Halu kuolla, mutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet. Lukekaa Raamattua. Sieltä. Löytyy toivo.

Luettu on. Löysin Jeesuksen elämään, mutta toivoa en löytänyt, vaikka kuinka etsin.

ap

Ihminen syntyy tähän maailmaan elääkseen, Jeesus syntyi kuollakseen-meidän tähtemme.

Itse olin se joka kouluaikana vihasin hiihtämistä, mutta aikuisiällä siitä on ollut minulle valtavasti iloa, ja se auttoi minua kun masensi. Toisinaan tuntui etten jaksa lähteä hiihtämään, mutta kun lähdin, sain joka kerta siitä hyvän mielen. En tarkoita että kaikilla auttaa, mutta liikunta kuin liikunta, niin siitä voi olla apua. En tiedä onko ap jo kokeillutkin.

Ja sama mielipide, uskontoasiat kannattaa nyt jättää taka-alalle.

Vierailija kirjoitti:

Jättäkää Raamattuasiat tästä pois. :( Aiheuttaa monelle vain ahdistusta.

Kannattaa keskittyä olemassa oleviin asioihin. Kaikki henkijutut vain sekoittavat ihmisen mieltä. Raamattukin on vain ihmisten kirjoittama eikä mitään jumalaa oikeasti kukaan ole nähnyt.

Asiallinen apu ja tuki on parasta masentuneille.

Täysin eri mieltä.Minulla oli 10v.vakava depressio,mitä lie sitä ennen.

Kun mieli ei ole "normaalitilassa", aivot herkemmin reagoivat kaikenlaisille ärsykkeille. Liiallinen uskonnollinen propaganda saattaa aiheuttaa harhoja, harhanäkyjä, joihin sairas sitten uskoo. Osa taas saattaa turvautua päihteisiin, ja siinä toinen ääripään ongelma.

Parasta olisi kun saisi arjen sujumaan, oppia nauttia pienistä arjen iloista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä suotta kiirehdi, ehdit kyllä viettää kuolleena aivan tarpeeksi monta miljardia vuotta kun se aika koittaa.

Ruumis kylläkin mätänee ja maatuu, jos ei kuollutta ruumista polteta ja tuhkata, joten sepä siitä viettämisestä kuolleena. 

Kaikki me ihmisetkin onneksemme kuollaan; kukaan ei jää tänne ikuisesti.  Sehän on autuutta toisaalta, ainakin elämässään paljon kokeneiden kohdalla päästä ikuiseen lepoon.  Ainakaan noin 100 vuotiaana kukaan enää hangoittelee vastaan ikuista poistumistaan,

Ja tällainen auttaa ap:ta koska..?

Vierailija kirjoitti:

Miksu on tabu? Miksi ei ymmärretä että jotkut eivät vain halu elää? Mä en ymmärrä miksi ei kaikille halukkaille annettaisi my rkkytabsun?

Itse ollut pienestä lähtien masentunut, mikään ei ole koskaan auttanut. Nyt olen 30 ja olen aikuisten oikeasti väsynyt.

Tämä maailma ei ole paikkani.

Sitä, että riistää itseltään hengen ja läheisiltään ystävän/puolison/vanhemman/lapsen, pidetään itsekkäänä niiden toimesta, jotka jäävät kaipaamaan itsemurhan tehnyttä. Vaikka jokainen saa päättää itse elämästään, ne kaipaamaan jääneet joutuu usein huhumyllyn pyöriin ja sen takia kokevat häpeää, mutta tuskin kukaan riistää henkeään hetken mielijohteesta, etenkin jos on niitä läheisiä.

Meillä on suvussa kaksi itsemurhan tehnyttä, joista jälkimmäinen on tapahtunut tämän vuoden puolella. Vainajan vanhemmat olivat niin järkyttyneitä, että kuolinsyy oli reippaasti yli kuukauden muilta sukulaisilta piilossa, koska eivät kyenneet puhumaan asiasta - mikä puolestaan aloitti muiden sukulaisten kesken massiivisen huhumyllyn, että mihin nuori ihminen oikein yhtäkkiä kuoli - enkä kehtaa edes ajatella millaiset traumat jäi puolisolle ja lapsille :(

Toisesta tapauksesta on aikaa, mutta edelleen on äitini mielessä, koska joutui ruumiin tunnistamaan. Ei vuosiin kertonut totuutta meille lapsille, ehkä osittain sen takia että oltiin vielä lapsia silloin kun tämä tapahtui, mutta myös osittain "häpeän" takia. Ei vieläkään oikein puhu muusta kuin siitä ruumiin tunnistamisesta johtuneesta trauman tapaisesta.

En ollut itse läheinen kummankaan sukulaisen kanssa, joten minun on helppo sanoa, että jokainen tekee päätöksensä ja sitä pitää kunnioittaa, mutta jos joku minulle läheinen henkilö riistäisi henkensä, aivan varmasti se satuttaisi minuakin niin pahasti, ettei asiasta pysty puhumaan, tai sitä edes ajattelemaan. Ihmiset juoruilevat, pohtivat miksi ja miten jne, ihan niin kuin nyt ollaan pohdiskeltu/juoruttu tästä viimeisimmästä tapauksesta samaan aikaan, kun läheiset ovat terapian tarpeessa. Siksi sanoin sitä itsekkääksi: itsemurhan tehnyt ei kanna mitään vastuuta tekonsa seurauksista, vaan traumat jäävät läheisten kannettavaksi. Jos sellaisia ei ole, niin aina on joku muu, joka sen ruumiin ennen pitkää (toivon mukaan) löytää ja traumatisoituu.

Vierailija kirjoitti:

Siksi sanoin sitä itsekkääksi: itsemurhan tehnyt ei kanna mitään vastuuta tekonsa seurauksista, vaan traumat jäävät läheisten kannettavaksi. Jos sellaisia ei ole, niin aina on joku muu, joka sen ruumiin ennen pitkää (toivon mukaan) löytää ja traumatisoituu.

Voi hellanlettas. Että oikein raavaat ensihoitajajantterit ja poliisisedät traumatisoituvat jokaisesta kuolleesta ruhosta... Se on kuule arkea niille. 

Ap, ehkä sinua masentaa, koska elät elämääsi vain muita varten. Olet liian kiltti ja välität muista enemmän kuin itsestäsi.

Siksi et ole miettinyt, mitä Sinä itse oikeasti haluat. Olet kadottanut itsesi. Et osaa nauttia mistään, koska et pohjimmiltasi edes tiedä, mistä nauttisit.

Sinulla on oikeus ottaa omaa aikaa, miettiä mistä oikeasti nauttisit. Sinä olet yhtä tärkeä ihminen kuin nekin, joiden vuoksi elät.

Hei, ap,

Vaikka sanoitkin, että olet koettanut eri hoitomuotoja yms, jaksa hakea vielä apua.

Soita epäröimättä, vaikka johonkin näistä numeroista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/nain-saat-apua-kriisitilantees…

Lioittele vaikka vähän olotilaasi tai kerro ainakin pahin olotila, jollainen sinulla on nyt ollut, että saat mahdollisimman pian apua.

Tiedän, joskus tuntuu kyynistyvän ja päätyvän siihen, että ei minua kukaan voi auttaa, mutta kyllä voi, kannattaa luottaa siihen.

Ota se yksi askel ja hae vielä apua.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on syynä masennukseesi?

Vastasit yhteen viestiin, että sinulla ei ole toivoa. Mistä ei ole toivoa?

Ongelma lieneekin siinä, että mitään konkreettista syytä masennukselle ei ole. En osaa sanoa mitään tapahtumaa tai asiaa mikä sen olisi aikoinaan laukaissut. Useampi lääkäri ja muu asiantuntija epäillyt lapsuudessani ollutta aivoverenvuotoa ja sen purkautumista aivokammioihin syyksi masennukselle.

Toivoa paremmasta ja valoisammasta tulevaisuudesta.

Ap

Tiedän tunteen ap. Itsekin olen perheellinen ja masentunut. Jaksan käydä kuitenkin töissä. Muuta sitten en jaksakaan. Kuulun koronan suhteen riskiryhmään ja välillä on käynyt mielessä, miten voisi käydä, jos koronan saisin. Sitten taas häpeän ajatusta. Mutta kuoleman ajattelu tuo minulle outoa turvaa, vaikka itsemurhaa en ikinä uskaltaisi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen ap. Itsekin olen perheellinen ja masentunut. Jaksan käydä kuitenkin töissä. Muuta sitten en jaksakaan. Kuulun koronan suhteen riskiryhmään ja välillä on käynyt mielessä, miten voisi käydä, jos koronan saisin. Sitten taas häpeän ajatusta. Mutta kuoleman ajattelu tuo minulle outoa turvaa, vaikka itsemurhaa en ikinä uskaltaisi tehdä.

Minäkin tunsin erikoista rauhaa, kun pandemia teki tuloaan. Minulla on ollut nuoresta asti kuoleman kaipuuta ja masennusta. En pelännyt koronaa, vaan ajattelin että luonto päättää kohtalostani.

Mua masentaa kun en ole koskaan onnistunut saamaan töitä tai päästä korkeakouluun. Vain vahvat ja matemaattisesti taitavat pärjäävät meidän yhteiskunnassa, ei kukaan muu.

Miksi ei ole kapselia joka vois ottaa ja nukkua pois? En halu olla täällä kuluttamassa yhteiskunnan varat.

Up

Vierailija kirjoitti:

Kun mieli ei ole "normaalitilassa", aivot herkemmin reagoivat kaikenlaisille ärsykkeille. Liiallinen uskonnollinen propaganda saattaa aiheuttaa harhoja, harhanäkyjä, joihin sairas sitten uskoo. Osa taas saattaa turvautua päihteisiin, ja siinä toinen ääripään ongelma.

Parasta olisi kun saisi arjen sujumaan, oppia nauttia pienistä arjen iloista.[/qu

Jos on harhoja ja harhanäkyjä on  diaknoosin mukainen hoito paikallaan.

Huomaan monen kommenteista tuin kuinka oma itsensä tunnettaan huonoksi ja epäkelvoksi. Tämä on ehkä se mystinen ei mikään, mistä myös aloittajan masennus kumpuaa. Meitä leivotaan pienestä asti yhteen yhteiskuntakelpoiseen muottiin ja jos et tähän sovi, on varmasti vahvasti olo että olet vääränlainen. Näissä asioissa, etenkin kun sairastaa, saa oikeasti olla itsekäs. Sinun ei tarvitse olla menestyvä, sosiaalinen ja aikaansaava, se ei ole elämän tarkoitus. Tarkoitus on että etsit niitä omia juttuja joista saat iloa.

Nämä karkaa masentuneessa mielessä tausta-alalle kun hermosto menee sekaisin. Silloin ne asiat joista oikeasti pitäisi itse eivät tuota nautintoa.

Kannattaa taistella siis itsekkäistä syistä ihan itsensä vuoksi tuota sairautta vastaa. Paraneminen on mahdollista mutta se on pitkä tie ja vaatii tietoista työtä. Apua saa ja sitä pitää vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan monen kommenteist

a tuin kuinka oma itsensä tunnettaan huonoksi ja epäkelvoksi. Tämä on ehkä se mystinen ei mikään, mistä myös aloittajan masennus kumpuaa. Meitä leivotaan pienestä asti yhteen yhteiskuntakelpoiseen muottiin ja jos et tähän sovi, on varmasti vahvasti olo että olet vääränlainen. Näissä asioissa, etenkin kun sairastaa, saa oikeasti olla itsekäs. Sinun ei tarvitse olla menestyvä, sosiaalinen ja aikaansaava, se ei ole elämän tarkoitus. Tarkoitus on että etsit niitä omia juttuja joista saat iloa.

Nämä karkaa masentuneessa mielessä tausta-alalle kun hermosto menee sekaisin. Silloin ne asiat joista oikeasti pitäisi itse eivät tuota nautintoa.

Kannattaa taistella siis itsekkäistä syistä ihan itsensä vuoksi tuota sairautta vastaa. Paraneminen on mahdollista mutta se on pitkä tie ja vaatii tietoista työtä. Apua saa ja sitä pitää vaatia.

Jatkan vielä että se tärkein asia mitä kannattaa miettiä ja tiedostaa on se että et ole huono ja vääränlainen vaikka olet sairas. Ei ole sinun syytäsi että ole sairastunut eikä ole sinun syytäsi että sairastat. Mutta vaikea on muiden päästä avuksi jos et tiedosta tätä ja hae apua.

Kenenkään normaalin ja onnellisen ihmisen elämän tarkoitus ei ole mammona ja kulissit. Ei ne tee elämään sitä onnea, se lähtee sieltä ajattelumalleista. Kukaan normaali ja onnellinen ihminen ei myöskään pidä masentunutta ihmistä huonona ja epäkelpona. Sununkaan ei pidä ajatella itsestäsi niin.

Vierailija kirjoitti:

Mua masentaa kun en ole koskaan onnistunut saamaan töitä tai päästä korkeakouluun. Vain vahvat ja matemaattisesti taitavat pärjäävät meidän yhteiskunnassa, ei kukaan muu.

Miksi ei ole kapselia joka vois ottaa ja nukkua pois? En halu olla täällä kuluttamassa yhteiskunnan varat.

Tähän halusin vielä lisätä, että olen pienestä lähtien halunnut pois. Siksi en ole ikinä uskonut elämään ja panostamiseen. Kaikki tuntuu turhalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan monen kommenteist

a tuin kuinka oma itsensä tunnettaan huonoksi ja epäkelvoksi. Tämä on ehkä se mystinen ei mikään, mistä myös aloittajan masennus kumpuaa. Meitä leivotaan pienestä asti yhteen yhteiskuntakelpoiseen muottiin ja jos et tähän sovi, on varmasti vahvasti olo että olet vääränlainen. Näissä asioissa, etenkin kun sairastaa, saa oikeasti olla itsekäs. Sinun ei tarvitse olla menestyvä, sosiaalinen ja aikaansaava, se ei ole elämän tarkoitus. Tarkoitus on että etsit niitä omia juttuja joista saat iloa.

Nämä karkaa masentuneessa mielessä tausta-alalle kun hermosto menee sekaisin. Silloin ne asiat joista oikeasti pitäisi itse eivät tuota nautintoa.

Kannattaa taistella siis itsekkäistä syistä ihan itsensä vuoksi tuota sairautta vastaa. Paraneminen on mahdollista mutta se on pitkä tie ja vaatii tietoista työtä. Apua saa ja sitä pitää vaatia.

Jatkan vielä että se tärkein asia mitä kannattaa miettiä ja tiedostaa on se että et ole huono ja vääränlainen vaikka olet sairas. Ei ole sinun syytäsi että ole sairastunut eikä ole sinun syytäsi että sairastat. Mutta vaikea on muiden päästä avuksi jos et tiedosta tätä ja hae apua.

Kenenkään normaalin ja onnellisen ihmisen elämän tarkoitus ei ole mammona ja kulissit. Ei ne tee elämään sitä onnea, se lähtee sieltä ajattelumalleista. Kukaan normaali ja onnellinen ihminen ei myöskään pidä masentunutta ihmistä huonona ja epäkelpona. Sununkaan ei pidä ajatella itsestäsi niin.

En tunne itseäni arvottomaksi tai huonommaksi ihmiseksi kuin muutkaan. En myöskään ajattele olevani parempi ja muiden yläpuolella saatikka sitten, että ansaitsisin tämän vuoksi erityiskohtelua.

Olen elänyt ihan tavallista elämää, josta vain on kadonneet värit ja mielekkyys. Ei ammattia, ei töitä, ei terveyttä eikä voimavaroja. Tällä hetkellä kaikki voimavarani menevät siihen, että saan päivittäin pakolliset asiat hoidettua, kuten ruuanlaiton, syömisen, siivoamisen ja peseytymisen. Joinain päivinä nuokin saattavat jäädä tekemättä, koska en vaan jaksa. Kovasti haluaisin ja olen yrittänyt saada mielenrauhan ja jotain tolkkua ajatuksistani ja siitä miten selätän tämän.

Ap

Onko mitään harrastusta tms. jota voisit ajatella vielä kokeilevasi? Uskon, että siitä voisit löytää ilon ja mielenkiinnon. Ja toivon niin. <3