löytää ja traumatisoituu.
Tällaiset seuraukset ovat tulosta häpeään ja sulkeutuneisuuteen suuntautuneesta kulttuurista. Minulla on sukulainen, joka teki itsemurhan ja siitä on aina puhuttu hyvin avoimesti. Olihan se aivan kamalaa näille vanhemmille, lapselle ja puolisolle, mutta ei siinä ole tai pitäisi olla mitään hävettävää.
En tekisi itsemurhaa ennen kuin lapset ovat hyvän matkaa aikuisuuden puolella. Sen jälkeen ihmisellä on oikeus valita elämän ja kuoleman väliltä, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanottavaa. Suru on asia, joka kuuluu elämään ja jälkeenjääneiden pitää se kestää, koska he valitsevat elämän. Heilläkin on mahdollisuus valita toisin. En pidä myöskään siitä, että itsemurha ei ole ratkaisu. Kyllä se vain on, koska se päättää elämän ja ehkä kärsimyksen. Se on yksilön tekemä valinta ja ratkaisu ehkä hyvin vaikeassa tilanteessa.
Kuulostan ehkä kovalta, mutta arvostan niin paljon ihmisen omia kokemuksia ja päätäntävaltaa omasta elämästä. Haluan ihmisille hyvää, ja jos asiat ei vain helpota, en halua kenenkään kärsivän. Elämä on hauras, me olemme hauraita ja niin se vain on, että ei ole mikään häpeä tehdä itsemurha. Itse ainakin omassa surussani olen aina pystynyt kunnioittamaan myös tämän sukulaisen tekemää valintaa, silloinkin kun lohdutin hänen itkevää lastaan ja yritin selittää, miten joskus ihminen lakastuu kuin kukka ja muuttuu niin mustaksi, että elämässä ei näe enää hyvää, että ihminen ei tee sitä tarkoituksella, mutta joskus niin käy. Lapselle on vaikea selittää itsemurhaa, mutta aikuiset pystymme ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko siis masentunut tilanteeseesi, vai onko menneisyydessäsi traumoja, joita et ole vielä selvittänyt?
Kuolema on yleisemmin se "helpoin tie" pois huonosta tilanteesta.
Ei se kyllä ole mikään helppo tie ulos, taakka tippuu vaan läheisten niskaan.
Riippuu, mikä se taakka on? Jos se on joku miljoonavelka tms niin sitten (näin maallikkokäsityksellä), mutta jos ne ongelmat on henkilökohtaisessa sielunmaisemassa, niin eivät ne asiat minnekään siirry vaan lakkaavat olemasta.
Omalla kohdalla tuo jälkimmäinen, eivätkä ne painolastit siirry yhtään kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin hiukankin päättäväisempi olisin tappanut itseni ajat sitten. Nykyisin jopa kadehdin niitä jotka siihen ovat kyenneet. Itse en siihen pysty.
Uskoontulo pelasti minut. Jumalan siunausta sinulle ap. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Hän rakastaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoituksesi oli juuri kuin olisin itse sen tehnyt. Tuli aivan kylmät väreet! Itselläni auttanut hetkittäin (ei siis poistanut koko ongelmaa) harrastus, johon todella uppoudun, saan paeta sinne kaikkea ja elää siinä omassa maailmassani sen ajan.
Toivon kaikkea hyvää sinulle!<3
Saanko udella mitä harrastat? Itseäni, kun ei kiinnosta mikään, vaikka olen yrittänyt mielenkiintoani herätellä eri harrastuksiin.
ap
Askartelen kalusteita nukkekotiin, rakennan legoista mielikuvitusmaailmoja, luen ja kirjoitan runoja, otan puhelimellani kuvia luonnosta, kerään leikekirjaan lehdistä upeita kuvia kauniista metsämaisemista, pelaan vanhalla Nintendolla.
Moni ei ymmärrä harrastuksiani, sillä olen keski-ikäinen nainen, ne eivät ole "yleisesti hyväksyttyjä", joten en edes
Kuulostat aivan ihanalta tyypiltä! Olisi mahtavaa tutustua.
Tässä masennuksessa on merkityksettömyyden ohella niin raskasta tämä yksinäisyys..
Mistä löytää kaltaisiani?
T: toinen erikoisista harrastuksista nauttiva nainen
Tiedoksi kaikille kriisipuhelin, jonne voi soittaa, kun on paha olla:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata vielä luovuttaa, tämä on ainutkertainen elämä ja takaisin ei pääse. Ei sitä tiedä jos vaikka tilanne paranee, jotain uutta ilmaantuu?
Elämä on kyllä täysi mysteeri, ei siitä ota selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jättäkää Raamattuasiat tästä pois. :( Aiheuttaa monelle vain ahdistusta.
Kannattaa keskittyä olemassa oleviin asioihin. Kaikki henkijutut vain sekoittavat ihmisen mieltä. Raamattukin on vain ihmisten kirjoittama eikä mitään jumalaa oikeasti kukaan ole nähnyt.
Asiallinen apu ja tuki on parasta masentuneille.
Kannattaa pitää avoin mieli. En ole mikään raamattu-fani, mutta hengellisyys on auttanut monia, minä mukaanlukien. Buddhalaisuus kiinnostaa itseäni.
Voimia ja rakkautta kaikille tässä ketjussa <3 venlafaxin-lääke auttoi minut pahimman yli, mutta ei ole mitään kevyttä tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksu on tabu? Miksi ei ymmärretä että jotkut eivät vain halu elää? Mä en ymmärrä miksi ei kaikille halukkaille annettaisi my rkkytabsun?
Itse ollut pienestä lähtien masentunut, mikään ei ole koskaan auttanut. Nyt olen 30 ja olen aikuisten oikeasti väsynyt.
Tämä maailma ei ole paikkani.
Sitä, että riistää itseltään hengen ja läheisiltään ystävän/puolison/vanhemman/lapsen, pidetään itsekkäänä niiden toimesta, jotka jäävät kaipaamaan itsemurhan tehnyttä. Vaikka jokainen saa päättää itse elämästään, ne kaipaamaan jääneet joutuu usein huhumyllyn pyöriin ja sen takia kokevat häpeää, mutta tuskin kukaan riistää henkeään hetken mielijohteesta, etenkin jos on niitä läheisiä.
Meillä on suvussa kaksi itsemurhan tehnyttä, joista jälkimmäinen on tapahtunut tämän v
"Tällaiset seuraukset ovat tulosta häpeään ja sulkeutuneisuuteen suuntautuneesta kulttuurista."
Jep, tämä on juuri se syy miksi Suomessa ollaan niin masentuneita! Olisi hyvä puhua asioista avoimesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse uskon jälleensyntymiseen, itsemurha siirtäisi ongelmat vain seuraavaan elämään. Aloittajan tilanteessa kokeilisin luonnon lääkkeitä, kuten taikasieniä. Sanotaan, että luonnosta löytyy lääke jokaiseen maalliseen vaivaan.
Oletko ap mitä lääkkeitä kokeillut? :) ssri, snri? Toivottavasti asiat kääntyy paremmaksi sulla!
Oletko siis masentunut tilanteeseesi, vai onko menneisyydessäsi traumoja, joita et ole vielä selvittänyt?
Kuolema on yleisemmin se "helpoin tie" pois huonosta tilanteesta.