Hihii, enpä olisi koskaan uskonut (laihdutus asiaa)!
Viikko sitten aloitin syömään valkuaisen ja hiilihydraatin erikseen. Ihan samalla tavalla siis kuin ennen, nyt vain aterioita, joissa nämä kaksi eivät ole sekaisin. Siis esim pastaa tomaattiparmesan kastikkeella, pihvi mozzarella-avokadosalaatilla, retiisiaurajuustoleipiä jne. Siis hyvää ruokaa, ei mitään kituutus meininkiä. Niin ja herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa, toki esim hedelmäsalaattia voi syödä miten mieli tekee. Ruoat on olleet herkullisia, eikä olo ole tuntunut laihdutuskuurimaiselta.
Kävin puntarilla äsken ja kilo oli lähtenyt! Enkä ole mikään sotanorsu, josta hulahtaa 10 kg nestettä ekan kahden viikon aikana helposti vaan ihan normaalipainoinen nainen, jolle jäi pari " ylimääräistä" kiloa raskaudesta.
Olen niin iloinen! Suosittelen kaikille lämpimästi :)
Kommentit (4)
Pointti oli se, että lihavasta ihmisestä lähtee paljon helpommin alkuun kiloja, koska nestettä on verrattaen enemmän kuin hoikassa. Harvemmin olen kuullut, että tällaisilla herkullisilla ruoilla lähtisi nestettä. Kyse on siitä, että tällä ruokavaliolla ruoka sulaa ianteellisimmin.
Kevyt kermaa voi lorauttaa kastikkeeseen riukan, samoin esim sitä parmesania. Parmesaniakin laitetaan suht pieni määrä ruokaan, tällaisella ei ole mitään merkitystä.
Se tässä on ihaninta, että ei ole millään nipolinjalla. Koko homma ei luhistu, vaikka vähän soveltaa, kuten ihme-dieteissä, joissa paino palaa parin viikon kuluttua, kun on pakko vähän herkutella kidutuksen jälkeen. Tässä oppii muutenkin jättämään väliin sen jokapäiväisen sokeritankkauksen. Pääsee sokerinhimon herraksi.
kyllä minussa ainakin on nesteitä vaikka laiha olenkin =)
Onnea kilostasi =)
*huvittuneena kikattelee tää*