Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen etätyöt pilaavat vauva-arjen

Väsynyt äiti
23.02.2021 |

Kodistamme on tullut työpaikka, kun puoliso tekee Koronan vuoksi jatkuvasti etätöitä. Mieheni kailottaa luurit päässä Teams-kokouksissa pitkin päivää enkä pääse vauvan kanssa esim. rauhassa päiväunille, joita jatkuvien yövalvomisten vuoksi itsekin tarvitsisin. Välillä mies tarvitsee työrauhaa, jota koitamme antaa tekemällä tunnin parin vaunukävelyjä mutta ei niitäkään jaksa määräänsä enempää tehdä. Koronan vuoksi ei ole perhekerhoja, vauvamuskareita, tms. "pakopaikkoja" eikä kyläänkään voi mennä ja esim. isovanhemmat asuvat kaukana eli heidänkään luo ei voi mennä välillä lepäämään. Olen jumissa ja väsynyt tilanteeseen, jossa koti onkin ison osan päivästä toisen työpaikka. Mies saattaa välillä jopa kuvitella, että on jotenkin hyvä asia, että hän on päivät kotona meidän kanssa, mutta samassa tilassa olemisesta ei ole hyötyä, kun hän ei ole meille kuitenkaan läsnä tai apuna, päinvastoin, häiritsee vauva-arjen rytmiä töillään, pitää hänellekin tehdä ruuat ja kuunnella työasioita, joista itse haluaisin pysyä nyt erossa. Onko muita, joilla on sama ongelma tai ratkaisuja tilanteeseen?

Kommentit (201)

Vierailija
161/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuotahan se on sitten, kun lapsia on enemmän kuin yksi. Äiti ei todellakaan silloin nuku vauvan kanssa.

Mutta sympatiaa silti ap:lle. Teoriassa kun yhden kanssa kuitenkin olisi mahdollisuus omaankin lepoon, mutta sitten kotona tuollainen hankala tilanne.

Itseäni on alkanut ärsyttää jo sekin, kun vapaapäivinä tarvitsisin hiljaisuutta ja yksinoloa palautumiseen, mutta joudun kuuntelemaan työpuheluita kailottavaa tai palavereissa höpöttävää miestä. Ja sitten toisaalta joudun varomaan omia puuhasteluitani, etten aiheuttaisi häiriötä miehen töille.

Vierailija
162/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnantaja ei voi pakottaa etätöihin ellei niistä ole erikseen sovittu= sopimus.

Pl.valtion hallinnon virkasuhteiset.

"Voidaanko etätyöhön määrätä? Jos etätyötä ei ole koskaan aikaisemmin tehty, ei työnantaja voi määrätä työntekijää etätyöhön yksipuolisesti. Jos kysymys on esimerkiksi tartuntataudin ehkäisemisestä johtuvasta syystä, ei työnantaja tai työterveyshuolto voi määrätä työntekijää karanteeniin ja etätyöhön.6.5.2020"

Meitä ei oikeastaan määrätty, mutta meillä vain ei ole toimistoa tällä hetkellä ollenkaan.

Oli muutto huhtikuussa edessä muutenkin ja nyt se meni sitten niin että rojut roudattiin varastoon uuden toimiston sijaan, katsellaan miten kauan etätyökuviot jatkuvat ja mietitään uuden toimiston vuokraamista sitten. 

Työnantajalla on direktio-oikeus. Eli työntekijä voidaan määrätä etätöihin. Jos etätöitä ei halua jostain syystä tehdä, niin vaihtoehtona on käyttää lomapäivät tai ottaa etätöiden keston ajaksi palkatonta vapaata. Aika moni taitaa kuitenkin valita etätyöt ja palkan?

Näytätkö jonkun lähteen tuosta määräämisestä? Jos työntekijällä ei ole kotona sopivaa työpistettä tai työrauhaa, ei hän voi tehdä töitä kotona. Työnantajan määräysvalta ei mene niin pitkälle, että hän voi määrätä työntekijän asunnosta.

Sitten työtä ei voi tehdä ja edessä on pahimmassa tapauksessa lomautus. Okei ei pahimmassa mutta riittävän pahassa. 

Entä jos pariskunnalla on asuntona kaksio, yksi lapsi ja nainen on perhepäivähoitaja? Hoitolapsia voi olla vaikka kolme. Joutuuko mies lomautetuksi, kun kotona ei ole työrauhaa? Mitäs, jos miehen ammattiliitto vie tapauksen oikeuteen, mikä voisi olla lopputulos?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuotahan se on sitten, kun lapsia on enemmän kuin yksi. Äiti ei todellakaan silloin nuku vauvan kanssa.

Mutta sympatiaa silti ap:lle. Teoriassa kun yhden kanssa kuitenkin olisi mahdollisuus omaankin lepoon, mutta sitten kotona tuollainen hankala tilanne.

Itseäni on alkanut ärsyttää jo sekin, kun vapaapäivinä tarvitsisin hiljaisuutta ja yksinoloa palautumiseen, mutta joudun kuuntelemaan työpuheluita kailottavaa tai palavereissa höpöttävää miestä. Ja sitten toisaalta joudun varomaan omia puuhasteluitani, etten aiheuttaisi häiriötä miehen töille.

No siis sinä olet pissipää joka ei rakasta kumppaniaan ja luultavasti et ketään muutakaan. Rakkauden merkki on se että ymmärtää muidenkin kuin oman itsensä tilanteen. Palstalla tuntuu päävoittoisesti olevan enemmän ihmisiä joilla ei ole mitään halua osoittaa mitään ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan joiden kanssa ovat tekemisissä.

Vierailija
164/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme ettei Suomeen tule lapsia. Äidit ja pikkuvauvat ovat ilmeisesti jotain syöpäläisiä joiden ei tulisi näkyä eikä kuulua edes omassa kodissaan. 

Tähän lisättynä, että nainen on joku "tissiteline" jonka pitäisi palvella miestä 24/7. Miehellä ei ollut vauvan tuloon osaa eikä arpaa. Ei ihme ettei moni halua lisääntyä suomalaisen miehen kanssa...

Jos moneen kertaan selitetään ettei tuore äiti voi kotona muuta tehdä kuin imettää ja nukkua niin mikä se sitten on? Tissiteline.

Mielestäni tuo väite ettei muuta voi tehdä on väärä mutta jos se kerran teidön mielestänne pitää paikkansa niin silloinhan koko elämänne hetkellinen tarkoitus on tiivistetty tissinkantotelineeksi.

Tuleeko sinulle hyvä mieli pilkata naisia, joilla imetys ei suju, mutta jotka oman hyvinvoinnin kustannuksella yrittävät ruokkia vastasyntyneet lapsensa? Suoraan sanoen hävettää sinun puolesta, kun itse et osaa.

Eli huomattuasi tehneesi taktisen virheen ja näyttäväsi naurettavalta koitat toista strategiaa eli kovaäänistä uhriutumista.

Älä kuitenkaan laita sanoja suuhuni. En ole sanonut mitään tuollaista. 

Sitä sinä tarkoitit. Taidat olla lapseton nainen tai mies, kun et imetyksestä tiedä mitään. Lapsi on rinnalla niin kauan, että tulee kylläiseksi. Jos maitoa ei heru tarpeeksi, vauva on siinä lähes koko ajan. Jos lapsi saa vatsan täyteen vartissa, jää äidille aikaa tehdä muutakin. Imettäessä ei voi nukkua eikä tehdä kotitöitä, se vie lisäksi paljon energiaa. Stressi tai väsymys voi johtaa maidon vähenemiseen ja sillä on suora vaikutus vauvan hyvinvointiin.

Älä nyt jaksa liioitella. Sitäpaitsi toivottavasti tajuntasi ei räjähdä jos kerron että monet yrittäjänaiset pystyy jopa pyörittämään yritystä imetysaikana. 

Miksi väität, että minä liioittelen? Aloittaja ei ole yrittäjä eikä nyt ole kyseessä menneet ajat, kun nykyajan naisista vttuillaan.

Jos maitoa ei tule niin hanki korviketta. Pitääkö teille uusavuttomille kaikki neuvoa?

Ei tietenkään korviketta tarvitse hankkia, jos imettämällä saa lapsen ruokittua.

Vierailija
165/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä tuo toimistolle menokaan sitten aivan ilmaista kun monenkin työmatka matkojen takana.

Vierailija
166/201 |

Justhan sä selitit että sitä vauvaa pitää pitää tissillä koko aika eikä ilmeisesti siltikään tahdo riittää. Eli hanki korviketta lisäksi niin ehkä kerkiät tekemään muutakin kuin imettämään päiväsi aikana. Vai oliko se imettäminen tekosyysi sille ettet tee mitään koko päivän aikana? Sori jos tuhosin alibisi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1. Lounaat tilataan tai syödään eineksiä tai vaihtoehtoisesti mies kokkaa itse. 

2. Onko mahdollista muuttaa isompaan? Ymmärrän kyllä, jos ei.

3. Onko vaatehuonetta? Saunaa? Näihin etätyöpiste?

4. Mies ei saa kailottaa sinun päikkäreiden aikaan, vaan puhuu hiljaisella äänellä. Kyllä se sen mikrofonin läpi kuuluu, ei siihen tarvitse huutaa. Sinulle korvatulpat vielä tarvittaessa. Mies istumaan mahdollisimman kauas ja mahdollisimman monen oven/seinän taakse, jotta äänet kuuluu mahdollisimman vähän. Pystyisitkö nukkumaan jos makuuhuoneessa soi hiljaisella rauhallinen musiikki?

5. Pystyykö miehesi yhtään vaikuttamaan kokousten ajankohtiin? Jos voi, järjestäköön kokoukset aina mahdollisuuksien mukaan niin, että sopivaan päikkyaikaan tulee kokouksista taukoa.

6. Jos mies tarvitsee työrauhaa, hän voi hakea sitä toimistolta. Jos on kielto mennä työpaikalle, niin siitä huolimatta keskustelu esimiehen kanssa ja sanoo, että kotona ei pysty keskittymään, koska vaimo ja lapsi on pienessä asunnossa myös, eivätkä voi aina lähteä ulkoilmemaan niin pitkiksi ajoiksi kun on tarpeen, eikä muutakaan vaihtoehtoa ole. Sanoo selvästi, että työteho ja työnlaatu kärsii, eikä kotioloissa ole siihen ratkaisuja. 

7. En tiedä missä päin asutte, mutta ainakin isoissa kaupungeissa löytyy vuokrattavia työtiloja. Ne tietysti maksaa, mutta saa verovähennyksiin. Jos yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa ei ole, niin sellainen sitten. Joko työnantajan tukemana tai ilman.

8. Kerro nuo samat asiat miehellesi. Hänestä ei ole työpäivän aikana minkäänlaista apua, vaan nimenomaan hankaloittaa sinun arkeasi ja aiheuttaa sinulle univajetta, koska et pysty hänen kokouksiensa takia nukkumaan. Et voi olla pois kotoa kovin paljon, koska kodin ulkopuolella ei voi tehdä kovin paljon, joten hän saa tyytyä siihen työrauhaan, jonka pystyt antamaan. Tunnin ulkoilu päivittäin on kyllä ihan suositeltavakin, mutta varmasti juuri olleilla pakkasilla ei välttämättä aina ihan herkkua, saati jos tulee sateita. Mutta se tunti saa miehelle riittää, ellet itse halua olla pidempään. Kyllä kotiin pitää voida mennä.

9. Pystyisitkö käymään vauvan kanssa kaupassa miehen työpäivän aikana? Tai hakemaan lounaita? Onko päivisin vapaalla olevia kavereita, joita saisi lenkkiseuraksi, jotta menisi helpommin pidemmätkin lenkit?

Ikuisestihan tämä tilanne ei kestä tällaisenaan, vaan vähintäänkin säät alkaa lämmetä ja silloin on ulkoiluunkin paljon enemmän mahdollisuuksia. Myös mies voi mahdollisesti siirtyä ainakin osittain tekemään töitä ulkona, ainakin jos teillä on pihaa tai parveke.

Helsingissä on Kauppakeskus Kaaren 3. kerroksessa etätyö-, opiskelu- ja palaveritila, joka on ilmainen.

Vierailija
168/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme ettei Suomeen tule lapsia. Äidit ja pikkuvauvat ovat ilmeisesti jotain syöpäläisiä joiden ei tulisi näkyä eikä kuulua edes omassa kodissaan. 

Tähän lisättynä, että nainen on joku "tissiteline" jonka pitäisi palvella miestä 24/7. Miehellä ei ollut vauvan tuloon osaa eikä arpaa. Ei ihme ettei moni halua lisääntyä suomalaisen miehen kanssa...

Jos moneen kertaan selitetään ettei tuore äiti voi kotona muuta tehdä kuin imettää ja nukkua niin mikä se sitten on? Tissiteline.

Mielestäni tuo väite ettei muuta voi tehdä on väärä mutta jos se kerran teidön mielestänne pitää paikkansa niin silloinhan koko elämänne hetkellinen tarkoitus on tiivistetty tissinkantotelineeksi.

Tuleeko sinulle hyvä mieli pilkata naisia, joilla imetys ei suju, mutta jotka oman hyvinvoinnin kustannuksella yrittävät ruokkia vastasyntyneet lapsensa? Suoraan sanoen hävettää sinun puolesta, kun itse et osaa.

Eli huomattuasi tehneesi taktisen virheen ja näyttäväsi naurettavalta koitat toista strategiaa eli kovaäänistä uhriutumista.

Älä kuitenkaan laita sanoja suuhuni. En ole sanonut mitään tuollaista. 

Sitä sinä tarkoitit. Taidat olla lapseton nainen tai mies, kun et imetyksestä tiedä mitään. Lapsi on rinnalla niin kauan, että tulee kylläiseksi. Jos maitoa ei heru tarpeeksi, vauva on siinä lähes koko ajan. Jos lapsi saa vatsan täyteen vartissa, jää äidille aikaa tehdä muutakin. Imettäessä ei voi nukkua eikä tehdä kotitöitä, se vie lisäksi paljon energiaa. Stressi tai väsymys voi johtaa maidon vähenemiseen ja sillä on suora vaikutus vauvan hyvinvointiin.

Älä nyt jaksa liioitella. Sitäpaitsi toivottavasti tajuntasi ei räjähdä jos kerron että monet yrittäjänaiset pystyy jopa pyörittämään yritystä imetysaikana. 

Miksi väität, että minä liioittelen? Aloittaja ei ole yrittäjä eikä nyt ole kyseessä menneet ajat, kun nykyajan naisista vttuillaan.

Jos maitoa ei tule niin hanki korviketta. Pitääkö teille uusavuttomille kaikki neuvoa?

Ei tietenkään korviketta tarvitse hankkia, jos imettämällä saa lapsen ruokittua.

Justhan sä selitit että sitä vauvaa pitää pitää tissillä koko aika eikä ilmeisesti siltikään tahdo riittää. Eli hanki korviketta lisäksi niin ehkä kerkiät tekemään muutakin kuin imettämään päiväsi aikana. Vai oliko se imettäminen tekosyysi sille ettet tee mitään koko päivän aikana? Sori jos tuhosin alibisi. 

Mitä sinä länkytät? Äiti voi imettää lastaan niin paljon kuin haluaa, jos lapsi kasvaa rintamaidolla riittävän hyvin. Jos nainen jaksaa imettää puolet vuorokaudesta, hän saa tehdä niin. Lapsen ruokkiminen menee kaiken edelle ja siihen on etätöitä tekevän miehen tyytyminen. Ei hyvänen aika lapsen hyvinvoinnista ruveta tinkimään aikuisen miehen vuoksi. Mies tekee oman osansa ja vähän enemmänkin tuossa tilanteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/201 |

Sovitaan sit näin. Kaikki joustaa kun sinunlaisesi palkintonaaras vaatii. 

Vierailija
170/201 |

Ei ole normaalia että vauva roikkuu kiinni tississä kokoajan.

Eikönole normaalia että äiti ei pysty mitään muuta tekemään päivän aikan kuin antamaan vaivalle tissiä.

Lapsen ruokkiminen ei tosiaan mene kaiken edelle, jos sen voi korvata niin että muiden elämä on helpompaa, esim. Esikoislapsenkin olis hyvä saada aikaa äidiltä.. tai juuri mies voisi tehdä työtänsä yms. Miljoona muuta juttua. Vauvan tissillänolon ei tarvitse mennä kaiken muun edelle kun sen voi hoitaa muutenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennustan eroa kun lapset on aikuisia. Mies on Uuno ja sinä tossu.

Mies voi kokata edellisenä iltana perheelleen lounasta, niin kuin me muutkin etätyöläiset tehdään. On täysin mahdollista käydä päivällä töissä ja silti käydä kaupassa ja tehdä illalla ruokaa perheelleen.

Sinä et lähde kotoa jos hän ei pysty tekemään töitä, hänen asia on ottaa se puheeksi esimiehensä kanssa. Meillä on toimistolla pari ihmistä juuri tuon takia.

Mies voi käyttää lounaansa nopeaan syömiseen ja sitten kolmen vartin vaunulenkkiin, niin sinä saat huokaista ja vaikka nukahtaa.

Vaihtoehtoisesti tunnin ruokiksella voi tehdä ruuan tai käydä kaupassa.

Hän pystyisi jopa tunti ennen lounasta laittamaan ruuan uuniin ja se olisi valmis teille kaikille lounaaksi. Näin me etätyöäiditkin tehdään, ei luulisi olevan ydinfysiikkaa hänellekään

Niin siis miehen pitäisi työnsä lisäksi tehdä tämä kaikki päivällä?? Mies tekee kaiken, äiti ei saa mitään muuta tehtyä kuin oltua sisällä vauvan kanssa. Just, vi**u miten avutonta menoa..

Öö... Jos mies asuisi yksin, hän ruokkisi itsensä sekä lounaalla että töiden jälkeen. Miten tuo on kohtuutonta lapsiperheessä...?

Ei puhuttu mitään edes yöheräämisistä ja lapsen hoidosta?

Meinaatko että kun nainen hoitaa vauvan, hänen pitäisi alkaa hoitaa aikuista miestäkin? Jonka pitäisi nyt hoitaa jopa enemmän kuin pelkästään itsensä, kun on ryhtynyt vanhemmaksikin...?

Vierailija
172/201 |

Kyllä on normaalia, että vauvalla on kausia jolloin se on tississä kiinni melkein koko ajan. Jos se jatkuu kuukausia ja ajaa äidin uupumukseen niin sitten tietenkin kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja, mutta ekat viikot ja tiheän imun kaudet voi olla hyvin intensiivistä imetystä. Korviketta tietysti voi antaa jos haluaa, ei siinä mitään väärää ole, mutta kyllä pitkällä imetyksellä on terveyshyötyjä sekä äidille että lapselle ja siihen nyt vaan kuuluu ne tiheän imun kaudetkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennustan eroa kun lapset on aikuisia. Mies on Uuno ja sinä tossu.

Mies voi kokata edellisenä iltana perheelleen lounasta, niin kuin me muutkin etätyöläiset tehdään. On täysin mahdollista käydä päivällä töissä ja silti käydä kaupassa ja tehdä illalla ruokaa perheelleen.

Sinä et lähde kotoa jos hän ei pysty tekemään töitä, hänen asia on ottaa se puheeksi esimiehensä kanssa. Meillä on toimistolla pari ihmistä juuri tuon takia.

Mies voi käyttää lounaansa nopeaan syömiseen ja sitten kolmen vartin vaunulenkkiin, niin sinä saat huokaista ja vaikka nukahtaa.

Vaihtoehtoisesti tunnin ruokiksella voi tehdä ruuan tai käydä kaupassa.

Hän pystyisi jopa tunti ennen lounasta laittamaan ruuan uuniin ja se olisi valmis teille kaikille lounaaksi. Näin me etätyöäiditkin tehdään, ei luulisi olevan ydinfysiikkaa hänellekään

Niin siis miehen pitäisi työnsä lisäksi tehdä tämä kaikki päivällä?? Mies tekee kaiken, äiti ei saa mitään muuta tehtyä kuin oltua sisällä vauvan kanssa. Just, vi**u miten avutonta menoa..

Öö... Jos mies asuisi yksin, hän ruokkisi itsensä sekä lounaalla että töiden jälkeen. Miten tuo on kohtuutonta lapsiperheessä...?

Ei puhuttu mitään edes yöheräämisistä ja lapsen hoidosta?

Meinaatko että kun nainen hoitaa vauvan, hänen pitäisi alkaa hoitaa aikuista miestäkin? Jonka pitäisi nyt hoitaa jopa enemmän kuin pelkästään itsensä, kun on ryhtynyt vanhemmaksikin...?

Eikö tässä voisi vaikka yhdessä tehdä jotain, tässähän oli vain että mies tekee sitä ja tätä ja tota.. naisen ei ilmeisesti tarvi tehdä mitään.

Vierailija
174/201 |

Sulla ei taida olla kokemusta vauvaperheestä, jos luulet että kaksi ateriaa ja kaupassa käynti, ja sen jälkeen ei olekaan "mitään". Voitko kommentoida sitten kun sulla on ollut vauva. Ja siis, olet myös hoitanut sitä, tarkoitan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sit ne vielä ihmettelee että miksei nykyihmiset lisäänny kun lukee näiden likimain sekopäisten fanaatikkoäitien loputonta vaatimuslistaa puolisolleen että he saa istua persus sohvassa imettämässä 20 tuntia vuorokaudessa. 

Vierailija
176/201 |

Sit ihmetellään että ihmiset ei lisäänny, kun miehet lakkaa laittamasta ruokaa edes itselleen, ja taantuu takaisin teini-ikään.

Vierailija
177/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehkää illalla isommat satsit ruokaa. Samalla saat sinäkin lounaan valmiina.

Vierailija
178/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit ne vielä ihmettelee että miksei nykyihmiset lisäänny kun lukee näiden likimain sekopäisten fanaatikkoäitien loputonta vaatimuslistaa puolisolleen että he saa istua persus sohvassa imettämässä 20 tuntia vuorokaudessa. 

Sit ihmetellään että ihmiset ei lisäänny, kun miehet lakkaa laittamasta ruokaa edes itselleen, ja taantuu takaisin teini-ikään.

Tässä puhuttiin nyt siitä että äiti on kotona vauvan kanssa ja mies tekee töitä!!

Niin miehen pitää töiden välissä käydä laittamassa ruoka uuniin, syödä vartissa ja käydä vauvan kanssa lenkillä tai kaupassa. Illalla mies valmistaa huomisen ruuan.

Mitä se äiti tekee?

Uskomatonta että joku vaatii miestänsä syömään vartissa että äiti saa levätä hänen ruokatuntinsa.

Vierailija
179/201 |

Tämä. Vain seinähullu mies enää lisääntyy voimaantuneen suominaisen kanssa. Tässäkin ketjussa lynkataan töissä käyvää miestä, jonka työnteko mahdollistaa äidin kotona oleilun. Mutta ei, työnteko häiritsee kermapersemamman kotioleilua!

Vierailija
180/201 |
23.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit ne vielä ihmettelee että miksei nykyihmiset lisäänny kun lukee näiden likimain sekopäisten fanaatikkoäitien loputonta vaatimuslistaa puolisolleen että he saa istua persus sohvassa imettämässä 20 tuntia vuorokaudessa. 

Sit ihmetellään että ihmiset ei lisäänny, kun miehet lakkaa laittamasta ruokaa edes itselleen, ja taantuu takaisin teini-ikään.

Tässä puhuttiin nyt siitä että äiti on kotona vauvan kanssa ja mies tekee töitä!!

Niin miehen pitää töiden välissä käydä laittamassa ruoka uuniin, syödä vartissa ja käydä vauvan kanssa lenkillä tai kaupassa. Illalla mies valmistaa huomisen ruuan.

Mitä se äiti tekee?

Uskomatonta että joku vaatii miestänsä syömään vartissa että äiti saa levätä hänen ruokatuntinsa.

Mieshän voi tehdä työpäivän jälkeen sen verran paljon ruokaa, että sitä riittää seuraavan päivän lounaalle. Vartissa ehtii syödä oikein hyvin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi neljä