Lue keskustelun säännöt.
Suru koronapandemian takia noussut yhtäkkiä pintaan, kun alkaa olla vuosi normaalista elämästä
17.02.2021 |
Olen selvinnyt ilman sen kummempaa stressiä pandemia-ajasta tähän saakka, tai no lukuunottamatta kevään etäkoulu-etätyö-etäpäiväkoti-jaksoa jota en mielelläni muistelisi. Asennoidun jo kauan sitten siihen, että normaaliin ei olla palaamassa pitkiin aikoihin ja rajoituksia voi kestää monta vuotta.
Nyt kuitenkin ihan viime päivinä on alkanut nousta pintaan muistoja vuoden takaisesta ajasta, kun Italian tilanne alkoi levitä käsiin ja korona oli yhtäkkiä meilläkin. Tuntuu jopa jotenkin traumaattiselta ja kipeältä ajatella noita aikoja. Samaan aikaan nousee suru siitä, mitä kaikkea ollaan menetetty pandemian takia hyvin pitkäksi aikaa ilman varmuutta siitä, milloin tilanne paranee.
Olenko ainoa?
Kommentit (31)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on mahdollista käydä vaikka työterveyden kautta juttelemassa asioista, niin varmaan kannattaa. Tai ei siitä mitään haittaa ainakaan ole.
Voitko valita työpaikan jossa ei olla etänä, niitäkin vielä on. Muut taas haluavat etänä pysyvästi jopa. Voit käydä vielä monessa paikassa, vaikkei konsertteja olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Voitko valita työpaikan jossa ei olla etänä, niitäkin vielä on. Muut taas haluavat etänä pysyvästi jopa. Voit käydä vielä monessa paikassa, vaikkei konsertteja olekaan.
Ei tämä ole henkilökohtaista, enemmänkin maailmantuskaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko valita työpaikan jossa ei olla etänä, niitäkin vielä on. Muut taas haluavat etänä pysyvästi jopa. Voit käydä vielä monessa paikassa, vaikkei konsertteja olekaan.
Ei tämä ole henkilökohtaista, enemmänkin maailmantuskaa. Ap
OK. On ihmisiä jotka ovat korona-aikaan saaneet ensimmäistä kertaa valoa tunnelin päähän. Kaikki ovat sitten erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korona vei työt, harrastukset, ystävät. Kyllä se surettaa.
Mulla sama, juuri tunnistin tuon suruntunteen itsessäni. Minusta se johtuu siitä kun nyt on käynyt selväksi että paluuta entiseen ei kerta kaikkiaan ole. Pandemia jatkuu vielä jopa muutaman vuoden ajan (en usko että koko maailmaa saadaan rokotettua edes vuodessa) ja vaikka tauti saadaan kuriin, niin yhteiskunta ei toivu tästä kaikesta hetkessä, vaan jotain muitakin jälkiseuraamuksia tulee. So long, entinen elämä, tulen kaipaamaan sinua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kuoli tammikuussa koronaan , vierailukieltoja palvelutaloon.Meidän isot juhlat jouduttiin perumaan Uudenmaan sulun takia. Rokotteita odotellen , jospa se joskus helpottaa.
En mä sure, mä olen vih ainen. Suunnattoman vi hainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuoli tammikuussa koronaan , vierailukieltoja palvelutaloon.Meidän isot juhlat jouduttiin perumaan Uudenmaan sulun takia. Rokotteita odotellen , jospa se joskus helpottaa.
Osanottoni sinulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
En mä sure, mä olen vih ainen. Suunnattoman vi hainen.
Kenelle? Mitä hyödyttää olla vihainen kun vihan kohde on niinkin epämääräinen kuin pandemia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mä sure, mä olen vih ainen. Suunnattoman vi hainen.
Miksi? *asettelee foliohatun valmiiksi päähänsä*
Mun elämään ei ole vaikuttanut mitenkään. Samanlaista kotonaoloa ja yksinästä elämää kuin ennenkin. Kotiin, töihin, kotiin. Kerran viikossa kauppaan. Sitä on ollut jo monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko valita työpaikan jossa ei olla etänä, niitäkin vielä on. Muut taas haluavat etänä pysyvästi jopa. Voit käydä vielä monessa paikassa, vaikkei konsertteja olekaan.
Ei tämä ole henkilökohtaista, enemmänkin maailmantuskaa. Ap
OK. On ihmisiä jotka ovat korona-aikaan saaneet ensimmäistä kertaa valoa tunnelin päähän. Kaikki ovat sitten erilaisia.
Etätyö on yksi ainoa sellainen tekijä, josta suurin osa ei halua luopua. Mutta noin yleensä suomalaisilla menee eri mittareilla mitattuna aika huonosti nyt. Henkisesti, taloudellisesti jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä sure, mä olen vih ainen. Suunnattoman vi hainen.
Kenelle? Mitä hyödyttää olla vihainen kun vihan kohde on niinkin epämääräinen kuin pandemia?
Esim. meidän päättäjille. Ne olis voineet hoitaa tämän paljon paremmin mutta eivät halunneet. Ovat koko tämän vuoden järjestäneet vain suunnatonta haittaa ja kärsimystä yksittäisille ihmisille. Eikä loppua näy.
Yhäkin voisivat mutta eivät tee vieläkään mitään todellista.
olen surullinen, foliohattuni on liian pieni.
Henkinen hyvinvointi on pohjamudissa. Uskon että niin on todella monella. Omassa elämässäni oli jo ennen koronaa paljon ongelmia. Korona vaan tekee kaiken vaikeammaksi henkisesti.
Tuttu tunne. Ja tilannetta pahentaa uudet uutiset brittivariantin leviämisestä.
Minä ainakaan ole menettänyt yhtään mitään. Samanlaista eloa ollut kuin ennenkin. Lomalle lähden heti kesällä jne..mitä tässä vielä pitää surra?
Kieltämättä aika ikäviä muistoja on vuodentakaisesta ajasta.