Miten tuleva 3 viikon sulku vaikuttaa sinun elämääsi?
Kommentit (518)
Ei mitenkään. Edelleen joudun käymään töissä ja altistumaan taudille ja missään ihmisten ilmoilla en normaalistikaan juuri ole käynyt, mitä nyt kirppareilla ja museoissa tykkäsin ennen usein käydä.
Vinkuvat yrittäjäthän voi laittaa työhakemukset menemään ja mennä töihin. Niinhän he hokevat aina niille palkansaajillekin, jotka jäävät työttömiksi.
En tiedä, selviydynkö. Miten maksan palkat työntekijöille. T.yrittäjä
Lapset alakouluikäisiä eli sitä kautta ei mitään vaikutuksia. Etätöitä tehty jo pitkään, kuntosali ollut tauolla ja monet muutkin harrastukset. Lasten harrastukset olleet välillä tauolla, nyt auki, ehkä taas tulee jotain muutoksia. Ulkoiltua tulee enemmän. Monia palveluita kaipaan, jotka sinänsä ovat olleet käytössä, mutta joita pelkään käyttää, koska en haluaisi koronaa. Kampaajallekaan en mielelläni mene, kun se ei ole minun kohdallani pakollista. Kaipaan kulttuuria ja matkoja myös. Toisaalta nautin kotona esimerkiksi kirjoista, elokuvista, musiikista ja joogasta. Meidän perheeseen siis korona ei tällä hetkellä kovin negatiivisesti vaikuta. Silti unelmoin ajasta koronan jälkeen ja haaveilen mitä teen/mitä tehdään, kun se taas on mahdollista ja turvallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut taaskaan selvää että mitä alueita tuo koskee. Myös Pirkanmaata? En minä tiedä missä vaiheessa ja tasossa tämä touhu missäkin päin on. Uudenmaan ja Satakunnan tilanne kai tuo pahin nyt, mutta tarkoittaako tuo nyt sitä että myös Pirkanmaalla menee yläkoulut etäopetukseen ja ravintolat tuoksi ajaksi kiinni? Olen koko elämäni saanut uutisista ihan hyvin selvää mutta nyt varmaan pitää odottaa selkosuomen uutisia sillä tuo ei ole ihan nyt kansantajuisesti selitetty. Kiitos hei.
Koulusta kyllä ilmoitetaan, jos koskee teidän perhettä. Etäkoulu alkaa vasta 8.3.
Ravintolat kiinni - tod. näk Take away toimii kuten viime keväänä.Tottakai ilmoitetaan, en nyt sitä pelkää että tieto menisi kokonaan ohi mutta erikoista ettei tästä osata kertoa niin että ihmiset saisivat selvää heti ekalla kerralla. Loma alkamassa nyt joka tapauksessa.
Kerrottiin hallituksen linjaus mielestäni selkeästi. Se oli hallituksen yleinen infotilaisuuus asiasta. Ja alkuviikosta tulee tarkat ohjeet kaupungeilta AVI:n ohjeistukseen perustuen eli se ohjeiden jalkautus käytäntöön.
Ei mitenkään. Jatkan työssäkäyntiä joukkoliikenteen voimin ja naamarättiähän en kasvoilleni edelleenkään laita, vaikka kuinka ahkerasti aivopesisivät niillä bussikuulutuksilla yms.
Minä ja lapsi jatketaan normisti harrastuksissa ja koulussa. Ainoa mikä hieman harmittaa, ettei ravintolaan pääse syömään, mutta pitää sitten tilata ruokaa kotiin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppakeskukset pitäisi laittaa kiinni. Pääkaupunkiseudulla ihmiset hengailee niissä.
Jep. Kiva olla töissä vaatekaupassa, kun osa shoppaa maskittomina ja viettää aikaa siellä.
T. Myyjä
Ja sanokaa niille k*karoillenne, että lakkaavat hengaamasta niiden kauppojen auloissa! On raivostuttavaa että maskittomat teinit pärskivät ja hölöttävät tautiaan kaikille sisääntulijoille.
Mielestäni kauppiaiden pitäisi poistaa aulojen tuolit kokonaan. Kävin eilen paikallisessa s-marketissa, ja tuulikopissa istui hölöttämässä 12 penskaa, kaikki ilman maskia! Ei jumalauta näin.
Helsingissä tänään näin, että istumapaikat oli laitettu nauhan taakse. Keski-ikäiset miehet istuskelivat siellä.
Vierailija kirjoitti:
No, jos bussiin pääsee ongelmitta niin ei mitenkään. Jos en pääse bussiin mikäli on niin täynnä niin sitten on yksi koronahoitaja vähemmän työvuorossa :)
Jos työvuorosi alku on määritelty alkavaksi tietyllä hetkellä, niin menet varmaan töihin varmuuden vuoksi yhdellä aiemmalla bussivuorolla, jotta ehdit ajoissa.
Sitä logiikkaa en ymmärtä, että et menisi töihin lainkaan, jos yhteen bussiin ei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Sulku 8.3.-28.3.2021
Eipä noita toimia voi nauramatta suluksi sanoa.
MItenkäs työpajat, menettääkö työttömät taas ne vähätkin rahat. antaako Pekonen taas 75€/KK
Opiskelua etänä, ei muita muutoksia.
Jos kuntosalit suljetaan, niin sitten vaikuttaa. Muuten ei mitenkään.
Eipä juuri mitenkään.
Ravintolassa on tullut käytyä syömässä ehkä kerran pari viikossa, sulun aikana sitten kokkaillaan kotona enemmän tai haetaan noutoruokaa.
Kapakoissa nyt ei ole muutenkaan tullut pyörittyä, ja hiihtoloman vietän kotona. Saliharrastusta ei ole, tuskin yleisiä lenkkipolkuja suljetaan.
M24
Joudun taas organisoimaan hommat uusiksi töissä. Kuopus ei palaakaan lähikouluun ja harrastus menee etäopetukseen.
Olisipa saatu aikaan edes maskipakko! Tuolla ruokakaupoissa on liikaa maskittomia ihmisiä. Jatkan siis edelleen ruokaostosten tilaamista kotiinkuljetuksella. Eipä tässä tämän enempää elo muutu.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Jatkan työssäkäyntiä joukkoliikenteen voimin ja naamarättiähän en kasvoilleni edelleenkään laita, vaikka kuinka ahkerasti aivopesisivät niillä bussikuulutuksilla yms.
Minä ja lapsi jatketaan normisti harrastuksissa ja koulussa. Ainoa mikä hieman harmittaa, ettei ravintolaan pääse syömään, mutta pitää sitten tilata ruokaa kotiin. :)
Voi ei, miksi et voisi huomioida meitä muita ja käyttää ihmisten ilmoilla maskia? Se olisi huomaavaista. Pysy ainakin 2 metrin päässä kaikista muista ihmisistä ja pidä koko ajan suusi kiinni (eli älä pajata puhelimessa tai huutele).
En käytä maskia enkä ota rokotetta ne on heikoille lampaille.
Ei mitenkään. Jatkan töitä etänä, salilla kävin viimeksi marraskuussa, perheen kanssa tapaamme vain zoomissa ja ruokaa teen kotona tai noudan.
Mikäli ravintolat aloittavat omat kuljetukset, tulee etäpäivinä tilattua ruokaa kotiin useammin kuin nyt. Muuten ei mitenkään, kun en käy salilla eikä minulla ole lapsia. Tietty jos joukkoliikenteeseen tulee rajoituksia, voi se hankaloittaa liikkumistani.
Vahvistaa päätöstäni olla ottamatta minkäänlaisia rokotteita. Valtamedia ei kerro rokotteiden vakavista haittavaikutuksista, ei kerro miten thl yms tienaavat valtavia summia korona- toimilla, vaientaa järjestelmällisesti ne lääkärit ja tutkijat, jotka ( mm.pfizerin entinen johtava rokotetutkija) jotka kritisoivat ' rokotetta' jnejne.. Vaihtoehtomedioista ja omilla aivoilla ajattelusta kiinnostuneille suosittelen ossi tiihosen sivustoihin sekä esim. token tubeen tutustumista.
Alapeukuttelijat voivat kokeilla kyseisiä sivustoja aivan ensimmäisinä :)
Piti aloittaa työt. Kohta olen ollut vuoden osa-aikaisesti lomautettuna ja sain viimeinkin toisen, kokoaikaisen työn. Voi hyvinkin olla, etten aloitakaan töitä, koska työpaikka laitetaan kiinni.