Mistä olette huomanneet laihtuneenne (ilman vaakaa tai motivaatiovaatteita)?
Itse huomasin tänä aamuna selälläni makoillessani, että tunsin kylkiluuni.
En osta enää kauppareissulla suklaalevyä tai viinereitä. Matka on vielä pitkä, mutta aloitus hyvä. Tavoitteena on päästä tästä sohvan nurkasta lenkille. Siihen en ihan heti pysty.
- n65 -
Kommentit (23)
Mulla lihavuus oli vatsassa. Kintut on hoikat ja kasvot pienet, mutta se maha oli paksu. Vyötäröstä sopivien housujen lahkeet oli puoli metriä liian pitkät.
Olisin ollut sopivan painoinen, jos olisin ollut kolme metriä pitkä.
Farkkujen vyötärössä
oli niin paljon väljää, että piti ostaa kapeampia. Vyöstä loppui reiät. Puutuolilla pitkään istuessa alkoi tulla alaselkä kipeäksi kun ei hanurissa ollut enää niin muhkeita rasvatyynyjä.
Siitä, että aloin myös tuntemaan kylkiluuni ja näkemään ne. Olin tuolloin 73 kg. Selkämakkarat katosivat, 71 kg. Käden lihakset alkoivat taas näkyä, 65 kg. Jalkani näyttävät hoikemmalle myös omasta mielestä, 64 kg. Pahimmillaan painoa on ollut 75 kg. Aivan kamala olo ja kunnon tynnyri olin. Pituutta 165 cm.