Lue keskustelun säännöt.
Te joilla autismia, tunnetteko häpeää epätavallisista sanomisistanne yms. jälkeenpäin?
24.02.2021 |
Vai kuuluuko autismiin se ettei ns. osaa hävetä? Tämä ei siis ole pahalla kysytty vaan kiinnostaa. Itse häpeän jälkeenpäin mokauksiani, puheissa ja käytöksessä. Ei autismia minulla.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö autisti ole immuuni tuolle?
Syvästi autistinen varmasti onkin, mutta "hyvätasoinen" ja älykkyydeltään vähintään keskitasoinen asperger ei.
En minä häpeä edes jälkeenpäin sanomiani asioita, joilla olen esim. yrittänyt tuoda tietoon epäkohtia tai hakea oikeutta itselleni tai jollekin toiselle.
Sen sijaan olen äärimmäisen turhautunut ja masentunut siitä, ettei minua kuunnella niin, että sanomastani seuraisi asioiden muutosta ja parannusta. Ainoa, mitä seuraa, on minun dissaukseni, luokittelu henkilöksi-josta-ei-kannata-välittää.
Olen veetutus-raivon ja masennuksen kehässä.
psykopaatti ei tunne häpeää. Autistit tuntevat kyllä.
Häpeän itseäni 24/7. Olen ruvennut välttelemään ihmiskontakteja jo vuosia sitten koska en vain osaa enkä kykene. Vaikken kärpästäkään ikinä haluaisi satuttaa, pieleen menee aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häpeän itseäni 24/7. Olen ruvennut välttelemään ihmiskontakteja jo vuosia sitten koska en vain osaa enkä kykene. Vaikken kärpästäkään ikinä haluaisi satuttaa, pieleen menee aina.
Jälkeenpäin useinkin häpeän sitä, että olen päätynyt höpöttämään jostain miekenkiinnonkohteestani henkilölle, jota asia ei kiinnosta.
Tai että olen möläytellyt jotain sammakkoja kun en helposti muista eri ihmisten välisiä suhteita, opi tuntemaan ihmisiä, sotken heidät toisiinsa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häpeän itseäni 24/7. Olen ruvennut välttelemään ihmiskontakteja jo vuosia sitten koska en vain osaa enkä kykene. Vaikken kärpästäkään ikinä haluaisi satuttaa, pieleen menee aina.
Välillä menee tälle puolelle. Varsinkin masennusjaksojen aikana.
Osaan todellakin hävetä. Tiedostan hyvin kipeästi, että olen vääränlainen ja puhun vääriä asioita. Monta sellaista tilannetta muistuu mieleen, jossa minua on aikuisiälläkin ojennettu ja kerrottu, ettei jotain asioita saa sanoa. En ole lopettanut puhumista, mutta tuskin koskaan opin olemaan oikein. Häpeä on koko ajan läsnä, varsinkin, kun en yhtään tiedä onko jossain tilanteessa mennyt oikein vai väärin, puhuinko liikaa vai liian vähän, puhuinko liian kovaa tai hiljaa, puhuinko väärille ihmisille, puhuinko vääriä asioita, katsoinko liian vähän vai liikaa silmiin jne.