Lapset "isoja", nyt olen yhtä hukassa kuin ennen lapsia. Työtön edelleen, kuten 11v sitten. Teenkö neljännen lapsen?
Sain ekan lapsen 11v sitten, 2 vuoden työttömyyden jälkeen. Tein lapsia, välillässä hommasin suurtalouskoki paperit, taas raskauduin, kun ei löytynyt töitä. Anniskelupassikin löytyy.
Nuorin syksyllä kouluun, ja olen samassa jamassa kuin 2010.
Nyt ei ole ravintola alan töitä, ei varmaan vuosiin, kun konkurssit iskee.
Opiskelu ei ole vaihtoehto, pelkään esitelmiä, seminaareja, siksi olenkin Amis.
Olen ihan hukassa, pitääkö tässä elää 70 vuotiaaksi asti työttömänä?
N37
Kommentit (149)
Mikset opiskele kun kuulostaa enemmän että kaipaat uuden oppimista, etkä uusia kersoja. 37 ei ole todellakaan liian vanha aloittamaan opiskelua. Lastentekoon voi olla jo turhan iäkäs.
Tee uusi lapsi. Itse aikalailla samantyylisessä tilanteessa ja toivottavasti Iltatähti tuloillaan pian.
Ja amiksessa on myös muitakin aloja kuin se kokki. Eikä niissä tarvitse pitää mitään esitelmiä, etenkään nyt kun yhteiset aineet kuten äikkä tehdään kaikki itsenäisesti etänä tietokoneella.
Miten olisi vaikka siivousala amiksessa? Siinä pärjää sosiaalikammoinenkin. Sairaalasta voi saada hyvän työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.
Sinuna hakisin apua tuohon ihmispelkoon. Vaikea työllistyä tai mennä eteenpäin, jos et hoida sitä kuntoon.
Älä tee. Se on palvelus sille lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Ja amiksessa on myös muitakin aloja kuin se kokki. Eikä niissä tarvitse pitää mitään esitelmiä, etenkään nyt kun yhteiset aineet kuten äikkä tehdään kaikki itsenäisesti etänä tietokoneella.
Yhteiset aineet suoritettu.
Olen kuullut että esim. Lähärin opinnot on yhtä esitelmää.. :(
Aloittaja
Jatka lastentekoa. Siitä on sentään varmat tulot. Työelämään et pääse kuitenkaan kun korona romauttaa Suomen talouden ja maassa on massatyöttömyys jo ennestään.
No mites sitten kun tuo seuraava on iso? Et sinä itseäsi eheäksi saa lapsella, kunhan pakenet tilannettasi. Peili käteen ja miettimään.
Näissä aloituksissa aina huomaa miten kirjoittaja oikein puhuu itsensä pussiin ja laittaa itse itselleen kapuloita rattaisiin "En voi opiskella koska blaa blaa" tai "En voi mennä töihin koska blaa blaa" . Jos olet jo päättänyt että uusi lapsi on ainoa vaihtoehto, et kyselisi täälllä. Taidat kuitenkin oikeasti haluta opiskella, yrität vaan sabotoida itse itseäsi ettei vaan joutuisi näkemään jotain vaivaa asian eteen. Mieti, kumpi pelottaa enemmän, uuden oppiminen vai loppuelämän työttömyys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja amiksessa on myös muitakin aloja kuin se kokki. Eikä niissä tarvitse pitää mitään esitelmiä, etenkään nyt kun yhteiset aineet kuten äikkä tehdään kaikki itsenäisesti etänä tietokoneella.
Yhteiset aineet suoritettu.
Olen kuullut että esim. Lähärin opinnot on yhtä esitelmää.. :(
Aloittaja
Ei ole pakko mennä opiskelemaan lähihoitajaksi. Niitä aloja vaikka kuinka paljon mistä valita. Keksit tässä vaan itsellesi tekosyitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.
Sinuna hakisin apua tuohon ihmispelkoon. Vaikea työllistyä tai mennä eteenpäin, jos et hoida sitä kuntoon.
Tosi vaikeeta varmaa saada mitään rauhoittavia jne, en ole viitsinyt edes yrittää, mihin työtön tarvitsee rauhoittavia, varmaa naurettaisiin pihalle lääkärissä.

Toisin sanoen et halua edes yrittää kehittää itseäsi vaan kerjäät pelkästään sääliä täällä vauva-palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.
Sinuna hakisin apua tuohon ihmispelkoon. Vaikea työllistyä tai mennä eteenpäin, jos et hoida sitä kuntoon.
Tosi vaikeeta varmaa saada mitään rauhoittavia jne, en ole viitsinyt edes yrittää, mihin työtön tarvitsee rauhoittavia, varmaa naurettaisiin pihalle lääkärissä.
Aloittaja
Ei ne lääkkeet ole mikään ratkaisu. Saattaisit tarvita tyyliin kognitiivista psykoterapiaa, jos sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Varaa aika terveyskeskukseen ja kerro pelostasi nii pääset eteenpäin. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja amiksessa on myös muitakin aloja kuin se kokki. Eikä niissä tarvitse pitää mitään esitelmiä, etenkään nyt kun yhteiset aineet kuten äikkä tehdään kaikki itsenäisesti etänä tietokoneella.
Yhteiset aineet suoritettu.
Olen kuullut että esim. Lähärin opinnot on yhtä esitelmää.. :(
AloittajaEi ole pakko mennä opiskelemaan lähihoitajaksi. Niitä aloja vaikka kuinka paljon mistä valita. Keksit tässä vaan itsellesi tekosyitä.
En enää opiskele työttömäksi, kaksi kertaa sen virheen tehnyt. Lähäri olisi ainoa Mikä työllistää, harmittaa kun pitää olla tällainen päävikainen pelkuri!
Katsoin juuri tiedotustilaisuuden, miten ne uskaltaa olla siellä edessä, itse oisin purskahtanut itkuun.
Ap
Siitä vaan, suomeen tarvitaan lisää lapsia. Pukella vaikka toinenkin heti kun pystyt
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi vaikka siivousala amiksessa? Siinä pärjää sosiaalikammoinenkin. Sairaalasta voi saada hyvän työpaikan.
Mikset vastaa tähän mitään? Et keksi yhtään tekosyytä tähän joten esität ettet huomannutkaan ehdotusta?
Ryhdy perhepäivähoitajaksi tai sijaisvanhemmaksi.
Millaiset ap on miehesi tulot? Miten asutte?
Niin ja mulla ei ole ystäviä, verkostoja, juurikin tämän ihmispelon vuoksi
Olisi ihanaa saada joku työ koulun keittiöstä, mutta ei löydy.
Yhteen haastatteluun pääsin, mutta ei valittu.
Muut hakemukset eivät ole tuottaneet edes haastattelua.