Vanhemman vihainen katse

Olen 70-lukulainen, ihan tavallinen nainen. En ollut lapsenakaan mitenkään erityinen - kiltti ja ujohko, en mitenkään erottunut joukosta tai tehnyt itsestäni numeroa. Aika tyypillinen isojen ikäluokkien kasvatuksen tulos. Paitsi että olen miettinyt viime aikoina, että ehkä muilla ei ollutkaan samanlaista kasvatusta? Vai oliko.. oliko tavallista ja onko vieläkin, että lapsia ilman syytä kasvatetaan uhan ilmapiirissä?

Minä, kiltti tyttö, sain lukemattomia kertoja kuulla olevani ”s......n aasi” ja ”s......n idootti” arkisissa tekemisissä, vaikkapa jos painoin vahingossa television väärää nappia. Selkäsaunoja sain tietysti myös.

Se, mikä minua eniten vaivaa ja mikä tuntuu aina vaan oudommalta, on isän vihainen katse. Hän tuli useasti huoneen ovelle kesken leikkien tuijottamaan vihaisesti, hiljaa, voin vieläkin tuntea sen tunteen, pelon ja ahdistuksen, mitä ovella seisova, suunnattoman vihainen isä herätti. Muistan kerran kun minua se ärsytti, enkä tavalliseen tapaani nostanut katsetta peloissani enkä antanut itseni säpsähtää. Jatkoin leikkiä kuin en olisi tajunnut hänen taas olevan ovella. Tilanne kesti loputtoman kauan, lopulta isä lähti huoneen ovelta.. tuli helpotus mutta myös ahdistus. Ahdistus siitä, mille minulla ole ollut tähän asti sanoja. Miksi isä niin teki, mistä loputon ja arvaamaton viha, miksi oli tärkeää saada lapsi tuntemaan itsensä arvottomaksi?
Minun pitäisi oppia elämään sen asian kanssa, että isä ei katsonut minua hyväksyvästi, ei kokenut rakastettavana ja arvokkaana. Mutta mitä enemmän elämästä opin, niin sitä tärkeämmäksi koen että omista pidetään huoli. Ei lapsi voi olla kaunan kohde. Se, että pienenä minun turvallisuuden tunne on yritetty toistuvasti murtaa, surettaa minua.
Miten vanhempien taidottomuus olla vanhempia on sinuun vaikuttanut? Enhän minä yksin voi olla tunteideni ja kokemusteni kanssa? Koska ei tällaisia asioita jaeta ystävien kanssa.. jostain syystä häpeän näitä lapsuuteni kokemuksia niin kovin, sitä, että en ollut vanhemmilleni niin ihana kuin ystäväni tuntuvat olleen omille vanhemmilleen.