UMK:n show mennyt överiksi
Olipa jotenkin kiusallista ja rasittavaa katsottavaa jälleen kerran Ylen euroviisukarsinnan finaali. Ennen vanhaan viisut olivat koko kansan huvia ja perheohjelma. Nykyinen UMK on yliseksualisoitu ja överiksi vedetty gay pride. Lapsettomana ja seksuaalivähemmistöön kuuluvana minun pitäisi kai olla kohdeyleisöä, mutta silti UMK:n finaalista jäi vain hämmentynyt fiilis. Pitäisikö ohjelmaa voida katsoa lasten kanssa? Avausohjelmanumero olisi sopinut paremmin seksimessuille kuin parhaaseen katseluaikaan lähetettävään koko perheen viihdeohjelmaan. Viisuehdokkaat edustivat aika monipuolisesti suomalaisuutta: oli vihaisia nuoria miehiä, yksinäisyydestä laulava nuori nainen, elämän päättymiseen valmistautuva vanha mies, nuori bilettäjänainen jne. Kuitenkin show niiden ympärillä oli yhtä ja samaa gaykansan seksiähinää. Ristiriita sydämellä tehtyjen viisujen kanssa oli räikeä. Kuka jaksaa ja haluaa katsoa tällaista?
Katselin Melodifestivalenin karsinnat UMK:n jälkeen, eikä se ollut lainkaan samanlaista kiusallista ja tyylitöntä seksin tuputusta kuin suomalaisversio. Miksi näin?
Kommentit (35)
Eikö se Antin väliesitys juurikin ollut parodiaa.
Siis vitsit teitä körttiläisiä.
Lapsenne katsovat netistä pornoa päivät pitkät ja nauratte heidän kanssaan Putouksen pornovitseille, mutta pari tiukkaan asuun pukeutunutta hyvännäköistä laulajaa saa teidät pois tolaltanne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään koko kilpailu ei ole tuntunut enää kilpailulta sen jälkeen kun YLE työnsi näppinsä peliin.
YLE onkin tosiaan järjestänyt kilpailun vasta vuodesta 1961 asti eli ihan ekasta Suomen osallistumisesta saakka. Katsos kun kyseessä on Euroopan yleisradiounionin kilpailu.
I stand corrected.

En ole körttiläinen. Olen seksistä ja erotiikasta tykkäävä bisse, mutta eilinen UMK:n show oli vain yksinkertaisesti mauton, tyylitön ja myötähäpeää herättävä.
Musiikillisesti lahjattomien friikki-show. Myötähäpeä.
Ei ollut koko perheen ohjelma, ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään koko kilpailu ei ole tuntunut enää kilpailulta sen jälkeen kun YLE työnsi näppinsä peliin.
YLE onkin tosiaan järjestänyt kilpailun vasta vuodesta 1961 asti eli ihan ekasta Suomen osallistumisesta saakka. Katsos kun kyseessä on Euroopan yleisradiounionin kilpailu.
I stand corrected.
Touhu on nyt yhdeksän vuotta mennyt uusimmalla UMK-nimellä ja brändillä, kenties kommentoija tarkoitti tätä muutosta.

Noloa ruotsin matkimista!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se Antin väliesitys juurikin ollut parodiaa.
Siis vitsit teitä körttiläisiä.
Lapsenne katsovat netistä pornoa päivät pitkät ja nauratte heidän kanssaan Putouksen pornovitseille, mutta pari tiukkaan asuun pukeutunutta hyvännäköistä laulajaa saa teidät pois tolaltanne?
En ole körttiläinen. Olen seksistä ja erotiikasta tykkäävä bisse, mutta eilinen UMK:n show oli vain yksinkertaisesti mauton, tyylitön ja myötähäpeää herättävä.
milloin olet viimeksi katsonut euroviisulähetyksien alku- ja väliesityksiä?
.Eiks nää euroviisut ole olleet jo vuosia gay-kansan lempihuvia, menevät sankoin joukoin paikan päälle, kotistudiot ovat pullollaan, ym.
Show oli selkeästi tälle kohderyhmälle rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Eiks nää euroviisut ole olleet jo vuosia gay-kansan lempihuvia, menevät sankoin joukoin paikan päälle, kotistudiot ovat pullollaan, ym.
Show oli selkeästi tälle kohderyhmälle rakennettu.
Olen itsekin gaykansaa, mutta show tuntui silti mauttomalta. En tuntenut olevani kohderyhmää lainkaan. Omasta mielestäni show oli vain yksinkertaisesti rivo, mauton ja halvanoloinen. Viisujen kohderyhmä ajatellaan nykyään jotenkin todella kapeaksi, jos viisut suunnataan vain sille tyhjäpäiselle osalle gaykansasta. Kuitenkin esim. Ruotsissa Melodifestivalenin profiili on ihan toisenlainen. Siellä se on oikeasti enemmän koko kansan ohjelma.
Suomi on aikaansa äljessä. Nyt ainakin vuosikymmen jos kasikin jäljessä taas. Seksi on niin kulunut aihe.
Kaikilta joiden mielestä Antin show oli mauton puuttuu kyllä sekä huumorintajua että kulttuurin tuntemusta ja kykyä tunnistaa ironiset viittaukset, joita show oli pullollaan. Mä ainakin nauroi ja ihailin, miten upeasti osattiin lyödä ihan läskiksi kaikki pop-maailman kliseet ja laittaa naurunalaiseksi monet diivat, jotka ihan toissaan saa elantonsa siitä, että ähkii mahdollisimman vähissä vaatteissa ollen mahdollisimman "seksikkäitä." Koko homma menee jo koomisuuden puolelle viimeistään siinä, kuka keksii taas jonkun pienemmän esiintymisasun tai "tuhmemman" tanssiliikkeen. Antti ja tanssijansa vetävät kaiken ilmeitä myöten niin överiksi, että aika tomppeli saa olla, jos kokee sen loukkaavana eikä tajua huvittua. Hyvä Antti, sie oot nero!
Eihän Euroviisut ole pitkään aikaan ollut mikään lastenohjelma. Eilinenkin UMK alkoi yhdeksältä illalla ja semifinaalit ja finaalit kestävät pitkälti yli puolen yön.
Taas täällä näköjään nillittämässä porukkaa, jotka eivät ole edes kisoja koskaan seuranneet. "Kun me Suomalaiset ollaan niin kummallisia ja noloja."