Lapset "isoja", nyt olen yhtä hukassa kuin ennen lapsia. Työtön edelleen, kuten 11v sitten. Teenkö neljännen lapsen?
Sain ekan lapsen 11v sitten, 2 vuoden työttömyyden jälkeen. Tein lapsia, välillässä hommasin suurtalouskoki paperit, taas raskauduin, kun ei löytynyt töitä. Anniskelupassikin löytyy.
Nuorin syksyllä kouluun, ja olen samassa jamassa kuin 2010.
Nyt ei ole ravintola alan töitä, ei varmaan vuosiin, kun konkurssit iskee.
Opiskelu ei ole vaihtoehto, pelkään esitelmiä, seminaareja, siksi olenkin Amis.
Olen ihan hukassa, pitääkö tässä elää 70 vuotiaaksi asti työttömänä?
N37
Kommentit (149)
Mulla oli esiintymispelko, sain 5 minuutissa lääkäriltä propralia. Se ei ole rauhoittava vaan beetasalpaaja, eli estää kehon reaktiot (sydämentykytykset punastelu hikoaminen) ja on iso apu.
Sinulla ei ole mitään oikeita esteitä ainoastaan tekosyitä. Vähän myös ärsyttää että olet äiti, jonka pitäisi kuitenkin toimia lasten asioissa itsevarmasti jne, voin kokemuksesta kertoa että kädetön ja ujosteleva äiti aiheuttaa lapsena turvattomuutta ja aikuisena vitutusta.
Kasvata nyt selkäranka.
Jos olet muuten tervepäinen, tuo perhepäivähoitjaksi alkaminen voisi olla ratkaisu. Niistä on aika monessa aikassa pula ja ilmeisesti pärjäät lasten kanssa hyvin. Mulla oli ihana perhepäivähoitaja pienenä, vieläkin lämmöllä muistelen, joten vaikka ei ole kovin kummoisesti palkattu työ, on kuitenkin työ jolla on merkitystä!
Ihmispelkoinen nuppivikainen äiti ja lisää lapsia? Ohhoh. katso nyt että saat edes edelliset pitää ennen kuin joku huomaa...
Vierailija kirjoitti:
Älä. Tee. Enempää. Lapsia
Mites perhepäivähoitajan työt? Sijaisvanhemmuus?
Kaupan kassalle pääsee ilman koulutusta, samoin postiin tai siivoojaksiEntäs oppari?
Kaupan kassa on mainio homma ihmispelkoiselle!
Vierailija kirjoitti:
Näissä aloituksissa aina huomaa miten kirjoittaja oikein puhuu itsensä pussiin ja laittaa itse itselleen kapuloita rattaisiin "En voi opiskella koska blaa blaa" tai "En voi mennä töihin koska blaa blaa" . Jos olet jo päättänyt että uusi lapsi on ainoa vaihtoehto, et kyselisi täälllä. Taidat kuitenkin oikeasti haluta opiskella, yrität vaan sabotoida itse itseäsi ettei vaan joutuisi näkemään jotain vaivaa asian eteen. Mieti, kumpi pelottaa enemmän, uuden oppiminen vai loppuelämän työttömyys?
Voisin opiskella, siivooja ja lähihoitaja, jos on 100% varma, ettei ole esitelmiä.
Voin puhua ihmisille kasvotusten jne, mutta huomio keskipisteenä en halua olla.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.
Sinuna hakisin apua tuohon ihmispelkoon. Vaikea työllistyä tai mennä eteenpäin, jos et hoida sitä kuntoon.
Tosi vaikeeta varmaa saada mitään rauhoittavia jne, en ole viitsinyt edes yrittää, mihin työtön tarvitsee rauhoittavia, varmaa naurettaisiin pihalle lääkärissä.
AloittajaToisin sanoen et halua edes yrittää kehittää itseäsi vaan kerjäät pelkästään sääliä täällä vauva-palstalla.
En halua kehittää itseäni!! Haluan suurtalouskeittiöön töihin, mun UNELMA jota en saa. Ei esiintymistä vain astiahuoltoa, puhtaanapitoa - aloittaja-
Mulla ei oo koskaan ollut turhia unelmia, tuollaista perus duunari työtäkään en saa :(
Vierailija kirjoitti:
Jos olet muuten tervepäinen, tuo perhepäivähoitjaksi alkaminen voisi olla ratkaisu. Niistä on aika monessa aikassa pula ja ilmeisesti pärjäät lasten kanssa hyvin. Mulla oli ihana perhepäivähoitaja pienenä, vieläkin lämmöllä muistelen, joten vaikka ei ole kovin kummoisesti palkattu työ, on kuitenkin työ jolla on merkitystä!
Tätä olen miettinyt. 2003 olen ollut pidätettynä huumausaine rikoksesta, vaikuttaakohan? Kuka sellaiselle antaisi lapsen hoitoon?
-aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli esiintymispelko, sain 5 minuutissa lääkäriltä propralia. Se ei ole rauhoittava vaan beetasalpaaja, eli estää kehon reaktiot (sydämentykytykset punastelu hikoaminen) ja on iso apu.
Sinulla ei ole mitään oikeita esteitä ainoastaan tekosyitä. Vähän myös ärsyttää että olet äiti, jonka pitäisi kuitenkin toimia lasten asioissa itsevarmasti jne, voin kokemuksesta kertoa että kädetön ja ujosteleva äiti aiheuttaa lapsena turvattomuutta ja aikuisena vitutusta.
Kasvata nyt selkäranka.
Ei ole selkärankaa, eikä sellaista tule. En tee asioita mukaavusalueeni ulkopuolella.
Mies hoitaa Vasut, vanhempainillat, neuvola, tkevätjuhlat jne.
Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Ihmispelkoinen nuppivikainen äiti ja lisää lapsia? Ohhoh. katso nyt että saat edes edelliset pitää ennen kuin joku huomaa...
Mua on kiusattu niin paljon, kasi luokalla lintsasin jatkuvasti sen vuoksi , lukion jouduin lopettamaan kiusaamisen vuoki. Siksi olen tällainen päävikainen hullu!
Ap
Pitää jos et halua kehittää itseäsi ja tehdä epämiellyttäviä asioita. Kumpi on kivempaa, olla työtön seuraavat 40 vuotta ja saada minimieläke vai kohdata esitysjännitys ja selviytyä siitä, päästä töihin ja saada elämä?

Sulla on siis taustalla syy miksi olet "päävikainen hullu". Mutta vaikuttaa siltä että piiloudut tuon syyn taakse pakoillaksesi vastuun ottamista omasta elämästä. Kukaan ei sun elämää muuta ja pelkojasi poista muuta kuin sinä itse, apua siihen kuitenkin tarvit.
Lopeta nuo tekosyiden keksiminen ja selvitä mistä saat keskusteluapua, psykiatrille. Ja kokemuksesta voin sanoa syvällä rintaäänellä että noista peloista ja tekosyistä pääsee irti kun vain haluaa ja tekee jotain sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Pitää jos et halua kehittää itseäsi ja tehdä epämiellyttäviä asioita. Kumpi on kivempaa, olla työtön seuraavat 40 vuotta ja saada minimieläke vai kohdata esitysjännitys ja selviytyä siitä, päästä töihin ja saada elämä?
Kerran tuli yllättäen esitys kokki puolella, hikoilin ja tärisin ja päässä humisi, itku meinasi tulla, tämä kaikki ennen esitystäkin.
Pahinta tuskaa ikinä ja olen 3x synnyttänyt.
Silloin Päätin että ei koskaan enää!!!
Mieluummin kuolen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmispelkoinen nuppivikainen äiti ja lisää lapsia? Ohhoh. katso nyt että saat edes edelliset pitää ennen kuin joku huomaa...
Mua on kiusattu niin paljon, kasi luokalla lintsasin jatkuvasti sen vuoksi , lukion jouduin lopettamaan kiusaamisen vuoki. Siksi olen tällainen päävikainen hullu!
ApSulla on siis taustalla syy miksi olet "päävikainen hullu". Mutta vaikuttaa siltä että piiloudut tuon syyn taakse pakoillaksesi vastuun ottamista omasta elämästä. Kukaan ei sun elämää muuta ja pelkojasi poista muuta kuin sinä itse, apua siihen kuitenkin tarvit.
Lopeta nuo tekosyiden keksiminen ja selvitä mistä saat keskusteluapua, psykiatrille. Ja kokemuksesta voin sanoa syvällä rintaäänellä että noista peloista ja tekosyistä pääsee irti kun vain haluaa ja tekee jotain sen eteen.
Sitten et ole ollut oikeasti arka ja pelokas. Jos pitää valita esiintyminen tai kuolema, niin valitsen kuoleman. Ap

Totta hitossa olen ollut, en kai mä nyt muuten kokemuksen äänellä kommentoisikkaan. Ja sä nyt olet takertunut pakkomielteenomaisesti tuohon esiintymiseen! Maailmassa on vaikka miten paljon ammatteja missä ei tarvi esiintyä, sä et vaan nyt HALUA tehdä mitään asian eteen.
Suoraan sanoen lapset on sulle pakokeino ja -väline millä pakoilet vastuuta selvitä noista peloistasi. Miksi teit ylipäätään aloituksen kun oot jo valmiiksi päättänyt että apua et hae etkä tahdo?

Halusin vertaistukea, muilta hulluilta:
Miten ovat selvinneet loppuelämän työttömyydestä tai muilta äideiltä, jotka ovat saaneet Iltatähden 38v ja yli. Tai Vinkkejä, miten pääseen koulun keittiöön tiskaajaksi.
Siksi.
Ap
Tee se lapsi, Suomessa lapsikato ja nuoret haluaa juoda viiniä, matkustaa, myydä jotain Dubaissa, niitä ei sinappikoneen orjana oleminen kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Älä. Tee. Enempää. Lapsia
Mites perhepäivähoitajan työt? Sijaisvanhemmuus?
Kaupan kassalle pääsee ilman koulutusta, samoin postiin tai siivoojaksiEntäs oppari?
Kaupan kassalle ei pääse kuka vaan, ja viimeinen homma pelokkaalle ihmiselle. Olen hakenut postin lajitteluun ja siivoojaksi, en ole päässyt edes haastatteluun. Oppisopimus kuulostaa parhaalta ratkaisulta, siinä ei ole esitelmiä.
perhepäivähoitajaksi meillä on liian sotkuista.
Teen ylläpito siivousta ehkä joka toinen päivä, meillä on pahviastioita käytössä, kun kukaan ei halua tiskata.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tee se lapsi, Suomessa lapsikato ja nuoret haluaa juoda viiniä, matkustaa, myydä jotain Dubaissa, niitä ei sinappikoneen orjana oleminen kiinnosta.
Niitä lapsia halutaan veronmaksajilta, jotka tekisi lisää veronmaksajia...
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.
Seurakunnan kerhot on sopivaa matalan kynnyksen totuttelua ihmisiin. Paitsi, ei ehkä nyt maaliskuussa.
Älä. Tee. Enempää. Lapsia
Mites perhepäivähoitajan työt? Sijaisvanhemmuus?
Kaupan kassalle pääsee ilman koulutusta, samoin postiin tai siivoojaksi
Entäs oppari?