Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te kaikki muut lapsuudessanne köyhyyttä kokeneet saaneet jotain traumoja?
07.08.2006 |
Tuli tuota toista ketjua lukiessa sellainen olo. Meillä oli pahimpina lamavuosina todella vaikeaa (olin silloin vähän yli kymmenvuotias), eikä minulla ole mitään huonoja muistoja siitä ajasta. Näin vanhemmistani, että heillä oli rahahuolia, mutta olo oli silti turvallinen. Tiesin, että vanhemmillani ei ole rahaa ostaa muuta kuin välttämätön, joten en mitään muuta pyytänytkään. Minusta tuo kokemus oli vain hyväksi, opinpa miettimään joka tavaran tarpeellisuutta, ennen ostopäätöstä. Tuosta kyvystä on todella paljon hyötyä nytkin, kun meillä on aika tiukat vuodet.
Kommentit (4)
ei paljon tehnyt mieli pyytää kavereita meille, enkä pyytänytkään.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sanotaanko näin, että enää minua ei saa kaupungin vuokrataloon asumaan kuin kilon palasina.
En kokenut traumoja. Minulta ei puuttunut mitään olennaista, vaikka leluja olikin vähemmän kuin kavereillani. Vanhempani olivat (ja ovat yhä) aktiivisia ja luovia ihmisiä, joten meillä lapsilla riitti tekemistä ja elämyksiä, vaikka rahaa ei ollutkaan liiemmin. Rakkaudesta ja turvallisuudentunteestakaan ei ollut pulaa. En tainnut kunnolla edes tajuta, että perheeni todellakin on köyhempi kuin useimpien luokkatoverieni perheet. Enkä osannut kaivata varallisuutta, koska sitä ei ollut koskaan ollut.
Vanhempani sitä paitsi osasivat käyttää vähät rahansa hyvin, joten mistään olennaisesta ei ollut pulaa, meillä vaan ei ollut niin paljon kaikenlaista tavaraa kuin muilla. Ja ilmeisesti ollessani teini-ikäinen vanhempani saivat talolainansa maksettua pois tms. koska silloin he alkoivat käytellä rahaa avokätisemmin, eikä meidän herkässä teini-iässä tarvinnut hävetä epämuodikkaita vaatteita tms.
Itse olen todella kiitollinen, etten ole kaikkea saanut hopealusikalla. Osaa arvostaa omaisuuttaan, pitää siitä huolta ja käyttää rahaa aikuisena, kun lapsena on " vähän kurjaa" , eikä saa kaikkea mitä muillakin on.