Lue keskustelun säännöt.
Puolison syöpä ja yksinäisyys
20.02.2021 |
Miehelläni todettiin loppuvuodesta syöpä ja hän on nyt hyvin lyhyessä ajassa ehtinyt olla operoitavana sekä saanut sädehoitoa. Tähän asti mieheni on voinut hyvin, mutta kyseessä on parantumaton syöpä, jonka vuoksi täysi toipuminen ei valitettavasti ole mahdollista, vaikka elinvuosia olisikin jäljellä paljon. Mieheni on onneksi saanut läheisiltään paljon tukea, mutta koen itse jääneeni asian käsittelyn kanssa täysin yksin. Miehen kanssa keskustellaan tietysti paljon, mutten haluaisi aina häntä kuormittaa omilla peloillani (suurimpana leskeksi/yksinhuoltajaksi jääminen). Huomaan etteivät omat kaverini uskalla eivätkä yleensä edes halua puhua aiheesta kanssani. Toisaalta ymmärrän että syövästä puhuminen voi tuntua kolmekymppisille vieraalta, ei tällaisia asioita odota joutuvansa käsittelemään näin nuorella iällä (tai koskaan). Huomaan etten enää itsekään uskalla tuoda asiaa esille koska pelkään ihmisten reaktioita ja/tai säälimistä.
Onko muita vakavasti sairastuneiden puolisoita paikalla? Millaisia vaihtoehtoja minulla on keskusteluavun saamiseksi julkisella puolella? Syöpäjärjestöjen vertaistukiryhmiä olen miettinyt, mutta pelkään näiden olevan liian masentavia jos menee liialliseksi vellomiseksi.
Kiitoksia jo etukäteen.
Kommentit (15)
Parhaan tuen saat juurikin niistä vertaistukiryhmistä. Voimia teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jenni A kirjoitti:
Voimia💖.
Sairauksien tukiyhdistyksiä on paljon. Oletko koittanut googlettaa.
Jonkun verran juu. Mieheni syövässä ennusteet vaihtelevat kovasti ja ajatus näistä vertaistukiryhmistä pelottaa jos joidenkin puolisoilla olisikin vaikka huomattavasti huonompi tilanne. Pelkään, että alkaisin liikaa vertailemaan omaa tilannettamme muiden kokemuksiin ja kehittelemään kaiken maailman kauhuskenaarioita päässäni. Ehkä pitäisi kuitenkin olla yhteydessä Syöpäjärjestöön ja selvitellä eri vaihtoehtoja vertaistukeen liittyen, osaavat kuitenkin varmaan sieltä parhaiten neuvoa. Kiitos vastauksista ja tsempeistä ❤️
Huomaatko, että itse pidät ystäväsi etäällä ja he kohteliaasti antavat sinulle tilaa.
Voimia ja toivottavasti saat tukea.
Vain ne ymmärtävät, jotka ovat kokeneet saman. Voit saada vertaisilta myös paljon hyvää tietoa, vinkkejä yms. Rohkeasti sinne mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jenni A kirjoitti:
Voimia💖.
Sairauksien tukiyhdistyksiä on paljon. Oletko koittanut googlettaa.Jonkun verran juu. Mieheni syövässä ennusteet vaihtelevat kovasti ja ajatus näistä vertaistukiryhmistä pelottaa jos joidenkin puolisoilla olisikin vaikka huomattavasti huonompi tilanne. Pelkään, että alkaisin liikaa vertailemaan omaa tilannettamme muiden kokemuksiin ja kehittelemään kaiken maailman kauhuskenaarioita päässäni. Ehkä pitäisi kuitenkin olla yhteydessä Syöpäjärjestöön ja selvitellä eri vaihtoehtoja vertaistukeen liittyen, osaavat kuitenkin varmaan sieltä parhaiten neuvoa. Kiitos vastauksista ja tsempeistä ❤️
Parantumaton syöpä on kuitenkin sellanen juttu, että sä joudut käymään noi kaikki ajatukset ja tunteet läpi. Saman kokeneet ymmärtää sun ajatukset ja pelot. Halaukset sulle.
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöpäyhdistykseltä voi pyytää tukihenkilöä, joten ryhmään ei tarvitse mennä. Voit myös pyytää lääkäriltäsi, että saisit keskusteluapua.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Miksi ne muut olisivat eläkeläismummoja? Syöpä koskee kaiken ikäisiä kuten jo tiedät. Ryhmiin ei ole pakko mennä, mutta ei kai sitä tarvitse perustella haukkumalla toisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Olen eläkemummo, joka menetin mieheni syöpään. En tiennyt lässyttäväni.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Kuulostaa ehkä vähän karulta kuvaukselta, mutta ymmärrän tämän täysin. Vertaistukiryhmät voivat olla tosi hyödyllisiä, mutta ainakin useammassa fb-tukiryhmässä keskustelu oli suurimmaksi osaksi yleistä surkuttelua ja päivittelyä elämän epäoikeudenmukaisuudesta.
Laitoin nyt kuitenkin kaikkisyovasta.fi kautta yhteydenottopyynnön tukihenkilöön liittyen, toivotaan, että sitä kautta pääsisi purkamaan näitä omia tuntemuksia ja pelkoja 🙏🏻
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Miksi ne muut olisivat eläkeläismummoja? Syöpä koskee kaiken ikäisiä kuten jo tiedät. Ryhmiin ei ole pakko mennä, mutta ei kai sitä tarvitse perustella haukkumalla toisia.
En hauku ketään. Tiedän vain, kuten sinäkin, että valtaosa syöpäpotilaista ja heidän puolisoistaan on eläkeikäisiä, ja heidän elämäntilanteensa on täysin minusta poikkeava. Nuoriakin on, mutta heidän suhteellinen osuus on mitätön.
Minä koen löytäväni elämänilon yhteisistä lapsista, hyvistä muistoista ja ystävien kanssa jaetuista harrastuksista. Vaikeita asioita on tärkeää käsitellä yhdessä muiden kanssa, mutta myös yksin. Asian jatkuva vatvominen ei lopulta muuta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut tuon kaiken saman. Vaimon vuosien kärsimys päättyi lopulta, ja nyt on aika rakentaa omaa elämää yksinhuoltajana. Ensin on järkytys ja pelko, sitten toivo, ja lopulta realismi sairauden ylivertaisuudesta. Minä en ole kokenut vertaistukiryhmiä tarpeellisiksi; en kolmekymppisenä miehenä jaksa lähteä kuuntelemaan eläkemummojen lässytystä ja kannustavia sanoja uuden puolison löytämisestä. Aika arpeuttaa haavat, sanotaan. Siihen minä uskon.
Kuulostaa ehkä vähän karulta kuvaukselta, mutta ymmärrän tämän täysin. Vertaistukiryhmät voivat olla tosi hyödyllisiä, mutta ainakin useammassa fb-tukiryhmässä keskustelu oli suurimmaksi osaksi yleistä surkuttelua ja päivittelyä elämän epäoikeudenmukaisuudesta.
Laitoin nyt kuitenkin kaikkisyovasta.fi kautta yhteydenottopyynnön tukihenkilöön liittyen, toivotaan, että sitä kautta pääsisi purkamaan näitä omia tuntemuksia ja pelkoja 🙏🏻
ap
Olen myös samaa mieltä. Keskusteluapu, tukihenkilöt, "lässytyskin" on monelle apu mutta ei kaikille. Osalle on helpompaa olla ilman sitä, eikä vaan lisätä omaa stressiä yrittämällä "selvitä kuten muutkin" ja "keskustelemalla koska kaikkien kuuluu keskustella".
Eivät kaikki ihmiset ole sosiaalisia, eivätkä kaikki tarvitse keskustelutukea. Hienoa on se, että sitä on tarvittaessa tarjolla eikä keskustelua kaipaava ihminen ole sen "huonompi" mutta on ihan hyvä havaita et ihmiset ovat erilaisia, ja hyväksyä se.
Voimia💖.
Sairauksien tukiyhdistyksiä on paljon. Oletko koittanut googlettaa.