Lue keskustelun säännöt.
En ehtinyt vastata Sanna Ukkolan kolumni-ketjuun
17.02.2021 |
Mutta onneksi aina kopioin tekstin ennen kommentin lähettämistä, koska yleensä ei ole mitään minne niitä lähettää jäljellä. Haluan ääneni kuuluviin vauva:lla, tässä tulee... Jonkun muunkin kommentti samasta aiheesta
[quote=miten meni omasta mielestä]Vuonna 1997 syntyneistä tytöistä 15 ja pojista 9 prosenttia on saanut psykiatrisen diagnoosin 12–18-vuotiaina. Vuonna 1987 syntyneiden vastaavat luvut 21-vuotiaana olivat 10 ja 6 prosenttia.
Entistä useampi myös putoaa kyydistä. Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten osuus on kasvanut viime vuosina tasaisesti. Toissa vuonna sitä sai noin 1,3 prosenttia alle 25-vuotiaista. Merkittävin syy nuorten työkyvyttömyyseläkkeille ovat mielenterveyshäiriöt.
Suunta on huolestuttava, sillä muissa ikäryhmissä mielenterveyshäiriöt vievät aiempaa harvemman työkyvyttömyyseläkkeelle. [--]
Avuntarve kasvaa Suomessa myös niillä, jotka opiskelevat pidemmälle. Korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa etenkin masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosien määrät ovat nousseet kuluneella vuosikymmenellä. [--]
Lännen media selvitti helmikuussa, että psykiatrista erikoissairaanhoitoa saaneiden 13–17-vuotiaiden nuorten määrä on kasvanut rajusti lähes koko maassa. [--]
”Tilanne on huolestuttava, ja jotain pitää tehdä. Mielenterveyspalveluille on paljon kysyntää ja ihmiset ovat kipeitä”, hän sanoo. [--]
Huoli on aiheellinen, mutta tilanne vaikeutuu entisestään, jos nuorten syrjäytyminen ja mielenterveyshäiriöt jatkavat kasvuaan – sillä tulevaisuudessa tämän päivän nuoret ovat niitä, jotka kantavat yhteiskuntaa harteillaan. Parhaimmillaan työkykyisiä veronmaksajia ja – kuten tuore tutkimus sanoo – maailman onnellisimpia ihmisiä.[/quote]
Kommentit (4)
Sitten nuorten työkyvyttömyydestä mt-syistä. Omalla kohdalla puhuin ns. ylidiagnosoinnista, vähän kuin varmuuden vuoksi. Jos jotain sitten sattuu niin onpa joku diagnoosi, mitä ihmetellä, kannassa valmiina.... Johtuuko tämä siitä, että on enemmän ihmisiä, jotka tällaista hoitoa haluavat saada? Enemmän intersektionaalisia yms? Ja hei, en tosiaan väitä ettei masennusta ole olemassa, mutta masennusta ei mielestäni tarvitse hoitaa näin varsinkaan silloin kun sitä ei ole.
Mutta jos mainitussa esimerkissä 1,3% alle 25-vuotiaista saa työkyvyttömyyseläkettä useimmiten mt-syistä niin siinä ei kauttaaltaan ole kyse tästä ylidiagnosoinnista vaan pahoinvointi on myös lisääntynyt. Ja nyt kun esimerkkinä oli tämä 1,3% koskeva jo aika paljon oireilua vaativa työkyvyttömyyseläke. Jo 1% väestöstä esimerkiksi on skitsofreenikoita. Sen diagnoosin useimmat saavat 25 v mennessä. Ei skitsofrenia-diagnosoiduista tietysti kaikki ole työkyvyttömiä, lähisukulaiseni ei esimerkiksi ole, mutta osa on. Nuorista naisista taitaa jopa 1-2% sairastua anoreksiaan (muista sekamuotoisista syömishäiriöistä puhumattakaan) ja esim. anoreksia kroonistuessaan on tappavin mt-ongelmai -eli kyllä se voi työkyvynkin viedä.
Sitten onkin hyvä kysymys liittyvätkö nämä sairastuneet ihmiset tähän intersektionaalisuuteen milläänlailla? En usko, että heistä kaikki ovat olleet helisemässä kovin pienestä. Tokikaan en ihan hahmota miten kukaan, esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivä, hyötyisi tästä hysteriasta sellaisenkin takia kun Pekka Pouta ilmoitti pronomininsa ja tykkäävänsä pillusta.
Ap
P.s. nyt olen tyytyväinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku haurasmielinen nuori nainen varmaan poistatti ikävän aloituksen.
Mun on pakko kommentoida tätä. Itse 90-luvulla syntyneenä naisena sain ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) mt-diagnoosini tietämättäni. Kävin kerran nla-lääkärin ohjaamana keskustelemassa neuvolapsykologin kanssa vaikeasta elämäntilanteesta. Minua neuvottiin varaamaan aika lääkärille masennuslääkkeitä varten. En varannut enkä tosiaan ollut niin alakuloinen, ollenkaan lohduton, ollenkaan itsetuhoinen tai ollenkaan vaaraksi muille, että olisin tarvinnut mt-lääkitystä loppuraskauteen. Terveysalan ammattilaisten suhtautuminen siihen tuntui suorastaan siltä, ettei heitä pahemmin kiinnosta vauvani terveys... Kun vauvalle tehtiin sairaalassa kotiutumistarkastus, kysyi lasten lääkäri "raskausajan masennuksestani". Mistä?! Niin luki kannassa. Minulle, ihan normaapäiselle ihmiselle, ei oltu kerrottu millä perusteella ja milloin diagnoosi oli kirjattu. Eikä oltu keskusteltu siitä olinko sitä mieltä, että olen masentunut. En ollut kertaakaan kuvannut itseäni masentuneeksi vaan halunnut käsitellä muutamaa, tilapäisesti hankalaa asiaa vain. Eipä siinä mitään, mutta käsittääkseni aikaisempi masennusdiagnoosi voi estää esim. sijaisperheeksi ryhtymisen tai adoption. Jos se olisi ollut mielessä. Olisi kuitenkin ollut kiva, että minua, potilasta, olisi ns. konsultoitu vähän saamastani diagnoosista. En ymmärtänyt, että pelkkä suositus mennä lääkäriin, jolta saisin masennuslääkkeet, olisi jo jossain vaiheessa vahvistanut tämän mt-diagnoosin.
Miten väärän diagnoosin saa pois omakannasta, btw?
Avauduin tästä tässä nyt siksi, että onko tämä aika sitten sellaista, että mt-diagnoosien tarkka harkitseminen on nykyään jo huonoa hoitoa. Käsittääkseni ennen ei kaivattu leimaa otsaan, nykyään niihin suhtaudutaan erilailla vaikka diagnoosi tosiaan voi muodostua esteeksi. Jos nyt vaikkapa haluat alkaa harrastaa metsästämistä, et saa välttämättä aseenkantolupaa jos olet tietämättäsi hullu. Mutta nykyään diagnoosin saa helposti, jopa tietämättä tarkkaan millä vastaanotolla ja ilmeisesti lääkemyönteisyys on myös erittäin in. En halunnut masennuslääkkeitä, mutta niitä kovasti suositeltiin. Onkohan tänä päivänä sitten paljonkin ihmisiä, jotka pitävät jopa hoitovirheenä jos masennuslääkkeitä ei määrätä ei-itse-asiassa-masentuneelle, odottavalle äidille? Vai miksi niitä niin tärkeänä pidettiin minun kohdallani silloin?
Ap